Lue keskustelun säännöt.
En tiedä mitä tehdä. Lapset, exä, nykyisyys.
13.09.2021 |
Erosimme joitain vuosia sitten, suhde pariskuntatasolla oli ollut vuosia välinpitämätön ja laimea. Nykyään välimme ovat hyvät ja yhdessäolo lastenkin kanssa kaikki samassa helppoa ja välitöntä, lapset silmin nähden nauttivat. Välitän exästä jollain tapaa kivasti, hän on aito ja hyväsydäminen. Välimme ovat nyt arvostavammat kuin olivat aikanaan.
Minulla on uusi suhde ollut muutaman vuoden ja koen hänen kanssaan itseni enemmän naiseksi ja arvostetuksi ihmisenä kuin entisessä suhteessa. Toisaalta lapset eivät hyväksy uutta puolisoa, eivät halua elämään ketään "vierasta". Minua hänessä häiritsee se, miten voimallisesti hän haluaa olla kaikessa, haluaisi yhteen, haluaa osallistua kaikkeen, haluaa että puhutaan ja jaetaan kaikki. Hän on tervehenkinen ja kunnon mies, älykäs ja aktiivinen. Toisaalta tuntuu että myös odottaa ja vaatii, liikaa pitäisi kaikki jakaa ja puhua ja hän näkee oikeaksi myös kyseenalaistaa ja sanoa suoraan. Vaikka lapsiini liittyen. Jos en voi nähdä nähtä omien syiden takia, hän loukkaantuu ja sanoo että lapset enemmän isälleen. Ja ettei ole ok kun ollaan niin hyvissä väleissä, pitäisi olla ettei mitään yhteistä enää. Loukkaantui reilusti kun olimme kuopuksen synttäreillä yhdessä, eron jälkeen niin ei kuulemma kuulu tehdä. Lapset taas nauttivat.
En tiedä mitä tehdä. Jotenkin olen puun ja kuoren välissä. Ymmärrän nykyistä, ennen kärsin henkisestä yksinäisyydestä avioliitossa mutta ja nyt saan jakaa toiselle joka aidosti kuulee ja tukee. Toisaalta syö itsenäisyyttä ja omaehtoisuuttani. Nautin elämästä lasten kanssa eikä kaikki kuulu toiselle. Exä tuntuu myös tärkeältä ja tietyllä tavalla helpommalta, aito lasten kanssa ja meillä nykyään mukavaa yhdessä. Nykyinen sanoo että tehtävä rajat eikä yhdessä kuulu ollakaan.
Mitä ajatella, en tiedä enää.
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä exien kanssa ei kaveerata. Asialliset välit pitää olla, eli viesti/puheyhteys. Fyysinen yhdessäolo ei tarpeen. Kyllähän tuosta menee lapsetkin sekaisin.
Olen eronnut 5 v sitten lasteni isästä, ja molemmilla tahollaan uudet suhteet.
En itsekään haluaisi, että nykyinen mieheni kaveeraisi exänsä kanssa. Todella tyhmä ajatuskin.Lapset menevät sekaisin siitä, että heidän vanhempansa voivat olla heille läsnä yhtä aikaa ja ovat samanaikaisesikin tavattavissa silloin, kun lapsi sitä toivoo? Tuo on kyllä aivan aikuisten keksintöä, samaten kuin se höpötys että lapset jotenkin 'jumittuisivat' toivomaan vanhempiensa palaamista yhteen jos aikuiset tulevat toimeen keskenään tai aikaa vietetään yhdessä. Pienetkin lapset ovat täysin kykeneviä ymmärtämään ja hyväksymään vanhempiensa eron ja erillisyyden, mutta LAPSEN perhettä ei ole erossakaan tarkoitus rikkoa. Lapselle vanhempien kuuluu vastuullisina aikuisina olla aivan samalla tavalla 'vanhemmat' (yksikkönä!) erosta huolimatta. Tuollaiset vääristyneet kuvitelmat lienevät eronneen vanhemman omaa (tai uuden kumppanin) mielenrauhaa varten keksittyjä valheita, joilla halutaan kai oikeuttaa se, että lasten todellinen etu siivotaan exän inhoamisen, exään liittyvien vaikeuksien, uusperhekuvioiden tai uuden kumppanin tunteiden tieltä. Vanhempi haluaa rakennella ITSELLEEN uutta perhettä ja elämää, ja omien intressiensä ajamiseksi haluaa sopeuttaa lapsensakin siihen.
Juurikin näin. Osalle ihmisistä ei pitäisi ikinä tulla edes lapsia, varsinkaan niille joilla oma etu menee lasten edelle eron jälkeen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä exien kanssa ei kaveerata. Asialliset välit pitää olla, eli viesti/puheyhteys. Fyysinen yhdessäolo ei tarpeen. Kyllähän tuosta menee lapsetkin sekaisin.
Olen eronnut 5 v sitten lasteni isästä, ja molemmilla tahollaan uudet suhteet.
En itsekään haluaisi, että nykyinen mieheni kaveeraisi exänsä kanssa. Todella tyhmä ajatuskin.Lapset menevät sekaisin siitä, että heidän vanhempansa voivat olla heille läsnä yhtä aikaa ja ovat samanaikaisesikin tavattavissa silloin, kun lapsi sitä toivoo? Tuo on kyllä aivan aikuisten keksintöä, samaten kuin se höpötys että lapset jotenkin 'jumittuisivat' toivomaan vanhempiensa palaamista yhteen jos aikuiset tulevat toimeen keskenään tai aikaa vietetään yhdessä. Pienetkin lapset ovat täysin kykeneviä ymmärtämään ja hyväksymään vanhempiensa eron ja erillisyyden, mutta LAPSEN perhettä ei ole erossakaan tarkoitus rikkoa. Lapselle vanhempien kuuluu vastuullisina aikuisina olla aivan samalla tavalla 'vanhemmat' (yksikkönä!) erosta huolimatta. Tuollaiset vääristyneet kuvitelmat lienevät eronneen vanhemman omaa (tai uuden kumppanin) mielenrauhaa varten keksittyjä valheita, joilla halutaan kai oikeuttaa se, että lasten todellinen etu siivotaan exän inhoamisen, exään liittyvien vaikeuksien, uusperhekuvioiden tai uuden kumppanin tunteiden tieltä. Vanhempi haluaa rakennella ITSELLEEN uutta perhettä ja elämää, ja omien intressiensä ajamiseksi haluaa sopeuttaa lapsensakin siihen.
Miltähän kokemuspohjalta tällaista lööperiä suollat?
Ei todellakaan hyödytä lapsia mitenkään että toimitaan jonakin "yksikkönä" ja pidetään lapselle jotain showta pystyssä miten äiti ja isi tulee näin hyvin toimeen. Erottu on (toivottavasti) painavasta syystä ja suhde, jossa eroon on päädytty on sellainen ettei sen ilmapiiri ole lapsille hyvä kasvaa.
Omat lapseni lopettivat moninaisen käytösoireilun kuin seinään kun erottiin ja uusi arki alkoi. Rakastavat uutta kumppaniani ja ovat sanoneetkin kuinka iloisia ovat että nykyään kotona on niin mukavaa ja äitikin on onnellinen. En halua edes kuvitella miten hämillään poloiset olisivat olleet jos oltaisiin eksän kanssa edelleen joku "yksikkö" ja tehtäisiin perheretkiä tmv yhdessä.
ja sinussa itsessäsi ei ollut mitään vikaa? kaikki viat eksässä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä exien kanssa ei kaveerata. Asialliset välit pitää olla, eli viesti/puheyhteys. Fyysinen yhdessäolo ei tarpeen. Kyllähän tuosta menee lapsetkin sekaisin.
Olen eronnut 5 v sitten lasteni isästä, ja molemmilla tahollaan uudet suhteet.
En itsekään haluaisi, että nykyinen mieheni kaveeraisi exänsä kanssa. Todella tyhmä ajatuskin.Lapset menevät sekaisin siitä, että heidän vanhempansa voivat olla heille läsnä yhtä aikaa ja ovat samanaikaisesikin tavattavissa silloin, kun lapsi sitä toivoo? Tuo on kyllä aivan aikuisten keksintöä, samaten kuin se höpötys että lapset jotenkin 'jumittuisivat' toivomaan vanhempiensa palaamista yhteen jos aikuiset tulevat toimeen keskenään tai aikaa vietetään yhdessä. Pienetkin lapset ovat täysin kykeneviä ymmärtämään ja hyväksymään vanhempiensa eron ja erillisyyden, mutta LAPSEN perhettä ei ole erossakaan tarkoitus rikkoa. Lapselle vanhempien kuuluu vastuullisina aikuisina olla aivan samalla tavalla 'vanhemmat' (yksikkönä!) erosta huolimatta. Tuollaiset vääristyneet kuvitelmat lienevät eronneen vanhemman omaa (tai uuden kumppanin) mielenrauhaa varten keksittyjä valheita, joilla halutaan kai oikeuttaa se, että lasten todellinen etu siivotaan exän inhoamisen, exään liittyvien vaikeuksien, uusperhekuvioiden tai uuden kumppanin tunteiden tieltä. Vanhempi haluaa rakennella ITSELLEEN uutta perhettä ja elämää, ja omien intressiensä ajamiseksi haluaa sopeuttaa lapsensakin siihen.
Miltähän kokemuspohjalta tällaista lööperiä suollat?
Ei todellakaan hyödytä lapsia mitenkään että toimitaan jonakin "yksikkönä" ja pidetään lapselle jotain showta pystyssä miten äiti ja isi tulee näin hyvin toimeen. Erottu on (toivottavasti) painavasta syystä ja suhde, jossa eroon on päädytty on sellainen ettei sen ilmapiiri ole lapsille hyvä kasvaa.
Omat lapseni lopettivat moninaisen käytösoireilun kuin seinään kun erottiin ja uusi arki alkoi. Rakastavat uutta kumppaniani ja ovat sanoneetkin kuinka iloisia ovat että nykyään kotona on niin mukavaa ja äitikin on onnellinen. En halua edes kuvitella miten hämillään poloiset olisivat olleet jos oltaisiin eksän kanssa edelleen joku "yksikkö" ja tehtäisiin perheretkiä tmv yhdessä.
ja sinussa itsessäsi ei ollut mitään vikaa? kaikki viat eksässä?
Tietääkseni en näin väittänyt missään vaiheessa, ettei itsessäni olisi ollut mitään vikaa :)
-61
Haluaisin että miehelläni ja hänen lastensa äidillä olisi paremmat välit mieluummin kuin näin, että miestäni ahdistaa todella voimakkaasti joutua samaan paikkaan hänen kanssaan.
Minulla on lapseni isään hyvät välit, mutta emme me nyt sentään vietä mitään perhejuttuja keskenämme, varsinkin kun lapsemme on jo aikuinen.
Omassa suhteessani ei voisi koskaan käydä niin että mieheni pitäisi tuntea mustasukkaisuutta jonkun exäni vuoksi, vaan on ihan selviö se että meidän parisuhde on kaikkein tärkein.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä en nyt oikeasti ymmärrä..
Esimerkiksi sosiaalityöntekijät painottavat juurikin tätä että eksän kanssa tulisi olla niin hyvät välit kuin mahdollista?
Toki ei niitä välejä väkisin pidä hyvänä pitää, varsinkaan silloin jos toinen ei ole yhteistyöhaluinen.
Mutta jos on, kuten todellakin itse toivoisin.
Minkä ihmeen takia täällä sitten osa ei hyväksy missään tapauksessa hyviä välejä eksän kanssa?
Onko teillä jotain parempaa tietoa?
Puhutteko kenties pahaa eksästä lapsen kuullen? ja haluatte sen takia olla oikeassa siinä että eksän kanssa ei tarvitse olla puheväleissä, kenties pelkkä tekstiviesti tai wilma-viestit riittää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minun mielestä exien kanssa ei kaveerata. Asialliset välit pitää olla, eli viesti/puheyhteys. Fyysinen yhdessäolo ei tarpeen. Kyllähän tuosta menee lapsetkin sekaisin.
Olen eronnut 5 v sitten lasteni isästä, ja molemmilla tahollaan uudet suhteet.
En itsekään haluaisi, että nykyinen mieheni kaveeraisi exänsä kanssa. Todella tyhmä ajatuskin.Lapset menevät sekaisin siitä, että heidän vanhempansa voivat olla heille läsnä yhtä aikaa ja ovat samanaikaisesikin tavattavissa silloin, kun lapsi sitä toivoo? Tuo on kyllä aivan aikuisten keksintöä, samaten kuin se höpötys että lapset jotenkin 'jumittuisivat' toivomaan vanhempiensa palaamista yhteen jos aikuiset tulevat toimeen keskenään tai aikaa vietetään yhdessä. Pienetkin lapset ovat täysin kykeneviä ymmärtämään ja hyväksymään vanhempiensa eron ja erillisyyden, mutta LAPSEN perhettä ei ole erossakaan tarkoitus rikkoa. Lapselle vanhempien kuuluu vastuullisina aikuisina olla aivan samalla tavalla 'vanhemmat' (yksikkönä!) erosta huolimatta. Tuollaiset vääristyneet kuvitelmat lienevät eronneen vanhemman omaa (tai uuden kumppanin) mielenrauhaa varten keksittyjä valheita, joilla halutaan kai oikeuttaa se, että lasten todellinen etu siivotaan exän inhoamisen, exään liittyvien vaikeuksien, uusperhekuvioiden tai uuden kumppanin tunteiden tieltä. Vanhempi haluaa rakennella ITSELLEEN uutta perhettä ja elämää, ja omien intressiensä ajamiseksi haluaa sopeuttaa lapsensakin siihen.
Miltähän kokemuspohjalta tällaista lööperiä suollat?
Ei todellakaan hyödytä lapsia mitenkään että toimitaan jonakin "yksikkönä" ja pidetään lapselle jotain showta pystyssä miten äiti ja isi tulee näin hyvin toimeen. Erottu on (toivottavasti) painavasta syystä ja suhde, jossa eroon on päädytty on sellainen ettei sen ilmapiiri ole lapsille hyvä kasvaa.
Omat lapseni lopettivat moninaisen käytösoireilun kuin seinään kun erottiin ja uusi arki alkoi. Rakastavat uutta kumppaniani ja ovat sanoneetkin kuinka iloisia ovat että nykyään kotona on niin mukavaa ja äitikin on onnellinen. En halua edes kuvitella miten hämillään poloiset olisivat olleet jos oltaisiin eksän kanssa edelleen joku "yksikkö" ja tehtäisiin perheretkiä tmv yhdessä.
Perhe ei muodostu kahdesta toistensa kanssa suhteessa olevasta aikuisesta ja näiden aikuisten vastuulla olevista lapsista - aikuisten parisuhdekuviot eivät luo eivätkä lakkauta lasten perheitä. Lapsen perhe on yleisesti ottaen lapsen huoltajat yhdessä ja toisinaan myös läheisinä pysyneet entiset huoltajat sekä näihin liitännäiset isovanhemmat ja sisarukset. Eivät tietenkään kaikki lapsen kanssa samassa taloudessa asuvat, esimerkiksi vanhempien aviopuolisot. Eronneiden ja uudelleen sitoutuneiden/uusperhettä perustaneiden vanhempien yhteisillä lapsilla ei ole kahta perhettä. Heillä on yksi perhe, jonka lisäksi heidän arjessaan saattaa tietysti olla mukana vanhempien uusia puolisoita, sisaruspuolia, sisaruspuolten isovanhempia jne.
Eronneiden ja uusiin suhteisiin aikanaan sitoutuneiden vanhempien aikuisena lapsena minun perheeni käsittää biologiset vanhempani, jotka ovat aina olleet myös virallisia huoltajiani (toinen lähi, toinen etä), heidän yhteiset lapsensa (täyssisarukseni) ja näiden virallisten huoltajieni vanhemmat (isovanhempani). Tämä on ainoa perhe, joka minulla on. Toki elämässäni ja samassa taloudessa ovat olleet myös vanhempieni uudet puolisot ja heidän lapsensa, mutta he eivät ole minun perheeni. Kasvatuksestani, lapsuudestani ja minun asioistani ylipäätään on luonnollisesti vastannut yhdessä ja yhtenäisesti minun perheeni, jota ovat luotsanneet niin ikään yhdessä ja yhtenäisesti minun vanhempani erillisistä talouksista huolimatta. Minua ovat koskeneet vanhempieni (yhdessä ja kahdestaan) päättämät säännöt ja rutiinit, joita on perheemme sisäisesti noudatettu. Ei siis esimerkiksi 'kotikohtaisesti' niin, että perheemme sisäisiin asioihin olisivat vaikuttaneet vanhempieni uudet kotitaloudet/puolisot/puolisoiden lapset. Heillä on omat perheensä, minulla on omani.
Sanottakoon se, että näin aikuisena annan tästä vanhemmilleni erittäin suuren hatunnoston. Sitä tuskin olisin koskaan antanut anteeksi, jos eron seurauksena minun perhettäni olisi lähdetty rikkomaan tai minua (ihmistä, jolla on kaksi täysivaltaista ja pätevää vanhempaa) oltaisiin pyritty liittämään osaksi joitakin 'uusia perheitä' ja heidän keskinäisiä järjestelyitään. Minulle lapsena oli tietenkin huomattavasti helpompaa ja selkeämpää, että minun perheeni pysyy minun perheenäni ja minua koskeviin asioihin ei päässyt vaikuttamaan mikään perheemme ulkopuolinen dynamiikka. Vanhempani olivat periaatteissaan, säännöissään ja tavoissaan johdonmukaisia ja minä pystyin luottamaan siihen, että he toimivat yhtenä yksikkönä minun parhaakseni. Mukana ei ollut mitään ulkopuolisia intressejä (uusien puolisoiden, sisaruspuolten tms.), vaan vanhempani toimivat minun etuni edellä.
En minä ole maagisesti muuttunut osaksi kahta eri perhettä eron jälkeen (äitini yksin ja sisarukseni + isäni yksin ja sisarukseni). Taikka myöhemmin tullut osaksi vaikkapa äitini, hänen uuden miehensä ja heidän yhteisten lastensa muodostamaa perhettä sillä, että olen asunut lapsuudessani heidän kanssaan samassa taloudessa. Minulla on ollut aina oma perheeni, vanhempani ja sisarukseni, enkä missään vaiheessa ole ollut osana useampaa perhettä.
Miltähän kokemuspohjalta tällaista lööperiä suollat?
Ei todellakaan hyödytä lapsia mitenkään että toimitaan jonakin "yksikkönä" ja pidetään lapselle jotain showta pystyssä miten äiti ja isi tulee näin hyvin toimeen. Erottu on (toivottavasti) painavasta syystä ja suhde, jossa eroon on päädytty on sellainen ettei sen ilmapiiri ole lapsille hyvä kasvaa.
Omat lapseni lopettivat moninaisen käytösoireilun kuin seinään kun erottiin ja uusi arki alkoi. Rakastavat uutta kumppaniani ja ovat sanoneetkin kuinka iloisia ovat että nykyään kotona on niin mukavaa ja äitikin on onnellinen. En halua edes kuvitella miten hämillään poloiset olisivat olleet jos oltaisiin eksän kanssa edelleen joku "yksikkö" ja tehtäisiin perheretkiä tmv yhdessä.