Jos olisit tavannut nykyisen puolisosi Ensitreffit Alttarilla -ohjelmassa...

Mun mies olisi myöhästynyt häistä ja tekisi häämatkalla ja arjessa töitä.

Juttelu ja huumori olisi osunut heti yksiin ja naurettaisi absurdille tilanteelle. Mies töksäyttäisi pari vitsiä jotka menisi mulla tunteisiin. 

Ei ole ollut mitään "gateja".

Kukaan ei uskoisi meihin.

t.20 vuotta yhdessä

Varmaan kummankin puhumattomuutta. Ei olla kumpikaan kovin puheliaita =D

Kemiat olisi vahvat alusta asti joten suhde saattaisi lähteä toimimaan formaatista huolimatta. Mies ei kyllä olisi sellainen komistus kuin olisin odottanut, ja mies taas ihmettelisi miksi hänelle on valittu tällainen nörtti. Telkkarissa nähtäisiin ensikännini.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies olisi myöhästynyt häistä ja tekisi häämatkalla ja arjessa töitä.

Juttelu ja huumori olisi osunut heti yksiin ja naurettaisi absurdille tilanteelle. Mies töksäyttäisi pari vitsiä jotka menisi mulla tunteisiin. 

Ei ole ollut mitään "gateja".

Niin ja minua ahdistaisi aiempien huonojen kokemusten pohjalta.

Tuskin olisivat valinneet minulle aasialaista naista. Sitten mammat haukkuisi naistani rasistisesti.

Minä kyselisin jatkuvasti, että missä nyt mennään ja mies vastailisi ahdistuneesti, että koitetaan nyt rentoutua edes täällä häämatkalla.

Minua syytettäisiin palstalla neuroottiseksi ja huonoa itsetuntoani arvosteltaisiin. Miestä syytettäisiin flegmaattiseksi, mutta hänen ruskeat silmänsä saisivat av-raadin polvet veteläksi.

Mun mies teilattais pelimieheksi superhyvän ulkonäön takia ja minä taas harmaa varpunen. Ihan siis niinQ eri tasolla. Ja ihan hirveetä, kommunikaatio ei toimi, liian hiljasia ihmisiä. Ja mies housevaatteinen pihistelijä.

Mun mies ei olisi tarpeeksi perinteisen miehekäs vaan liian herkkä (niin kuin Olli). Mies puhuisi liikaa ja minä en tarpeeksi.  Ei meillä ole mitään rahka- gatea eikä Napakymppigatea. 

Miun mies ei yrittäisi tarpeeksi hurmata minua ja olisi tuomittavaa, että nainen jahtasi miestä.

Palstalaiset huomauttaisivat, että meillä on pituuseroa, mutta naimanaamat. Miestä kehuttaisiin komeaksi ja mietittäisiin, miksi ihmeessä on sinkku.

Heitä ärsyttäisi suunnattomasti, että puhumme kirjakieltä, se on kummallekin luontaista.

Sitä en tiedä, että uskoisivatko meihin, mutta huomaisivat varmaan, että meillä on samanlainen huumorintaju ja läppä lentää. Toki osa huumoristamme menisi muilta iloisesti ohitse. 

Kiva ketju! 😊

Mun mies antaisi liian halvan ja humoristisen huomenlahjan, jonka av-raati tuomitsisi mauttomaksi.

Meillä ei olisi ulkopuolisin silmin tarpeeksi kemiaa vaan oltaisi liian pitkään friend zonella. Oikeassa elämässäkin jotain pari kuukautta oltiin koskettamatta, siis varmaan koko  ETA kesän kuvausten aika. Sitten selvisi, että molemmilla oli kyllä intohimoa mutta pelkäsi tehdä aloitetta.

Näistä näkee miten helposti tv-parit tuomitaan kun oikeassa elämässä suhteet eivät ole koskaan mutkattomia.. 

Minä olisin liian pullukka. Enkä haluaisi perinteistä, valkoista hääpukua niin olisin varmaan erikoisuudentavoittelija ja valk. roskaa :D

Vierailija kirjoitti:

Minä olisin liian pullukka. Enkä haluaisi perinteistä, valkoista hääpukua niin olisin varmaan erikoisuudentavoittelija ja valk. roskaa :D

Ei kai sinulla ole tatuointejakin? :D

Oltaisiin oltu se pari, joka kipinöi heti alusta ja jonka jatkolle laitetaan rahaa peliin. Kunnes parin viikon päästä kummankin sitoutumiskammot olisi puskenut pintaan, draamat käyneet ylitsepääsemättömiksi ja lopulta oltaisiin vaikutettu onnellisilta taas kun erottiin ystävinä. Miestäni olisi pidetty liian tunteellisena ja minua liian kärttyisenä (koska stressi).

Oikeessa elämässä edettiin vahvasta yhteydestä huolimatta tosi hitaasti. Sen seurauksena ollaan nykyisin todella luottavaisia ja onnellisia, mutta formaatti olisi ollut varmasti tuhoksi.

Mies olisi ollut heti aivan lääpällään ja uskoakseen rakastunut ensi siomäyksellä, hyvin takertuva ja romantiikassa olisi ollut liikaa yritystä. Minusta olisi arvosteltu palstalla kun en juurikaan ole kiinnostunut, mutta annan toisen ihastua ja roikkua löysässä hirressä. Kärkkäästi haukuttaisiin heikkoitsetuntoiseksi narsistiksi, joka nostattaa itsekkäästi itsearvostustaan ihailijalla. Huonossa itsetunnossa oltaisiin oikeassa ja joku ehkä tajuaisi minun harkitsevan tyytymistä epätäydelliseen suhteeseen ja kamppailevan avoimuudella pelon kanssa, mikä estää uskomasta omalla kohdallaan oikeaan parisuhteeseen. Miestä raati rakastaisi kun on uskollinen, lämmin, perhekeskeinen, komea ja mielenkiintoisella alalla. Tosin joidenkin mielestä miehelle vaikuttaa kelpaavan kuka tahansa kun on ihastunut minunlaiseeni nirppanokkaankin ja heidän mielestään mies on ansainnutkin pettyä. Hyvää jatkoa välillemme ei veikkaisi juuri kukaan. Mies on kuitenkin niin pakkomieleteisesti hurahtanut, että muutaman vuoden roikotuksen jälkeen koen jonkin ahaa-elämyksen, että olemme hitsautuneet yhteen ja alan ihailla mieheni määrätietoisuutta, periksiantamuutta, luotettavuutta ja uskollisuutta ja huomaan, että sehän oikeasti rakastaa minua eikä vain esittämääni pintaa ja on myös tosi komea. Miehen mieliksi harrastettu seksi muuttuu rakasteluksi ja perustamme perheen yhdessä ja kaikki lipuu elämässä yli vuosikymmenen eteenpäin kauniisti kuin strömsössä. Mitä heille kuuluu - osio yllättäisi ja ärsyttäisi monia koska emme olisi näin hyvää tuuria ansainneet.

Meidät äänestettäisiin "tämä ei ainakaan tule onnistumaan" -pariksi alusta alkaen. Suhde olisi selkeästi pelkkää epäromanttista realismia, jossa kaksi aikuista laskelmoidusti etenisi kohti ...nyt jo yli 25 vuoden suhdetta. Ei mitään huomenlahjoja, hauskaa hellittelyä, käsi kädessä kävelyä rannalla ja suhteen analysointia. Molemmat tekisi paljon töitä, aikatauluja soviteltaisiin yhteen ja sitten puhuttaisiin tunteiden sijaan sijoituksista, metsänhoidosta ja siitä, onko kummallakaan viikonloppuna vapaata. Kolme vuotta myöhemmin syntyisi esikoinen ja moni katsoja ihmettelisi, että miten ne voi olla yhdessä, kun ne ei koskaan ole yhdessä.