Lue keskustelun säännöt.
Miten saan mun elämän kuosiin? :/
15.09.2021 |
Nyt alkaa toden teolla masentaa. Mun elämä on niin p*skaa tällä hetkellä, että tekis mieli vaan luovuttaa. Oon 30v nainen.
-Olen ollut 2v työttömänä. Töitä ei löydy etsimisestä huolimatta. mt-ongelmien takia en saa haettua kuin hyvin rajattuja töitä: lähinnä sellaisia, joissa ei tarvitse olla asiakkaiden kanssa tekemisissä facetoface. Eli toimistoduunia tai jotain tuotehyllytystä, joihin on aina 200 hakijaa ja mua ei koskaan valita :( 8v ehdin tehdä töitä ja työharjoitteluja ennen tätä.
- Opiskelu kiinnostaa, mutta olen todella huono matikassa, enkä oikein keksi alaa jossa sitä ei tarvittaisi. (2 ammattikoulutusta ja lukio taustalla). Olen niin huono, että ei edes naurata. Jo helpotkin laskut saa multa pasmat ihan sekaisin. Mitään oppimisvaikeutta ei ole koskaan todettu ja matikan numero oli lukiossa 7.
-Ei ystäviä. Kaikki mun kaverit on hylännyt mun. Ne on vaan pikkuhiljaa hävinnyt tiehensä ja poistanut mut niiden elämästä. Mutta ei ihan kokonaan. Saan jatkuvasti esim. kuvia illanvietoista joihin mua ei oo kutsuttu ja somessa entinen bestis julkaisee kuvia milloin kenenkin "hanipöö paraskaveriever" kuvia. (KYLLÄ, hekin ovat n.30 vaikka ei uskoisi)
- Ne mt-ongelmat. En ole juurikaan niistä valittanut kellekään, eli se ei voi olla kaverikadon syynä. Päinvastoin, olen ulospäin iloinen ja hymyilevä ihminen. Sairastan ahdistuneisuushäiriötä ja pakko-oireista häiriötä. Lisäksi epäilen, että taustalla saattaisi vaikuttaa jotain, mikä saa kanssakäymiseen vieraiden ihmisten kanssa, saaden sen tuntumaan todella ahdistavalta (esim. autismi tms.) Ahdistus on sitä luokkaa, että se vaikeuttaa jokapäiväistä elämääni ja olen nyt lähinnä eristäytyneenä kotiini.
En vaan jaksa enää. :( Mitä mun pitäisi tehdä? Tuntuu, että mulla ei oo enää yhtään mitään arvoa.
Kommentit (93)
Vierailija kirjoitti:
Siis AP olen kokenut lapsesta saakka JUURI tuota samaa, että oharoidaan ja feidataan.
Jälkikäteen olen tajunnut, että roikuin aivan väärien tyyppien perässä.Olen myös vasta kuluneen vuoden aikana ymmärtänyt, että ihmiset eivät oikeasti tarkoita niillä ”Hei olis tosi kiva nähdä! Hei aletaan hengaan! Hei mennään joku päivä viinille?”-jutuilla mitään, eivätkä edes aio nähdä tai mitenkään pidä minusta.
Minä vain olen niin burgeri, etten ole tuota tajunnut kuin vasta 28-vuotiaana.
Aina ottanut kaiken ”tosissaan”.Nykyään en ota enää mitään tosissaan ja pistän ihmisten jutut toisesta korvasta ulos, sillä olen tajunnut että useimpien sosiaalinen elämä perustuu tyhjän jauhamiseen ja hyötymiseen.
Minä sentään olen ajat sitten tajunnut, että noi "hei mennään joskus kaljalle!" ei tarkoita mitään.
Sitä en ole vieläkään ymmärtänyt, että kun on sovittu, että mennään perjantaina klo 19 Iloiseen Leskenlehteen kaljalle, se tarkoittaakin sitä, että ei mennä. Ja se kerrotaan minulle perjantaina klo 18, kun olen jo vääntämässä tukkaa tötterölle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Hei ap, sulla on elämässä paljon hyvääkin: mies ja koira! Tuo on oikeasti ihan tosi iso juttu, arki on mukavampaa kun sitä ei tarvitse elää ihan ypöyksin ja olen oppinut, että koira on kiva kaveri ja sehän ulkoiluttaa sinua säännöllisesti <3
Tuo mitä yksi sanoi opiskelusta, että lukion keskiarvosta voi paljon päätellä: v***u mitä p**kaa! Itellä lukion keskiarvo oli 9,7 ja kirjotin kuus (vanhanaikaista) ällää. Pääsin opiskelemaan Otaniemeen teknillisen fysiikan osastolle, mutta ei tullu opinnoista mitään. Vasta nyt 51-vuotiaana sain tietää miksi elämä on ollut niin saakelin vaikeaa ja mistään ei ole tullut mitään: ADHD. Autismipuolta ei ole tutkittu, mutta pari hyvää ystävää on sanonut, että ovat aina pitäneet minua aspergerina ja tunnistan itsessäni monia piirteitä, jotka vaikeuttavat juuri noita sosiaalisia kuvioita. Nämä tällaiset, jos niitä ei ole tutkittu ja löydetty ja saatu niihin apua, vaikuttaa ihan todella paljon siihen, miten suoriutuu koulussa ja opinnoissa ja muutenkin.
Mulla ei onnistunu DI-opinnot, sainko niistä kolmasosan suoritettua. Myöhemmin sain ihan tosi helposti suoritettua AMK-opinnot, koska kiinnosti ja koska vaatimustaso oli alhaisempi. Mutta töitä en saanu sillä tutkinnolla, 3,5v olin koirantyössä ja nyt irtisanoin itseni. Ja työkkäristä laittoivat mut jonoon sinne ammatinvalintapsykologille.
Itse ajattelen niin, että mitään täydennyskoulutusta tai muuta mun on ihan turha ajatella ennen kuin saan selvitettyä mikä on mulle mahdollista ja toisekseen pitäis olla jotain mikä auttaa työllistymään. Sosiaalista ahdistusta en pode, mutta ei mulla oikein ystäviäkään ole, eikä mun miehelläkään. Olen kiinnostunut enemmän asioista kuin ihmisistä ja mulle kiva työ olis jotain sellasta, et nysvään koko päivän Excelin kanssa keskenäni tai jotain muuta numeroiden pyörittelyä. Lääkkeet auttaa ADHD:n kanssa jonkin verran mut koen tarvitsevani lisäksi jonkinlaista valmennusta. Mun on vaikea jopa saada itseni motivoitua siihen et menisin keittiöön hakemaan syötävää, usein virun nälässä monta tuntia ku en vaan saa aikaseks.
Se työkkärin ammatinvalintapsykologi voi auttaa myös niiden omien vahvuuksien tunnistamisessa ja löytämisessä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja parhaiten tulee hyväksi niissä asioissa, joista on kiinnostunut. 30 ei oo vielä liian vanha opiskelemaan ja löytämään itselleen uuden uran. Mutta tarviit apua ja tukea, että pääset alkuun! Sitä pitäis jaksaa vaan vaatia :-(
Kiitos pitkästä viestistä! Ajattelin heti huomenna ottaa yhteyttä ammatinvalinta psykaan. :) jos vaikka sillä aloittaisi.
Ap
Muakin ärsyttää toi "katellaan" "nähdään" "koodaillaan" peetä.
Koko elämäni mua on ohitettu, unohdettu, kukaan ei koskaan ikinä jaksanut nähdä.
Miten tätä kierre saa loppumaan? Mä en jaksa enää elää.
Vierailija kirjoitti:
Muakin ärsyttää toi "katellaan" "nähdään" "koodaillaan" peetä.
Koko elämäni mua on ohitettu, unohdettu, kukaan ei koskaan ikinä jaksanut nähdä.
Miten tätä kierre saa loppumaan? Mä en jaksa enää elää.
Niinpä. On oikeen mieltä ylentävää kun tietää olevansa se varakaveri sijalta 57.
Ap
Ap sullahan on myös paljon positiivisia juttuja elämässä kun on mies ja koira! Syksyn yhteishaku on auki vielä pari tuntia, käyhän katsomassa että nappaako mikään ja pistä rohkeasti hakemusta. Osoitteessa www.opintopolku.fi siis. Varmasti pärjäisit korkeakoulussa, alasta riippuen toki. Joka alalla ei tarvitse laskea niin hirveästi.
Mä oon sua jonkun verran nuorempi ja myös aivan surkea matikassa. En ole myöskään käynyt lukiota. Jo yläasteen ja amiksen matikka tuotti vaikeuksia. Opiskelen silti amkissa. Kyllä sinäkin pystyt:) Ja unohda ne surkeat kaverit, selvästi aiheuttavat enemmän pahaa kuin hyvää mieltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Halusin vaan tulla tsemppaamaan, että ocd ja ahdistus ei välttämättä estä elämässä mitään, kun oikea hoito löytyy. Mulla myös ollut ocd alakouluikäisestä ja toinen ahdistuneisuushäiriö puhkesi siihen päälle nuorena aikuisena. Sain kelan tukemana pitkän psykoterapian ja on löytynyt hyvä lääkitys, jota olen syönyt vuosia. Kun jaksoin käydä tuon ”kunnon” terapiaruljanssin läpi ja sain riittävästi keinoja ahdistuksenhallitaan, niin niiden turvin kävin yliopiston, perustin perheen ja työskentelen vaativissa asiantuntijahommissa, vaikka pahimpina ahdistuksen aikoina en meinannut päästä kotoa lähikauppaan, enkä IKINÄ olisi voinut kuvitella tekeväni töitä kovaa paineensietokykyä vaativissa hommissa. Ocd ei varmasti ikinä tule poistumaan ja oireilee ajoittain, mutta olen oppinut elämään sen kanssa melko lailla sovussa - joillain on diabetes, toisilla epilepsia, ja mulla tämä ocd.
Paljon tsemppiä, älä luovuta!
Yhteishaku loppui jo klo 15. :( Se loppuu aina virka-aikaan mahdollisten ongelmatilanteiden ratkomisen vuoksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et vaan ole tutustunut sopiviin ihmisiin, mutta kyllä maailmassa olisi sinullekin sopivia kavereita.
Ongelmasi vain estävät tutustumista, eli ensisijaisesti kannattaisi vaatia pääsyä neurologisiin tutkimuksiin ja sitä kautta apua?
Matikkaa ei tarvita kaikkialla, pärjäät seiskan lukiomatikalla korkeakouluissa vallan hyvin.Oisko korkeakouluun hakeutuminen seuraava askel?
Nyt talven haet apua ja keväällä kouluun hakeminen?
Sitä kautta voisit päästä taas työelämään kiinni ja saada opinnoista uusia ystäviä.Olen miettinyt korkeakouluunkin hakua mutta en usko että pärjäisin siellä. Pidän itseäni niin tyhmänä ja kelvottomana. Lukiossa mun ka oli 7,4 ja kirjoitin C:n paperit. Lukiosta hain röntgenhoitajaksi mutta sain vastauksen, että pisteeni eivät riitä edes sinne pääsykokeeseen.
Koronakeväänä mun mies haki korkeakouluun eräälle tekniikan alalle ja katsoin hänen olkansa yli kun hän teki kotona ensimmäisen vaiheen valintakokeen. Siinä oli kaikenmaailman palikkatestikysymyksiä joihin hän vastasi helposti mutta jotka menivät itseltäni aivan yli hilseen...
ap
Hei älä turhaan mieti lukion keskiarvoja, mitä sait kirjoituksista jne. Ne ei kerro sinusta mitään. Moni nuori on ihan älykäs mutta teininä kiinnostanut muu kuin lukeminen. Olen itse seiskan oppilas ja kirjoitin C:n paperit. Koulu ei kiinnostanut yhtään, treenasin vain urheilua. Nykyään minulla on kaksi korkeakoulututkintoa ja oma yritys joka menestyy hyvin. Matematiikka oli lukiossa 5 (!) Ja silti olen ollut myös sairaanhoitajana teholla. Lääkeslaskut oppii kuka vain. Tsemppiä sinulle ja ala uskomaan enemmän itseesi. Olet arvokas juuri tuollaisena ja sinulla on kymmeniä syitä elää. Itseluottamusta vailla olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mites joku tietojenkäsittelytiede? Tampereen yliopistolla, ei vaikea päästä.
Kävin tutustumassa ja laskin pisteeni todistusvalintaan. Sain alle 50pistettä ja maksipistemäärä oli 136.
Tässä myös tarvitaan matikkaa.
ap
Matikasta en tiedä, mutta muuten tietojenkäsittelytieteen taitoja ainakin voisi treenata maksutta täällä:
https://www2.helsinki.fi/fi/projektit/digital-education-for-all
Digital Education For All -hanke tarjoaa tietojenkäsittelytieteen ensimmäisen vuoden yliopisto-opinnot kaikille avoimina ja ilmaisena. Hankkeen suorituksia voi myöhemmin käyttää osana yliopistotutkintoa, ahkerimmille opiskelijoille on tarjolla jopa varsinainen opiskelupaikka tietojenkäsittelytieteen yliopisto-opintoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kirjoitat todella hyvin ja olet pitänyt tämän ketjun keskustelua hienosti hallussa. Kirjallinen ilmaisu on sinun vahvuuksia ihan selkeästi.
Oletko miettinyt asiakaspalvelua, missä vastataan asiakkaiden kysymyksiin esim vakuutus tai pankki alalla? Uskon, että voisit hyödyntää kirjallista taitoa siinä, eikä olisi kasvokkain tapaamisia.
Tunnut olevat asioita pohtiva ja fiksu henkilö. Vaikka saisit diagnoosin, muuttaisiko se sinun elämääsi todella? Ehkä toisi ymmärrystä tai lääkitystä, mutta olisit silti sinä.
Sinun iässäsi moni ystävä elää ruuhkavuosia tai elää somen kautta. Et ole ainoa kenen kaveripiiri on hävinnyt 30v iässä.
Tsemppiä, koulu arvosanoilla ei työelämässä ole juurikaan merkitystä vaan sillä, että yrittää aina parhaansa lopputulos on varmasti hyvä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ole liian ankara itsellesi. Työttömyys ei ole mikään maailman loppu. Keksi elämään mielekästä tekemistä. Lenkkeily, lukeminen, meikkaaminen, maalaaminen? Pidä arjessa jotain rytmiä, vaikka ei töitä ole. Kun olo tuntuu paremmalta, TE-toimiston kautta etsimään mielekästä työtä? Palkkatuella voi päästä joksikin aikaa toimistotyöhön, saisit samalla aikaa miettiä mitä haluat ja mahdollisesti opiskella?
Unohda muiden pinnallinen some-hehkutus.
Jos sellaisia ihmisiä on, kenen kanssa pidät vielä yhteyttä, keskity heihin.Itse painin lähes saman ikäisenä naisena samankaltaisten asioiden äärellä...
Ei se minusta olekaan maailmanloppu, se paine tulee ulkopuolelta. Siksi se niin pahalta tuntuukin. Mulla on olo kun olisin loukussa. Joka puolelta nälvitään, miksi en ole töissä, mikä mussa on vialla ja sitten en kuitenkaan saa töitä ja kiusaaminen vaan pahenee. (Lähinnä siis mun sukulaiset ahdistelee tällä asialla. Mutta myös työhaastattelijat. Viimeksi haastattelija kysyi: "mikä siihen on syynä että et ole vielä saanut
töitä? Oletko edes hakenut aktiivisesti?")Lenkkeilen koirani kanssa ja valokuvaan luontoa, ne on mun harrastukset.
Tsemppiä myös sulle!
ap
Kiitos tsempeistä. Tiedän niin tuon ulkopuolelta tulevan paineen! Nykyään työnhaku on tehty vielä sellaiseksi, että pitäisi itseään kuvata video tms.. Siksi helpompi olisikin varmaan alotella jollain TE-toimiston avulla.. Myös pajatoiminnat ovat ok, vaikka jostain syystä sitäkin jotkut lynkkaavat, kun ei ole _oikeaa_ työtä :D Oletko muuten lähettänyt luontokuviasi minnekkään? Kalenterikuvia tms. Eihän sellaisesta välttämättä mitään palkkiota saa, mutta ainakin töistä kyselijöille voisit kertoa, että teet kyllä muutakin kun pyörittelet peukaloita..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä ole liian ankara itsellesi. Työttömyys ei ole mikään maailman loppu. Keksi elämään mielekästä tekemistä. Lenkkeily, lukeminen, meikkaaminen, maalaaminen? Pidä arjessa jotain rytmiä, vaikka ei töitä ole. Kun olo tuntuu paremmalta, TE-toimiston kautta etsimään mielekästä työtä? Palkkatuella voi päästä joksikin aikaa toimistotyöhön, saisit samalla aikaa miettiä mitä haluat ja mahdollisesti opiskella?
Unohda muiden pinnallinen some-hehkutus.
Jos sellaisia ihmisiä on, kenen kanssa pidät vielä yhteyttä, keskity heihin.Itse painin lähes saman ikäisenä naisena samankaltaisten asioiden äärellä...
Ei se minusta olekaan maailmanloppu, se paine tulee ulkopuolelta. Siksi se niin pahalta tuntuukin. Mulla on olo kun olisin loukussa. Joka puolelta nälvitään, miksi en ole töissä, mikä mussa on vialla ja sitten en kuitenkaan saa töitä ja kiusaaminen vaan pahenee. (Lähinnä siis mun sukulaiset ahdistelee tällä asialla. Mutta myös työhaastattelijat. Viimeksi haastattelija kysyi: "mikä siihen on syynä että et ole vielä saanut
töitä? Oletko edes hakenut aktiivisesti?")Lenkkeilen koirani kanssa ja valokuvaan luontoa, ne on mun harrastukset.
Tsemppiä myös sulle!
ap
Kiitos tsempeistä. Tiedän niin tuon ulkopuolelta tulevan paineen! Nykyään työnhaku on tehty vielä sellaiseksi, että pitäisi itseään kuvata video tms.. Siksi helpompi olisikin varmaan alotella jollain TE-toimiston avulla.. Myös pajatoiminnat ovat ok, vaikka jostain syystä sitäkin jotkut lynkkaavat, kun ei ole _oikeaa_ työtä :D Oletko muuten lähettänyt luontokuviasi minnekkään? Kalenterikuvia tms. Eihän sellaisesta välttämättä mitään palkkiota saa, mutta ainakin töistä kyselijöille voisit kertoa, että teet kyllä muutakin kun pyörittelet peukaloita..
Se ulkopuolinen paine on tässä työttömyydessä melkeinpä pahinta.
En oo lähettänyt kuvia muualle kun instagram tililleni. Oon kyllä harkinnut, että pitäis, sillä oon aika hyvä (heh vaikka itse sanonkin) ja valokuvaaja olis kanssa yks haaveammatti. :D
ap
Hei ap, sulla on elämässä paljon hyvääkin: mies ja koira! Tuo on oikeasti ihan tosi iso juttu, arki on mukavampaa kun sitä ei tarvitse elää ihan ypöyksin ja olen oppinut, että koira on kiva kaveri ja sehän ulkoiluttaa sinua säännöllisesti <3
Tuo mitä yksi sanoi opiskelusta, että lukion keskiarvosta voi paljon päätellä: v***u mitä p**kaa! Itellä lukion keskiarvo oli 9,7 ja kirjotin kuus (vanhanaikaista) ällää. Pääsin opiskelemaan Otaniemeen teknillisen fysiikan osastolle, mutta ei tullu opinnoista mitään. Vasta nyt 51-vuotiaana sain tietää miksi elämä on ollut niin saakelin vaikeaa ja mistään ei ole tullut mitään: ADHD. Autismipuolta ei ole tutkittu, mutta pari hyvää ystävää on sanonut, että ovat aina pitäneet minua aspergerina ja tunnistan itsessäni monia piirteitä, jotka vaikeuttavat juuri noita sosiaalisia kuvioita. Nämä tällaiset, jos niitä ei ole tutkittu ja löydetty ja saatu niihin apua, vaikuttaa ihan todella paljon siihen, miten suoriutuu koulussa ja opinnoissa ja muutenkin.
Mulla ei onnistunu DI-opinnot, sainko niistä kolmasosan suoritettua. Myöhemmin sain ihan tosi helposti suoritettua AMK-opinnot, koska kiinnosti ja koska vaatimustaso oli alhaisempi. Mutta töitä en saanu sillä tutkinnolla, 3,5v olin koirantyössä ja nyt irtisanoin itseni. Ja työkkäristä laittoivat mut jonoon sinne ammatinvalintapsykologille.
Itse ajattelen niin, että mitään täydennyskoulutusta tai muuta mun on ihan turha ajatella ennen kuin saan selvitettyä mikä on mulle mahdollista ja toisekseen pitäis olla jotain mikä auttaa työllistymään. Sosiaalista ahdistusta en pode, mutta ei mulla oikein ystäviäkään ole, eikä mun miehelläkään. Olen kiinnostunut enemmän asioista kuin ihmisistä ja mulle kiva työ olis jotain sellasta, et nysvään koko päivän Excelin kanssa keskenäni tai jotain muuta numeroiden pyörittelyä. Lääkkeet auttaa ADHD:n kanssa jonkin verran mut koen tarvitsevani lisäksi jonkinlaista valmennusta. Mun on vaikea jopa saada itseni motivoitua siihen et menisin keittiöön hakemaan syötävää, usein virun nälässä monta tuntia ku en vaan saa aikaseks.
Se työkkärin ammatinvalintapsykologi voi auttaa myös niiden omien vahvuuksien tunnistamisessa ja löytämisessä. Jokaisella on omat vahvuutensa ja parhaiten tulee hyväksi niissä asioissa, joista on kiinnostunut. 30 ei oo vielä liian vanha opiskelemaan ja löytämään itselleen uuden uran. Mutta tarviit apua ja tukea, että pääset alkuun! Sitä pitäis jaksaa vaan vaatia :-(