Pitääkö lapsi pakottaa olemaan vanhemman uuden kumppanin kanssa?

Jos haluat että lapsesi vihaavat aikuisena sinua niin suosittelen kokeilemaan uuden miehesi pakotuskeinoa. Muussa tapauksessa lasten ehdoilla tässä tilanteessa. Mielestäni saat vaatia heiltä että jos mies tervehtii niin pitää olla sen verran käytöstapoja että tervehtii takaisin. Muuten ei tarvi olla missään tekemisissä jos ei halua. Uuden miehesi pitää hyväksyä, että tämän tilanteen kanssa voi mennä vielä vuosi, 5 vuotta tai voi olla etteivät lapset ikinä tule pitämään hänestä.

Kauanko erosta on? Kuka tämä uusi mies on, jos kerran lapset on hänet tunteneet ennen kuin aloitte seurustella?

Tässä täytyy nyt asettua lasten asemaan ja miettiä asiaa heidän kannaltaan. He ovat vielä kovin nuoria, eivätkä osaa suhtautua uuteen perhetilanteeseen kypsästi, eikä sitä tuon ikäisiltä voi odottaakaan. Tuossa iässä kuohuu muutenkin, ja lapsetkin hakee rajoja ja kipuilevat ydinperheen hajoamisen kanssa. Kun kaiken sotkun keskellä mukaan napataan joku perhetuttu uudeksi isäpuoleksi, niin en ihmettele jos lapset tuntevat itsensä petetyksi, he saattavat jopa epäillä että ero on tuon miehen syytä ja kostavat siksi miehelle ja yrittävät savustaa hänet huonolla käytöksellä ulos ap:n elämästä.

Minusta ap:n pitäisi jossain rauhallisessa tilanteessa puhua lasten kanssa. Kysyä heiltä miksi eivät hyväksy suhdetta, mitä pelkäävät, ja ovatko ajatelleet että sinulla on kurjaa jos lapset ja mies ei tule ollenkaan toimeen. Lapset on itsekeskeisiä eivätkä osaa ajatella useinkaan aikuisen tunteita.

Minusta ap:n ei tarvitse luopua miehestä, tosin en muiden vastaajien tapaan arvosta miehen pakottamisajatuksia, mutta suhteen on edettävä lasten ehdoilla.

Voisit yrittää sopia lasten kanssa yhdessä pelisäännöistä. Sinä tulet vastaan siinä, ettet pakota lapsia olemaan miehen kanssa ja takaat sen, että lapsilla on riittävästi aikaa olla äidin kanssa ilman miestä, ja lapset saa kotonaan olla enimmäkseen rauhassa ilman miehen läsnäoloa. Lapset puolestaan tulevat vastaan siinä, että tervehtivät ja vastaavat jos mies puhuu heille, ja muutenkin käyttäytyvät kunnolla. Ap:n ei tarvitse lopettaa suhdetta, koska aikuisella on oikeus halutessaan seurustella, mutta lapsilla on oikeus olla pitämättä miehestä eikä miehen tehtävä ole puuttua lasten kasvatukseen ja rajoihin. Mitä enemmän miestä ja uutta tilannetta pakotetaan lasten elämään, sitä voimakkaamman vastareaktion se aiheuttaa. Jos ap antaa miehen päsmäröidä lasten kotioloja, niin lapset vain vihaavat miestä enemmän, ja luultavasti alkavat vihata myös ap:ta, jos kokevat että ap antaa miehen puuttua asioihin jotka eivät hänelle kuulu.

Jos suhde on ollut vireillä vasta muutaman kuukauden, se on lapsille todella lyhyt aika. Jotkut tapailevat vuosia ennen kuin uusi kumppani esitellään lapsille.

Minä ottaisin aikalisän. Mies vähemmän näkyväksi lasten elämään, ap tapaa miestä vain silloin kun lapset on poissa. Lapset saa lisää aikaa sopeutua. Lapsille on hyvä tehdä selväksi että ovat tärkeintä vanhempiensa elämässä ja ap kuuntelee heidän mielipidettään, mutta lapset eivät voi päättää aikuisten asioista, ja jokaisella on velvollisuus käyttäytyä kunnolla muita ihmisiä kohtaan, pitipä heistä tai ei. Miehen asia ei puuttua lasten asioihin millään tavalla. Mitkään ”kivat” tekemiset ei nyt auta asiaa, koska ei ne ole lapsille kivoja silloin kun mies on mukana.

Täytyy sanoa, että ymmärrän lapsia, vaikken hyväksy huonoa käytöstä. Ap on nyt tuonut uuden miehen liian nopeasti ja voimakkaasti tunkeilemaan lasten elämään ja puuttumaan perheen sisäisiin asioihin. Malttia siihen seurusteluun, sitä ehtii tehdä enemmän myöhemminkin. Lapset on lapsia vain lyhyen aikaa, ja muistavat kyllä tämmöiset mieskuviot ja sen miten kurjalta heistä tuntui. Se vaikuttaa tulevaisuudessa myös lasten ja ap:n väleihin. Jos minun pitäisi valita alaikäisten lasteni ja miehen välillä, niin ei tarvitse miettiä kahta kertaa kuka lähtee.

Jos asian hoitaa fiksusti ja kärsivällisesti, niin on mahdollista että lapset kypsyessään ja aikuistuessaan hyvinkin pääsevät vihastaan yli ja hyväksyvät miehen elämäänsä. Aikaa siihen saattaa kulua vuosia.

Ja aloittaja nauttii tilanteesta. Mikäs sen ihanampaa kuin se, että lapset eivät tykkää exän uudesta. Hyväksyvä hymy, nyökkäys, ilahtunut katse lapselle asiasta, niin varmasti tilanne pysyy jatkossakin näin.

Osuinko kipukohtaan? Osuin.

Vierailija kirjoitti:

Miksi lasten pitäisi viettää aikaa vanhemman uuden seurustelukumppanin kanssa?

Koska he ovat tulevia mahdollisia bonusvanhempia ja potentiaalisesti uskomattoman tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä.

Omat vanhempani erosivat minun ollessani 7-vuotias. Isä löysi uuden kumppanin 3 vuoden kuluttua ja äiti 4 vuoden kuluttua. Äidin kumppani muutti äidin kanssa yhteen puoli vuotta seurustelun alkamisesta ja iskän kumppani n. 10 kk kuluttua. Eli nämä tapahtuivat suurin piirtein samoihin aikoihin elämässäni.

Olin hieman negatiivisella mielellä molemmista alkuun ja koettelin rajoja (käyttäydyin huonosti kumppaneita kohtaan), mutta sekä äiti että isä vaativat minulta hyvää ja kohteliasta käytöstä ja etenimme suht rauhallisesti. Äiti ja isä olivat myös asiallisia toisiaan ja toistensa kumppaneita kohtaan, joten mitään pa*kan puhumista toisessa kodissa ei siedetty (tottakai sai kerto jos joku asia harmitti, mutta vanhemmat ei käyttäneet näitä aseina toisiaan vastaan, mikä on hurjan tärkeää).

Minun ei aluksi tarvinnut olla kahdestaan heidän kanssaan, vaan äiti tai isä oli läsnä. Puuhailimme yhdessä kummassakin perheessä, mutta uudet kumppanit eivät tuputtaneet seuraansa. Pikku hiljaa tilanne normalisoitui ja aloin itsekin hakeutua uusien seuraan, koska olivat todella mukavia ihmisiä.

Teini-ikään mennessä molemmat olivat ikään kuin varavanhempia ja jopa rakastin heitä. Nyt aikuisena he ovat korvaamattoman tärkeitä minulle ja olen onnellinen, että he tulivat elämääni.

Monesti huomaa, että keskustelut aiheesta johtavat siihen, että kaikki pitäisi tehdä lasten ehdolla ja mitään eroon liittyvää uutta tai epämukavaa ei missään nimessä pitäisi lapsen kokea. Monesti unohtuu se, että eroista seuraa joskus valtavasti hyvää ja lapsen elämään saattaa tulla uusia turvallisia aikuisia. Näitähän ei ole koskaan liikaa.

Vierailija kirjoitti:

Ja aloittaja nauttii tilanteesta. Mikäs sen ihanampaa kuin se, että lapset eivät tykkää exän uudesta. Hyväksyvä hymy, nyökkäys, ilahtunut katse lapselle asiasta, niin varmasti tilanne pysyy jatkossakin näin.

Osuinko kipukohtaan? Osuin.

Huh, tämä kuulostaa niin äidiltäni kun olin lapsi ja vanhempani olivat eronneet. Äiti jotenkin katkeroitui ja terrorisoi isäni elämää vuosikaudet. Lapsena en ymmärtänyt tietenkään ja äiti sai minutkin puolelleen lukuisia kertoja ja sai minut tekemään isälleni rumia ohareitaja vähättelemään isän arvoa :( Myös isän uudesta kumppanista tentattiin ja oikein hekumoitiin, jos saatiin irti jotakin negatiivista.

Jos täällä on vanhempia jotka tunnistavat itsessään toisen vanhemman sabotoimisvimmaa (tai tarvetta "näpäyttää" toista vanhempaa niin kuin äitini joskus puolusteli) niin lopettakaa heti. Saatatte saada lapsen hetkiseksi, jopa vuosiksi puolellenne, mutta kun lapsi jossain vaiheessa tajuaa juonenne, aiheutatte vain valtavaa tuskaa lapselle. Tämä ei välttämättä ihan heti olekaan korjattavissa. Välini äitiin ovat viilenneet kun olen tajunnut mitä hän teki suoraan ja mitä minun välitykselläni isälleni. Harmittaa ja inhottaa vieläkin, vaikka olen jo lähes 40-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi lasten pitäisi viettää aikaa vanhemman uuden seurustelukumppanin kanssa?

Koska he ovat tulevia mahdollisia bonusvanhempia ja potentiaalisesti uskomattoman tärkeitä ihmisiä lapsen elämässä.

Omat vanhempani erosivat minun ollessani 7-vuotias. Isä löysi uuden kumppanin 3 vuoden kuluttua ja äiti 4 vuoden kuluttua. Äidin kumppani muutti äidin kanssa yhteen puoli vuotta seurustelun alkamisesta ja iskän kumppani n. 10 kk kuluttua. Eli nämä tapahtuivat suurin piirtein samoihin aikoihin elämässäni.

Olin hieman negatiivisella mielellä molemmista alkuun ja koettelin rajoja (käyttäydyin huonosti kumppaneita kohtaan), mutta sekä äiti että isä vaativat minulta hyvää ja kohteliasta käytöstä ja etenimme suht rauhallisesti. Äiti ja isä olivat myös asiallisia toisiaan ja toistensa kumppaneita kohtaan, joten mitään pa*kan puhumista toisessa kodissa ei siedetty (tottakai sai kerto jos joku asia harmitti, mutta vanhemmat ei käyttäneet näitä aseina toisiaan vastaan, mikä on hurjan tärkeää).

Minun ei aluksi tarvinnut olla kahdestaan heidän kanssaan, vaan äiti tai isä oli läsnä. Puuhailimme yhdessä kummassakin perheessä, mutta uudet kumppanit eivät tuputtaneet seuraansa. Pikku hiljaa tilanne normalisoitui ja aloin itsekin hakeutua uusien seuraan, koska olivat todella mukavia ihmisiä.

Teini-ikään mennessä molemmat olivat ikään kuin varavanhempia ja jopa rakastin heitä. Nyt aikuisena he ovat korvaamattoman tärkeitä minulle ja olen onnellinen, että he tulivat elämääni.

Monesti huomaa, että keskustelut aiheesta johtavat siihen, että kaikki pitäisi tehdä lasten ehdolla ja mitään eroon liittyvää uutta tai epämukavaa ei missään nimessä pitäisi lapsen kokea. Monesti unohtuu se, että eroista seuraa joskus valtavasti hyvää ja lapsen elämään saattaa tulla uusia turvallisia aikuisia. Näitähän ei ole koskaan liikaa.

Tärkeä kirjoitus. Täällä myös yksi vanhempien eron kokenut ja sitten maailman parhaan bonusäidin/äitipuolen saanut henkilö. Ehdottomasti samaa mieltä että hyvää ja kunnioittavaa käytöstä pitää lapselta ja toki kaikilta vaatia. Tervehtiä pitää ja vastata kun toinen puhuu tai kysyy jotakin. Mielestäni on myös todella typerää käytöstä, ettei lapset suostu menemään uuden kumppanin kyytiin. Käytännön syistä voi olla joskus tarpeen että joku muu kuin oma vanhempi vie lapsen harrastuksiin, toisen vanhemman luo yms. Eihän siinä ole kysymys muusta kuin siirtymästä paikasta toiseen.

Ymmärrän hyvin lasten negatiiviset tunteet ja harmistuksen ja mustasukkaisuuden myös omalta kohdaltani, mutta perus käytöstavat on ehdottomasti vaadittava. Vaikka ei pitäisikään jostain henkilöstä, pitää olla peruskohtelias ja kunnioittava. Tämä on tärkeä taito myös aikuisuutta varten. Muuten voikin edetä rauhassa ja antaa kaikille osapuolille aikaa tottua toisiinsa. Vanhemmilla on kuitenkin oikeus hyvään parisuhteeseen eikä lapset saa määrätä aikuisten asioista.

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Onko tuo nyt sitten fiksua käytöstä? Ihan periaatteestako osoitat mieltä? Miltähän vanhemmastasi ja tämän kumppanista tuntuu?

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Ei hyvää päivää, mitä angstia. Väität olevasi aikuinen, muitta oletko aikuistunut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Onko tuo nyt sitten fiksua käytöstä? Ihan periaatteestako osoitat mieltä? Miltähän vanhemmastasi ja tämän kumppanista tuntuu?

On. En hyväksy perheeseeni kuin verisukulaisia. Siitä ei päätä kukaan muu kuin minä ja sille ei kukaan mahda mitään. Pakottamisen on turhaa. Ei kiinnosta kummankaan tunteet, ei kiinnostanut vanhempaanikaan silloin, kun juoksi vieraissa ja kohteli huonosti toista vanhempaani.

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Luepa tuo itse kirjoittamasi viimeinen lause. "Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, ksoka päätän elämästäni itse." Eli olisko vanhempien kannanut vähän vaatia sulta käytöstapoja ja kohteliaisuutta niin sulla saattais olla ihana läheinen ihminen elämässä? Nyt vaikuttaa olevan sen sijaan katkeruutta ja vihaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Ei hyvää päivää, mitä angstia. Väität olevasi aikuinen, muitta oletko aikuistunut?

Miten määrittelet aikuistumisen? Onko se alistumista toisen tahtoon?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Luepa tuo itse kirjoittamasi viimeinen lause. "Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, ksoka päätän elämästäni itse." Eli olisko vanhempien kannanut vähän vaatia sulta käytöstapoja ja kohteliaisuutta niin sulla saattais olla ihana läheinen ihminen elämässä? Nyt vaikuttaa olevan sen sijaan katkeruutta ja vihaa.

Tiedätkö, yrittihän hän mm. väkivallalla saada käyttäytymään mielensä mukaan, mutta ei onnistunut siinäkään. En tarvitse petollisia ”läheisiä” ihmisiä elämääni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Luepa tuo itse kirjoittamasi viimeinen lause. "Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, ksoka päätän elämästäni itse." Eli olisko vanhempien kannanut vähän vaatia sulta käytöstapoja ja kohteliaisuutta niin sulla saattais olla ihana läheinen ihminen elämässä? Nyt vaikuttaa olevan sen sijaan katkeruutta ja vihaa.

Tiedätkö, yrittihän hän mm. väkivallalla saada käyttäytymään mielensä mukaan, mutta ei onnistunut siinäkään. En tarvitse petollisia ”läheisiä” ihmisiä elämääni.

Ok, no sulla taitaa olla sitten aika extreme-tapaus. Pahoittelut siitä. Otahan kuitenkin huomioon, että tässä keskustelussa taidettiin kuitenkin puhua hieman yleisemmällä tasolla asiasta, ilman väkivaltaa. Ymmärrän pointtisi, mutta yritä sinäkin nähdä erilaisia tilanteita, joissa uudet kumppanit rikastuttavat lapsen elämää. Ymmärrän että se voi olla hankalaa tietysti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Ei hyvää päivää, mitä angstia. Väität olevasi aikuinen, muitta oletko aikuistunut?

Miten määrittelet aikuistumisen? Onko se alistumista toisen tahtoon?

Kävi kommenteissa ilmi, että sinulla tapaukseen liittyy synkkiä puolia, kuten väkivaltaa ja ilmeisiä hylkäyksen kokemuksia. Tässä keskustelussa oli enemmän aiheena normaalimpi tapaus, jossa pohdittiin lapsen käyttäytymistä uuden kumppanin läsnäollessa. Kohteliaat käytöstavat ja muiden kunnioitus on mielestäni aikuistumista parhaimmillaan, samoin kuin toisen asemaan asettuminen. Alistumiset ym. liittyvät nyt valitettavasti hieman synkempiin asioihin. Olen pahoillani että olet kokenut sellaista. Älä ota näitä kommentteja täällä henkilökohtaisesti, koska ne on suunnattu hyvin erilaiseen tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Onko tuo nyt sitten fiksua käytöstä? Ihan periaatteestako osoitat mieltä? Miltähän vanhemmastasi ja tämän kumppanista tuntuu?

On. En hyväksy perheeseeni kuin verisukulaisia. Siitä ei päätä kukaan muu kuin minä ja sille ei kukaan mahda mitään. Pakottamisen on turhaa. Ei kiinnosta kummankaan tunteet, ei kiinnostanut vanhempaanikaan silloin, kun juoksi vieraissa ja kohteli huonosti toista vanhempaani.

Täällä yksi, jonka vanhempien avioliitto päättyi pettämiseen. Luulen, että sinun olisi hyvä käsitellä tunteita, jotka selvästi sinulla vielä aiheuttavat katkeruutta. Minunkin vanhemmistani toinen petti toista ja heidän avioliitto päättyi ja "pettämissuhde" muuttui myöhemmin avioliitoksi. Kyllä tapaus järkytti minua lapsena, en voi kieltää. Mutta kasvaessani aloin ymmärtää, että jokaisella on tässä oma puolensa ja oma kokemuksensa. Pettävä vanhempi meidän perheen tapauksessa koki olevansa ansassa kuolleessa parisuhteessa, jossa vain pyöritettiin yhteistä taloutta ja hoidettiin lapsia. Kun oikea henkilö tuli kohdalle ja he rakastuivat, asiat etenivät nopeasti ja pettämistä tapahtui. Kyllä, olen sitä mieltä että on väärin toimia toisen selän takana, mutta kykenen ymmärtämään ajatuksenjuoksua silti. Meidän tilanteessa ei kuitenkaan mitään kaksoiselämää vietetty vaan vanhemmat jopa nukkui eri huoneissa ja suhteen alettua ero tapahtui aika pian.

 

Petetty osapuoli katkeroitui hetkeksi ja yritti vetää meitä lapsia puolelleen, mutta onneksi sukulainen puuttui tähän ja me lapsetkin oltiin fiksuja ja jätettiin puolet valitsematta. Nyt meillä on läheiset välit kumpaankin vanhempaan ja sen lisäksi kahteen ihanaan bonusvanhempaan.

Suosittelen todella lämpimästi käsittelemään tunteesi. Saat rauhan elämääsi <3

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Onko tuo nyt sitten fiksua käytöstä? Ihan periaatteestako osoitat mieltä? Miltähän vanhemmastasi ja tämän kumppanista tuntuu?

On. En hyväksy perheeseeni kuin verisukulaisia. Siitä ei päätä kukaan muu kuin minä ja sille ei kukaan mahda mitään. Pakottamisen on turhaa. Ei kiinnosta kummankaan tunteet, ei kiinnostanut vanhempaanikaan silloin, kun juoksi vieraissa ja kohteli huonosti toista vanhempaani.

Täällä yksi, jonka vanhempien avioliitto päättyi pettämiseen. Luulen, että sinun olisi hyvä käsitellä tunteita, jotka selvästi sinulla vielä aiheuttavat katkeruutta. Minunkin vanhemmistani toinen petti toista ja heidän avioliitto päättyi ja "pettämissuhde" muuttui myöhemmin avioliitoksi. Kyllä tapaus järkytti minua lapsena, en voi kieltää. Mutta kasvaessani aloin ymmärtää, että jokaisella on tässä oma puolensa ja oma kokemuksensa. Pettävä vanhempi meidän perheen tapauksessa koki olevansa ansassa kuolleessa parisuhteessa, jossa vain pyöritettiin yhteistä taloutta ja hoidettiin lapsia. Kun oikea henkilö tuli kohdalle ja he rakastuivat, asiat etenivät nopeasti ja pettämistä tapahtui. Kyllä, olen sitä mieltä että on väärin toimia toisen selän takana, mutta kykenen ymmärtämään ajatuksenjuoksua silti. Meidän tilanteessa ei kuitenkaan mitään kaksoiselämää vietetty vaan vanhemmat jopa nukkui eri huoneissa ja suhteen alettua ero tapahtui aika pian.

 

Petetty osapuoli katkeroitui hetkeksi ja yritti vetää meitä lapsia puolelleen, mutta onneksi sukulainen puuttui tähän ja me lapsetkin oltiin fiksuja ja jätettiin puolet valitsematta. Nyt meillä on läheiset välit kumpaankin vanhempaan ja sen lisäksi kahteen ihanaan bonusvanhempaan.

Suosittelen todella lämpimästi käsittelemään tunteesi. Saat rauhan elämääsi <3

En aio käsitellä. Pettäjä käytti väkivaltaa sekä entistä aviopuolisoaan että minua kohtaan ja teki muutenkin kaikenlaisia inhottavia ja likaisia temppuja. Ihanaa ja yhteisöllistä uusperhettä ei tule koskaan syntymään. Ainoa asia mikä pettäjää nykyisin harmittaa, on kulissien kaatuminen ja se, että kaikki tietää miten asiat todellisuudessa tapahtui. En ole peitellyt tai salaillut hänen käytöstään. Maine ja perhe meni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä myös aikuinen, joka ei edelleenkään hyväksy vanhempansa kumppania. En ole koskaan edes tavannut, enkä tapaa. Ei tullut tärkeää ja luotettavaa uutta aikuista elämääni, koska päätän elämästäni itse.

Onko tuo nyt sitten fiksua käytöstä? Ihan periaatteestako osoitat mieltä? Miltähän vanhemmastasi ja tämän kumppanista tuntuu?

On. En hyväksy perheeseeni kuin verisukulaisia. Siitä ei päätä kukaan muu kuin minä ja sille ei kukaan mahda mitään. Pakottamisen on turhaa. Ei kiinnosta kummankaan tunteet, ei kiinnostanut vanhempaanikaan silloin, kun juoksi vieraissa ja kohteli huonosti toista vanhempaani.

Täällä yksi, jonka vanhempien avioliitto päättyi pettämiseen. Luulen, että sinun olisi hyvä käsitellä tunteita, jotka selvästi sinulla vielä aiheuttavat katkeruutta. Minunkin vanhemmistani toinen petti toista ja heidän avioliitto päättyi ja "pettämissuhde" muuttui myöhemmin avioliitoksi. Kyllä tapaus järkytti minua lapsena, en voi kieltää. Mutta kasvaessani aloin ymmärtää, että jokaisella on tässä oma puolensa ja oma kokemuksensa. Pettävä vanhempi meidän perheen tapauksessa koki olevansa ansassa kuolleessa parisuhteessa, jossa vain pyöritettiin yhteistä taloutta ja hoidettiin lapsia. Kun oikea henkilö tuli kohdalle ja he rakastuivat, asiat etenivät nopeasti ja pettämistä tapahtui. Kyllä, olen sitä mieltä että on väärin toimia toisen selän takana, mutta kykenen ymmärtämään ajatuksenjuoksua silti. Meidän tilanteessa ei kuitenkaan mitään kaksoiselämää vietetty vaan vanhemmat jopa nukkui eri huoneissa ja suhteen alettua ero tapahtui aika pian.

 

Petetty osapuoli katkeroitui hetkeksi ja yritti vetää meitä lapsia puolelleen, mutta onneksi sukulainen puuttui tähän ja me lapsetkin oltiin fiksuja ja jätettiin puolet valitsematta. Nyt meillä on läheiset välit kumpaankin vanhempaan ja sen lisäksi kahteen ihanaan bonusvanhempaan.

Suosittelen todella lämpimästi käsittelemään tunteesi. Saat rauhan elämääsi <3

En aio käsitellä. Pettäjä käytti väkivaltaa sekä entistä aviopuolisoaan että minua kohtaan ja teki muutenkin kaikenlaisia inhottavia ja likaisia temppuja. Ihanaa ja yhteisöllistä uusperhettä ei tule koskaan syntymään. Ainoa asia mikä pettäjää nykyisin harmittaa, on kulissien kaatuminen ja se, että kaikki tietää miten asiat todellisuudessa tapahtui. En ole peitellyt tai salaillut hänen käytöstään. Maine ja perhe meni.

Käsittelyllä ei tuossa taidettu tarkoittaa uusperheen muodostamista ja hyvien välien muodostamista vanhempaan/tämän kumppaniin, vaan sitä että sinä itse käsittelet omat tunteesi yksin, luotettavan henkilön tai terapeutin kanssa ja jatkat elämääsi rauhassa ilman että menneisyys ahdistaa ja katkeroittaa sinua.