Hs. Mielipide. Suurin osa meistä kannabiksen käyttäjistä on ihan tavallisia ihmisiä.
Hyvä että hesarissa on erillaisia näkökantoja tähän selvästi vaikeaan asiaan.
Kommentit (3472)
Tätä nyt ei varmaan kukaan usko, mutta kerronpa silti.
Mulla oli nuoruudessa yksi kaveri, joka oli vähän levoton ja jollain tapaa ryhditön. Ihan mukava tyyppi, mutta suoraa sanottuna sellainen velttoilija. Hän jätti lukion kesken melkein heti sen alettua. Meidän tiet alkoivat erkaantua hiljalleen, koska muut meidän porukassa menivät eteen päin ja hän polki paikoillaan. Kaikki me pilveä poltettiin, mutta tämä kaveri meitä muita huomattavasti enemmän.
Jossain vaiheessa tämä kaveri alkoi kasvattamaan itse pilveä ja innostui siitä oikein kunnolla. Tämän innostuksen ansiosta hän opiskeli puutarhuriksi ja on asunut nyt jo monta vuotta Hollannissa työllistäen itsensä puutarhurina.
Pilvi siis "pelasti" hänet. Toisaalta, useat kasvattajathan sanovat, ettei kasviin jää koukkuun, vaan kasvattamiseen.
Vierailija kirjoitti:

Jo muinaiset kiinalaiset tiesivät että vain puutarhan hoito on tärkeää eikä sekään ole niin tärkeää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä on arvostettu vodka maana, mutta Suomesta viedään paljon kotimaista Vodkaa venäjälle. Vodkallahan Kekkonen hoisi Venäjäsuhteita.
Suomalainen Vodka on arvostettu maailmalla. Uutena tullut Gin joka todella arvostettu.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a21afe0b-0a70-43c6-ac96-c29…
Toi on oikeesti hyvä juttu että on tullut maustettuja Vodkia rinnalle, kuten toi tillivodka. Aluksi ite karsastin ajatusta, mutta toimii hyvin vaikka rapujuhlissa.
Kyrö Napue Ginin taisi joku keräilijä tai arvostettu alan harrastaja arvostella oliko toiseksi tai kolmanneksi parhaimmaksi giniksi mitä on maistanut. Youtubesta löytyy video tästä.
Kyrön gini on kyllä tuttu, olen enemmän pienpanimo-oluiden ystävä kuin terävien.
Kyrön Gini on myös kova aine tuhoamaan aivoja, koska sekin on voimakasta solumyrkkyä. Gininkin voimin katkokävely lopulta onnistuu.
Laatujuoma. Kokeile.
Miksi suosittelet ainetta, joka lopulta tuhoaa noin viidesosan kokeilijoistaan?
Tuo ettei voida edes käyttöä sallia niin siinä on selittelyn makua. Tottakai eduskunta voi niin tehdä muttei halua. Siitä singaalin antamisesta on ihan turha olla huolissaan. Vaikka kannabis onkin laitonta niin monet satunnaiskäyttäjät ei koe sitä huumeeksi. Pelotevaikutuskaan ei ole toiminut. Kokeilut ja käyttö ovat koko ajan kasvaneet.
Jos yksin saisin päättää niin erottaisin kannabiksen huumeista. Samaoille säännöille alkoholin kanssa. Siinäkin olisi singaali että kannabis kuuluu eri luokkaan kuin jauhot, pulverit ja pillerit.
Vierailija kirjoitti:
Pössyttelijöiden lapset jakavat alkoholistien lasten kohtalon, mutta, minä-minä kulttuurissa tästä tulee vaieta.
Älä viitsi valehdella ihan koko ajan.
Alkoholi on myös merkittävimpiä läskin lähteitä. Melkoinen etureppu on monella kaljan kittaajalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä on arvostettu vodka maana, mutta Suomesta viedään paljon kotimaista Vodkaa venäjälle. Vodkallahan Kekkonen hoisi Venäjäsuhteita.
Suomalainen Vodka on arvostettu maailmalla. Uutena tullut Gin joka todella arvostettu.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a21afe0b-0a70-43c6-ac96-c29…
Toi on oikeesti hyvä juttu että on tullut maustettuja Vodkia rinnalle, kuten toi tillivodka. Aluksi ite karsastin ajatusta, mutta toimii hyvin vaikka rapujuhlissa.
Kyrö Napue Ginin taisi joku keräilijä tai arvostettu alan harrastaja arvostella oliko toiseksi tai kolmanneksi parhaimmaksi giniksi mitä on maistanut. Youtubesta löytyy video tästä.
Kyrön gini on kyllä tuttu, olen enemmän pienpanimo-oluiden ystävä kuin terävien.
Kyrön Gini on myös kova aine tuhoamaan aivoja, koska sekin on voimakasta solumyrkkyä. Gininkin voimin katkokävely lopulta onnistuu.
Laatujuoma. Kokeile.
Enpä taida kokeilla. Olen yleensä tullut vain vihaiseksi alkoholista, enkä muusikkona halua käyttää sellaisia aineita jotka tuhoavat treenattuja aivojani, joiden harjoittamiseen olen käyttänyt muutaman vuosikymmenen.
Voihan sitä aina ryhtyä huumevalistajaksi jos tuhoaa aivot viinalla siihen kuntoon, että ei soittamaan enää kykene. Moni huumevalistaja on myös ollut kova ottamaan "hapanta".
Kannnnnnnabis pitääää laillistaa meillä ihan kuten tehtiin Kaliforniassa ja Kanadassakin. Verotulot ohjaamme valtion
kassaan, juu.
Hyvä ystävä, Selvitäpä TIETEELLISET TOTUUDET...
https://www.bbc.com/news/uk-11660210
https://rikoksentorjunta.fi/alkoholi-ja-vakivalta
https://tekniikanmaailma.fi/alkoholi-tappaa-sanoo-tutkimus
Alkoholi ja tupakka vaarallisia kovia huumeita:
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/nama-ovat-maailman-viisi-addiktoivi…
Vierailija kirjoitti:
Pössyttelijöiden lapset jakavat alkoholistien lasten kohtalon, mutta, minä-minä kulttuurissa tästä tulee vaieta.
Parempi vertaus taitaisi olla, että subutex-vanhempien lapset jakavat vähän samanlaisen kohtalon kuin alkoholistienkin lapset. Kannabis taas on verrattavissa enemmän siihen, että otetaan joskus hieman viiniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa suomalaisista vastustaa kannabiksen laillistamista. Suomella on siis vielä toivoa.
Ja uskonnon kaltaisesti kannabista vastustaessaan tukevat ammattimaista rikollisuutta, jotka jakavat kovia huumeita kannabiksen ohessa.
Alkoholi on kuitenkin eniten maatamme tuhoava asia, ja myös kallein. Se sinun kannattaa muistaa asiassa.
Rikollisuutta on joka maassa ja sitä varten on poliisi. Suomen kansasta suurin osa vastustaa kannabista ja muita huumeita ja se on hyvä merkki.
Missähän vaiheessa se poliisi alkaa kiinnostua alaikäisille alkoholia välittävien tapa- ja ammattirikollisten toiminnasta, kun alkoholi on kuitenkin se huume, joka eniten tuhoaa lasten kehittyviä aivoja? Lapsille viinaa toimittava rikollinen ei ole mikään kansallissankari, vaikka juoppokansa niin kuvitteleekin. Pelkkä huumekauppias kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä on arvostettu vodka maana, mutta Suomesta viedään paljon kotimaista Vodkaa venäjälle. Vodkallahan Kekkonen hoisi Venäjäsuhteita.
Suomalainen Vodka on arvostettu maailmalla. Uutena tullut Gin joka todella arvostettu.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a21afe0b-0a70-43c6-ac96-c29…
Toi on oikeesti hyvä juttu että on tullut maustettuja Vodkia rinnalle, kuten toi tillivodka. Aluksi ite karsastin ajatusta, mutta toimii hyvin vaikka rapujuhlissa.
Kyrö Napue Ginin taisi joku keräilijä tai arvostettu alan harrastaja arvostella oliko toiseksi tai kolmanneksi parhaimmaksi giniksi mitä on maistanut. Youtubesta löytyy video tästä.
Kyrön gini on kyllä tuttu, olen enemmän pienpanimo-oluiden ystävä kuin terävien.
Kyrön Gini on myös kova aine tuhoamaan aivoja, koska sekin on voimakasta solumyrkkyä. Gininkin voimin katkokävely lopulta onnistuu.
Laatujuoma. Kokeile.
Parasta alkoholia mitä olen saanut elämäni aikana on ollut itse vilja- ja perunamäskistä tislaamani pontikka, jossa prosentteja oli 97. Paloi nätillä sinisellä liekillä, ja sitä piti ottaa tosi varovasti ettei suu palanut. Sen rinnalla muut alkoholijuomat on olleet melko mitäänsanomattomia liemiä.
Vierailija kirjoitti:
Tätä nyt ei varmaan kukaan usko, mutta kerronpa silti.
Mulla oli nuoruudessa yksi kaveri, joka oli vähän levoton ja jollain tapaa ryhditön. Ihan mukava tyyppi, mutta suoraa sanottuna sellainen velttoilija. Hän jätti lukion kesken melkein heti sen alettua. Meidän tiet alkoivat erkaantua hiljalleen, koska muut meidän porukassa menivät eteen päin ja hän polki paikoillaan. Kaikki me pilveä poltettiin, mutta tämä kaveri meitä muita huomattavasti enemmän.
Jossain vaiheessa tämä kaveri alkoi kasvattamaan itse pilveä ja innostui siitä oikein kunnolla. Tämän innostuksen ansiosta hän opiskeli puutarhuriksi ja on asunut nyt jo monta vuotta Hollannissa työllistäen itsensä puutarhurina.
Pilvi siis "pelasti" hänet. Toisaalta, useat kasvattajathan sanovat, ettei kasviin jää koukkuun, vaan kasvattamiseen.
Onhan se tosi terapeuttista. Kannabiksen kasvatuksen perusteet oppii nopeasti, mutta opittavaa on koko elämän ajaksi. Ja eri kannabislajikkeita on jo niin paljon, että niitä ei kaikkia elämän aikana ehdi edes kasvattamaan ja kokeilemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä on arvostettu vodka maana, mutta Suomesta viedään paljon kotimaista Vodkaa venäjälle. Vodkallahan Kekkonen hoisi Venäjäsuhteita.
Suomalainen Vodka on arvostettu maailmalla. Uutena tullut Gin joka todella arvostettu.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a21afe0b-0a70-43c6-ac96-c29…
Toi on oikeesti hyvä juttu että on tullut maustettuja Vodkia rinnalle, kuten toi tillivodka. Aluksi ite karsastin ajatusta, mutta toimii hyvin vaikka rapujuhlissa.
Kyrö Napue Ginin taisi joku keräilijä tai arvostettu alan harrastaja arvostella oliko toiseksi tai kolmanneksi parhaimmaksi giniksi mitä on maistanut. Youtubesta löytyy video tästä.
Kyrön gini on kyllä tuttu, olen enemmän pienpanimo-oluiden ystävä kuin terävien.
Kyrön Gini on myös kova aine tuhoamaan aivoja, koska sekin on voimakasta solumyrkkyä. Gininkin voimin katkokävely lopulta onnistuu.
Laatujuoma. Kokeile.
Parasta alkoholia mitä olen saanut elämäni aikana on ollut itse vilja- ja perunamäskistä tislaamani pontikka, jossa prosentteja oli 97. Paloi nätillä sinisellä liekillä, ja sitä piti ottaa tosi varovasti ettei suu palanut. Sen rinnalla muut alkoholijuomat on olleet melko mitäänsanomattomia liemiä.
Viina se tuhosi erkkivainaan kodinkin. Pontikkapannu räjähti.

Ja siitäkin Erkki syytti kannabista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Narkkarit saunantaakse!
En vitsailisi tällä asialla.
Narkkarit on kuluerä veronmaksajille. Miksi rikollisia pitäisi hyysätä. Tiedätkö mitä nämä huumeidenkäyttäjät tulee maksamaan vuodessa? sinulle, minulle, kaikille?
Hyvin paljon vähemmän maksavat kuin alkoholistit.
Kun lasketaan mitä yksi huumeidenkäyttävä vs. alkoholinkäyttäjä maksaa yhteiskunnalle, niin huumeidenkäyttäjä tulee kalliimmaksi vaikka kokonaiskustannukset ovat alkoholin osalta isompi.
Mistä laskelmat löytyy?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä on arvostettu vodka maana, mutta Suomesta viedään paljon kotimaista Vodkaa venäjälle. Vodkallahan Kekkonen hoisi Venäjäsuhteita.
Suomalainen Vodka on arvostettu maailmalla. Uutena tullut Gin joka todella arvostettu.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a21afe0b-0a70-43c6-ac96-c29…
Toi on oikeesti hyvä juttu että on tullut maustettuja Vodkia rinnalle, kuten toi tillivodka. Aluksi ite karsastin ajatusta, mutta toimii hyvin vaikka rapujuhlissa.
Kyrö Napue Ginin taisi joku keräilijä tai arvostettu alan harrastaja arvostella oliko toiseksi tai kolmanneksi parhaimmaksi giniksi mitä on maistanut. Youtubesta löytyy video tästä.
Kyrön gini on kyllä tuttu, olen enemmän pienpanimo-oluiden ystävä kuin terävien.
Kyrön Gini on myös kova aine tuhoamaan aivoja, koska sekin on voimakasta solumyrkkyä. Gininkin voimin katkokävely lopulta onnistuu.
Laatujuoma. Kokeile.
Parasta alkoholia mitä olen saanut elämäni aikana on ollut itse vilja- ja perunamäskistä tislaamani pontikka, jossa prosentteja oli 97. Paloi nätillä sinisellä liekillä, ja sitä piti ottaa tosi varovasti ettei suu palanut. Sen rinnalla muut alkoholijuomat on olleet melko mitäänsanomattomia liemiä.
Viina se tuhosi erkkivainaan kodinkin. Pontikkapannu räjähti.
alkoholi tuhoaa monia koteja vaikkei edes viinapannu räjähtäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
[Kannabis on järkyttävä ilmastosaaste ja luulis vihreitten tajuuvan kun siitä ilmastosta ovat huolissaaan.
MIllä tavalla? Kannabis kasvaa Suomessa pellolla kuten muutkin maamme maatalouskasvit. Se on kasvanut täällä tuhansia vuosia.
Alkoholin valmistus on kaikkein epäekologisinta jos eri huumeista puhutaan. Ensin ruokaa laitetaan oluen, viinin ja viinan raaka-aineeksi, viinan tislaus kuluttaa paljon sähköä, ja sen jälkeen tappavaa solumyrkkyhuumetta kuskataan ympäri maailmaa. Todella suuri hiilijalanjälki on alkoholihuumeella.
Olen samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Venäjä on arvostettu vodka maana, mutta Suomesta viedään paljon kotimaista Vodkaa venäjälle. Vodkallahan Kekkonen hoisi Venäjäsuhteita.
Suomalainen Vodka on arvostettu maailmalla. Uutena tullut Gin joka todella arvostettu.
https://www.iltalehti.fi/ruoka-artikkelit/a/a21afe0b-0a70-43c6-ac96-c29…
Toi on oikeesti hyvä juttu että on tullut maustettuja Vodkia rinnalle, kuten toi tillivodka. Aluksi ite karsastin ajatusta, mutta toimii hyvin vaikka rapujuhlissa.
Surullista että et osaa nauttia ruoasta ilman kovia huumeita. Onko teillä jotkut patologisesti valehtelevien mytomaanien rapujuhlat säännöllisesti?
Hyvä snapsi rapujen kanssa tai laadukas punaviini ruuan kanssa toimii aina.
Tyypillisiä alkoholistin selittelyjä juomiselleen. Aina on joku syy ottaa. Suru tai ilo.
Käytän alkoholia ruuan kanssa. En hoida sillä mitenkään tunteitani.
"Aina on joku syy ottaa."
Sinulla se on siis se kun syöt ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Laittomista aineista ei tiedä mitä paskaa ne ovat.
Siksipä olenkin kasvattanut käyttämäni kannabiksen jo yli 30 vuotta.
Politiikassa on mukana huomattavan paljon narsisteja. En vaan tajua miksi ihmiset äänestää niitä?