Vapaaehtoisesti lapseton: vahvistaako vai kyseenalaistaako palsta päätöstäsi?
Kun luet tätä palstaa, ajatteletko ennemmin "Huh, en todellakaan halua lapsia" vai "Hmm, pitäisiköhän sittenkin"?
Kiinnostaisi kuulla, miltä Aihe vapaa näyttää velan näkökulmasta.
Kommentit (30)
Ei ole palstalla vaikutusta minuun. En yleensäkään kovin elposti muuta mieltäni, ulkoisesta "paineesta" johtuen.joten ei myöskään palstalla vaikutusta.Tosin kiva kuulla että on muitakin vela.
Kaikki lapsiin liittyvät negatiiviset jutut muistuttavat minua siitä, miksi kannattaa olla iloinen lapsettomuudesta. Toisaalta mikään määrä positiivisia lapsijuttuja ei kyllä saisi minua kyseenalaistamaan päätöstäni. Vaikka tarjolla olisi yliluonnollisen helppo ja kiva laps ja täydellisen seesteinen lapsiperheen arki, valitsisin silti lapsettomuuden. Vanhemmuus ei vain kiinnosta.
En ole enää lapsentekoiässä, joten palsta ei voi vaikuttaa päätökseeni. Kyllähän täällä keskustellaan paljon enemmän lasten ja lapsiperhe-elämän huonoista puolista kuin hyvistä, mutta se on ymmärrettävää.
Ennen tätä palstaa en tajunnut että lapsettomuuteni kiinnostaa itseni ja kumppanini lisäksi myös ihan tuntemattomia. Vähän hämmästyin kun luin täältä, että minun pitäisi jotenkin vannoa tai varmistaa lapsettomuuteni tai sitten ruveta suunnittelemaan heti lapsia. Itse olen ottanut asian aika neutraalisti. Varsinaisesti palsta ei ole muuttanut "päätöstäni" mihinkään suuntaan, mutta olen tullut tietoiseksi että kyseessä ei olekaan kaikkien mielestä vain minun ja kumppanini välinen päätös. Oikeassa elämässä kukaan ei ole koskaan minua asialla ahdistellut. Minulla ei ole lapsia enkä ole niitä suunnitellut tekeväni, ei ole kuitenkaan mahdotonta etteikö mieleni joskus muuttuisi enkä näe siinä mitään ongelmaa. Olen itse jo kyllä 35 vuotias, mutta kumppanini on vasta 29 (nainen, nyt puhutaan LESBOISTA), joten ihan hyvin on vielä aikaa muuttaa mieltä.
Eipä vaikuta mitenkään, oma valinta ollut selvä jo vuosikymmeniä.
Multa ei kysytty, sillä mulla on lapsia, mutta tekisi mieli nähdä se tyyppi, jonka tämä palsta saa haluamaan lapsia. Vaikea kuvitella.
Hullu se on jos tämä palsta saa jonkun haluamaan lapsia. Osa on varmasti trolleja, mutta kaikki ei ikävä kyllä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:29"]Multa ei kysytty, sillä mulla on lapsia, mutta tekisi mieli nähdä se tyyppi, jonka tämä palsta saa haluamaan lapsia. Vaikea kuvitella.
[/quote]
Oon aina ihan aina halunnut lapsia. Pari vuotta tällä palstalla ja en enää halua lapsia. Enkä miestä.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:29"]
Multa ei kysytty, sillä mulla on lapsia, mutta tekisi mieli nähdä se tyyppi, jonka tämä palsta saa haluamaan lapsia. Vaikea kuvitella.
[/quote]
Mikä ulkopuolinen asia nyt ylipäätään voi saada jonkun haluamaan lapsia? Tämä ei ole retorinen kysymys, vaan ihmettelen tuota oikeasti. Olen aina ajatellut, että lapsia halutaan, koska on jokin epämääräinen, ehkä lapsuudesssa syntynyt myönteinen mielikuva vanhemmuudesta. Voisiko joku googlailla netistä tietoa ja lukea keskusteluja ja sitten todeta, että tämähän kuulostaakin hyvältä tavalta viettää seuraavat parikymmentä vuotta? -4
aika huonosti on asiat jos antaa tällaisen tunkion vaikuttaa elämänsä päätöksiin
KUn olin vapaaehtoisesti lapseton, nautin suunnattomasti perheellisten valituksista "kun on niin rankkaa/tottelemattomat lapset/muuten vaan kaikki perseestä, vahvistaakseni omaa horjuvaa päätöstäni lapsettomuudestani. MIksi muuten kukaan muukaan "vela" äitipalstalla hengaisi?
Vahvistaa, osittain siksi täällä käynkin :D No, okei, en vaihtaisia mielipidettäni millään, mutta tulee aina hyvä fiilis omasta valinnastaan, kun on tätä palstaa selaillut.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 17:52"]
KUn olin vapaaehtoisesti lapseton, nautin suunnattomasti perheellisten valituksista "kun on niin rankkaa/tottelemattomat lapset/muuten vaan kaikki perseestä, vahvistaakseni omaa horjuvaa päätöstäni lapsettomuudestani. MIksi muuten kukaan muukaan "vela" äitipalstalla hengaisi?
[/quote]
Miksi luulet, että "vauvapalstalla" hengailu liittyisi omaan päätökseen jäädä lapsettomaksi?
Luuletko, että tällä palstalla käydään lapsenhoitoneuvojen ja vertaistuen takia?
Päätös lapsettomuudesta lähtee tunteista eli ns. sydämestä ja intuitiosta. Ei se minulla ole rationaalisen päättelyn lopputulos, joten ei siihen keskustelupalstat vaikuta. Käyn täällä siksi, että tämä on Suomen suosituin yksittäinen foorumi, joten kiinnostavia keskusteluja löytyy välillä.
Onneksi tätä palstaa nykyisellään ei edes ollut, kun olin lapseton. Olisin varmasn eksynyt joskus tänne ja saanut sen kuvan, että äitiys tekee naisesta sekopään sekä tietenkin että lapsiperhe-elämä on helvetistä. Sitten olisin vela, joka kirjoittelisi miten palsta vahvistaa päätöstäni olla lisääntymättä. Tämä on oma vääristynyt maailmansa, johon voi ruveta uskomaan.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:29"]
Tämä on oma vääristynyt maailmansa, johon voi ruveta uskomaan.
[/quote]
Niin, vanhemmuus on.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:31"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:29"]
Tämä on oma vääristynyt maailmansa, johon voi ruveta uskomaan.
[/quote]
Niin, vanhemmuus on.
[/quote]No tuo oli niin yksioikoinen yleistys, ettei siihen oikein keksi mitään rakentavaa vastausta.
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:42"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:31"]
[quote author="Vierailija" time="25.10.2014 klo 18:29"]
Tämä on oma vääristynyt maailmansa, johon voi ruveta uskomaan.
[/quote]
Niin, vanhemmuus on.
[/quote]No tuo oli niin yksioikoinen yleistys, ettei siihen oikein keksi mitään rakentavaa vastausta.
[/quote]
Kognitiivinen dissonanssi on oikein hyvin tunnettu ilmiö. Sitä tarvitaan, jotta ihminen säilyttäisi toimintakkynsä sellaisissakin tilanteissa, joista ei ole ulospääsyä. Siinä ei ole mitään pahaa, ja tärkeintähän on, että on tyytyväinen omaan elämäänsä, mutta lapsettoman elämäntavan väittäminen "vääristyneeksi maailmaksi, johon voi ruveta uskomaan" on kyllä surkuhupaisaa.
Vahvistaa. Tosin ei täällä kovasti mitään uutta tule. Olen ammatiltani lto ja näen töissä sitä mitä lapsiperhe-elämä on. Lapset ovat ihania, mutta en halua niitä itselleni :)
Vahvistaa. Täällä ei paljoa positiivisia asioita lapsista saa lukea.