Lue keskustelun säännöt.
Miten voi itsekkäitä, katkeria ihmisiä olla niin paljon?
15.09.2021 |
Sellaisia jotka toivoo muille vaan pahaa? Jos itsellä menee huonosti, niin toivoo että muillakin menisi ja jopa tehdään tahallaan kiusaa jotta näin olisi?
Olenko vaan törmännyt poikkeuksellisen itsekkäisiin ja tunnevammaisiin ihmisiin, vai onko näitä oikeasti paljon?
Kommentit (67)
Miten parhaiten tuollaisten ihmisten kanssa voi tulla toimeen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miten parhaiten tuollaisten ihmisten kanssa voi tulla toimeen?
Pysyy kaukana. Miksi tuollaisten myrkyllisten ihmisten kanssa pitäisi viettää aikaa?
Samaa ihmetellyt. Suomalaisten luonne ja paljon lyhyempi sivistysaika verrattuna jopa Ruotsiin ja Venäjään? Ehkä? Monessa maassa ihmiset tuntuvat olevan köyhyydestään huolimatta jotenkin iloisia kuitenkin. Ei koske näitä sorrettuja Lähi-idän maita. Mutta muualla. Voin olla väärässä.
Suomalaiset ovat huonoja kommunikoimaan. Epäavoimia. Epäystävällisiä. Epävarmoja. Suomalaiset yleensä eivät ole kiinnostuneet positiivisessa mielessä ympärillään olevista ihmisistä. Kun muihin ihmisiin ei pidetä riittävästi yhteyttä, ajatellaan heistä yleensä joko neutraalisti tai negatiivisesti.
Hyvä esimerkki on suhde naapureihin. Jos tunnet naapurisi ja tiedät heidän elämäntilanteensa, olet heihin yhteydessä ja keskustelet heidän kanssaan, on esimerkiksi satunnainen melu helpompaa sietää, ja siitä voidaan tarvittaessa keskustella asiallisesti. Mutta jos et tunne naapureitasi, kuuntelet naapureilta kuuluvaa meteliä (jonka syy voi olla mikä tahansa), ärsyynnyt heihin, ajattelet heistä vihamielisesti ja lopulta oma vihantunteesi ajaa sinut konfliktiin heidän kanssaan.
Koko homma oltaisiin voitu välttää sillä, että oltaisiin tutustuttu puolin ja toisin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Suomalaiset ovat huonoja kommunikoimaan. Epäavoimia. Epäystävällisiä. Epävarmoja. Suomalaiset yleensä eivät ole kiinnostuneet positiivisessa mielessä ympärillään olevista ihmisistä. Kun muihin ihmisiin ei pidetä riittävästi yhteyttä, ajatellaan heistä yleensä joko neutraalisti tai negatiivisesti.
Hyvä esimerkki on suhde naapureihin. Jos tunnet naapurisi ja tiedät heidän elämäntilanteensa, olet heihin yhteydessä ja keskustelet heidän kanssaan, on esimerkiksi satunnainen melu helpompaa sietää, ja siitä voidaan tarvittaessa keskustella asiallisesti. Mutta jos et tunne naapureitasi, kuuntelet naapureilta kuuluvaa meteliä (jonka syy voi olla mikä tahansa), ärsyynnyt heihin, ajattelet heistä vihamielisesti ja lopulta oma vihantunteesi ajaa sinut konfliktiin heidän kanssaan.
Koko homma oltaisiin voitu välttää sillä, että oltaisiin tutustuttu puolin ja toisin.
Tämä. Lisäksi suomalaiset tuntuvat olevan jotenkin pääsääntöisesti perusnegatiivisia luonteeltaan. Rakastetaan valittamista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pahan kierre.
Mitä tarkoitat tälle?
Suomen sotahistoria.
Toisen polven sotainvalidit ”kasvatti” nämä kaikki minulle heti lapset, kun haluavat heille parempaa kuin itsellään oli.
Niin ja se tasa-arvo. Itse keksinämme ideologia, jossa on noussut se itsenäisyys päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nyt sattuikin mielenkiintoista kerrottavaa..asun itä Suomessa joen kaupungissa ja täällä jos missä on ilkeää porukkaa,jopa lapset huutelee toisilleen että mitä vixxua(7 vuotiaat) Vanhempi nuoriso on kateellista vähänkin sellaiselle jolla asiat normikohtuu kunnossa.Jos omistat jotakin niin sekin on jo huono juttu jonkun mielestä.Viikolla ja viikonloppuisin kuulee ikkunan alta katkeraa nillitystä ja ilkeää puhetta henkilöistä jotka erehtyneet olla mukavia näille sitruuna 🍋 maistajille.Vuosien kokemuksia ilkeistä naapureista jotka ei osaa elellä ilman viikottaista tappelua ja riitaa,yöllä alkaa elämä näillä tulevaisuuden toivoilla kun muut alkaa nukkumaan.Ovat kuin rotat päivät hiljaa ja yöllä aletaan heräilemään ja juoksemaan käytävissä.Olen muuttamassa pois täältä ja en todellakaan ikinä tule takaisin.Ei kunnon työpaikkoja tai mitään normi sosiaalista ,vaan kyräilyä ja selän takana puhumista.Ihan kuin jossain itäblokin maassa.Naisia liian vähän ja nekin etsii jotain yksisarvista jota ei ole olemassakaan.
Meidän muutamista naapureista voisin väittää että kolme on liian kiinnostuneita mitä muut naapurit tekevät.
Yksikin hoitaa puutarhaa ja seuraa pihaltaan tielläkulkijoita. Jopa vääntelee naamaansa ja irvistelee. On alkanut mennä hänen toimensa vähän jo yli. Ja missä on raja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP päätti sitten melko reilunkokoisella pensselillä maalata kaikki muut itsekkäiksi ja katkeriksi ja kateellisiksi, samalla kun korotti itsensä pyhimykseksi ja marttyyriksi.
Olisiko pieni kalibroinnin paikka?
AP itsehän tässä on ainoa negatiivinen, katkera ruikuttaja, ja kukaan muu ei hänestä välitä eikä ole tippaakaan kiinnostunut. Enkä ihmettele, eihän noin negatiivisen ihmisen seuraa kukaan normaali siedä.
Oletteko huomanneet, että on myös paljon ihmisiä, jotka ovat mielestään kokeneet muita enemmän rankkoja asioita? Mistä he tietävät keskimääräisen elämän rankkuustason? Onko jossain määritelty raja, jossa vastoinkäymisiä on ollut paljon, keskimääräisesti tai vähän? Sellainen suhtautuminen on itsensä korostamista, ja se saa muiden kokemukset tuntumaan vähäisiltä. Aina on joku monisairas, sairaampi kuin muut, kroonisesti köyhä, köyhempi kuin muut, täysorpo, kokenut kuolemaa enemmän kuin muut.
Ja mikä oudointa, aina on myös niitä, jotka pitävät näidenkin elämää liian hyvänä, ihan kuin toisen hyvä elämä ja selviytyminen olisi itseltä pois.
En usko tämän olevan vain suomalaisten ongelma, luultavasti muuallakin on tällaista toisten lyttäämistä. Onko muka historiassamme jotain niin erityislaatuista, mikä selittäisi kansanluonteemme? Onko olemassa kansanluonnetta, vai onko se vain itsesäälistä hirtehishuumoria, pientä laiskuutta, ettei asioiden laitaa tarvitsisi muuttaa, vaatimattomuutta? Tietääkö joku?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
AP päätti sitten melko reilunkokoisella pensselillä maalata kaikki muut itsekkäiksi ja katkeriksi ja kateellisiksi, samalla kun korotti itsensä pyhimykseksi ja marttyyriksi.
Olisiko pieni kalibroinnin paikka?
AP itsehän tässä on ainoa negatiivinen, katkera ruikuttaja, ja kukaan muu ei hänestä välitä eikä ole tippaakaan kiinnostunut. Enkä ihmettele, eihän noin negatiivisen ihmisen seuraa kukaan normaali siedä.
Väärin. Tiedän että kaikki ihmiset eivät todellakaan ole tällaisia, vaan päinvastoin. On olemassa aivan ihania, empaattisia ihmisiä, ketkä oikeasti ajattelee muiden parasta ja heidän kanssaan on hyvä olla. Toki kukaan ei ole täydellinen ja tiedän etten itsekään ole, mutta en ole myöskään selkään puukottaja, mustamaalaaja tai toivo toisille ihmisille pahaa, kuten monet oikeasti tekevät!
Jos koen että minua on kohdeltu epäoikeudenmukaisesti ja väärin, toki siitä pahoitan mieleni ja saatan siitä myös vähän valittaa. Ja ilmeisesti aika monella vastauksista päätellen samanlaisia kokemuksia. Ja kyllä tiedän pääseväni näistä asioista myös yli, minulla on perhe ja ystäviä jotka tukevat minua ja välittävät minusta. Ihmettelen vaan mikä näiden joidenkin ihmisten agenda on ja miten voivat elää itsensä kanssa. Tuskinpa kurja elämä muuksi muuttuu, surullista kun ei osata yhtään mennä itseensä.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Matematiikkaa. Yksi k-pää pilaa helposti monen ihmisen päivän, suoraan tai epäsuorasti.
Tämähän sen selittää.
Suurin osa ihmisistä on sydämellisiä, ainakin ystävällisiä jopa ventovieraille, mutta yksi ilkeä ehtii tuottamaan paljon pahaa ympärilleen, ja saattaa saada ympärillä olevat ihmiset levittämään myös pahaa oloaan muihin, ainakin hetken.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Oletteko huomanneet, että on myös paljon ihmisiä, jotka ovat mielestään kokeneet muita enemmän rankkoja asioita? Mistä he tietävät keskimääräisen elämän rankkuustason? Onko jossain määritelty raja, jossa vastoinkäymisiä on ollut paljon, keskimääräisesti tai vähän? Sellainen suhtautuminen on itsensä korostamista, ja se saa muiden kokemukset tuntumaan vähäisiltä. Aina on joku monisairas, sairaampi kuin muut, kroonisesti köyhä, köyhempi kuin muut, täysorpo, kokenut kuolemaa enemmän kuin muut.
Ja mikä oudointa, aina on myös niitä, jotka pitävät näidenkin elämää liian hyvänä, ihan kuin toisen hyvä elämä ja selviytyminen olisi itseltä pois.
En usko tämän olevan vain suomalaisten ongelma, luultavasti muuallakin on tällaista toisten lyttäämistä. Onko muka historiassamme jotain niin erityislaatuista, mikä selittäisi kansanluonteemme? Onko olemassa kansanluonnetta, vai onko se vain itsesäälistä hirtehishuumoria, pientä laiskuutta, ettei asioiden laitaa tarvitsisi muuttaa, vaatimattomuutta? Tietääkö joku?
Ap vielä tässä. Hyvää pohdintaa. Luulen että osittain sitä että moniakaan ei kiinnosta muuttua paremmiksi ihmisiksi.
Eikä ollut tarkoitus korottaa itseäni sillä kun sanoin että olen kokenut enemmän ikäviä asioita elämässäni kuin moni muu, en oikeasti surkuttele itseäni ollenkaan tai ole marttyyri. Moni on varmasti kokenut paljon pahempia asioita ja kokee edelleen. Mutta kuitenkin jos alkaa miettiä, niin ei oma elämänikään mitenkään erityisen helppoa ole ollut. Olen menettänyt perheenjäseniä ja rakkaita ihmisiä jo nuorella iällä, siskoni muun muassa kuoli huumeiden yliannostukseen. Lapsuudenkodissa oli perheväkivaltaa, niin fyysistä, henkistä kuin uskonnollistakin. Lisäksi monenlaista sairautta.. Ja ymmärrän toki että jokaisella on omat haasteensa. Silti ihan hullulta tuntuu, että kun vähän aikaa elämässä on vihdoin mennyt vähän paremmin, niin heti siitä jotkut jaksavat olla niin katkeria ja kateellisia.
T. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Matematiikkaa. Yksi k-pää pilaa helposti monen ihmisen päivän, suoraan tai epäsuorasti.
Tämähän sen selittää.
Suurin osa ihmisistä on sydämellisiä, ainakin ystävällisiä jopa ventovieraille, mutta yksi ilkeä ehtii tuottamaan paljon pahaa ympärilleen, ja saattaa saada ympärillä olevat ihmiset levittämään myös pahaa oloaan muihin, ainakin hetken.
Tämäkin voi olla totta. Harmi kun nyt on lähipiiriin sattunut nyt useampi tällainen ilkeä ihminen. T. Ap
Ei vaan ole sellaisten ihmisten kanssa tekemissä. Ei ole pakko, vaikka miten olisivat sukua.
Yya Suomi on syypää. Eli Suomen historia Neuvostoliiton apulaisena. Sosialistinen komento ja propaganda kun tuhoaa kaiken ilon ja luovuuden. Muutenkin Suomi on ollut ruotsin ja Venäjän uhrina liian kauan. Se näkyy yhä. Sekä valtion ajama holhouspolitiikka.
Tarvitaan kai lisää katastrofeja, jotka koskettavat ihmisiä kauheudellaan. Sitten ollaan taas hetki yhtä kansaa ja empaattisia toisillemme. Kunnes vajoamme takaisin itsekkääseen hyvinvointiimme tai pahoinvointiimme, ja alamme pitää toisiamme vihollisina. Outoa. Jotain hyvää sentään kouluampumisista, tsunameista ja muista kansaa yhdistävistä kriiseistä. Onneksi ei sentään sotimaan tarvitse ryhtyä, eihän?
On niitä paljon. Kun ei itsellä ole kivaa, ei pidä kellään muullakaan oleman. Yleensä heidän oma elämänsä on yhtä helvettiä.
En ihmettele jos sinulla on tuolla asenteella ollut vaikeaa. Tuohan on ihan myrkkyä mennä myöntämään. Suomalainen loukkaantuu verisesti jos et halua olla joku muu ja vihaa itseäsi.