Montako ylityötuntia olet tehnyt vuodessa?
Kiinnostaa, koska itse tänä vuonna tulee tehtyä MONTA! On jo nyt kohta 230 ylityötuntia täynnä eikä vielä lopu.
Kommentit (32)
Parhaimmillaan reilu 700 tuntia vuoteen. Pisin päivä ollut 36 tuntia putkeen, 4h unta ja sitten 6h töitä. Sen jälkeen jo pari vapaata.
Enimmillään oli jotain 100h/kk.
Sitten lopetin ja järkeistin työntekoa, koska ylityötunnit eivät pääosin ole tuottavia ja ovat pikemminkin merkki työn järjestelyssä olevissa ongelmissa joko firman tai työntekijän puolella..
Omalla alalla ei ole ylitöitä vaan liukumaa. Työpäivän pituus saa olla 13 tuntia ja plussatunteja saa olla noin 150. Kaiken saa vapaana tunti tunnista silloin, kun työnantajalle sopii. On käynyt niinkin, että työpaikalle päästyä on saanut eväät jääkaappiin ja istuttua työpöydän ääreen, niin esimies tulee passittamaan kotiin.
Meillä on liukuva työaika +40 h max, saldot on koko ajan täynnä vaikka niitä yrittää vähentää tunnin sieltä toisen täältä tai pitää yhden saldovapaan 8 h välillä.
Nolla. Ei tulisi pieneen mieleenkään antaa työnantajalle aikaani enempää kuin on pakko.
Enimmillään vuonna 1990 tuli 1870 ylityötuntia. Paljon 36-tuntisia päiviä ja paljon viikonlopputöitä.
Urakkana tietenkin maksettiin.
Miksi työnantajanne ei palkkaa riittävästi henkilökuntaa? Yli 200 tuntia on aivan liikaa.
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantajanne ei palkkaa riittävästi henkilökuntaa? Yli 200 tuntia on aivan liikaa.
Itsellä koska hoitoala (ei tekijöitä) ja ylityöt koronarokotusten parissa.
ap
Tänä vuonna ei yhtään. Mielestäni työnantajan vastuulla on huolehtia siitä, että työntekijöitä on riittävästi. Väliaikainen työnpaljous on ok, mutta firma ei voi pyöriä pelkästään ylitöillä jatkuvasti.
Normaalina vuotena tulee sellaiset 150h ylitöitä. Kaikki ylityötunnit korvataan rahallisesti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantajanne ei palkkaa riittävästi henkilökuntaa? Yli 200 tuntia on aivan liikaa.
Itsellä koska hoitoala (ei tekijöitä) ja ylityöt koronarokotusten parissa.
ap
Uutisista saa lukea, että hoitajat pesevät pyykkiä, siivoavat ym. työaikana.
yli 1000 tuntia. Parikymppisenä sitä jaksoi, nyt vapaita arvostaa enemmän. 200 on tälle vuodelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi työnantajanne ei palkkaa riittävästi henkilökuntaa? Yli 200 tuntia on aivan liikaa.
Itsellä koska hoitoala (ei tekijöitä) ja ylityöt koronarokotusten parissa.
ap
Uutisista saa lukea, että hoitajat pesevät pyykkiä, siivoavat ym. työaikana.
Ne ovat työnantajan osoittamia tehtäviä, mitä kukaan muukaan ei tee, koska laikkarit ja apuhoitajat on irtisanottu aikoja sitten, säästön vuoksi.
En yhtään ja saldojakin on vain joku 3 tuntia.
Ennen mulla oli aina saldot tapissa, koska mulla oli supertylsä työ ja piti aina haukkuna sanoa kyllä kaikkeen uuteen, että sai jotain mielekästä tekemistä päiviinsä.
40 ja se on se raja, josta tulee hehan puhuttelu.