Aviomies pahoinpiteli opettajan kesken etätunnin. Lapset järkyttyivät
Kommentit (541)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja surullista ettei opettajalla ollut vaatimuksia miestään kohtaan, eikä kertonut itse oikeudessa tapahtumista mitään .
Täydellisen alistettu ihminen. Todennäköisesti avioliitto ”onnellisesti” jatkuu ja vaimo saa pitkän aikaa rangaistuksia, kun oli ”tahallaan” jättänyt äänet päälle. Vaimo selittelee kaikki aina parhain päin ja puolustaa toistuvasti väkivaltaista miestään. Mahdolliset lapset traumatisoituvat ja oireilevat eri tavoin tuskaansa ja yrittävät paikkailla itseään lopun ikäänsä.
T. tällaisten vanhempien aikuinen lapsi
Täällä toinen samanlaisten vanhempien lapsi. Tuli fyysisesti paha olo tästä uutisesta, ei paljoa tarvitse että trauma aktivoituu. Eikö tämä koskaan lopu? Omasta perhehelvetistä on jo 30 vuotta, mutta näitä vaan tulee ja tulee.. mikään ei ole muuttunut. Ja yhteiskunta on tasan yhtä kyvytön ja haluton puuttumaan kuin silloinkin.
Miksi naiset eivät vaadi? En ole nähnyt julkista meuhkamista asian tiimoilta.
Onhan näitä naisia, jotka ovat julkisesti kertoneet kokemastaan väkivallasta tms., mutta ne ovat joskus jossakin lehdessä tai ajankohtaisohjelmassa tai tapahtumassa ja sitten ne unohtuvat ja mikään ei kuitenkaan muutu. Miten paljon ihan aidosti ajattelet, että tavallisella tallaajalla on valtaa muuttaa asioita? Aivan sama kuinka paljon meuhkaa ja kuinka pahoja asioita on kokenut ja niistä kertoo. Varsinkin, jos alkaa meuhkata, niin siinähän saa korkeintaan jonkun mt-tapauksen leiman. Sitä paitsi useinkaan ihmiset ei kestä kuulla pahoista asioista kuin korkeintaa mässäilläkseen ja päivitelläkseen. Ei se auta näitä ihmisiä. Sitä paitsi väkivaltaa kokeneet pelkäävät ja haluavat olla rauhassa, ei siinä haluta nostaa itseään ja asiaa esille väkivallan ja häirinnän voimistumisen pelon takia.
Vierailija kirjoitti:
”Peruskoulun äidinkielen oppitunti katkesi äkillisesti ja järkyttävällä tavalla kesken oppitunnin Tampereella. Syypää helmikuussa 2020 tapahtuneeseen äkilliseen oppitunnin keskeytymiseen oli opettajan aviomies.”
Helmikuussa 2020 Suomessa ei ollut koronaa eikä etäopetusta paitsi tietyissä vieraissa kielissä. Kyseinen ”äidinkielen oppitunti” ei siis ollut suomi eikä opettaja todennäköisesti kantis. Mutta hienosti piilotettu tämäkin asia uutiseen.
Helmikuussa oli kyllä koronaa. Olin itse määräyksestä jo tuolloin etätöissä.
Valvontakameran kuva todisti. Opettaja potki 5-vuotiasta lasta
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/valvontakameravideo-paljasti-aidin-…
Vierailija kirjoitti:
Missä se pahoinpitely oli? huutoa, kiroilua, aviopari-riitelyä, siinäkö se?
Aloita vaikka sillä, että luet uutisen ennen tänne kommentointia. Sieltä selviää mitä tapahtui.
Suomalaismiehen mukaan perheväkivalta on naisen oma vika
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joka-kolmannen-suomalaismiehen-muka…
Suomalainen opettaja pariutuisi tämmöisen miehen kanssa ja vieläpä noin alistunut opettaja? Lisäksi nuo helmikuun etätunnit. Joku tässä haiskahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Tekijä on kantasuomalainen. Ei tarvi jankata enää siitä.
Mistä nämä varmat tiedot tulevat? Yhtä sietämätöntä on tämä kiimainen vouhkaus "selvästä" ulkomaalaistekijästä kuin väitteet siitä, että kantasuomalainenhan se on JOS EI OIKEASTI TIEDÄ VAAN ARVAILEE.
Täällä on jo kaikki kääntynyt naisten syyksi ja opettaja haukuttu myös. Ei yllätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja surullista ettei opettajalla ollut vaatimuksia miestään kohtaan, eikä kertonut itse oikeudessa tapahtumista mitään .
Täydellisen alistettu ihminen. Todennäköisesti avioliitto ”onnellisesti” jatkuu ja vaimo saa pitkän aikaa rangaistuksia, kun oli ”tahallaan” jättänyt äänet päälle. Vaimo selittelee kaikki aina parhain päin ja puolustaa toistuvasti väkivaltaista miestään. Mahdolliset lapset traumatisoituvat ja oireilevat eri tavoin tuskaansa ja yrittävät paikkailla itseään lopun ikäänsä.
T. tällaisten vanhempien aikuinen lapsi
Täällä toinen samanlaisten vanhempien lapsi. Tuli fyysisesti paha olo tästä uutisesta, ei paljoa tarvitse että trauma aktivoituu. Eikö tämä koskaan lopu? Omasta perhehelvetistä on jo 30 vuotta, mutta näitä vaan tulee ja tulee.. mikään ei ole muuttunut. Ja yhteiskunta on tasan yhtä kyvytön ja haluton puuttumaan kuin silloinkin.
Miksi naiset eivät vaadi? En ole nähnyt julkista meuhkamista asian tiimoilta.
Onhan näitä naisia, jotka ovat julkisesti kertoneet kokemastaan väkivallasta tms., mutta ne ovat joskus jossakin lehdessä tai ajankohtaisohjelmassa tai tapahtumassa ja sitten ne unohtuvat ja mikään ei kuitenkaan muutu. Miten paljon ihan aidosti ajattelet, että tavallisella tallaajalla on valtaa muuttaa asioita? Aivan sama kuinka paljon meuhkaa ja kuinka pahoja asioita on kokenut ja niistä kertoo. Varsinkin, jos alkaa meuhkata, niin siinähän saa korkeintaan jonkun mt-tapauksen leiman. Sitä paitsi useinkaan ihmiset ei kestä kuulla pahoista asioista kuin korkeintaa mässäilläkseen ja päivitelläkseen. Ei se auta näitä ihmisiä. Sitä paitsi väkivaltaa kokeneet pelkäävät ja haluavat olla rauhassa, ei siinä haluta nostaa itseään ja asiaa esille väkivallan ja häirinnän voimistumisen pelon takia.
Sipilän simputuksen takia ihmiset menivät osoittamaan mieltään ja se peruttiin. Miksi ihmiset eivät osoita mieltään naisten turvallisuuden puolesta ja rangaistusasteikkojen alareunan korottamiseksi?
Vierailija kirjoitti:
Suomalaismiehen mukaan perheväkivalta on naisen oma vika
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joka-kolmannen-suomalaismiehen-muka…
Sitähän palstamiehet tolkuttavat täällä päivästä toiseen. Paitsi kun muuttaja on väkivallan tekijä, niin muistavat kertoa, että ei suomimiehet koskaan ikinä pahoinpitele.

Helvetin hyvä kysymys. Suomalaiset teinitytöt menivät osoittamaan mieltään jonkun amerikkalaisen rikollisen puolesta joka osoitti aseella raskaana olevan naisen vatsaan. Menee kyllä ymmärryksen yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oho, mitäs ihmettä? Kerrankin täällä on rikoksesta ketju jota ei ole poistettu! Tämän palstan moderointi on ollut kyllä todella naisvihamielistä kun täältä on poistettu esim. kaikki raískauksia koskevat ketjut juuri kun näistä nyt nimenomaan pitäisi puhua kun raískausrikokset ovat kasvaneet valtavasti ulko maa laísten takia.
Tiesittekö, että ulko maa laiset, lähinnä tummemmat rodut Afrikasta sekä Lähi-idästä syyllistyvät raískauksiin monta kymmentä kertaa suomalaisia useammin? Tekevät esim. Helsingissä yli PUOLET raískauksista. Silloin mennään jo aivan älyttömyyksiin kun ei tarvitse edes väkilukuun suhteuttaa kun absoluuttisetkin luvut ovat suurempia. Todella surullista kun meidän feministinen naishallitus käski vasta ihan oikeita erikoisjoukkoja tuomaan Afganistanista taas 5 vuosittaista seksuaalirikosta lisää Suomeen. Enemmänkin tulee olemaan kunhan perheitä saadaan yhdistettyä. Osaako kukaan muuten sanoa, että mitähän voidaan tehdä tälle nykyiselle menolle? En kyllä käsitä miten useat naiset voivat äänestää
tätä meidän feminististä naishallitusta... Ei näistä seuraa kyllä mitään hyvää. Maailman feministisimmässä maassa, tuossa meidän naapurissa Ruotsissa on jo kyllä aivan älytön meno. Sieltä löytyy raískauspääkaupunkiakin ja muutenkin turvattomin maa Euroopassa SOTAA käyvän Ukrainan jälkeen...Muilla mitään ajatuksia?
Tämä meidän paljon parjattu "feministinen naishallitus" ei niitä värillisiä tänne tuoneet. Kannattaa muistaa se tai saatat äänestää taas niitä jotka sen teki uudestaan ja uudestaan sieltä 80-luvulta asti.
Anteeksi, luitko sinä tuota kommenttiani? Vaikutat muutenkin olevan vähän kujalla meidän nykyisen hallituksen tekosista.
Meidän feministinen naishallitus on tuonut tuon Afganistanin operaation lisäksi tänne Isis-terro risteja, Kyprokselta toivat myös jotain partalapsukaisia, nostivat myös kiintiön määrää. Lähettivät Kreikkaa ja Liettuaan suomalaisia rajavartijoita häiritsemään Kreikan ja Liettuan rajavartijoiden työtä.
Jopa KORONAN aikaan rajat olivat auki juurikin näille partalapsukaisille, onneksi heitä ei ole kuitenkaan tullut kovin paljoa tänne ilmiselvistä syistä.
Petsuhallitus toi tånne ne 50 000 uussuomalaista, persupuolustusministeri kannatutti armeijapojilla näiden laukutkin rajalla. Miksi järjen käyttö on sinulle niin vaikeaa?
Ei ole tuonut tänne muuta kuin kiintiöloizia, niitäkin vähemmän kuin Marinin hallitus.
Marinin mielestä muualta tulleet eivät ole heikentäneet Suomen turvallisuutta vaikka tilastot yksiselitteisesti sanovat aivan muuta. Lisäksi Marinin mielestä muualta tulleiden määrää tänne ei tarvitse rajoittaa. Tänne on tosiaan Marinin käskystä tuotu lentokoneella ja erikoisjoukkojen voimin terro risteja ja seksuaalirikollisia planeetan toiselta puolelta. Siinä vähän feminismiä.
Eli olet mies jonka mielestä kaikki miesten heikkoudet, vahavuudet, viat ja teot on oikeasti naisten syytä?
Jankkaa vain höpöjäsi mutta totuus on se että persuhallitus toi 50 000 uussuomalaista tänne. Nykyinen hallitus on tuonut tuosta määrästä murto-osan.
Väität varmaan vielä että maapallo on litteä?Ei ole totta, se ei todeksi muutu jankkauksellasi.
Jokainen aikaansa seuraava tietää, miten asia eteni sinisineen ja arvopohjineen.Silloisella oppositiolla (sdp, vihreät, vasemmisto) ei ollut mitään vastaansanomista näiden vastaanottamiseen, päinvastoin, olivat Sipilän ja Orpon puolella.
-eri
Ja kukahan neuloi sukkia, Tervetuloa-kylttejä heiluttelivat puistopicnicillä, Kelan ja muiden vassarimuusikoiden hoilatessa ja järjestivät miekkareita pahoja persuja vastaan?
Mitä merkitystä eleillä on? Ainoa merkitys on sillä kuka on ketäkin tänne päästänyt ja selvää on että mieshallitukset ovat Suomen m-mutuksen takana. Olet hyvin epärehellinen ja epärationaalinen tunneihminen.
Naiset ma tuttavat vieläkin vuonna 2021 ihan omin käsin käyttämällä jopa erikoisjoukkoja tuomaan tänne 5 vuosittaista seksuaalirikosta lisää.
Ennen vanhaan kun pelkät miehet olivat politiikassa, Suomea ei ma tu tettu ollenkaan. Nykyään kun naisia on politiikassa, ma tu tusta tapahtuu jatkuvasti.
Tämä. Miksihän naiset haluavat mámúttáá Suomen? Tietenkin persunaisia lukuun ottamatta. Tässä on nyt viime kuukausina jopa demareista ja keskustasta tullut kahdelta mieheltä kritiikkiä muuhunmaattoa kohtaan (Aki Lindén ja Juha Pylväs). Naisista tulee vaan mieleen Marinit, Ohisalot, Suomelat, Anderssonit, Henrikssonit ja Biaudetit jotka jatkuvasti ovat persuja vastaan muuhunmaattokysymyksissä kyselytunneilla ja A-Studiossa.
Ei voi kuin ymmärtää.
Kyllä ne on Kokoomuksen halpatyövoimamarkkinat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja surullista ettei opettajalla ollut vaatimuksia miestään kohtaan, eikä kertonut itse oikeudessa tapahtumista mitään .
Täydellisen alistettu ihminen. Todennäköisesti avioliitto ”onnellisesti” jatkuu ja vaimo saa pitkän aikaa rangaistuksia, kun oli ”tahallaan” jättänyt äänet päälle. Vaimo selittelee kaikki aina parhain päin ja puolustaa toistuvasti väkivaltaista miestään. Mahdolliset lapset traumatisoituvat ja oireilevat eri tavoin tuskaansa ja yrittävät paikkailla itseään lopun ikäänsä.
T. tällaisten vanhempien aikuinen lapsi
Täällä toinen samanlaisten vanhempien lapsi. Tuli fyysisesti paha olo tästä uutisesta, ei paljoa tarvitse että trauma aktivoituu. Eikö tämä koskaan lopu? Omasta perhehelvetistä on jo 30 vuotta, mutta näitä vaan tulee ja tulee.. mikään ei ole muuttunut. Ja yhteiskunta on tasan yhtä kyvytön ja haluton puuttumaan kuin silloinkin.
Miksi naiset eivät vaadi? En ole nähnyt julkista meuhkamista asian tiimoilta.
Onhan näitä naisia, jotka ovat julkisesti kertoneet kokemastaan väkivallasta tms., mutta ne ovat joskus jossakin lehdessä tai ajankohtaisohjelmassa tai tapahtumassa ja sitten ne unohtuvat ja mikään ei kuitenkaan muutu. Miten paljon ihan aidosti ajattelet, että tavallisella tallaajalla on valtaa muuttaa asioita? Aivan sama kuinka paljon meuhkaa ja kuinka pahoja asioita on kokenut ja niistä kertoo. Varsinkin, jos alkaa meuhkata, niin siinähän saa korkeintaan jonkun mt-tapauksen leiman. Sitä paitsi useinkaan ihmiset ei kestä kuulla pahoista asioista kuin korkeintaa mässäilläkseen ja päivitelläkseen. Ei se auta näitä ihmisiä. Sitä paitsi väkivaltaa kokeneet pelkäävät ja haluavat olla rauhassa, ei siinä haluta nostaa itseään ja asiaa esille väkivallan ja häirinnän voimistumisen pelon takia.
Sipilän simputuksen takia ihmiset menivät osoittamaan mieltään ja se peruttiin. Miksi ihmiset eivät osoita mieltään naisten turvallisuuden puolesta ja rangaistusasteikkojen alareunan korottamiseksi?
Nopealla googletuksella tuli jo monta osumaa mielenosoituksista vuosien varrella. Kyllähän eri järjestöt ja muut toimijat nostavat aihetta säännöllisesti esille ja järjestävät protesteja, kampanjoita yms., mutta silti asiat eivät ole muuttuneet. Päättäjien pitäisi tehdä enemmän, muuten ei mikään muutu.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisjarjestojen-protesti-naisiin-kohd…
https://www.maailma.net/uutiset/amnestyn-kampanjatapahtuma-vastustaa-na…
https://www.amnesty.fi/mita-amnesty-tekee/naisiin-kohdistuva-vakivalta/
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomalaismiehen mukaan perheväkivalta on naisen oma vika
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/joka-kolmannen-suomalaismiehen-muka…
Naisen miehelle aiheuttama henkinen rasite on liika, kuten varmaan tässäkin tapauksessa.
Miksi kukaan ei kysy mitä se nainen oli tehnyt?
Koska sillä ei ole mitään väliä mitä se nainen oli tehnyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja surullista ettei opettajalla ollut vaatimuksia miestään kohtaan, eikä kertonut itse oikeudessa tapahtumista mitään .
Täydellisen alistettu ihminen. Todennäköisesti avioliitto ”onnellisesti” jatkuu ja vaimo saa pitkän aikaa rangaistuksia, kun oli ”tahallaan” jättänyt äänet päälle. Vaimo selittelee kaikki aina parhain päin ja puolustaa toistuvasti väkivaltaista miestään. Mahdolliset lapset traumatisoituvat ja oireilevat eri tavoin tuskaansa ja yrittävät paikkailla itseään lopun ikäänsä.
T. tällaisten vanhempien aikuinen lapsi
Täällä toinen samanlaisten vanhempien lapsi. Tuli fyysisesti paha olo tästä uutisesta, ei paljoa tarvitse että trauma aktivoituu. Eikö tämä koskaan lopu? Omasta perhehelvetistä on jo 30 vuotta, mutta näitä vaan tulee ja tulee.. mikään ei ole muuttunut. Ja yhteiskunta on tasan yhtä kyvytön ja haluton puuttumaan kuin silloinkin.
Miksi naiset eivät vaadi? En ole nähnyt julkista meuhkamista asian tiimoilta.
Onhan näitä naisia, jotka ovat julkisesti kertoneet kokemastaan väkivallasta tms., mutta ne ovat joskus jossakin lehdessä tai ajankohtaisohjelmassa tai tapahtumassa ja sitten ne unohtuvat ja mikään ei kuitenkaan muutu. Miten paljon ihan aidosti ajattelet, että tavallisella tallaajalla on valtaa muuttaa asioita? Aivan sama kuinka paljon meuhkaa ja kuinka pahoja asioita on kokenut ja niistä kertoo. Varsinkin, jos alkaa meuhkata, niin siinähän saa korkeintaan jonkun mt-tapauksen leiman. Sitä paitsi useinkaan ihmiset ei kestä kuulla pahoista asioista kuin korkeintaa mässäilläkseen ja päivitelläkseen. Ei se auta näitä ihmisiä. Sitä paitsi väkivaltaa kokeneet pelkäävät ja haluavat olla rauhassa, ei siinä haluta nostaa itseään ja asiaa esille väkivallan ja häirinnän voimistumisen pelon takia.
Sipilän simputuksen takia ihmiset menivät osoittamaan mieltään ja se peruttiin. Miksi ihmiset eivät osoita mieltään naisten turvallisuuden puolesta ja rangaistusasteikkojen alareunan korottamiseksi?
Nopealla googletuksella tuli jo monta osumaa mielenosoituksista vuosien varrella. Kyllähän eri järjestöt ja muut toimijat nostavat aihetta säännöllisesti esille ja järjestävät protesteja, kampanjoita yms., mutta silti asiat eivät ole muuttuneet. Päättäjien pitäisi tehdä enemmän, muuten ei mikään muutu.
https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/naisjarjestojen-protesti-naisiin-kohd…
https://www.maailma.net/uutiset/amnestyn-kampanjatapahtuma-vastustaa-na…
https://www.amnesty.fi/mita-amnesty-tekee/naisiin-kohdistuva-vakivalta/
Simputus-case sai siksi niin paljon painoarvoa, koska siinä oli iso osa kansasta takana. Ei vain pienet järjestöt, eikä se ollut pienen porukan juttu, vaan koko kansa otti sen omakseen. Saman pitäisi tapahtua tässä.

Niin pitäisi, mutta ei kuitenkaan tapahdu. Ne, joita asia ei kosketa, eivät ole tarpeeksi kiinnostuneita ajamaan asiaa ja ehkä eivät edes halua ajatella niin pahoja asioita. Ne, joita asia koskettaa, pelkäävät. Mitään ei tapahdu.
On vaarallista ylläpitää sellaista myyttiä, että Suomi on tasa-arvoinen ja että naisiin kohdistuva väkivalta ei ole Suomessa merkittävä ongelma. Se osaltaan ylläpitää sitä väkivaltaa,
Mahdollisesti lääkäri, ja yleinen syyttäjä nosti syytteen. Naisenhan on täytynyt mennä lääkäriin noiden vammojen vuoksi. Veikkaan, että hänellä ei ollut vaatimuksia miestä kohtaan pelon vuoksi, ja ehkä heillä on lapsia. Tiedän henkilön, jolla vastaavassa tilanteessa ei ollut vaateita, koska niillä ei olisi ollut mitään merkitystä tai muutosta tilanteeseen. Lapsen isää ei haluta vankilan sisään häpeän vuoksi ja muussa tapauksessa mikään lähestymiskieltokaan ei vaikuta mitään.