Joudun sitten kuntouttavaan työtoimintaan :(
En ole löytänyt itselle oman alan töitä ja nyt kohtaloni on aikuisten päivähoito. Kuinka surullinen kohtalo voikaan tulla ihmiselle. Olen itkenyt silmäni tuhruiseksi eikä loppua tule.
Kommentit (56)
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä tuntuu, koin saman itsekin. Ainoa positiivinen puoli oli, että sain suorittaa tuota kuntouttavaa työtoimintaa kotoa käsin etänä. Kurssin aihe oli koulutus ja työnhaku, turhaa sanahelinää siellä tuli ohjaajalta.
Nöyryyttävintä tuossa kuntouttavassa työtoiminnassa oli kyllä se, että silloinkin kun minulla oli jo selvät sävelet yrityksen perustamisesta, starttirahahakemus vetämässä jne, niin jouduin silti osallistumaan tuohon. Ei mitään hyötyä elämälleni.
Miten sinä olet aikuissosiaalityön asiakas? Etkä kykene hakemaan töitä tai koulutusta tai osallistumaan mihikään muuhun toimintaan, mutta voisit perustaa yrityksen?
Joko itse olet harhainen tai lakia on rikottu. Missä paikkakunnalla noin on tehty?
Jos joudut yksityiselle, niin tuhoa vahingossa työlaitteet. siitä ei tule mitään seurauksia, koska yleensä perehdytys on puutteellista, joten kaikki korjauskulut menee firman piikkiin.
Miten korkeastikoulutetulle, älykkäälle ja ahkeralle maisterille voi käydä noin? Olen AV:lta lukenut, että olette yhteiskunnan tukipilareita.
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vitsaus tuo kuntouttava työtoiminta. Kuntien ja kaupunkien kikkailua ja ns. sakkomaksujen välttämistä, työkykyiset ihmiset nakataan tuonne "parantamaan elämänhallintaa".
Jokainen on sen itse hyväksynyt omaan suunnitelmaansa. Jos ei halua kuntouttavaan, niin ei mene sitten laittamaan sellaista tai hyväksymään sitä suunnitelmaansa vaan laittaa sinne jotain muuta. Esim. että haen töitä ja sopivia koulutuspaikkoja, voin osallistua sopiville työkkärin kursseille. Mitään muuta ei tarvitse.
Pistolapioteknikko kirjoitti:

Jos on jostain syystä aikuissosiaalityön asiakas ja siellä on todettu että elämänhallinnassa on niin pahoja ongelmia että hän ei kykene mihinkään muuhun. Ja hän on sen itse hyväksynyt.

Kiitos vaan, olin osa-aikatöissäkin kuntouttavan työtoiminnan aikana. Syy miksi jouduin, oli varmaan se kun sain samaan aikaan soviteltua päivärahaa eli olin työnhakijana siltikin, parin vuoden ajan.
Minua ei sinänsä haittaa käydä kuntouttavassa askartelemassa kun olen vajaakuntoinen enkä enää työllisty mutta muiden suhtautuminen on ollut ala-arvoista niin kuin olisin Ö-luokan kansalainen ja kehitysvammainen kun pilipali pajalla käyn. En nyt viitsi sanoa mitä kommentteja sain mutta sen jälkeen ajattelin että olimpa typerä kun edes kerroin. Joillain vielä niin pissi hatussa kun ei ole tullut sairauksia eikä työttömyyttä.
Mulla oli äskettäin sitä. Tykkäsin.
Olin paljon etänä.
Rahaa tuli hyvin, maksoin velkoja pois.
Voi hel...tti, tuohon sirkukseen kun joutuu on solmu naruun ja oksalle parempi vaihtoehto. Mitä hel...ttiä ne oikein kuntouttavat, itse kieltäydyin kunniasta ja sain karenssia karenssin perään, ei haitannut, pääasia, että IHMISARVO säilyi. Nyt asiat hyvällä mallilla, välillä on kovasta päästäni äärimmäisen suuri apu. Kiitos kova pääni!
Vierailija kirjoitti:
Jos joudut yksityiselle, niin tuhoa vahingossa työlaitteet. siitä ei tule mitään seurauksia, koska yleensä perehdytys on puutteellista, joten kaikki korjauskulut menee firman piikkiin.
Yritykset eivät saa lain mukaan järjestää kuntouttavaa työtoimintaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan vitsaus tuo kuntouttava työtoiminta. Kuntien ja kaupunkien kikkailua ja ns. sakkomaksujen välttämistä, työkykyiset ihmiset nakataan tuonne "parantamaan elämänhallintaa".
Jokainen on sen itse hyväksynyt omaan suunnitelmaansa. Jos ei halua kuntouttavaan, niin ei mene sitten laittamaan sellaista tai hyväksymään sitä suunnitelmaansa vaan laittaa sinne jotain muuta. Esim. että haen töitä ja sopivia koulutuspaikkoja, voin osallistua sopiville työkkärin kursseille. Mitään muuta ei tarvitse.
Arvon Besserwisser, jos kuntouttavaa työtoimintaa tarjotaan, on tasan 2 vaihtoehtoa. Hyväksyä se tai joutua karenssiin. Mitään muita vaihtoehtoja ei anneta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä tuntuu, koin saman itsekin. Ainoa positiivinen puoli oli, että sain suorittaa tuota kuntouttavaa työtoimintaa kotoa käsin etänä. Kurssin aihe oli koulutus ja työnhaku, turhaa sanahelinää siellä tuli ohjaajalta.
Nöyryyttävintä tuossa kuntouttavassa työtoiminnassa oli kyllä se, että silloinkin kun minulla oli jo selvät sävelet yrityksen perustamisesta, starttirahahakemus vetämässä jne, niin jouduin silti osallistumaan tuohon. Ei mitään hyötyä elämälleni.
Ei tuo ole kuntouttavaa työtoimintaa.
No kyllä se oli, siitä tehtiin sopimus. Nimike oli nimenomaan kuntouttava työtoiminta.
Kuntouttava työtoiminta ei ole kurssi!
Vierailija kirjoitti:
Älkää taas levittäkö täällä väärää tietoa.
Kuntouttava työtoiminta perustuu lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189
Jos sinä ap olet menossa kuntouttavaan työtoiminaan, se tarkoittaa sitä että olet aikuissosiaalityön asiakas jostain syystä, olet siten myös typin asiakas ja olet itse siellä näiden korkeasti koulutettujen ammattilaisten kanssa tehnyt itsellesi suunnitelman, ja hyväksynyt sen, ja siinä sanotaan että sinä et kykene hakemaan töitä tai koulutusta, tai osallistumaan mihinkään työkkärin työllistyömistä edistäviin toimenpiteisiin kuten kursseille.
Sinne ei kukaan joudu. Jokainen on sen itse suunnitelmaansa hyväksynyt. Ja jokainen on kertonut työkkärissä ja sossussa että ei kykene mihinkään muuhun. Ja kun kuntouttavaan työtoimintaan menee, saa itse valita mihin menee, johonkin kunnan yksikköön, työpajalle, yhdistykseen, järjestöön jne. jotka sitä järjestää. Jos jossain ei ole mitään muuta tekemistä kuin istumista, pitää ottaa yhteyttä heti omaan typin työntekijään ja pyytää siirtoa paikkaan jossa on mielekästä tekemistä.
Mitä tuo aikuissosiaalityön asiakas tarkoittaa? Voiko pelkästään toimeentulotukea saava joutua kuntouttavaan sillä perusteella, että saa toimeentulotukea? En ole ketjun aloittaja, mutta olen täysin työkykyinen, ei ole mitään rajoitteita tai ongelmia. Pelkään, että jos työttömyys pitkittyy yli vuoden, tulee joku pakko osallistua kuntouttavaan. En todellakaan tarvitse kuntoutusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedän miltä tuntuu, koin saman itsekin. Ainoa positiivinen puoli oli, että sain suorittaa tuota kuntouttavaa työtoimintaa kotoa käsin etänä. Kurssin aihe oli koulutus ja työnhaku, turhaa sanahelinää siellä tuli ohjaajalta.
Nöyryyttävintä tuossa kuntouttavassa työtoiminnassa oli kyllä se, että silloinkin kun minulla oli jo selvät sävelet yrityksen perustamisesta, starttirahahakemus vetämässä jne, niin jouduin silti osallistumaan tuohon. Ei mitään hyötyä elämälleni.
Miten sinä olet aikuissosiaalityön asiakas? Etkä kykene hakemaan töitä tai koulutusta tai osallistumaan mihikään muuhun toimintaan, mutta voisit perustaa yrityksen?
Joko itse olet harhainen tai lakia on rikottu. Missä paikkakunnalla noin on tehty?
Kiitos vaan, olin osa-aikatöissäkin kuntouttavan työtoiminnan aikana. Syy miksi jouduin, oli varmaan se kun sain samaan aikaan soviteltua päivärahaa eli olin työnhakijana siltikin, parin vuoden ajan.
Höpsis! Kukaan ei joudu niin vaan mihinkään kuntouttavaan työtoimintaan. Eikä kukaan joka on osa-aikatyössä joudu mihinkään muuhunkaan työkkärin työllistämistoimeen koska on jo töissä. Työttömiä riittää piisalle niille kursseille jne. ei niihin työssäkäyviä laiteta, ei edes osa-aikaisia. Joko sinä puhut soopaa, tai tässä on aihetta oikeusjuttuun.
Vierailija kirjoitti:
Pistolapioteknikko kirjoitti:
Miten korkeastikoulutetulle, älykkäälle ja ahkeralle maisterille voi käydä noin? Olen AV:lta lukenut, että olette yhteiskunnan tukipilareita.
Jos on jostain syystä aikuissosiaalityön asiakas ja siellä on todettu että elämänhallinnassa on niin pahoja ongelmia että hän ei kykene mihinkään muuhun. Ja hän on sen itse hyväksynyt.
Mutta miten pätevälle ja kätevälle akateemiselle maisterille voi noin käydä, kun me pistolapioteknikotkin pärjäämme?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää taas levittäkö täällä väärää tietoa.
Kuntouttava työtoiminta perustuu lakiin kuntouttavasta työtoiminnasta.
https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010189
Jos sinä ap olet menossa kuntouttavaan työtoiminaan, se tarkoittaa sitä että olet aikuissosiaalityön asiakas jostain syystä, olet siten myös typin asiakas ja olet itse siellä näiden korkeasti koulutettujen ammattilaisten kanssa tehnyt itsellesi suunnitelman, ja hyväksynyt sen, ja siinä sanotaan että sinä et kykene hakemaan töitä tai koulutusta, tai osallistumaan mihinkään työkkärin työllistyömistä edistäviin toimenpiteisiin kuten kursseille.
Sinne ei kukaan joudu. Jokainen on sen itse suunnitelmaansa hyväksynyt. Ja jokainen on kertonut työkkärissä ja sossussa että ei kykene mihinkään muuhun. Ja kun kuntouttavaan työtoimintaan menee, saa itse valita mihin menee, johonkin kunnan yksikköön, työpajalle, yhdistykseen, järjestöön jne. jotka sitä järjestää. Jos jossain ei ole mitään muuta tekemistä kuin istumista, pitää ottaa yhteyttä heti omaan typin työntekijään ja pyytää siirtoa paikkaan jossa on mielekästä tekemistä.
Mitä tuo aikuissosiaalityön asiakas tarkoittaa? Voiko pelkästään toimeentulotukea saava joutua kuntouttavaan sillä perusteella, että saa toimeentulotukea? En ole ketjun aloittaja, mutta olen täysin työkykyinen, ei ole mitään rajoitteita tai ongelmia. Pelkään, että jos työttömyys pitkittyy yli vuoden, tulee joku pakko osallistua kuntouttavaan. En todellakaan tarvitse kuntoutusta.
Ei pelkästään se että saa toimeentulotukea ole syy kuntouttavaan työtoimintaan, vaan nimenomaan se että kykenetkö hakemaan töitä tai koulutusta, tai osallistumaan työkkärin kursseille, työkokeiluun jne.
Sosiaalityöntekijät ohjaavat asiakkaistaan sellaiset typin asiakkaaksi joilla on kyseisiä ongelmia, ja sieltä sitten ohjataan eteenpäin, ja yksi vaihtoehto on kuntouttava työtoiminta.
Pistolapioteknikko kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pistolapioteknikko kirjoitti:
Miten korkeastikoulutetulle, älykkäälle ja ahkeralle maisterille voi käydä noin? Olen AV:lta lukenut, että olette yhteiskunnan tukipilareita.
Jos on jostain syystä aikuissosiaalityön asiakas ja siellä on todettu että elämänhallinnassa on niin pahoja ongelmia että hän ei kykene mihinkään muuhun. Ja hän on sen itse hyväksynyt.
Mutta miten pätevälle ja kätevälle akateemiselle maisterille voi noin käydä, kun me pistolapioteknikotkin pärjäämme?
Miten maisterin tutkinto suojaa mielenterveys- tai fyysisiltä sairauksilta?

Ei mitenkään, mutta niitä ei tässä aloituksessa mainittu. Sitä paitsi silloin pitäisi saada saikkua eikä kuntouttavaa.
Voiko henkilö joka ei saa toimeentulotukea tai asumistukea, eikä ole mielenterveysdiagnoosia, olla aikuissosiaalityön asiakas?