Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mietin jo olenko seuraava perhesurmaaja
30.10.2014 |
Lapsi huusi pari tuntia suoraa huutoa. Emme saaneet rauhoittumaan millään. Ei auttanut syli, ei silittely eikä muukaan rauhoittelu. Siinä jo miehen kanssa hermostuimme toisillemme ja syyttelimme toisiamme ja itseämme.
Ajattelin että nyt lähden täältä ja jos koko perheellä on näin paha olla, lähdetään kaikki. Tunsin olevani huono äiti.
Lapsi rauhoittui ja alkoi jutella. Oli ihan kuin eri ihminen. Halasin lujasti ja itkin. Tuli ihan kamala olo että edes saatoin ajatella jotain niin kamalaa.
Tämä ei ollut ensimmäinen kerta kun moista ajattelin. Pelottaa ihan kamalasti! Mutta aina ne ajatukset katoaa heti kun lapsi rauhoittuu.
En ymmärrä ollenkaan kun se huuto alkaa aina yhtäkkiä ja loppuu yhtä äkkiä. Kestää vaihtelevasti, 10 minuutista näköjään jopa kahteen tuntiin. Koskaan ennen ei ole näin kauan kestänyt. Lapsi ei osaa itse selittää miksi huusi.
On ollut syntymästään saakka temperamenttinen ja aina huutanut öisin ja päivällä. Vauvana oli koliikki.
Kommentit (62)
Olen käynyt terapiassa useamman vuoden, lapsen syntymän jälkeenkin, ja siellä on käsitelty sekä omaa lapsuutta että tätä vanhemmuutta. Mies on myös käynyt pari kertaa keskustelemassa. Olimme ensi- ja turvakotien avoryhmässäkin. Sieltä ohjaaja sanoi kotikäynnillä: "Ei teidän perheestä tarvii huolestua. Teillä sujuu asiat hyvin ja te pärjäätte."
Terapia loppui pari vuotta sitten. Loppukäynnillä terapeutti ja lääkäri totesivat että asiani ovat kunnossa ja ettei ole tarvetta jatkaa terapiaa. Kerroin kyllä terapiassa tuntemuksistani kun olin silloinkin huolissani ja väsynyt. Sain rauhoittavia lääkkeitä (joita muuten en ole edes syönyt, en edes muistanut niitä). -Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Kovasti tsemppiä ja jaksamista.
Olin itse karjunut viisi vuotta lähes kaikki yöt. Isä ei eväänsä liikauttanut,äit tuskaili, valvoi ja kävi myös töissä.
Itsellä oli taannoin kummityttö hoidossa ja kiljui pari tuntia täysillä kun ei saanut tahtoaan läpi. Mullahan lapsettomana meni jo korvat lukkoon tästä ja tosiaan pelkäsin että naapurit soittaa poliisit.
Tästä sitten keskustelin äitini kanssa ja kyselin miten oikein kesti sen kaiken mun huutamiseni..
Kertoi olleensa tosi loppu enkä yhtään ihmettele. Kysyi myös että muistanko mikä minua vaivasi. Kerroin että näin painajaisia ja huusin sen takia, tai vain jotain ihme kiukkua piti huutaa ulos kaikki yöt. Tuntui helpottavan äitiä kun sanoin että hänellä ei sinänsä ollut mitään tekemistä sen huutamiseni kanssa, huusin vaan. Asuttiin sentäs omakotitalossa..
Koita ap jaksaa ja hae ihmeessä apua ennenkuin itse palat ihan täysin loppuun, etkä sä mikään paha ole.
N