Yhdessä asuvat pariskunnat, miten teillä toimitaan jääkaapissa olevien ruokien suhteen?
Syöttekö vapaasti kaikkea vai onko kummallakin omat ruoat, joihin toinen ei koske? Ja jos teillä on yhteiset ruoat niin miten hoidatte kaupassakäynnit ja kulujen jakamisen suunnilleen tasan?
Meillä on miehen kanssa ollut periaatteessa yhteinen jääkaappi, mutta alkaa mennä hermot kun kaikki on jatkuvasti loppu. Esimerkiksi yhtenä yönä olin aikeissa tehdä fetasalaattia kun muistin että minulla oli avaamaton purkki sitä, mutta mies olikin avannut sen ja ne fetat olivat menneet pilalle. Äsken taas huomasin että mies oli syönyt ostamani juuston loppuun, joten en saanutkaan sitä leivän päälle. Ja näin käy usein, että ajattelee esim. illalla ettei tarvitse mennä kauppaan kun on vielä aamupala-ainekset kaapissa, mutta sitten aamulla kun herää niin ne ovat kadonneet.
Käydään miehen kanssa siis yleensä eri aikoihin kaupassa, ja mies ostaa yleensä jotain lisää vasta kun edellinen on loppu eli jos minä ostaisin aina lisää ennen kuin pääsee loppumaan niin mies ei ostaisi sitä milloinkaan. En tiedä miten asiasta voisi sopia ilman että se kuulostaisi kauhealta nipottamiselta ja toisaalta ei sekään kuulostaisi järkevältä ratkaisulta, että kummallakin olisi omat tarvikkeet joihin toinen ei saisi koskea.
Kommentit (151)
Teidän ongelmanne ei ole yhteinen jääkaappi vaan se että miehesi ei ajattele lainkaan että myös sinä saattaisit haluta syödä jotain.
Normaalit ihmiset varmistavat toiselta että onko esim. ok syödä juusto loppuun vai haluaisiko toinenkin vielä sitä.
jo on köyhää, jos jääkaapista löytyy vain fetaa ja sekin pilaantunutta. ostakaa enemmän ruokaa, niin ei lopu kesken.
voi jeesus. osta itsellesi oma jääkaappi. mitenkäs muut kulut jakautuu?
maksoitko sinä ensitreffeillä oman osuutesi vai jopa miehenkin osuuden?
Tässä on nyt tyypillinen parisuhde jossa se kiintymyssuhde ei ole molemmin puolin kunnossa. Ja se sitten heijastuu tähän jääkaappiin.
Jos puoliso oikeasti arvostaa ja välittää sinusta, hän ajattelee myös sinun hyvinvointiasi eikä vain omaa napaa. Omaan napaan tuijottajat ovat juuri niitä jotka popsivat ihan surutta jääkaapin tyhjäksi vaikka taatusti tietävät oikeasti että se toinenkin ottaisi vielä iltapalaa. Jos noin perustavaa laatua olevasta asiasta ei välitä, ei suhteessa välitä oikein muistakaan toisen hyvinvointiin liittyvistä asioista.
Yhteiset, valitettavasti. Puoliso (nainen) heittää kaikki "vanhentuneet" ruoat kysymättä roskiin parin päivän päästä, vaikka minä voisin vielä ihan hyvin syödä niitä. Kyllä ruoka säilyy jääkaapissa ainakin viisi päivää syömäkelpoisena.
Ei me toimita mitenkään, eikä kyllä lasketa mitään kuka makso juuston juttujakaan. Käyn kaupassa ostan niin paljon, että perhe siitä syö ajan x. Myös sen mitä toinen mahtaa syödä aamupalaksi. Mies käy kaupassa harvemmin mutta ostaa pyydettyjen lisäksi yleensä silloin sellaisia tuotteita joita tietää kuluvan paljon.
Alkuunhan se yhteen sovittaminen on hieman hankalaa, mutta asioista sanominen ei ole turhaa nipotusta.
Meillä on yhteiset ruoat, joita molemmat saa syödä vapaasti. Syödään kyllä pääsääntöisesti yhtä aikaa, joten molemmat on perillä mitä sieltä on syöty.
Mutta ostakaa te molemmat itse omat ruokanne ja sopikaa, että toisen ruokia ei syödä ikinä, ainakaan ilman lupaa, niin ei tule tuota ongelmaa.
Jääkaapista jokainen saa syödä ihan vapaasti. Kulujen jaossa ei tule ongelmaa kun on yhteinen tili.
Vierailija kirjoitti:
Tässä on nyt tyypillinen parisuhde jossa se kiintymyssuhde ei ole molemmin puolin kunnossa. Ja se sitten heijastuu tähän jääkaappiin.
Jos puoliso oikeasti arvostaa ja välittää sinusta, hän ajattelee myös sinun hyvinvointiasi eikä vain omaa napaa. Omaan napaan tuijottajat ovat juuri niitä jotka popsivat ihan surutta jääkaapin tyhjäksi vaikka taatusti tietävät oikeasti että se toinenkin ottaisi vielä iltapalaa. Jos noin perustavaa laatua olevasta asiasta ei välitä, ei suhteessa välitä oikein muistakaan toisen hyvinvointiin liittyvistä asioista.
Nyt oli 5/5 sarkasmia palstan kyökkipsykologeista. Kiitos nauruista =D
Niin no... Periaatteessa kaikki on yhteistä mitä kaapista löytyy ja käydään kaupassa aikalailla vuorotellen tai kumpi ehtii paremmin. Kuitenkin meillä on ns. omat jogurtit ja juomat ja ikään kuin hiljainen sopimus, että niitä ei oteta "ilman lupaa". Tosin esimerkiksi mieheni ei tykkää "minun" kreikkalaisesta jogurtista, joten se saa olla siellä ja minä en voi sietää Dr. Pepperiä.
Maalarinteipillä tehty jaottelu jääkaappiin. Siis niille tasoille laitettu teippiä väliin joka toimii rajana ja vasemmalla on mun ruoat ja oikealla puolella miehen.
Erikseen, koska mies on sekasyöjä ja minä vegaani. Mies syö työpaikan lounaan ja sen lisäksi päivän aikana jotain pientä. Minä taas teen itse lounaani ja syön sitä pari kertaa päivässä + jotain vielä lisäksi, esim leipää. Olemme olleet pitkään yhdessä, ja jotenkin vaan pikku hiljaa päädyimme tähän ratkaisuun. Kaupassa käymme yhdessä, mutta meillä on omat korit.
Mitä mies on sanonut, kun olet ottanut asian puheeksi? Ei muuta tapojaan? Mies kuulostaa huomioivan lähinnä itsensä.
Meillä tehdään yhteinen ostoslista, mietitään mitä tarvitaan. Käydään ostamassa joko yhdessä tai erikseen. Jos toinen menee kauppaan, niin kysyy tarvitsetko jotain.
Vaikuttaa aika hankalalta meiningiltä. Rupesin oikein miettimään, että miten meillä hommat sujuu ja hyvinhän ne. Välillä käydään erikseen kaupassa ja välillä yhdessä. Kurkistetaan jääkaappiin ennen kauppareissua, keskustellaan mitä puuttuu, mitä tarvitaan jne. Ruokakuluista ei tehdä sen suurempaa numeroa. Ei nää niin vaikeita asioita ole, kun on sopivan ihmisen kanssa yhdessä.
JOS tulee hetki, että minä sattuisin syömään viimeisen siivun juustoa eikä olla jostain syystä ostettu uutta juustoa jääkaappiin, niin kyllä minä sanon asiasta miehelleni, että nyt menee viimeiset ja se kumpi hoitaa seuraavan kauppakäynnin, niin ostaa lisää juustoa.
Vierailija kirjoitti:
Jätä se sika...
Ja tämä on jonkun mielestä ihan oikeasti vielä hauska "läppä"?
Sulle- mulle sulle- mulle sulle- mulle.
Meillä on toimittu ihan niin, että kun on ostettu ruokaa, se laitetaan jääkaappiin ja sitten sitä otetaan sieltä syötäväksi. On toiminut ihan kivasti.
Muuttakaa takaisin koteihinne vanhempienne luo jos olette noin keskenkasvuisia vielä!