Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Nuorta kokoomuspomoa vaaditaan vangittavaksi Laajasalon murhasta

Vierailija
18.10.2014 |

"Helsingin Laajasalossa viime sunnuntain vastaisena yönä tapahtuneen henkirikoksen on tunnustanut 28-vuotias Laajasalossa asuva mies. Hän on IS:n tietojen mukaan aktiivisesti mukana kokoomusnuorten toiminnassa.

Hän on mukaan Kokoomuksen Nuorten Helsingin piirin toiminnanjohtaja Jukka-Matti Johannes Romppainen. Poliisi ei ole kommentoinut henkilöllisyyttä.

Ennen nykyistä tehtäväänsä Romppainen työskenteli elokuusta 2012 lähtien Kokoomuksen Nuorten liiton viestintäpäällikkönä.

Nimityksen yhteydessä KNL kertoi Romppaisella olevan kattava kokemus politiikan parissa toimimisesta sekä vaalikampanjoista ja että hän oli opinnoissaan perehtynyt viestinnän merkitykseen poliittisessa vaikuttamisessa.

Poliisi otti Romppaisen kiinni torstaina iltapäivällä. Hän tunnusti jo samana iltana alustavassa kuulustelussa. Maanantaina häntä esitetään vangittavaksi epäiltynä murhasta.

Tutkinnanjohtajan, rikosylikomisario Juha Rautaheimon mukaan poliisi pääsi tekijän jäljille omilla tutkimuksillaan.

Romppainen asuu samassa kerrostalossa kuin uhri, 58-vuotias nainen, mutta eri portaassa.

Nainen asui yksin.

Rautaheimon mukaan väkivalta sai alkunsa kerrostalon edustalla.

- Sitten nainen kuljetettiin erilaisten vaiheiden jälkeen autolla meren rantaan ja vedettiin mereen, Rautaheimo kuvailee.

Ruumiin löysi Laajasalon hylätyn öljysataman kivikkoisesta poukamasta sunnuntaina aamukymmeneltä ohikulkija. Hän näki meressä noin kymmenen metrin päässä rannasta kelluvan ihmisen.

Surmapaikan ja löytöpaikan välinen etäisyys on muutamia kilometrejä.

Vainajalla oli yllään vaaleanpunaiset pyjamahousut, paita, vaaleanpunainen kevyttoppatakki ja mokkanahkaiset varsikengät. Rautaheimon mukaan poliisi tietää erikoisen asun syyn, mutta kommentoi asiaa myöhemmin.

Vainajan henkilöllisyys selvisi poliisille vasta maanantaina iltapäivällä, jolloin tutkinta pääsi alkamaan täydellä teholla.

Poliisi ehti vedota yleisön apuun ja julkaista surmatun kuvan. Sitä apua ei kuitenkaan lopulta tarvittu.

Rautaheimon mukaan naiseen kohdistunut väkivalta jatkui rannalla.

- Siitä voi päätellä, että hän on ehkä ollut vielä hengissä, Rautaheimo sanoo. Oikeuslääketieteelliset tutkimukset antavat valmistuttuaan lisää tietoa.

Poliisilla ei perjantaina ollut tietoa siitä, tunsivatko tekijä ja uhri toisensa entuudestaan. Romppainen oli asunut osoitteessa viime helmikuusta lähtien.

- Tässä on vielä paljon avoimia kysymyksiä, Rautaheimo totesi."

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752353777.html

Kommentit (897)

Vierailija
281/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:16"]

Toivottavasti hän ei ole tämä meidän mies29-lassukka. Nettikiusaaminenkin voi ajaa äärimmäisiin tekoihin.

[/quote]

 

mies29, tiedät varsin hyvin että olet itse se erittäin aktiivinen nettikiusaaja, etkä liity tähän tapaukseen millään tavalla muuten kuin että haluat sairaalloisen huomionhakuisesti omia joka ikisen keskusteluketjun, aiheesta riippumatta. NYT EI KESKUSTELLA SINUSTA.

Vierailija
282/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

 

Schubak ja Romppainen liikkuivat todella paljon kahdestaan. Tuleekohan Saul tukemaan kaveriaan jatkossakin? Eikö ketään muuta aidosti huolestuta se, millaisia tyyppejä kokoomuksen sisällä vaikuttaa?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
283/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hesarista löytyy juttu aiheesta etusivulta:

http://www.hs.fi/kaupunki/a1413596225761

Vierailija
284/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hs.fi:

"Myös Helsingin Kokoomuksen toiminnanjohtaja Janne Pesonen kieltää tuntevansa henkilökohtaisesti kyseistä henkilöä, mutta tietää tämän kyllä."

Siis huolimatta siitä, että Romppainen on Kokoomusnuorissa toiminnanjohtaja ja vieläpä palkattu työntekijä Helsingin Kokoomuksessa?

Kuinka Pesonen ei voisi tuntea häntä henkilökohtaisesti?

 

Vierailija
285/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.hs.fi/kaupunki/a1413596225761

 

Ja nyt kokoomus ei sitten vahvista Hesarin mukaan mitään. Menisivät nuo epätietoiset kysymään Susanna Koskelta ja Wille Rydmanilta, joita Iltasanomat jo ehti aiemmin haastatella aiheesta. Turha enää pakittaa.

Vierailija
286/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 10:13"]

Voiko olla mahdollista :D. Hesarin nettiversiossa ei ole ainakana www.hs.fi-etusivulla ensimmäistäkään mainintaa tästä tapahtumasta?! Ja se on maan päälehti, se "uskottavin". Sen sijaan pääuutinen on joku tunteisiin ja sairastumisen pelkoon vetoava "tavallisen ihmisen tarina". Mikä tuota lehteä vaivaa?

[/quote]

Lopun alku.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
287/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:58"]

Tämä arjalaistukkainen nuorimies näyttääkin aivan breivikin hengenheimolaiselta. Muistakaa, että maailmassa suurin rikosten tekijä ryhmäkin on nuoret aikuiset miehet. Heillä on testosteronitasot ja aivoaineenvaihdunta seillaisessa sotkussa päässään alle 30-vuotiaana, että heidät on siksi helppo usuttaa isis-sotiin ja kaikkeen muuhunki. Tässä on taas yksi hormonitoimintansa uhri. Yli-ihmisopit menevät parhaiten läpi aina ja kaikkina vuosisatoina juuri tähän ryhmään, josta maiden armeijatkin saadaan koottua parhaiten.

[/quote]

Noita pitäisi oikeasti auttaa tiedostamaan se, että he ovat päänsisäisen ja testomyllerryksensä vuoksi vietävissä kaikenlaisten ideologoiden narussa, ovat aina olleet. Vallankumouksien ja sisällissotien ennustetaan syntyvän kulloinkin sinne, missä on eniten työttömiä, turhautuneita, tulevaisuudenuskottomia nuoria miehiä. Heissä on aina suurin potentiaali raivoon ja tuhoon johtuen murrosiän jälkimelskeistä ja testosteronista.  Ranskan vallankumouksen tapaisissa kumouksissa se on hyvä, tällaisissa yksisttäisissä sekopää-tapauksissa huono asia. Jos nuoret miehet itse tajuaisivat sen, he eivät olisi vanhempien miesten, ideologioiden ja oman hulluutensa vietävissä vaan osaisivat pitää varansa.

Vierailija
288/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:17"]

Minä ymmärsin tuon runon niin, että esim. sotatilassa valtio voi pakottaa tappamaan toisen maan sotilaan ( joka kantaa väärää kokardia) . Ei siis mitenkään tuon teon puolustukseksi.

[/quote]

Mä ymmärsin sen runon niin, että vaikka jamppa on koulutettu jne. verovaroin, hänen ei tarvis maksaa itse veroja lainkaan. Rahanahneushan siinä oli päällimmäisenä. Tuttuun kokkarityyliin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
289/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:22"]

Hesarista löytyy juttu aiheesta etusivulta:

http://www.hs.fi/kaupunki/a1413596225761

[/quote]

MIstä muka? Ei mulla ainakaan löydy

Vierailija
290/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:24"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:58"]

Tämä arjalaistukkainen nuorimies näyttääkin aivan breivikin hengenheimolaiselta. Muistakaa, että maailmassa suurin rikosten tekijä ryhmäkin on nuoret aikuiset miehet. Heillä on testosteronitasot ja aivoaineenvaihdunta seillaisessa sotkussa päässään alle 30-vuotiaana, että heidät on siksi helppo usuttaa isis-sotiin ja kaikkeen muuhunki. Tässä on taas yksi hormonitoimintansa uhri. Yli-ihmisopit menevät parhaiten läpi aina ja kaikkina vuosisatoina juuri tähän ryhmään, josta maiden armeijatkin saadaan koottua parhaiten.

[/quote]

Noita pitäisi oikeasti auttaa tiedostamaan se, että he ovat päänsisäisen ja testomyllerryksensä vuoksi vietävissä kaikenlaisten ideologoiden narussa, ovat aina olleet. Vallankumouksien ja sisällissotien ennustetaan syntyvän kulloinkin sinne, missä on eniten työttömiä, turhautuneita, tulevaisuudenuskottomia nuoria miehiä. Heissä on aina suurin potentiaali raivoon ja tuhoon johtuen murrosiän jälkimelskeistä ja testosteronista.  Ranskan vallankumouksen tapaisissa kumouksissa se on hyvä, tällaisissa yksisttäisissä sekopää-tapauksissa huono asia. Jos nuoret miehet itse tajuaisivat sen, he eivät olisi vanhempien miesten, ideologioiden ja oman hulluutensa vietävissä vaan osaisivat pitää varansa.

[/quote]

Kyllä se oma vastuukin on olemassa. Jamppa kolmekymppinen. Ei mikään hormonihöyryinen teini.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
291/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:17"]

Hesari ei kirjoita asiasta mitään, sillä lehti on nykyään Kokoomuksen taskussa. A. Stubbin vaimokin on töissä avaintehtävissä konsernissa.

[/quote]

 

Onhan siellä nettisivuilla asiasta. Painettu lehti on tehty eilen.

Vierailija
292/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ilta-Sanomat on mielestäni koko tämän vuoden uutisoinut usein ensimmäisenä uusista käänteistä niin Ukrainan kriisistä, ebolasta kuin Suomen sisäisistä tapahtumista. Monesti samaan aikaan Hesarilla etusivulla joku hömppäjuttu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
293/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752432597.html

Kokoomuksen puoluesihteeri aikoo jutella asiasta pääministerin kanssa, ilmeisesti positiivisessa hengessä kuitenkin? Fantastista!

Vierailija
294/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:54"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 11:52"]

Täällä on ihmetelty, mikseivät HS ja YLE ole uutisoineet asiaa ollenkaan. Ehkäpä siksi, että ovat laatumedioita. HS:n kanssa samaan Sanomakonserniin kuuluva Iltasanomat uutisoi asiasta ensimmäisenä, joten ei ole mikään Sanoman ja Kokoomuksen salaliittokaan kyseessä.

[/quote]

Uutisoihan se muitakin rikoksia? Kuten ulkomaisen raiskaajan syytteen, vaikka häntäkään ei ole vielä suomessa tuomittu?

[/quote]

Ohis. Aika masentavaa, että tämän maan kaikkein virallisinta statusta nauttivat tiedotusvälineet ovat kokoomuksen hallinnassa. Itse kuvittelin, että täysin kokoomuksen hallinnassa on Uusi Suomi ja maikkari, mutta että kaikki? Että aika tarkkana saa olla kaikenlaisen uutisoinnin osalta. Medialukutaito tärkeämpää kuin koskaan ennen. Kaikki tieto näköjään suodattuu "kykypuolueen" ideologian puitteissa. Vai pitäisikö sanoa "murhapuolue"?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
295/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oli persu tai kokoomuslainen niin ihmettelen miksi teki murhan ja kysymyksessä v 56 syntynyt uhri. tuttu naama. 

Vierailija
296/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:14"]No huh, mikä runo ja nuo muutkin kirjoituksensa!!! Tästä puuttuu enää taas se, että valtamediat kirjoittavat "tavallinen ja mukava nuorimies" ja miehen mielenliikkeistä täysin tietämätön suuri yleisö alkaa sääliä poikaa, jolla vaan hetkellisesti napsahti päässä.
[/quote]

Sitä,ei säälisi muut kuin tädit, jotka kutsuvat 28-vuotiasta miestä pojaksi:)

Vierailija
297/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:25"]

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:17"]

Minä ymmärsin tuon runon niin, että esim. sotatilassa valtio voi pakottaa tappamaan toisen maan sotilaan ( joka kantaa väärää kokardia) . Ei siis mitenkään tuon teon puolustukseksi.

[/quote]

Mä ymmärsin sen runon niin, että vaikka jamppa on koulutettu jne. verovaroin, hänen ei tarvis maksaa itse veroja lainkaan. Rahanahneushan siinä oli päällimmäisenä. Tuttuun kokkarityyliin.

[/quote]

 

Kaikista kokkarinuorten jutuista tulee esiin tuo sama asenne, että ihmisarvo mitataan vaurauden ja menestyksen perusteella. Raha, raha ja raha. Aina vain raha.

Vierailija
298/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:06"]

No, sataako tämä nyt persujen laariin? Olen yhä sitä mieltä, että heikomman aineksen ei pitäisi lisääntyä. T. Kokoomusnuori 

[/quote]  kokoomuksen nuorpolitiikko teki murhan. Heikostakin aineksesta tulee hyvä, tietää varsin hyvin. Tai sitten oon turhan vaatimaton. 

Vierailija
299/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 07:37"]

Parisuhde status on vaikeasti selitettävä (aikajanalla näkyy tehneen ainakin 2008 kyseisen päivitysen). Kihloihin mennyt 2014 helmikuussa. Kihlatun profiilissa kuvia koirista mm. koirasta jonka kanssa tekijä kävelee saman näköisellä alueella josta uhrilöydettiin. Ja tosiaan kihlattu jakanut iltalehden linkin ruumiin löytymisestä ja kauhistellut että heidän lenkkeily alueeltaan. Kihlattu myös nuorisopoliitikko samassa ryhmässä.

[/quote]

Sama aatemaailma yhdistää...

Kertokaa nyt tyttöystävänkin nimi ettei tartte taas kaikkia kokoomuslaisia arvuutella.

Vierailija
300/897 |
18.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="18.10.2014 klo 12:29"]

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752432597.html

Kokoomuksen puoluesihteeri aikoo jutella asiasta pääministerin kanssa, ilmeisesti positiivisessa hengessä kuitenkin? Fantastista!

[/quote]

 

Mitähän pitkän linjan koulukiusaaja toteaa heikomman aineksen tappamisesta? "Olen syvästi järkyttynyt." "Teko on ehdottoman tuomittava." Blaab blaab blaab. Ehkä yksi kyynel?

Ketju on lukittu.