ainoa lapsi, hyviä puolia?

Ainoana lapsena opin aika hyvin sekä sosiaalisesksi että itsenäiseksi. Koska en voinut vain hengailla sisaruksieni kanssa, ystävyistin helposti ja loin jo pienenä tiiviitä kaverisuhteita. Toisaalta kotona olin yksin, ja tykkäsin melko pikkuvanhoista jutuista, kuten klassikkokirjojen lukemisesta. Kävimme paljon juhlissa ja eri tilaisuuksissa, missä juttelin aikuisten kanssa, kun muita lapsivieraita ei usein ollut paikalla.

Mieheni suvussa on nyt hullu perintöriita menossa, ja olen tyytyväinen etten joutune sellaista kokemaan. Tietysti mietityttää, että joudun joskus ottamaan yksin vastuun vanhemmistani, mutta toisaalta esimerkiksi isäni veli on irtisanoutunut suvusta kokonaan, eikä ole yhtään kiinnostunut vanhemmistaan.

Samoin tunnen pientä huonoa omatuntoa, että olen vapaaehtoisesti lapseton, eivätkä vanhempani saa lapsenlapsia.

Sori, tuli nyt negajuttujakin mainittua.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 13:31"]Ainoana lapsena opin aika hyvin sekä sosiaalisesksi että itsenäiseksi. Koska en voinut vain hengailla sisaruksieni kanssa, ystävyistin helposti ja loin jo pienenä tiiviitä kaverisuhteita. Toisaalta kotona olin yksin, ja tykkäsin melko pikkuvanhoista jutuista, kuten klassikkokirjojen lukemisesta. Kävimme paljon juhlissa ja eri tilaisuuksissa, missä juttelin aikuisten kanssa, kun muita lapsivieraita ei usein ollut paikalla.

Mieheni suvussa on nyt hullu perintöriita menossa, ja olen tyytyväinen etten joutune sellaista kokemaan. Tietysti mietityttää, että joudun joskus ottamaan yksin vastuun vanhemmistani, mutta toisaalta esimerkiksi isäni veli on irtisanoutunut suvusta kokonaan, eikä ole yhtään kiinnostunut vanhemmistaan.

Samoin tunnen pientä huonoa omatuntoa, että olen vapaaehtoisesti lapseton, eivätkä vanhempani saa lapsenlapsia.

Sori, tuli nyt negajuttujakin mainittua.
[/quote] ja vaikka olisi sisaruksiakin, voi silti joutua yksin hoitamaan. Itselläni näin, mutta onneksi ystäviä, jotka eivät jätä pulaan. Sisarenikin kyllä varmasti mielellään auttaisi, mutta on itsekin autettava.

Kuule, ei sitä osaa kaivat mitä ei ole. Oma lapsuuteni oli onnellinen ja hyvällä muistelen. Minusta kasvoi empaattinen, hyvi koulutettu ja onnellinen ihminen. Älä hätäile yhtään lapsesi puolesta ap.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:56"]

Mitä nää ihmeen perinnönjakojutut on? Perintöjä se on se mittari? Mistä ihmeestä te tiedätte kuka lähtee? Ja eikös ole oikein, että hän jotka hankkii, niin ne voi sen omaisuuden kuluttaa...

"perintöä ei tarvi jakaa" hohhoijaa. Siinä yhdelle lapselle "hyviä" puolia. Kai se nyt oli enemmän kasvuun liittyvää toi hyvät puolet. Entäs jos on niin köyhät vanhemmat, ettei ollut vara hankkia kuin yksi lapsi...perinnösy

 puhumattakaan. 

Ihmeellistä mummolan ajattelua. Onneks olkoon, jos saat suuren perinnön. Siihenhän sitä kannattaa panostaa. 

[/quote]Aivan. Ja elämä on arvaamatonta. Joskus käy niin surullisesti että lapsi lähtee ennen vanhempiaa. 

Näin yhden lapsen äitinä, ja suurperheessä kasvaneena ja suurperheellisten elämää nähneenä... kun on vain yksi lapsi:

-meillä ei riidellä eikä nyrkit viuhu, ei riitaa leluista, ei itkua eikä marinaa, mukavaa sekä lapselle että vanhemmille

-leluja on paljon, lapsen huone on kaunis ja siisti, ja tekemistä löytyy aina

-lapsi ei koskaan marise ettei ole tekemistä, keksii leikkinsä ja osaa olla yksinkin

-vaatteita ja varusteita löytyy joka lähtöön, kun niitä hankitaan vain yhdelle eikä esimerkiksi viidelle lapselle, aina on lämmintä päälle ja puhtaat tuoksuvat vaatteet

-on harrastuksia, matkoja ym. kivaa

-on aikaa hoitaa lasta joka päivä, jos lapsia olisi kymmenen, olisiko hiukset letillä, korvat puhtaat, iho hoidettu ja kynnet leikattu...olisiko aina jääkaappi täynnä ruokaa ja kaunis, kodikas puhdas koti?

-itsekkäästi ajattelen, rakastan sitä että meillä on vain yksi lapsi ja koiria, koirat ovat terapeuttisia toisin kuin huutava lapsilauma... hoidan mieluummin samaa määrää koiria kuin lapsia

Ei tuossa lapsen kannalta mitään pahaa ole, olen itse ainoa lapsi enkä olisiw halunnut kilpailla huomiosta muiden lasten kanssa. En ole aikuisenakaan kaivannut sisaruksia. Äitini ei myöskään halunnut lisää lapsia, se oli häneltä tietoinen valinta. 

Mutta jos vanhemmilla on pakkomielle saada lisää lapsia ja kokevat, ettei "vain" yksi lapsi riitä ja masentuvat siitä, etteivät saa enempää lapsia, niin sellainen on varmaan eri tilanne ja vanhempien ongelmat voivat vaikuttaa lapseen. 

Seuraan, kertokaa vielä kokemuksia :) En voi sairauden vuoksi saada enempää lapsia ja suru on suuri. Onneksi on edes ainokaiseni, poika 3v.

Mä olen taas lukenut että se jolla on sisarus niin on avoimempi jne.. se riippuu perheestä miten huomio on jaettu. Yksi lapsi voi olla hyvä asia. Jaksat paremmin. Rahat riittää. Eikös esikoinen ole sina ainukainen niin kauan kun tulee toinen. Ap kun ajatus ettei teille tule enää lapsia vahvistuuniin et sitä enää niin paljon sure.

No ainakin omalla kohdalla vanhemmat pystyivät tukemaan minua ja puhumaan kanssani kun sairastuin vakavasti koulukiusaamisen takia. En edes uskalla ajatella, minkälaista perheemme elämä olisi ollut jos minun, ahdistuneen, masentuneen ja itsetuhoisen tytön lisäksi jaloissa olisi ollut pyörimässä sisaruksia.

Olen vasta nyt aikuisena alkanut tajuta kuinka paljosta vanhemmat luopuivat minun vuokseni. Ja kuinka paljon he antoivat rakkautta ja antavat yhä.

En koskaan varsinaisesti nauttinut ainoana lapsena olemisesta, vaan häpesin pientä perhettämme ja ärsytti se suurennuslasin alla oleminen; tuntui, että jos olisi ollut sisaruksia, olisi huomiota ja kyttäämistä jakautunut muillekin.

Mutta niihin hyviin asioihin. Kun leikkitovereita ei aina ollut heti saatavilla, mielikuvituksestani kehittyi rikas, koska aloin aina yksin ollessani keksiä tarinoita siitä ja tästä ja tuosta. Minusta tuli siis hyvä tarinaniskijä, mikä on ollut iso etu keksiessä leikkejä ja unisatuja omille lapsille sekä kummilapsille :) Lisäksi kun sisaruskateus jäi puuttumaan, en oikein osaa olla kateellinen vielä nyt aikuisenakaan, vaan osaan aidosti iloita toisten onnistumisista :) Ja vielä - monet aikuisiällä saamani ystävät ovat sanoneet, että minusta näkee, että mielipiteilläni ollut painoarvoa lapsuudenkodissani, koska osaan "terveellä" tavalla rohkeasti tuoda ajatuksiani esiin ja toisaalta keskusteluissa kunnioittaa toisen (ehkä eriävääkin) mielipidettä - niin kuin lapsen voi ajatella suhtautuvan vanhempansa sanomisiin rakentavassa keskustelussa.

21 jatkaa: meidän pientä perhettä ei ole muistaakseni ihmetelty ikinä vaikka ollaan pikkupaikkakunnalta. Tosin kerran yhdelle entiselle työkaverille tuli mainittua taustoistani niin hän laukoi, että vanhempani ovat itsekkäitä eivätkä oikeasti välitä minusta. Se satutti helvetin paljon. Aivan uskomattoman junttia! 

Aitina ei tarvinnut koskaan kuunnella kiljumista eika sovitella tappeluita, aina oli rauha maassa. Kaupungilla helppoa kun oli vaan se yksi vahdittava. Ei tehnyt tiukkaa antaa lapsen menna kahteen huippuyliopistoon USAssa kun kerran niihin paasi.

Lapsen nakokulmasta: Enemman paineita kun ei ole sisaruksia jakamassa vastuuta vanhenevista vanhemmista ja yksin joutuu sitten aikanaan tyhjentamaan talon. Ei kuitenkaan tarvitse perinnosta riidella kun saa kaiken itse. Teinina oli toivonut etta olisi ollut muita ettei vanhemmat olisi niin kovasti tyontaneet nokkaansa joka paikkaan :).

Lisää lisää lisää!

Kaikki nämä asiat mitä täällä on kerrottu, pitävät  paikkansa myös monilapsisissa perheissä. Meillä neljä lasta ja jokainen on saanut oman huoneen. Harrastuksiin on päässyt mihin halunneet, kaikki vermeet ja vempeleet. Mutta jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta/ei halua saada kuin yhden lapsen sekin on ok. Tuskin se lapsi siitä pahemmin kärsii. Ihminen on sopeutuvainen. Tottuu siihen mikä on tilanne. Itselleni sisarukset ovat kuitenkin aina olleet kultaakin kalliimpia ja parhaita tukioita elämän varrella. Ja saman huomaan omilla lapsilla.Mutta elämä menee niinkuin menee,aina siihen ei voi itse vaikuttaa.Edes lapsien määrään:)

Onhan yhden lapsen kanssa elämisessä omat plussansa. Juuri varattiin kahden viikon etelänloma kolmen hengen perheellemme. Kun lapsen saa nukkumaan illalla, on äidillä ja isillä aikaa nauttia huoneiston terassilla lämpimistä tuulista ja siemailla sangriaa. Yhden kanssa kaikki on niin helppoa.