Vähävaraisen joulu
Hei osaisiko joku sano mistä voisi vähävarainen yhäiti saada avustusta jouluun. Olen kaksosten äiti ja tämä joulu menee tosi vähäisellä rahalla. Soskusta ei saada kun jään muutaman kympin heidän laskujen mukaan plussalle. Seurakunnasta saadaan muutama kymppi ruokaan ja olen hakenut tuota Hyvä joulumieli lahjakorttia mutta nämä kummatkin ovat tarkoitettu ruokaan, entäs ne lahjat millä minä ne ostan.
Olen yrittänyt netistä katsella huonoin menestyksin että olisiko jossakin linkkiä vaikka toiselle paikkakunnnalle mistä voisi vaikka muutamaa lahjaa toivoa mutta en ole sellaisiin törmännyt.
Asun Pohjois-suomessa ja jos joku osaa auttaa tai neuvoa oikeaan suuntaan niin olen tosi kiitollinen. Jos joissakin muissa kaupungeissakin on sellaisia tahoja jotka muualle vaikka lähettävät lahjoja lapsille niin niistäkin tiedoista olisin tosi tyytyväinen.
Kommentit (116)
Minä en kehtaisi edes mainita että itse litkittelen alkoholia ja että haluan pienetkin tuloni kuluttaa siihen että jotain alkoholiperäistä litkin joulupöydässä. Siinä sitä sitten miettii että millaisen sanoan lapsen saavat siitä että äiti mieluummin omat rahansa laittaa kurkusta alas kuin haluaa lapsilleen saada hyvän mielen.
Jokainen tietysti viettää joulunsa miten haluaa mutta tapana ei ole sotkea alkoholia vaikkakin kirjoituksesta saapi sellaisen kuvan että vain pikkaisen sitä muka juodaan. Lapset ja alkoholi missään muotoa ei sovi yhteen ja ihmettelen tuota moralisointia joulusta kun itse alkoholilla turmelee lapset
Ja juuri siksi olen sanonutkin, että joulupukki antaa yhden lahjan jokaiselle lapselle, että joulupukkiin uskovat eivät ajattelisi, että enkö ole ollut kiltti kun sain vain kolme pakettia jne.kun kaveri sai kymmenen..
Eli lapset uskovat joulupukkiin ja siihen, että pukki antaa kaikille sen yhden lapsen,aikuiset ostaa loput.
Toivottavasti teille tulee mukava joulu ja lapset saa ne muutamat lahjat. Spr:ltä ja hope yhdistyksestä kannattaa kysyä, myös eri seurakunnilta esim.adventtiseurakunta auttaa, Oulussa on, googleta
t.52
En halua etsiä mitään miestä sen takia että hän turvaisi talouteni. Ei se ole mikään parisuhteen tarkoitus että sitä rahaa etsitään. Sain siipeeni aika pahasti poikien isältä että en kaipaakkaan mitään parisuhdetta tässä tilanteessa.
Ei ole siitä kyse että vaatimukseni olisi korkealla mutta ei ole vain kävellyt vastaan sellaista miestä johon olisin ihastunut ja tässä ei pankkitilin suuruus vaikuta mitenkään. En etsi elättäjää vaan tasavertaista kumppania.
Ihan fiksusti liikkeellä ap. Nimittäin vaikka jouluun on vielä vajaa kaksi kuukautta, pienituloisen kannattaa aloittaa jo nyt suunnittelu. Jotenkin ehkä pystyy vielä jopa säästämään muutaman kympin joulun menoihin. Parempi näin kuin viime tingassa sitten ruvetaan raapimaan joulubudjettia kokoon laskeskellen tyhjiä pulloja keittiön kaapin uumenista.
Pohjatyönä on tietenkin hyvä miettiä, mikä olisi hyvä ja mieluisa lahja lapsille. Kun tietää, mitä hakee, on helpompi keskittyä olennaiseen. Jos on kaksi lasta- ehkä kolme pakettia/henkilö on sopiva määrä. Ja tosiaan kannattaa kiertää kirpparit, tarkistaa huutonetin leluvalikoima jne. Säästyy siltä stressiltä joulun alla, eikä ole altiina sille massiiviselle ärsyketulvalle, millä kauppa vastaan joulun odotuksiin.
Ja kannattaa muistaa lapsen mieli. Kirjaimellisesti. Usein me aikuiset olemme itse ladanneet mielemme täyteen odotuksia. On hämmästyttävää huomata, että lapsi ei ajattele samoin. Lapsi voi olla onnellinen suklaakonvehdeista ja jostain kirpparilelusta ihan yhtä paljon kuin kalliisti lastentavaraliikkestä ostetusta muotilelusta.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 12:14"]
Ja juuri siksi olen sanonutkin, että joulupukki antaa yhden lahjan jokaiselle lapselle, että joulupukkiin uskovat eivät ajattelisi, että enkö ole ollut kiltti kun sain vain kolme pakettia jne.kun kaveri sai kymmenen..
Eli lapset uskovat joulupukkiin ja siihen, että pukki antaa kaikille sen yhden lapsen,aikuiset ostaa loput.
Toivottavasti teille tulee mukava joulu ja lapset saa ne muutamat lahjat. Spr:ltä ja hope yhdistyksestä kannattaa kysyä, myös eri seurakunnilta esim.adventtiseurakunta auttaa, Oulussa on, googleta
t.52
[/quote]
Enkä siis tarkoittanut sinua ap loukata viestilläni. Itse olen tuota asiaa miettinyt ja kokenut helpottavaksi sen, että lapset tietää että aikuiset ostaa lahjoja, ei tarvitse salailua. Ei se ole lapsilta mitenkään pois eikä vie joulun taikaa heiltä millään tavalla. Tuon viestin tarkoitin kaikille, jotka tätä asiaa pähkäilevät ja hätäilevät miten saa joulun lapsille ja nimenomaan ne lahjat.
Lahjaksi riittää hyvin pari pakettia esim.lelu ja vaikka suklaarasia tai jos haluaa useamman paketin niin voi tehdä pienistä jutuista esim.kyniä yhteen, karkkipussi toiseen, pieni lelu kolmanteen pakettiin, jo kympillä saa pari kolme tällaista pakettia.
Nyt on jonkin verran myös aleja kun kaupat myy tavaraa joulutavaroiden alta pois. Esim.eilen löysin prismasta legoja puoleen hintaan ja ostin lapsille legopaketit, sain siis molemmille omat yhden hinnalla. Meillä ne tuli heti käyttöön eli en myöskään ajattele, että ostanpa ja panttaan jouluksi.
Toivon kaikille hyvää ja rauhallista ja omannäköistä joulua! 52
"Ei totuta lapsia lahjoihin".
Mä olen perseaukisesta perheestä, ja kun olisin saanut edes yhden mieluisan lahjan, mutta ei.
Jos saa yhden kivan jutun, ei se ole lahjoihin totuttamista. Ootte sairaita ja sadisteja.
Voi että kun voisikin auttaa kaikkia vähävaraisia perheitä. Yritän aina antaa johonkin keräykseen ja toivoa, että edes muutama perhe saisi niillä apua ja joulumieltä, omasta joulusta kun ei ole koskaan puuttunut mitään aineellista.
Ei todellakaan ole liikaa pyydetty, että lapsilla olisi 1-3 lahjaa per lapsi. Ei mitään satasen leluhärpäkkeitä, mutta kuitenkin jotain kivaa, mistä lapsi aidosti tykkää.
Olisi halua auttaa tämänkin palstan avuntarvitsijoita, mutta ongelmaksi muodostuu se, ettei autettava tai antaja halua tulla tunnistetuksi palstan kautta...
Voin minä sähköpostin kautta yhteyksissä olla jos vaan avunantaja laitta omansa tänne tai keksii jonkun toisen kanavan yhteydenpidolle ettei tarvitse laitella tänne julkisiksi näitä tietoja :D
Mitä nykyihmisiä vaivaa. Joidenkin kirjoituksista huomaa että äitin kasvatus on ollut huonoa tai on jäänyt pahasti kesken. Mihin on hävinnyt ihmisten empatiakyky ja halua auttaa huonossa jamassa olevia. Kaikki ajattelee omaa napaansa ja kritisoi toisia.
Täällä ihmiset kritisoi toisia ja valittaa jos joku erehtyy apua pyytämään. En yhtään ihmettele miksi nykyisin on niin monta lasta huonossa asemassa yhteiskunnassa kun vanhemmat eivät uskalla/halua apua pyytää kun tällainen vastaanotto tulee. En yhtään ihmettele miksi Suomessa on niin paljon itsemurhia kun maailma on tälläisiä kritisoijia täynnä.
Lehdissä on kauheasti kirjoituksia siitä mitenkä yhä enemmän on vähävaraisia lapsia ja niitä kiusataan koulussa kun erottuvat "massasta" niin kyllä siitä ollaan puhumassa että mitenkä näin on päässy käymään. Katsokaa ihmiset peiliin ja miettikää millaisen kuvan annatte omalla toiminnallaan.
Onko lähellä jotain ekotori-tyyppistä paikkaa? Sieltä voi hyvällä tuurilla löytää vaikka mitä pojille!
Pelastusarmeija ja Julupuu-kweräys toimittaa nimenomaan niitä joululahoja. Lisäksi se Oulun Hope oli hyvä vinkki, olet juuri heidän kohderyhmää eikä tarvitse olla Oulusta.
Rohkeasti otat nyt yhteyttä noihin!
Miten tuo joulupuu-keräys, meneekö oikeaan kohteeseen? Turussa ainakin saajat on sosiaalitoimen asiakkaita, sijoituslapsia jne... tuntuu että ei ne kaikki ole vähävaraisia vaan avustuslahja hukkuu muiden sekaan joillakin lapsilla.
Pelastusarmejalle on olen antanut vaatekeräykseen, mutta sekin on ihan vain kirpparitoimintaa ja tekevät rahoilla mitä tekevät.
Mieli tekisi auttaa, mutta tuttuavapiirissä ei ole avuntarvitsijoita, mistä sellaisen oikeasti löytää?
[quote author="Vierailija" time="29.10.2014 klo 20:39"]
Pojat ei kauheasti toivo joululahjaksi. Yhteiseksi jos jostakin löytäisin linnan sotilaineen ja hevosineen niin olisi kuin lottovoiton saisin sekä legoista ne tykkää mutta niitä meillä ei ole paljoa ja aina tulee riita niistä kun ei paloja ole tarpeeksi
[/quote]
Pikaisen selvittelyn tuloksena löytyi esim. playmobil haukkaritarilinna- setti. Hintaa on lelukaupassa noin 80-100e. Huutonetissä oli myös erilaisia playmobil juttuja- halvimmat siinä kympin hujakoilla. Legoltakin varmaan löytyy ritarilinnaa ja olettaisin, että hinta on jotakuinkin samaa kuin playmobililla.
Saisitkos isovanhemmilta tai isältä apuja? Eihän tuokaan lelu kalliiksi tule, jos siinä on useampi maksamassa. Olisi sitten kaksospojilla hieno lahja.
Aikoinaan ostin omalle lapselle paljon kirppikseltä legoja, kun ihmiset möivät niitä isoissa pusseissa suhteellisen halvalla.
Noh huhhuh... kuka jostakin pienestä linnasta maksaa noin 100 euroa. En minä ainakaan ja vaikka ei pulaa rahasta ole niin en noin paljoa maksaisi vaikka olisikin isompi.
Kiva kun toinen kertoo rahahuolistaan niin joku tollukka ehdottaa 100 euroa maksavan linnan ostaista. Hei haloo. järki hoi älä jätä!!!!!!
Ap, oletteko lastensuojelun asiakkaita? Sitä kautta voi saada suosituksen vaikka suksiin lapsille tms. Toimeentulotuen perustuen lisäksi voit hakea harkinnanvaraista tukea. Mieti tarkkaan, mistä olisi iloa lapsille talvella. Esimerkiksi onko teillä ahkiota tai kelkkaa, johon molemmat mahtuvat? Lampaantaljaa siihen? Tai urheiluvälineitä? Käyttekö uimassa, uimahallin sarjakorttia? Muista perustella hyvin: miten tukisi teidän hyvinvointia, mahdollistaisi osallisuuden, terveys...Voit pyytää sosiaalityöntekijältäsi apua hakemuksen tekemiseen tai diakoni voi auttaa siinä. Diakoni voi ehkä osata neuvoa sinua aputahoihin. Joulusta tuli mieleen, että voisit joulukuun/tammikuun toimeentulotukeen pyytää rahaa joulualennusmyynteihin ostaa uudet talvivaatteet ja kengät. Esimerkiksi JesperJuniorista saa 40-60% alesta Jonathan-merkkiset tamineet 100-150 eurolla molemmille (haalarit/takki+housut, hanskat, hatut).
Toivottavasti kaikki avuntarvitsijat saavat tänä vuonna apua jouluun. En ymmärrä täälläkin kirjoittajia jotka kritisoi asioista jos omat asiat ovat hyvin. Varmaan sitä jokainen apua hakee kuin jääpi yksin pohtimaan asioiden suhteen jos ainakin perheessä on lapsia. Eikös se ole hyvä että apua haetaan ja jos sitä vielä on tarjolla niin tottakai kannustan ihmisiä auttamaan jos on se mahdollisuus.
Tuokin tuntuu pahalta kun jotkut kehuskelevat että ovat varakkaista perheistä ja voivat tarjota niin aikuisille kuin lapsillekkin yltäkylläisen joulun. Olen sitä mieltä, että jotka kauheasti asioillaan kehuskelevat niin eivät ne asiat oikeasti niin hyvin ole. Ei se raha onnea tuo mutta auttaa arkea tosi paljon.
Annetaan siis kaikille lapsille ja aikuisille hyvä joulu ja lopetetaan se toisten mollaaminen ja kritisointi.
Mietin vaan että missä tapaa oikeasti vähävaraisia lapsiperheitä.
Haluaisin joskus auttaa jollain tapaa mutta tuntuu että kaikki avustusjärjestöt vain kasvattavat organisaatiotaan ja niiden pomot ajelevat loistoautoilla. Sellaiseen en rahaa haluaisi laittaa.
Haluaisin auttaa ihan suoraan tällaista perhettä ilman välikäsiä.
[quote author="Vierailija" time="28.10.2014 klo 11:45"]
Isästä voin sanoa että siinä tilanteessa kun sai tietää että kaksoset ovat tulossa lähti lipettiin. On muutaman kerran käynyt lapsiaan katsomassa mutta elatusmaksujakaan ei maksa niin ei ole odotettavissakaan että joulukustannuksiin osallistuisi. Viime jouluna laitoin hänelle viestiä että voisi pojilleen ostaa edes yhdet lahjat niin viestiä tuli että kun hän ei halunnut 2 lasta niin ei rupea niille myös lahjojakaan ostamaan.
[/quote]
Uskomatonta. Mistä hemmetistä te näitä vätyksiä löydätte? Kyllä juttu on niin että jos panee niin maksaa se on saletti. Halveksin sellaista miestä joka ei lapsiaan elätä!!!
Miksi et ole etsinyt itsellesi uutta miestä talouttasi tukemaan? Onko vaatimuksesi liian korkealla?