ex takaisin
Hei, kysyisin mielipiteitä tällaiseen asiaan vaikka järkeni sanookin ei mutta tunteet kyllä. Eli exäni pyytää minua takaisin. Meillä on viisi vuotta kestänyt suhde ja ero tuli koska viimeisinä vuosina alkoi mennä todella huonosti. Yritimme lasta mutta mitään ei kuulunut, kävimme lopulta läpi lapsettomuushoitoja joista sitten raskaus ja keskenmeno. Hoitojen epäonnistuessa mieheni alkoi käyttää alkoholia ja joitain nappuloita. Itse kävin töissä ja uskoin ja toivoin että onnistumme. Samaan aikaan mieheni vajosi yhä alemmas elämässään ja sinnittelin pitkään että saataisiin kelkka ylöspäin. Kannoin ruokaa ja tein töitä, piikittelin itseäni hormonipiikeillä joita inhosin koska olinhan terve saamaan lapsia. Se ettei mieheni jaksanut tuossa tilanteessa tukea, oli todella raskasta koska olimme yhdessä lähteneet hoitoihin. Ja minä maksoin viulut. Raskauden keskeytyksen tein yksin kotona koska mies ei kestänyt katsoa tuskaani vaan lähti oluelle. Raskaus oli siis hoitojen tulos mutta ei edennyt 2 kk eteenpäin. Yritän kirjoittaa niin etten puolustelisi itseäni mitenkään. Elin siis normaalia työssäkäyvä arkea hoitoja ja mieheni alamäkeä lukuunottamatta. Lopulta voimani, rahani, mielenterveys ja iloisuuteni olivat kadonneet, hain omaa asuntoa koska en jaksanut hoitaa miestäni johon meni rahaa ja aikaa, itse en saanut vastineeksi paljoakaan. Pelkäsin kotona koska mies oli usein sekaisin ja monta kertaa soitin ambulanssin tai poliisin itseni ja hänen oman turvallisuutensa vuoksi. Sitten odotin ensiavusta soittoa selvisikö hän hengissä. Se oli raskasta aikaa. Muutin omaan asuntoon ja aloin opiskella, tunsin oloni usein yksinäiseksi ja soitin exälleni. Pikkuhiljaa asuimmekin 2 asunnossa vuoronperään. Tilanne oli parempi mutta aloin pian olla sairaslomalla yhä useammin ja alkoholi alkoi kuulua minunkin elämääni. Tajusin että olin lapseton, rahaton, Luottotietoni juuri menettänyt, onneton ja lihava. Päätin tehdä muutoksen ja heitin mieheni pois elämästäni. Erosta tulikin tosi iso riita josta saivat nauttia hänen ns. Ystävänsä jotka toivoivat eroamme. Miehen vanhemmat kääntyivät minua vastaan kun olin heidän poikansa saanut niin huonoon kuntoon. Omat vanhempani olivat tukena mutta eivät sotkeentuneet eroomme. Asioitamme puitiin mieheni fb seinällä julkisesti paitsi tietysti minä en osallistunut siihen. Minusta tehtiin pettäjä koska olin nähnyt miespuolista ystävääni julkisella paikalla oluella. Lopulta päätin sulkea kaikki ovet ja elää sitä elämää mitä ennen häntä elin. Löysin miehen jolle kerroin huolistani ja tulin raskaaksi, oletin ettei näin voisi käydä koska olin jo niin turtunut asiaan etten minä saisi lapsia niin hullulta kuin se kuulostaakin. Nyt elän elämää yksin, vihattuna, Petturina, mustamaalattuna Ja silti kaipaan exääni joka vaatii saada lapsen isän nimen tietoonsa. Hulluhan minä olen täytyy kyllä myöntää.
Kommentit (7)
Keskity nautimaan lapsestasi, kun sen vihdoinkin sait. Muista huolehtia myös lapsen ja isän suhteen tukemisesta. Exäsi kuulostaa todella epätasapainoiselta, joten en usko että suhteen jatkaminen hänen kanssaan parantaisi elämänlaatuasi. Tekstisi perusteella hän tuntuu olevan myös hyvin vihainen ja vähän katkera enkä rehellisesti usko, että hän tuossa tilanteessa kykenisi hyväksymään toisen miehen lasta. Tästä seuraisi todennäköisesti suuria ongelmia.
Uskon että löydän vielä hyvän ja rakastavan miehen. En kertomasi perusteella usko exäsi olevan se oikea.
Mene vapaiden suuntien seurakuntaan, saat sieltä apua, ystäviä ja elämäsi muuttuu, jos tahdot
Kannattaako kertoa lapsen isän nimi? Tuntuu että käyttää sitä minua vastaan kun tulee riitaa. Olen todella yksinäinen ja kokoajan sillä rajalla että menisin hänen luo. Ja hän on minulle raha velkaa jonka luvannut maksaa kunhan saa rahaa mutta tuntuu etten sitä saa ellen kerro.
[quote author="Vierailija" time="31.10.2014 klo 12:20"]Kannattaako kertoa lapsen isän nimi? Tuntuu että käyttää sitä minua vastaan kun tulee riitaa. Olen todella yksinäinen ja kokoajan sillä rajalla että menisin hänen luo. Ja hän on minulle raha velkaa jonka luvannut maksaa kunhan saa rahaa mutta tuntuu etten sitä saa ellen kerro.
[/quote]
Mitä lapsen isän nimi eksällesi kuuluu, kun ette ole yhdessä?
Jos harkitset oikeasti takaisin palaamista luuletko, että eksäsi olisi ihan ok sen kanssa, että teidän pitäisi olla isän kanssa säännöllisesti tekemisissä? Lapsella on oikeus isäänsä. Onko vauva siis jo syntynyt?
Neuvoisin olemaan yhteydessä vain noista lainatuista rahoista, joskin niiden takaisin saaminen saattaa olla hyvin vaikeaa, jos velkakirjaa ei ole tehty.
Vauva syntyy joulukuussa. En ole muuttamassa hänen luokseen. En vain ymmärrä itseäni miksi on niin vaikea päästää irti. Mustasukkainen en ole koska hän sai seurusteluaikoinakin käydä yksin baareissa ja enhän tiedä tarkkaan nytkään mitkä hänen kuvionsa ovat. Meillä oli vaan niin hyvä suhde silloin alussa n. 3v että kaipaan sitä aikaa. Se tuntui kodilta. Uskon että jos löytäisin mukavan miehen, unohtaisin hänet mutta mistä hyvä mies.. ja lapsen isä ei ole yhteyttä pitänyt kun kerroin tulevasta lapsesta. Hänellä 2 lasta 2 eri naisen kanssa joista molemmista eronnut. En muutenkaan tunne vetoa mieheen ja kovin on rauhallinen mutta ymmärrän ettei hän olisi kolmatta lasta nyt halunnut. Tiedän että nyt olisi parasta keskittyä lapseen ja antaa uuden miehen tulla elämääni kun on tullakseen. Yksinäisyys on kova paikka ja rahattomana vaikea mennä minnekkään.
Toivon että löydät jonkun ihanan miehen. Se ei ole exäsi, vaan joku muu!