Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Riitelemme koko ajan
22.10.2014 |
Meillä on 3 alle 5 v lasta, olen äitiyslomalla.
parisuhde on nykyään tätä:
- tapellaan joka päivä, riitahuippuja 1-3, kireä ilmapiiri koko päivän
- miehen mielestä en tee tarpeeksi kotitöitä, vaikka koko ajan kädet täynnä työtä = mies ei näe tekemääni työtä
- mies on katkera siitä että minä olen äitiyslomalla eikä hän, vaikka meillä ei missään nimessä olisi varaa maksaa asuntolainaa jos minä olisin töissä ja hän kotona
- tuloerot on niin suuret että hän katsoo oikeudekseen arvostella kaikkea ostamani ( ei esim hyväksi verhojen tai maton ostamista lähes typötyhjään taloon)
- joudun ilmoittamaan kun teen jotakin askaretta (esim. Menen nyt laittaa pyykit, nostan nyt lattialta vaatteet pois) jotta mies ei luule että olen "vapaa-ajalla" ja lapset hänen riesanaan ja suutu
- jos lapset kiukuttelevat autossa meillä on molemmilla hermot kireällä. Mies syyllistää minua siitä että en saa kiukuttelua loppumaan.
- vaikka minä olisin hyvällä tulella ja sanon mitä tahansa esim ulkona on kylmä ilma niin saan vastaukseksi v....uilua ( sellaista jota lapset ei ymmärrä)
- miehen mielestä hänellä on loputon oikeus kohdella minua epäkunnioittavasti koska minä olen kohdellut häntä niin . Tämän vuoksi yksikään päivä ei voi mennä hyvin. Jos aamusta ei ole riitaa niin mies muistaa eiliset riidat ja sanomiset ja ne otetaan uuteen käsittelyyn ja taas tapellaan
- emme ikinä sovi riitoja
- riitelemme ja huudamme lasten nähden ( he eivät reagoi mitenkään tilanteeseen joten ovat kai tottuneet)
- minä olen aina tiellä miehen mielestä. Meillä on erilainen tapa tehdä asiat ja jos esim olemme aamupalalla niin mies hermostuu siitä että "olen kokoajan hänen tiellään" ja pilaan päivän siksi. Sama koskee pihatöitä, teen kaiken väärin ja mies hermostuu. Hermostuu myös siitä jos yritän pysyä toisessa huoneessa että en olisi tiellä.
- olen myös itse v....mainen miehelle. Tuntuu etten halua enää yrittää koska joka tapauksessa teen kaiken väärin.
- olemme todella väsyneitä molemmat (lapset herää 5-6 aikaan), miehellä univaikeuksia , minä raadan kotitöitä myöhään iltaan. Lastenhoitoapua ei ole saatavilla paitsi palkkaamalla. Yhtiestä aikaa ( esim käynti ravintolassa ) on ollut viimeksi 2010 keväällä.
- kaikki riidat liittyy tavalla tai toisella lapsiin ja heidän hoitamisvelvollisuuksiin : esim jos mies "joutuu pesemään lapsen hampaat" kun itse syötän vauvaa niin on vihainen. Toisaalta jos hampaita ei pestä ja laiteta äkkiä sänkyyn niin lapset riekkuvat ja riehuvat ja mies on myös silloin todella hermostunut.
- jos selviämme tämän pikkulapsi ajan niin mietin että onko siinä vaiheessa enää mitään muuta jäljellä kun syvää syvää syvää vihaa toista kohtaan.
Kommentit (22)
Helvetin masentavaa se että minun viesteihin ei ikinä vastata keskustelupalstalla.
no tulipahan mietittyä näitä asioita ja ottaa puheeksi miehen kanssa illalla ja tapella taas entistä riehakkssmmin
olen miettinyt että olisi hyvä kerrankin saada turpaan kunnolla mieheltä ja sillä tavalla saisin apua ja pääsisin jotenkin pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos viestistäsi.Mielenkiintoista kuulla että se johtuisikin liian suuresta työmäärästä eikä siitä että me oltaisiin toisillemme epäsopivat.
Tosi paha tilanne, pelkästään tuon ikäiset lapset ovat väsyttäviä ja hoitaminen kuluttavaa. Ja siihen sitten parisuhteen jatkuva kitka päälle. Onko tuohon mitään helppoa ratkaisua olemassa? Sun miehen pitäisi muuttaa käytöstään (aikuistua, lopettaa vaimon syyttäminen kaikista maailman asioista) ja varmaan sunkin pitäisi muuttaa sitä, miten asioihin reagoit.
Yksi neuvo: älä rakenna kulissia, vaan puhu avoimesti niille, joihin voit luottaa. Kun joku kysyss, miten menee, kerro ja pura tilannetta. Sanon ihan kokemuksesta, se auttaa. Kutsu kavereita tai vaikka tuttavapariskuntia kylään, kun ei ole koko ajan kahdestaan, saa ikäänkuin happea.
Helpottaa kun lapset kasvaa. Ihan omasta kokemuksesta tiedän. Koita sinnitellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä oli myös aika kamalaa riitelyä kun lapset olivat alle kouluikäisiä. Minä olin rasittunut lapsista ja työnteosta ja mies myös, koska hällä on vielä melko vaativa työkin. Se väsymys ja lyhyen aikavälin toivottomuus tilanteen paranemisesta tuo ihmisissä esiin huonoimmat puolet. Teillä on nyt käynnissä se todellinen parisuhteen testi, ettekä ehkä suoriudu siitä ihan kiitettävästi, mutta ette ole toisaalta vielä antaneet täysin periksikään. Puhukaa puhukaa puhukaa, ja yrittäkää sopia siitä minkälaisen ilmapiirin perheeseenne haluatte. Sitten tuette toisianne täysillä kun näette että toinen yrittää hillitä kiukkuaan. Nopeaa oikotietä onneen ei nyt ole, mutta pikkulapsiaika loppuu kyllä ennen pitkää. Meille tuli siinä vaiheessa kriisi kun oltiin tapeltu vuosia ja yhtäkkiä ei enää tarvinnutkaan.
Raskautuminen on ihanaa, vauvat on ihania , lapsiperhearki on ihanaa! Mikään ei voita äidinrakkautta!
Näin kirjoittaa siis suomalainen nainen. Ja vikaa ei ole tietenkään kuin miehessä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 10:13"]
Tosi paha tilanne, pelkästään tuon ikäiset lapset ovat väsyttäviä ja hoitaminen kuluttavaa. Ja siihen sitten parisuhteen jatkuva kitka päälle. Onko tuohon mitään helppoa ratkaisua olemassa? Sun miehen pitäisi muuttaa käytöstään (aikuistua, lopettaa vaimon syyttäminen kaikista maailman asioista) ja varmaan sunkin pitäisi muuttaa sitä, miten asioihin reagoit.
Yksi neuvo: älä rakenna kulissia, vaan puhu avoimesti niille, joihin voit luottaa. Kun joku kysyss, miten menee, kerro ja pura tilannetta. Sanon ihan kokemuksesta, se auttaa. Kutsu kavereita tai vaikka tuttavapariskuntia kylään, kun ei ole koko ajan kahdestaan, saa ikäänkuin happea.
[/quote]
Vika on tietenkin vain miehessä?
Yrittäkää edes jotenkin järjestää itsellenne kahden keskistä aikaa, sekin jo auttaa. Ja samaa mieltä kuin muut, pienten lasten kanssa sitä on jatkuvasti väsynyt, tilanne on uusi molemmille vanhemmille eikä sitä välttämättä käsitetä. Ja yrittäkää pitää puheyhteys toisiinne, ettö molemmat tiedätte mikä toista häiritsee. Tsemppiä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisko teidän mahdollista muuttaa erilleen?
Voi sua, AP! Kuten moni jo sanoi, aika auttaa tuohon. Teidän pitäisi yhdessä tunnustaa tosiasiat, että nyt on rankkaa ja sille ei voi mitään, että kolme pientä lasta on väsyttäviä vaikkakin rakkaita, ja yhdessä sopia ja tajuta, että te käytöksellänne pahennatte tilannetta molemmat vielä entisestään. Kuulostaa siltä, että nyt te olette toistenne vihollisia, pelaatte nollasummapeliä, jossa toisen hyvä olo on toiselta pois.
Jos saatte yhdessä päätetyksi, että olette samassa veneessä ja soudatte samaan suuntaan, teillä on edelleen rankkaa, muttei ihan helvettiä. Ja se vaatii puhumista, puhumista ja puhumista, kuten joku viisas jo edellä sanoi.
Olisiko ihan mahdotonta näyttää tämä keskustelu sille miehelle jonain sopivan tai mahdollisimman rauhallisena hetkenä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä vikaa minussakin on. Kiihdyn herkästi ja kyllä minäkin niitä riitoja saan aikaiseksi. Meillä minä olen lyhyt vihainen ja mies todella pitkävihainen, muistaa mitä olen sanonut tai tehnyt neljä vuotta sitten ja on katkera siitä. Se on kamalaa että kun todella yrittää pysyä rauhallisena ja olla ystävällinen niin toiselta tulee täystyrmäys. Oksettaa yrittää osoittaa hellyyttä tms kun joka tapauksessa hän on minulle vihainen ja olen hänelle syypää ja huono ihminen.
Voimmeko muuttaa erilleen? Meillä on talo alueella, jolla talot ei niin helposti mene helpolla kaupaksi. Emme tästä saisi rahojamme irti (rakennuskulut). Sitä olen pyöritellyt että vuokraisi vaikka yksiön ja joka toinen viikko mies asuisi siellä yksin ja joka toinen viikko minä asuisin siellä yksin. Ja sitten aina palataan tähän taloon hoitamaan lapsia viikoksi kerralla. Ei erottaisi mutta näin päästäisiin rankin aika yli. Olen huomannut sen että jos olen yksin kotona ja esim mies työmatkalla yön yli niin saan lapset hoidettua ihan kohtuullisesti ja kohtuullisilla hermoilla.
Harrastuksia meillä ei ole. Mies ei jaksa sellaista eikä mielestä löydy. Hänen mielestä olisi siksi epäoikeudenmukaista että minä kävisin esim kerran viikossa jossain ryhmäliikunnassa kun ei hänkään käy (halua käydä!!!!). Harrastuksia ei siis sallita.
Vastaan tähän provoon aikani kuluksi: meillä on viisi lasta, alle 10- vuotiaita. Olen ollut kotona putkeen viimeset 7 vuotta. Kävin välillä töissä. :)
Mutta siis pointtina että miksi ette eläisi nykyhetkeä? Jos on ongelmia niinn ratkokaa ne.
Jos ette osaa itse siivota tai keskustella niin menkää vaikka perheneuvolaan puhumaan. Jos mies ei tahdo: mene sinä. Saat ainakin vinkkejä ja kun mies näkee että se neuvolakeskustelu toimii ja saatte vinkkejä niin häntä alkaa se kiinnostaa ja tulee sitten mukaan. Mutta katkaise sinä kierre. Miksi miehen pitää jotain tehdä?
En ymmärrä mikä tuo on että odottaisit että mies sinut hakkaa. Hävettääkö eroaminen? Vai onko sinun vaikea vaan päättää suhde joka ei toimi? Mikä tässä on sinun osuus?
Ymmärrän ihan hyvin sen että mies ei "näe" sitä kun siivoat ja laitat kotia. Se on sitä näkymätöntä hyvää josta tulee tavallaan helposti itsestäänselvyys. Mutta kannattaa miettiä MIKSI olet kotona? Että siivoat, laitat ruokaa ja hoidat lapsia -koska se toinen vaihtoehto on pistää lapset hoitoon ja mennä töihin. Miten sitten siivoatte ja laitatte ruokaa? Miksi tuosta riidellä?
Kerrot miehelle: nostan sukan lattialta -jos se on miehen sukka niin sinä vittuilet. Korostat enempi sitä että siivoat miehen sotkuja. Saatat tehdä tuosta riidan kun mainostat että menet nyt tiskaamaan -näen sen marttyyrimaisena tapana koska se joka käy töissä kokee sen niin että HÄN ei sitä tee vaan sinä sitten, vaikket tätä ehkä ole huomannut ajatella näin niin kyllä siitä tulee toiselle tunne ettei HÄN sitä tee, niin sinä sitten. Eli sinä kasaat kodin siivousaskareet nyt miehen vastuulle, korostat hänen tunnettaan että töiden jälkeen mies istuu passattavana. Siivoatko kun mies on töissä vai vasta kun mies tulee kotiin?
Meillä melkein kaikki lapsista harrastaa, käytän puistoissa, kerhoissa, vien kouluun.. Päivä vaan täyttyy. Ei pseukoneen täyttö vie montaa minuuttia enkä vahdi konetta vieressä kun se pesee pyykit. Ehdin tehdä paljon siivottavaa ja leipoa, laittaa ruokaa monellekin päivälle kerralla jos niin käy. Nytkin pistän viikonlopun juttuja valmiiksi koska aikaa menee kisoihin.
Otan aikaa omalle harrastukselle ja pyydän miestä laittamaan jotain jos minä en ehdi. Mutta en kiusaa miestä tuollaisella. Se miksi jankutat kummallisia on ettet sano mikä sinua väsyttää, mitä toivoisit ja unohdat miksi olet kotona: lapsien takia! Lapsenne kuuntelee hiljaa teidän riitoja ja minusta tuollainen kertoo vaan miten yksin teidän lapset joutuu olemaan kotona. Mitä kivaa niillä on muistaa lapsuudesta?
Syytätkö sinä omia vanhempiasi kun lapsuus oli mitä oli? Entä miten lapsesi kokee oman lapsuutensa? Jos teidän parisuhde on tuollainen niin mitä ajattelet että mistä lapset hakee huomiota? Kun nyt ne jää yksin teidän varjoon.
Syyllistän tässä mutta kyllä parisuhde täytyy lopettaa jos se ei enää toimi. Mutta siihen on tapoja miten sitä voi hoitaa ja se ainoa tapa on MINÄ ITSE: voin olla mukava toiselle, tahtoa hyvää. Ja sitten vaatia että minua itseäni kohdellaan hyvin. Ei siis nipottaa ja niuhottaa vaan lähteä pois jos ei jonkun kanssa suhde toimi: et voi muuttaa toista mutta hän voi koittaa ymmärtää sinua ja päinvastoin ja toimitte toisen puolesta.
En usko että olette kunnolla puhuneet (en tarkoita jankuttamista samoilla vaativilla sanoilla ja huutamalla) vaan puhumista miltä joku asia tuntuu itsestä. Kerro sinä miltä tuntuu olla kotona kun sitä siivoamista ei näe, että kaipaat miehen kehuvan. Ottakaa aikaa toisillenne: menette vaikka kuntosalille ja lapset jää lapsiparkkiin. Jotain!
Hoitakaa sitä parisuhdettanne! Välitä siitä miten miehen työpäivä meni ja kerro jos väsyttää. Ota aikaa vain sinulle ja suunnitelkaa tulevaisuutta. Olkaa toimiva perhe! Nyt kaikki katsoo omaan napaan ja syyllistää toista.
Ei sillä ole väliä kumpi tekee eron, sillä on väliä kun te päivästä toiseen myrkytätte kodin ilmapiiriä. Lopettaa sellainen! Se on kyllä sinun vallassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2014 klo 11:04"]
Kyllä vikaa minussakin on. Kiihdyn herkästi ja kyllä minäkin niitä riitoja saan aikaiseksi. Meillä minä olen lyhyt vihainen ja mies todella pitkävihainen, muistaa mitä olen sanonut tai tehnyt neljä vuotta sitten ja on katkera siitä. Se on kamalaa että kun todella yrittää pysyä rauhallisena ja olla ystävällinen niin toiselta tulee täystyrmäys. Oksettaa yrittää osoittaa hellyyttä tms kun joka tapauksessa hän on minulle vihainen ja olen hänelle syypää ja huono ihminen.
Voimmeko muuttaa erilleen? Meillä on talo alueella, jolla talot ei niin helposti mene helpolla kaupaksi. Emme tästä saisi rahojamme irti (rakennuskulut). Sitä olen pyöritellyt että vuokraisi vaikka yksiön ja joka toinen viikko mies asuisi siellä yksin ja joka toinen viikko minä asuisin siellä yksin. Ja sitten aina palataan tähän taloon hoitamaan lapsia viikoksi kerralla. Ei erottaisi mutta näin päästäisiin rankin aika yli. Olen huomannut sen että jos olen yksin kotona ja esim mies työmatkalla yön yli niin saan lapset hoidettua ihan kohtuullisesti ja kohtuullisilla hermoilla.
Harrastuksia meillä ei ole. Mies ei jaksa sellaista eikä mielestä löydy. Hänen mielestä olisi siksi epäoikeudenmukaista että minä kävisin esim kerran viikossa jossain ryhmäliikunnassa kun ei hänkään käy (halua käydä!!!!). Harrastuksia ei siis sallita.
[/quote]
Olette te jotenkin herttaisia: mikä on harrastus? Eihän missään ole määritelty ryhmäliikuntaa harrastukseksi. :))
Jos sinä menet jumppaan niin mies menee kuntosalille tai kalastamaan tai metsään joogaamaan tai maalaamaan rannalle tai harrastaa tähtitiedettä, keksii horoskooppeja! Miten tylsiä te olette? Ei ihme että riitelette.
15
Siis ryhmäliikunta ei ole planeetan ainoa määritelmä harrastukselle: ihminen voi harrastaa vaikka mitä! Geokätköilkää! Opetelkaa laittamaan iltaisin kiinalaista ruokaa ja harrastatte tantraseksiä kun lapset nukkuu.
15
Olen itse vähän samankaltaisessa tilanteessa, vähän onneksi helpottanut kun nuorin on jo 2-vuotias. Haluaisin pois tästä suhteesta, mutta taloudellisesti se on mahdotonta. Tuollainen breikki yksiön avulla kuulostaa ihan hyvältä. Miehesikin saisi nukuttua ja toisaalta saisi pyörittää itse perheen arkea. Vauvan varmaan ottaisit mukaan omalla viikollasi?
Marttyyrimaiselta se varmaan kuulostaakin toisesta. En tosin siivoa yleensä miehen jälkiä vaan lasten vaatteita ja leluja, keittiön sotkuja jne.
Helppoa ratkaisua ei ole. Niin se on että joko sinnitellään yhdessä, välillä tulee lievä ylämäki, sitten taas alamäki ja katsotaan jaksetaanko tai sitten heti pillit pussiin.
Me olemme puhuneet. Osaan kyllä puhua ja samoin hän. Ongelma on se, että kerron miten koen asiat miltä tuntuu kun hän tekee niin tai näin. Hän kiistää sen mitä ikinä sanon ja yrittää rationalisoida asian ja osoittaa että olen väärässä. Eihän toinen oikeasti voi osoittaa, että joku mun tunne on väärä ja en tunne niin ja en saa kokea niin. Eihän puhumisessa ei ole järkeä jos toinen kiistää asiani paikkansa pitävyyden kaikkinensa. Kompromissia ei ikinä löydy. Keskustelu voisi mun mielestä päättyä paremman ratkaisun puuttuessa niinkin että "ok sinä tunnet tuolla tavalla ja minä tällä tavalla, me ollaan tästä erimielisiä tällä hetkellä mutta se on ihan ok". Tällaista ratkaisua minun mies ei hyväksy vaan yrittää aina voittaa (ja minähän en periksi anna).
Tuo kokemuksesi on ihan tavallinen ja puoltaa valintaa jäädä lapsettomaksi. Meillä ei riidellä koskaan, rahat riittävät kahden työssäkäyvän aikuisen taloudessa mainiosti, aikaa riittää sekä yhdessä harrastamiseen että lepäämiseen, seksielämä toimii ja kumpikin arvostaa omaa ja toisen työtä. Kahden aikuisen perhe on kaikin tavoin loistava perhemuoto, ja elämä tuntuu vain paranevan vuosi vuodelta.
Niin siis kodin ulkopuolista harrastusta ei sallita. Ryhmäliikunnan otin esimerkkinä kun tykkäsin siellä, jollakin tunnilla, käydä. Kotona sitten mitä sillä vähäisellä vapaa-ajalla teen? Luen kirjaa, kuuntelen musiikkia tms. Emme siis tee mitään yhdessä/ole samassa huoneessa miehen kanssa iltaisin kun lapset nukkuu.
Siitä askareiden ilmoittamisesta... En sano niitä asioita v....akseni vaan siksi että jos olen hiljaa hetken ja poissa näkyvistä ilman lapsia niin mies huutaa minulle, tai sanoo paljon myöhemmin jotain pahaa siitä että minä en tee mitään. Se tuntuu pahalta ja suututtaa kamalasti. Siksi raportoin koko ajan että mitä parhaillaan teen. Ei paranna ilmapiiriä mutta sillon musta ei tunnu niin pahalta.
Alue: Aihe vapaa
Liikaa lapsia. Ainoa mitä voin sanoa varmuudella on, että kyllä se helpottaa kunhan lapset kasvavat. Jos jaksatte ajatella esim. viiden vuoden päähän, tilanteenne on jo ihan toinen. Nyt vaan filosofinen asenne elämään: lapset ovat pieniä loppujen lopuksi aika lyhyen ajan, ja sitten kun ne kasvavat, ihminen vasta osaa arvostaa elämäänsä.