ainoa lapsi, hyviä puolia?

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 10:07"]

Kaikki nämä asiat mitä täällä on kerrottu, pitävät  paikkansa myös monilapsisissa perheissä. Meillä neljä lasta ja jokainen on saanut oman huoneen. Harrastuksiin on päässyt mihin halunneet, kaikki vermeet ja vempeleet. Mutta jos vanhemmilla ei ole mahdollisuutta/ei halua saada kuin yhden lapsen sekin on ok. Tuskin se lapsi siitä pahemmin kärsii. Ihminen on sopeutuvainen. Tottuu siihen mikä on tilanne. Itselleni sisarukset ovat kuitenkin aina olleet kultaakin kalliimpia ja parhaita tukioita elämän varrella. Ja saman huomaan omilla lapsilla.Mutta elämä menee niinkuin menee,aina siihen ei voi itse vaikuttaa.Edes lapsien määrään:)

[/quote]

Kyllähän rahan suhteen voi moni tarjota saman kuin yhdelle, jos on lapsilukunsa mitoittanut sopivaksi, mutta fakta on, että useimmat monilapsiset eivät pysty tarjomaaan taloudellisesti sitä, mitä yhdelle voisi. Pääseekö teillä jokainen vaihto-oppilaaksi, kieliurssille, harrastamaan mitä haluaa, matkoille, opiskelemaan ulkomaille? Onko materiaalisesti samanlaista kuin olisi, jos neljän sijaan olisi yksi? Meillä on kaksi lasta, ja nippanappa kykenemme pitämään saman elintason kuin esikoiselle ennen kakkosta. Nippanappa tarkoittaa, että joudumme todella kamppailemaan asian kanssa. Olisi helppoa karsia nuoremman harrastuksia ja mahdollisuuksia, kun ei tietenkään osaa aina pyytää samoja, joita esikoinen itsestään selvästi sai. Vaatii itsekuria olla kuitenkin täysin tasapuolinen. Esim. ystäväni perheessä (kolme lasta) vain esikoinen sai kilpaurheilla, keskimmäinen pääsi vaihto-oppilaaksi ja nuorimmalla ei ole vielä mitään harrastuksia. Ei kuulemma halua. Tosiasiassa ei taida olla mahdollisuuksia mutta vanhemman on helppo manipuloida lapsi tekemään niin kuin hän haluaa.

Mitä taas tulee ajan antamiseen, niin jälleen tässä monilapsiset huijaavat itseään. Onhan täysin selvää, että mitä useampi lapsi, sitä vähemmän kahdenkeskistä aikaa on jokaisen lapsen kanssa. Esim. meillä käytännössä juostaan kumpikin vanhempi aina yhden lapsen kanssa enkä oikein käsitä,miten onnistuisimme jakamaan ajankäyttöämme, jos lapsia olisi vielä useampi ilman, että lapsille tarjottu aika vähenisi huomattavasti. Tottakai perheellämme on myös yhteistä aikaa, mutta ei isommalla porukalla käydä herkkiä keskusteluja, ja käytännössä aina se tietty lapsi pystyy "varastamaan" sen ajan ja muut jäävät vähemmälle. Esim. ystäväni perheessä mies hoiti esikoisen kilpaurheilun ja äidin aika oli koko ajan kiinni kuopuksessa,joten kuvaavaa on, että se keskimmäinen lähetettiin sitten vaihto-oppilaaksi pois, kun on aina tottunut saamaan vähiten huomiota perheeltään.

Olen itse monilapsisesta perheestä (neljä) ja itselläni on kaksi lasta, mutta kykenen silti täysin rehellisesti tajuamaan, että enemmän se yksi saa, niin materiaalisesti kuin ajallisestikin, kuin jos lapsia olisi useasmpi. Miksi tätä on niin vaikea myöntää? 

Ainoana lapsena mietin parhaillaan haluanko esikoiselleni sisarusta... Hyviä pointteja on edellä tullutkin noista hyvistä puolista. Lisäisin vielä mukaan itsenäisyyden ja vapauden. Ainoana lapsena tiedostaa jo varhain, että yksin on pärjättävä maailmassa. Vanhemmat voivat siloitella tietä pitkälle ja kavereita voi olla paljon. Mutta ei ole harhaa sisarusten tuesta. Jos nyt joku ymmärtää mitä tarkoitan.

ainoan lapsen elämää on vaikea ymmärtää jos ei itse sitä koe. Neljän lapsen äiti edellä osoittaa sen hyvin. Kyse ei ole pelkästä materiasta vaan myös henkisestä puolesta. Totta kai vanhemmat voivat tukea neljää lasta tasapuolisesti, mutta silti se huomio jakautuu neljälle. Ainoana lapsena huomio ja tuki kohdistuu vain yhteen. Se on aika vahva ja voimakas henkinen pohja, jonka tiedostaa jo pienenä. Kaikessa voi luottaa vanhempiin. Materian osalta tilanne on tietysti huomattavan vaivaton. Itse olen saanut vanhempieni tuella oman uuden ensiasunnon, lähes velattoman ison uuden kodin perheelleni, auton, mökin, lastenhoitoapua jne. pari-kolmekymppisenä. En ole näitä edes pyytänyt vaan he ovat välttämättä halunneet auttaa, kun siihen on todella kerran mahdollisuus. Olen kaikesta tästä erittäin kiitollinen vanhemmilleni. Sanomattakin selvää, että olemme todella läheisiä vielä aikuisiällänikin. Materia sinällään on antanut omanlaisensa vapauden elämässä. Olen voinut huoletta kouluttautua mieluisalle alalle ja tehdä työtä ilman taloudellisia paineita. Voin myös käyttää ison osan palkastani harrastuksiin ja matkailuun. Materia ei aina tietenkään tuo onnea eikä ole sillä tavoin merkityksellistä. Tietyt asiat kuitenkin helpottavat elämää huomattavasti, varsinkin jos henkinen puolikin on vakaa ja kunnossa.

Sisarukset ovat varmasti rikkaus niille, joilla niitä on. Itse en koskaan kaivannut sisaruksia, sillä mulla on aina ollut paljon kavereita ja tuttuja. Toisaalta kavereissa ei ole niin "kiinni" kuin sisaruksista. En ole velvollinen kuin omaa perhettäni kohtaan. Jokainen tietää, miten ystävyyssuhteet eroavat sisarussuhteista, joten ymmärtänette pointin. Siltä kannalta olen tyytyväinen. Jos sisaruksia olisi, tuskin sitäkään harmittelisin. Se on sitä mihin tottuu. 

Nelilapsisen perheen äitinä on aika turha selostaa tasaveroisia kokemuksiaan yksilapsiselle. Jokainen tajuaa, että eroa on kuin yöllä ja päivällä. Kyse on kokonaisvaltaisemmasta asiasta kuin pelkästä materiasta. Yksi on jo aivan eri asia kuin kaksi. Kaksi eri asia kuin neljä. Neljä eri asia kuin kymmenen. 

[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 23:25"]

haluaisin tietää, miten sinä, perheesi ainoa lapsi, olet kokenut sen, että olet ainoa? Haluaisin kuulla nimenomaan niitä hyviä puolia siitä, kun saa /joutuu elää elämänsä vanhempiensa ainoana.

[/quote]

Rahaa riitti, pääsi ulkomaille ja paikkoihin, mihin kaverit ei päässeet. Sai oman huoneen ja muutenkin tilaa (siihen aikaan kaikilla ei ollut omaa huonetta). Oli varaa ostaa uusimmat vaatteet ja käydä kampaajalla. Suvulta sai kivasti lahjarahaa :)

Sai olla aika lailla rauhassa, koska vanhemmat nauttivat, kun meillä ei ollut hälinää ja eivät puuttuneet tekemisiin. Siksi kuulemma halusivatkin vain yhden, koska monesta lapsesta olisi ollut liikaa työtä.

Eli nautiskelijoiden nautiskeleva lapsi, joka sai kaikkea yllinkyllin :)

[quote author="Vierailija" time="01.11.2014 klo 00:13"]

Ainoita lapsia on perinteisesti pidetty ahneina tai kyvyttöminä jakamaan, mutta oma kokemus sekä itsestä että muista ainoista lapsista on toinen. Joissakin monilapsisissa perheissä jäätelöpalat mitattiin viivottimella ja karkkipussien sisällöt tasattiin yhden karkin tarkkuudella niin, että kukaan ei saanut enempää tai parempaa kuin toinen. Kun ei ole joutunut kotona tappelemaan joka ainoasta asiasta, on paljon helpompi jakaa omastaan eikä tarvitse olla pikkumainen.

[/quote]

Tai isommissa perheissä oppivat jakamaan niin, että se hiljainenkin sai mittatikulla saman verran. Eli opitaan siihen, että kaikki saa saman verran, eikä se, joka pitää kovimman metelin.

Oma esikoiseni sai ekaluokalla kiltteystikkarin kerran perjantaina. Opettaja oli kysynyt, miksi et heti sitä syö. No kun vien sen kotiin ja jaan neljään osaan, että pikkusisaretkin saa osansa.

Mutta siis itse olen ainoa lapsi (joka sitten halusi itse suurperheen). Hyvä puoli oli materia ja se, että sai kaiken, mitä halusi ja rahasta ei ollut vanhemmilla tiukkaa. Tuettiin myös aikuisena ja ostettiin asunto opiskelupaikkakunnalle ja oma auto, mitä en itse voi omille lapsilleni antaa.

Ja koska haettiin vain positiivisia asioita, en käsittele niitä negatiivisia, mitä ainokaisena olo toi eteen.

Lapsena odotin 11-vuotiaaksi asti sisarusta jota ei tullut. Varsinkin pienenä kun pihoillamme ei asunut muita lapsia olin yksinäinen ja surullinen. Sukulaisten luona, mökeillä yms oli tylsää koska ei ollut leikkikaveria. Olin kateellinen lapsille joilla oli sisaruksia. Ei kaverit ole loppupeleissä sama asia kuin sisarukset... nyt 20-vuotiaana harmittaa edelleen ettei minulla juuri ole sukulaisia eikä tule olemaan vanhanakaan kun kaverit saattavat kaikota.Olen raskaana ja harmittaa myös se että lapsella ei tule olemaan serkkuja (mieskin ainut lapsi) eikä kummisetää- tai tätiä. Biologista siis.

Hyviä puolia en keksi. Ei ole ikinä ollut. :(

Mitä nää ihmeen perinnönjakojutut on? Perintöjä se on se mittari? Mistä ihmeestä te tiedätte kuka lähtee? Ja eikös ole oikein, että hän jotka hankkii, niin ne voi sen omaisuuden kuluttaa...

"perintöä ei tarvi jakaa" hohhoijaa. Siinä yhdelle lapselle "hyviä" puolia. Kai se nyt oli enemmän kasvuun liittyvää toi hyvät puolet. Entäs jos on niin köyhät vanhemmat, ettei ollut vara hankkia kuin yksi lapsi...perinnösy

 puhumattakaan. 

Ihmeellistä mummolan ajattelua. Onneks olkoon, jos saat suuren perinnön. Siihenhän sitä kannattaa panostaa. 

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:43"]

Lapsena odotin 11-vuotiaaksi asti sisarusta jota ei tullut. Varsinkin pienenä kun pihoillamme ei asunut muita lapsia olin yksinäinen ja surullinen. Sukulaisten luona, mökeillä yms oli tylsää koska ei ollut leikkikaveria. Olin kateellinen lapsille joilla oli sisaruksia. Ei kaverit ole loppupeleissä sama asia kuin sisarukset... nyt 20-vuotiaana harmittaa edelleen ettei minulla juuri ole sukulaisia eikä tule olemaan vanhanakaan kun kaverit saattavat kaikota.Olen raskaana ja harmittaa myös se että lapsella ei tule olemaan serkkuja (mieskin ainut lapsi) eikä kummisetää- tai tätiä. Biologista siis. Hyviä puolia en keksi. Ei ole ikinä ollut. :(

[/quote]

ei kummius ole kiinni sukulaissuhteesta. Meillä on ystäviä kummeina. Mun sisarus kuoli. Ei tuu serkkuja siis mun  puolelta. Suru.

Yksilapsinen ei voi menettää sisaruksiaan. Onhan sekin hyvä puoli. Itse halusin siksi useamman lapsen, että on sisaruksia jakamaan lapsuuttaan. Näen oman kasvukumppanin niin arvokkaana ja tärkeänä, vaikka sen myöhemmin menetin.

joo onhan nyt ainoana lapsena silleen helppo, ettei ole isovanhempien huomiosta kilpailijoita. Toisaalta íkiva olis jos olis jakajia.

Mulle on aina ollut selkeä kuva, että kasvukumppani on tärkeitä, jos lapsia saan.

yksin kasvava saa kaiken huomion. Kuka sen hyvänä näkee, niin hyvä sille sit.

Teininä oma rauha koulun jälkeen kotona. Perinnön saa pitää yksin. Muuta hyvää ei nyt tule mieleen. Epäkohtia paljonkin, mutta niitä ei tähän haluttu listattavaksi.
40 v.

31 jatkaa vielä. Varmaan tuossa ainoan lapsen kokemuksessa vaikuttaa paljon eri asiat. Itseäni on aina ärsyttänyt ennakkoluulot hemmotellusta kakarasta ja toisaalta sisarkaipuusta. Varmasti osalla on kaipuu ja on hemmottelua. Mutta vastaavasti ne sisarukset ei estä hemmottelua eikä aina ole onni. Kuitenkin muut asiat ovat ratkaisevampia. Tärkein on se vanhempien rakkaus ja panostus lapseen/lapsiin.

Lapsemme on nyt ainokainen mutta mies haluaisi toisen lapsen. En osaa päättää, mitä tekisin. Mietin juuri sitä miten helppoa ja kivaa oma elämäni on ollut. Jos minulla olisi ollut sisarus niin varmasti siitäkin olisin nauttinut, mutta en vain osaa nähdä sitä erityisenä hyveenä. En kyllä paheenakaan.

Yhden lapsen kanssa äitinä elämä tuntuu selkeältä ja juurikin helpolta. Kavereilla on kaksi lasta tai useampia ja onhan se erilaista. Sivusta seurattuna ei kovinkaan houkuttelevaa.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 11:56"]Mitä nää ihmeen perinnönjakojutut on? Perintöjä se on se mittari? Mistä ihmeestä te tiedätte kuka lähtee? Ja eikös ole oikein, että hän jotka hankkii, niin ne voi sen omaisuuden kuluttaa...

"perintöä ei tarvi jakaa" hohhoijaa. Siinä yhdelle lapselle "hyviä" puolia. Kai se nyt oli enemmän kasvuun liittyvää toi hyvät puolet. Entäs jos on niin köyhät vanhemmat, ettei ollut vara hankkia kuin yksi lapsi...perinnösy

 puhumattakaan. 

Ihmeellistä mummolan ajattelua. Onneks olkoon, jos saat suuren perinnön. Siihenhän sitä kannattaa panostaa. 
[/quote]

No jos ei ole muita hyviä puolia? Kai se sentään voidaan sanoa hyväksi puoleksi että saa rahaa 2-x kertaa enemmän perinnönjaossa kuin sisaruksellinen. Eikä tarvi tapella. Huonoa löytyy tästäkin, mutta sitä ei tähän haluttu. Järjestät hautajaiset yksin, suret yksin, joudut yksin purkamaan kuolinpesän kodin jne.

2

Voin omasta ja siskoni puolesta sanoa että molemmat olisimme olleet paljon onnellisempia jos olisimme olleet ainoa lapsi. Me yksinkertaisesti emme voi sietää toisiamme. Kaksi kukkoa ei mahdu jakamaan tunkiota. Vanhemmatkin olisivat päässeet helpommalla jos heidän ei tarvitsisi tasapainoilla meidän välillä, kumpaakin meistä kuitenkin rakastavat tasapuolisesti.

Kaverilla on veljensä kanssa sama tilanne. Eivät voi sietää toisiaan. Heidän äidillä on välillä todella rankkaa kun aikuiset lapset eivät pysty edes äitinsä syntymäpäivillä olemaan ihmisiksi vaan jännite on lähes käsinkosketeltava.

Peruskoulussa pienellä kylällä oli ihan tavallista että perheen vanhin lapsi leimasi sisaruksensa tietylaisiksi opettajien mielessä jos sama opettaja opetti kaikkia. Kympin tytön adhd-pikkuveljeltä vaadittiin samaa suoritusta kuin isosiskolta, tai jos isoveli oli häirikkö niin se ujo ja arka pikkuveli oli myös häirikkö ja kaiken syntipukki ilman että oli edes lähelläkään tappeluita tai muita häiriköintejä. Vanhimmat opettajat myös saattoivat leimata lapsen isän tai äidin perusteella jos näitä oli ehtinyt opettaa.

Eli lapsi saa olla oma itsensä, hyvässä ja pahassa kun ei ole sisaruksia.

En sano etteikö sisaruksista olisi toisilleen seuraa mutta ainakin meillä vanhemmat sai rauhaa kun erottivat meidät koska samassa tilassa ollessamme tarvitsimme 99% ajasta erotuomarin.

Itsellä 1 lapsi ja siihen saa jäädä.

Mä olen sitä mieltä, että se on lähes pelkästään kasvatuksesta kiinni, tuleeko lapsista itsekkäitä vai ei. Sisarukset tai niiden puute ei mun mielestä siihen juuri vaikuta. Ainoa lapsi voi olla sosiaalisesti hyvinkin lahjakas, jos hänellä pienestä pitäen on kavereita joiden kanssa kasvaa ja opetella asioita. Toisaalta itselläni on isosisko, eikä me kyllä ikinä olla tapeltu jakamisesta. Pienestä asti oltu toistemme parhaat ystävät ja niin ollaan edelleenkin näin aikuisiällä. Eli sanoisin, että kasvatus ja lapsen persoona määrittelevät enemmän millainen hänestä tulee, ei se montako lasta perheessä on.

Tunnen melko läheisesti 2 yksilapsista perhettä (sukulaisperhe ja 15 vuotta lapsuudenkodin naapurissa asunut perhe). Nämä lapset eivät ole sosiaalisesti olleet lapsena kauhean taitavia, esimerkiksi leikkiesämme heidän oli pakko saada tahtonsa läpi leikin kulun suhteen tai muuten he lähtivät itkien pois. Mutta molemmat lapset olivat olleet pitkään toivottuja ja vanhemmat olivat n. 40-vuotiaita lapsen syntyessä, joten vanhemmat ovat kasvattaneet lapsia kuin iltatähtiä konsanaan. Toistan itseäni, mutta mielestäni näiden lapsien käytös johtui siitä, että he olivat saaneet aina tahtonsa läpi. Ja se on kyllä vanhempien vika, ei sen, että nämä lapset olivat perheen ainokaisia.

En nyt tiedä, oliko hyvä asia, vai miten. Mutta tuttavani ainokainen tappoi itsensä ja samaan aikaan tuttavallani oli iso kriisi miehensä kanssa. Joten saivat sen jälkeen hoitaa kriisinsä rauhassa, kun ei ollut ketään jaloissa sotkemassa asioita

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:49"]

En nyt tiedä, oliko hyvä asia, vai miten. Mutta tuttavani ainokainen tappoi itsensä ja samaan aikaan tuttavallani oli iso kriisi miehensä kanssa. Joten saivat sen jälkeen hoitaa kriisinsä rauhassa, kun ei ollut ketään jaloissa sotkemassa asioita

[/quote]

Siis tämä näkökulma siksi, että etsittiin positiivisia puolia

[quote author="Vierailija" time="01.11.2014 klo 21:15"]Seuraan, kertokaa vielä kokemuksia :) En voi sairauden vuoksi saada enempää lapsia ja suru on suuri. Onneksi on edes ainokaiseni, poika 3v.
[/quote] Minäkin aloin mielelläni lukemaan ketjua. Olen aina halunnut kahta lasta, mutta kolmivuotiaani jää luultavasti ainoakseni minusta riippumattmista syistä. Asia on minulle surullinen, mutta pitänee keskittyä näihin ainoan lapsen elämän hyviin puoliin.

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:50"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:49"]

En nyt tiedä, oliko hyvä asia, vai miten. Mutta tuttavani ainokainen tappoi itsensä ja samaan aikaan tuttavallani oli iso kriisi miehensä kanssa. Joten saivat sen jälkeen hoitaa kriisinsä rauhassa, kun ei ollut ketään jaloissa sotkemassa asioita

[/quote]

Siis tämä näkökulma siksi, että etsittiin positiivisia puolia
[/quote] Voi hyvää päivää joitain ihmisiä, siis tämä kirjoittaja.

2

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 13:06"]

[quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:50"][quote author="Vierailija" time="08.11.2014 klo 12:49"] En nyt tiedä, oliko hyvä asia, vai miten. Mutta tuttavani ainokainen tappoi itsensä ja samaan aikaan tuttavallani oli iso kriisi miehensä kanssa. Joten saivat sen jälkeen hoitaa kriisinsä rauhassa, kun ei ollut ketään jaloissa sotkemassa asioita [/quote] Siis tämä näkökulma siksi, että etsittiin positiivisia puolia [/quote] Voi hyvää päivää joitain ihmisiä, siis tämä kirjoittaja.

[/quote]No kyllä minullekin teki tiukkaa miettiä tästä asiasta positiivista. Mutta kun ap sitä kysyi, niin tällaisen näkökulman löysin tähän asiaan.