Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi työttömät suuttuvat, kun heitä yrittää patistaa aktivoitumaan?

Vierailija
17.10.2014 |

Huomasin täällä aloituksen liittyen siihen, miksi työttömät perusta omia yrityksiä nykyistä suuremmassa määrin. Havaitsin, että siihen tuli melko äkäisiä kommentteja. Sama reaktio tuli osittain yhteen aiempaan aloitukseen, jossa ihmeteltiin sitä, miksi työttömät eivät muuta työn perässä tarvittaessa vaikkapa ulkomaille.

Periaatteessa noilla kysymyksillä tarkoitettiin hyvää. Miksi ihmeessä ihmiset vetävät herneet nenäänsä, jos nykyistä asiaintilaa hieman kyseenalaistetaan? Mielestäni pitäisi olla itsestäänselvää, että kaikki aikuiset työkelpoiset ihmiset hankkisivat oman elantonsa. Miksi siitä on tullut itsestäänselvyys, että osa terveistä, parhaassa työiässään olevista ihmisistä saavatkin elellä oloneuvoksina, kun muut paahtavat töissä?

Toki työpaikkojen määrä on vähentynyt, mutta sellaisessa tapauksessa työn perässä kannattaa muuttaa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille. Vaihtoehtoisesti kannattaa myös alkaa tuolloin miettiä omaa liikeideaa oman yrityksen perustamiseksi. Eikö kuitenkin kaikkien pitäisi elättää itsensä? Työnteko on myös ihmisen mielenterveydelle ja henkiselle tasapainolle parasta lääkettä.

Kommentit (154)

Vierailija
81/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olen pätkätyöläinen. Olen viimeisen kaksi vuotta muuttanut paikasta toiseen työn perässä lapseni kanssa. Nyt olisi muksulla sitten 6 päiväkoti edessä. Ollaan juurettomia ja levottomia. Olemme joutuneet muuttamaan silti koska kun työt päättyneet, hakenut seuraavaa ja työllistynyt taas hetkeksi.

Nyt kahden vuoden jälkeen muuttoihin on mennyt arviolta 6000€ rahaa. Työmatkakulut olleet yleensä 200-400€ kk kun ei ole varaa pitää omaa autoa. Tuota muuttosummaa en ole saanut hyvityksenä vaan se on mennyt ylimääräisenä palkoista. Se käsittää muuttokulut, vanhan ja uuden asunnon vuokrat sekä takuut jotka nykyisin yleensä 2 x. Kaikkia takuita ei saa takaisin kun työsuhde kestänyt alle vuoden ja muutto ollut pakollinen.

Olen tehnyt kaikkeni enkä suosittele tätä kellekään. Olen persaukisempi mitä alussa. Pikavippejä on joutunut ottamaan kun pitää pystyä kulkemaan, syömään ja elämään eka tiliin asti. Lapsen puolesta olen pahoillani koska menettänyt kavereita eikä meillä ole pysyvyyttä. Parasta kaikessa että mut tuomitaan äitien osalta kun kehtaan muuttaa työn perässä ja pienen lapsen kanssa. Joten tuo neuvo työn perässä muuttamisesta on ihan paskaa ellei ole varmaa, että työsuhde vähintään 6kk tai mahdollisuus työllistyä vakituisesti.

Vieras kaupunki ilman tukiverkostoa on myös aika surullinen asia. Nyt loppui työt, rästilaskuja pinkka ja yksinäisyys. Neuvojen antajat on yleensä niitä jotka vähiten ymmärtää asioiden päälle vaikka mikä pointti olisi taustalla.

Vierailija
82/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, kerro mitä mieltä olet 57 ja 76 varsin kattavista vastauksista? 

Ja kerro ap myös, että mistä työtön saa rahat yrityksen perustamiseen? Siihen tarvitaan tuhansia, jopa kymmeniä tuhansia rahaa ennenkuin firma alkaa tuottamaan, tai sitten menetät kaiken, kuka antaa rahat siihen?

Miksi ihmettelet että työttömät "suuttuu" kun heitä patistetaan tekemään jotain missä ei ole mitään järkeä? Ajatteletko että työttömät ovat niin tyhmiä ja laiskoja kaikki että he tarvitsevat sinun ja muiden kaltaistesi patistelua? Nekin ihmiset jotka ovat nyt YT:n keskellä ja tulevat lähiaikoina saamaan potkut, muuttuvatko he sillä sekunnilla tyhmiksi ja laiskoiksi pummeiksi kun lyödään irtisanomislappu kouraan?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
83/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En ymmärrä ollenkaan tätä ulkomaa korttia. Se ei ole mikään kovin realistinen vaihtoehto tällä hetkellä. Monessa Euroopan maassa on kova työttömyys tai sitten tarvitset työpaikan jo valmiiksi että saisit oleskeluluvan. Maiden omat kansalaisetkaan eivät löydä töitä, niin mikä saa kuvittelemaan, että joku kielitaidoton suomalainen saisi töitä sieltä?
Vai kaikki vaan sinne Englantiin. He kyllä ratkaisevat suomalaisten työttömyys ongelman.
Kyllä he joita pitkäaikaistyöttömyys koskettaa ovat muita kuin monikielitaitoisia insinöörejä. On naivia ajatella, että työtön, alemmantason koulutuksen saanut, kielitaidoton tai pelkkä englanti, perheellinen yh-äiti, voisi ottaa ja lähteä ulkomaille töihin. Todennäköisesti hän ei saisi kasaan rahoja edes lentolippuun tai takuuvuokriin jne.
Tai se ujo peräkammarinpoika, joka on käynyt kerran Helsingissä tai ehkä Virossa korkeintaan. Mitä ehdottaisit? Japanin työmarkkinoita? Ehkä Kanadaa? Entäs Espanja tai Kreikka? Vai Romania tai Bulgaria? Tietenkin Madeira tai Brasiliakin voisivat olla kivoja. Sitten on tietenkin kaikki aasian maat, Vietnam, Intia, Nepaliin retkioppaaksi?
Toiset saattavat onnistua löytämään, mutta voit olla varma että jos työn löytäminen Suomessa on vaikeaa, niin ei se ole kyllä helppoa ulkomaillakaan.
Kyllä joka maasta löytyy lukemattomasti ulkomaalaisia jotka ovat työttömiä, mutta jotka ovat alkujaan muuttaneet kyseiseen maahan työn perässä. Suuret toiveet paremmasta elämästä.

Suomeenkaan näitä ulkomaalaisia työnhakijoita ei haluta. Mikä saa sinut kuvittelemaan, että vaikka joku Espanja haluaisi sinne suomalaisia kilpailemaan niistä vähistä vapaista paikoista, mitä on?
Ensi kerralla kun menet ulkomaille, niin käy paikallisessa työkkärissä. Saat vähän realistisemman kuvan ulkomaiden työllisyys tilanteesta ja mitä se työpaikan saaminen sieltä oikein vaatii. Kielitaidottomana lähes mahdotonta ja ilman koulutusta täysin mahdotonta. Ellet tietenkin tyydy ilmaiseksi tai orjapalkalla. Kuten vaikka nuo Ukrainalaiset vanhusten hoitajat. 22h päivässä, asuvat jopa vanhuksen kanssa. 600 euroa kuussa. Kelpaako? Ja jopa niitäkin paikkoja on vaikea saada.

Koko maapallo on täynnä työtä. Harmi vaan että niitä palkanmaksajia on niin vähän!

Ja mitä tuohon firmojen perustamiseen. Oletko lukenut yhtään tilastoja? Monesti järkevämpää olla tekemättä mitään, kuin perustaa firma. Monelle jää vain käsittämättömät velat. Työttömyyden lisäksi tietenkin.

Mutta sinähän voisit perustaa yrityksen. Palkkaat sitten kaikki työttömät. Laitat lehteen suuren ilmoituksen, että nyt olisi vapaita työpaikkoja. Se jos joku aktivoisi työttömiä, paljon enemmän kuin syyllistäminen ja typerien neuvojen jakaminen.

Vierailija
84/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 08:58"]

Ainoa aktiviteetti mitä kaipaan on kokoaikainen vakituinen työpaikka. Onko sulla tarjota sellaista? Jos ei niin ole sitten ihan hiljaa vaan.

[/quote]

Ja jollei tätä vaihtoehtoa ole tarjolla, et ole valmis tekemään mitään. Se on hienoa se. 

Vierailija
85/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä Puolasta osataan lähteä esim. Englantiin töihin. 

Suomalainen tukehtuu omaan vitutukseensa eikä kykene mihinkään. 

Vierailija
86/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap, perheellinen ihminen ei niin vain muuta ulkomaille töihin. Varsinkin jos puolisolla ON jo töitä, lapset ovat koulussa ja elämä muuten mallillaan kotiseudulla.

Muutto ei myöskään ole ilmaista. Ja useimmissa eu-maissa on tällä hetkellä heikompi työllisyystilanne kuin Suomessa, joten ko. maan kieltä osaamattoman tai heikosti osaavan voi olla mahdoton työllistyä. Voi olla niinkin, että oma ammattitaito on alalta, jolla et voi noin vain toimia vieraassa maassa ilman pitkää pätevöitymistä.

Yritteliäisyys puolestaan ei onnistu joka alalla. Sekin vaatii alkupääomaa, jota ei välttämättä OLE. Lisäksi yrittäjäksi ryhtyminen laman aikana on iso riski, uusista yrityksistä yli puolet ajautuu konkurssiin muutamassa kuukaudessa! Siinä sitten olet taas työtön, mutta niskassa vielä velkoja ja mahdollisesti yrityksen perustamiseen otettu suurehko laina. Hyvä ajatus oli juujuu....

Vaikutat sillä lailla naiivilta tapaukselta, että pyrit mitätöimään alitajuisen työttömyyspelkosi kuvittelemalla, että "kyllä aktiivisille ja työhaluisille aina töitä löyy". Newsflash: ei muuten löydy, vaikka olisi valmis tekemään hanttihommiakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
87/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 09:04"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 08:58"]

Ainoa aktiviteetti mitä kaipaan on kokoaikainen vakituinen työpaikka. Onko sulla tarjota sellaista? Jos ei niin ole sitten ihan hiljaa vaan.

[/quote]

Tarkoitat varmaan PALKALLINEN kokoaikainen työpaikka?

Nykyään kun "työllistäminen" tarkoittaa työtä työttömyskorvauksella + 9€.

[/quote]

Joo. Olisi tosiaan pitänyt se siihen lisätä kun nykyään ei enää tuosta aina tiedä mutta toistaiseksi miellän sanan työpaikka tarkoittavan palkkatyötä. Eli siis palkattua työtä tietysti!

Vierailija
88/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi niin moni on kateellinen köyhyysrajan alapuolella kituutteleville työttömille? Itseäni valmistumisen jälkeen työttömyys pahasti huutelee, enkä ole eläessäni tuntenut tällaista ahdistusta ja masennusta kuin tällä hetkellä tunnen odottavan työttömyyden vuoksi. Ei kaikki työttömät lorvaile tyytyväisenä työttömyystuella laakereillaan (näitäkin kyllä tunnen).

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
89/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 10:42"]Kyllä Puolasta osataan lähteä esim. Englantiin töihin. 

Suomalainen tukehtuu omaan vitutukseensa eikä kykene mihinkään. 
[/quote]
Sinne lähtevät ihmiset paremman palkan perässä, lääkärit tms.

Mutta mites on? Nuo venepakolaiset, jotka ovat osanneet tulla tuolta Afrikan puolelta, jotka matkalla eivät hukkunneet vitutukseen, löytyykö kaikille töitä, vaikka halut ovat kovat? Henkensä uhalla etsivät töitä ja parempaa elämää. Siinä on asenne kohdalla. Mites on? Saavatko he parin päivän päästä vakkaripaikat? Ulkomailla, kun niitä työpaikkoja on pilvin pimein vissiin!

Vierailija
90/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 10:42"]

Kyllä Puolasta osataan lähteä esim. Englantiin töihin. 

Suomalainen tukehtuu omaan vitutukseensa eikä kykene mihinkään. 

[/quote]

Kerro nyt, missä niitä töitä oikeasti on. Ei ole Britteinsaarilla, ei ole Ranskassa eikä Ruotsissa. Näissä kaikissa olen asunut ja tehnyt töitä aikaisemmin. Nyt palasin, kun töitä ei kertakaikkiaan ollut. Mamut jäävät ensimmäisenä ilman töitä kaikkialla. Parhaat mahdollisuudet työllistyä olisi kai esim. Australiassa, mutta sinne tarvitaan työlupa, eikä minun koulutusalani näköjään ole toivottujen listalla. Kouluttautuisin uudelleen, mutten saa siihen mistään tukea, en opintotukea (on jo ylempi korkeakoulututkinto), enkä aikuiskoulutusrahaa. Työkkärin tuellakaan en kuulemma saa opiskella, kun on jo se ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa muutan mielelläni toiselle paikkakunnalle työn perässä, ylipäänsä etsin töitä kaikkialta Suomesta. Mutta en voi muuttaa parin kuukauden pätkän perässä paikasta toiseen, kun ei ole varaa. Säästöt ovat huvenneet jo. Hanttihommia olen hakenut, mutta en kelpaa niihin, koska mulla on tuo perkeleen ylempi korkeakoulututkinto (ja sen alan kansainvälistä työkokemusta). 

Että kyllä, se vitutus nostaa jo vähitellen karvaista päätään.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
91/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Patisteleminen saat ihmisen tuntemaan että toinen ei ymmärrä hänen tilannettaan ja katsoo jotenkin alaspäin. Suurin osa työttömistä haluaisi olla töissä. Se että patistaa tuntuu todella pahalta. Ja kun työttöömyyteen tottuu ja jos vaikka on lähetynyt huonosto työpaikasta niin työttömyys tuntuu ehkä jopa paremmalta kuin esim puhelintyö. Kun loppujen lopuksi sitä tajuaa että työttömyys ei se kaikkein kamalin asia elämässä.

Ja oikeasti. Helppohan se on sanoa että lähtisi ulkomaille mutts miten saa työpaikan? Sitten itse työ. Suurimmalle osalla suomalaisista kävisi vain englanninkieliset maat. Ja onko lopulta parempi olla mamun asemassa vieraassa maassa kuin työtön Suomessa.

Vierailija
92/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomalainen työtön:

- Ei. En voi muuttaa. Se maksaa ja talokin pitäisi myydä.

- Ei. En voi lähteä ulkomaille. Tiedän varmuudella täältä Suomesta käsin, että siellä ei ole töitä. 

- Ei. En voi alkaa yrittäjäksi. Se maksaa.

- Ei. En voi kouluttautua, sillä minulla on jo tutkinto. 

- Ainoastaan, jos saan vakituisen työn kotipaikkakunnaltani kunnon palkalla, menen töihin. 

 

Nimim. tämän keskustelun satoa

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
93/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 10:58"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 10:42"]

Kyllä Puolasta osataan lähteä esim. Englantiin töihin. 

Suomalainen tukehtuu omaan vitutukseensa eikä kykene mihinkään. 

[/quote]

Kerro nyt, missä niitä töitä oikeasti on. Ei ole Britteinsaarilla, ei ole Ranskassa eikä Ruotsissa. Näissä kaikissa olen asunut ja tehnyt töitä aikaisemmin. Nyt palasin, kun töitä ei kertakaikkiaan ollut. Mamut jäävät ensimmäisenä ilman töitä kaikkialla. Parhaat mahdollisuudet työllistyä olisi kai esim. Australiassa, mutta sinne tarvitaan työlupa, eikä minun koulutusalani näköjään ole toivottujen listalla. Kouluttautuisin uudelleen, mutten saa siihen mistään tukea, en opintotukea (on jo ylempi korkeakoulututkinto), enkä aikuiskoulutusrahaa. Työkkärin tuellakaan en kuulemma saa opiskella, kun on jo se ylempi korkeakoulututkinto. Suomessa muutan mielelläni toiselle paikkakunnalle työn perässä, ylipäänsä etsin töitä kaikkialta Suomesta. Mutta en voi muuttaa parin kuukauden pätkän perässä paikasta toiseen, kun ei ole varaa. Säästöt ovat huvenneet jo. Hanttihommia olen hakenut, mutta en kelpaa niihin, koska mulla on tuo perkeleen ylempi korkeakoulututkinto (ja sen alan kansainvälistä työkokemusta). 

Että kyllä, se vitutus nostaa jo vähitellen karvaista päätään.

[/quote]

Olet selvästi yrittänyt, kudos for you. Suomalaisiin juurtuneen vitutuksen lisäksi ongelma on työantajien asenteissa: täällä tuijotetaan orjallisesti sitä loppututkintoa, ja sen vastaavuutta. 

Vierailija
94/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En kyllä ymmärrä miten toiselle paikkakunnalle muuttaminen voisi olla ratkaisu työttömyyteen. Suomessa kun tietääkseni ei ole yhtään paikkakuntaa, jossa vallitsisi täystyöllisyys. Jos kaikki Suomen työttömät vaihtaisivat paikkakuntia keskenään, niin katoaisiko työttömyys? Tuskin. Kaiken järjen mukaan työpaikkojen määrä ei tuon myötä lisääntyisi yhtään, eikä työttömyys näin ollen laskisi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
95/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuka uskaltaa ryhtyä yrittäjäksi? Yrittämisessä lankeaa heti ennakkoverot ym. maksettavaksi riippumatta yrityksen menestyksestä. Tuotto mitä saat saattaa olla toimeentulotuen satoa. Silti sulla on kakki vastuu ja riskit. Jos yritys ei menestykään, olet lopettamisen jälkeen pitkään lainsuojaton: et saa työttömyyskorvausta tms. tukia, koska sullahan on ollut yritys, josta olet saanut tuloja.

Ai niin, eihän niin saa ajatella. Pitää ajatella, että se yritys tuo tuloja 10.000€/kk ja susta tulee RIKAS! Jos tämä olisi pienyritysten todellisuutta, niin kuka täällä enää tekisi tavallisia palkkatöitä? Kaikkihan olisi yrittäjiä.

Ulkomaille muutto taas edellyttää rahaa ja kielitaitoa. Pitää olla tuhansia euroja, jotta voit matkustaa ulkomaille ja hankkia sieltä asunnon. Entä jos tämä työtön elää kädestä suuhun ja kk-budjetti on muutama sata euroa? Kielitaidonkin pitää olla kohtalaisen hyvä.

Ai mutta eihän näinkään saa ajatella. Sähän voit lainata ne rahat vaikka työttömältä kaverilta tai köyhältä sukulaiselta. Maksat sitten takaisin, kun rikastut ulkomailla! Ja kielitaitoa voi parantaa vaikka avoimessa yliopistossa. Tosin sekin maksaa.

Vierailija
96/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Ulkomaille muutto taas edellyttää rahaa ja kielitaitoa. Pitää olla tuhansia euroja, jotta voit matkustaa ulkomaille ja hankkia sieltä asunnon. Entä jos tämä työtön elää kädestä suuhun ja kk-budjetti on muutama sata euroa? Kielitaidonkin pitää olla kohtalaisen hyvä."

Luuletko, että puolalaisilla on tuhansia euroja taskussaan, kun muuttavat Englantiin? Tai virolaisilla kun tulevat tänne töihin? 

Kielitaitokin voi olla heikko, kyllä sen sitten oppii aika pian kun on pakko. 

Vierailija
97/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä minun syyni: Aiemmin kun opiskelin tein sitä työtä minkä löysin ja mihin minut otettiin. Olenkin tehnyt vaikka mitä. Nyt olen korkeastikoulutettu kolmekymppinen äiti ja minulla on tasan kaksi vaihtoehtoa. Joko saan työtä alaltani ja siten saan uran ja voin käyttää hyödyksi kaikkea oppimaani johon olen itsr panostanut js josta yhteiskunta on maksanut. Tai. Luovutan ja etsin mitä tahansa työtä. Vielä en kuitenkaan aio luovuttaa ja siksi olen työttömyyskorvauksella. Se ei tarkoita ettenkö koko ajan pyrkisi työllistämään itseäni. Toistaiseksi rahaa ei suuremmin ole vielä tullut.

Vierailija
98/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä ulkomailtakin työn löytäminen on tänä päivänä vähintäänkin haastavaa. Esim. pari päivää sitten julkaistiin Iso-Britannian viralliset työttömyysluvut, joiden mukaan työttömien määrä saarivaltiossa oli pudonnut pitkästä aikaa alle 2 miljoonan ja työttömyysaste oli 6%. Tämä oli Brittimedian mukaan kaikkien aikojen suurin pudotus työttömien määrässä ja merkki siitä että hyvät ajat ovat täällä taas. 

 

Brittimedialta jäi kuitenkin mainitsematta että 9 miljoonaa on ns. economically inactive, eli siirtynyt syystä tai toisesta työvoiman ulkopuolelle, eivätkä näin ollen näy virallisissa tilastoissa. Osa-aikatyöntekijöitä on lähes 7 miljoonaa, ja näistä monet työsuhteessa nollatuntisopimuksella, eli käytännössä työttömiä. Näiden kahden edellä mainitun ryhmän suuruudessa lyötiin kaikkien aikojen ennätys. Lisäksi palkattoman työn tekijöiden ja kursseilla olevien työttömien määrä lisääntyi hurjasti. Kaiken kaikkiaan voi sanoa että Suomessa on oikeastaan poikkeuksellisen vähän työttömiä.

Vierailija
99/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

En jaksa uskoa, että kun en kerran kelpaa suomalaisillekaan työnantajille niin miten kelpaisin vaikkapa Englannissa? Ok, ehkä mut otettaisiin siellä siivoojaksi kun olisin mamu mutta eläisinkö sillä sitten herroiksi siellä? Vaikken Englannin hintoja tiedäkään niin luulen, että olisin taloudellisissa vaikeuksissa sielläkin.

Ehkäpä mainituilla puolalaisilla ei ole enää mitään hävittävää ja siksi lähtevät Englantiin työn perässä innokkaammin. Minulla sentään on täällä mukava vuokra-asunto, lapsilla koulut ja sosiaaliset verkostot ja työttömyyskorvaus, jolla elää nippa nappa kuitenkin.

Vierailija
100/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:08"]Suomalainen työtön:

- Ei. En voi muuttaa. Se maksaa ja talokin pitäisi myydä.

- Ei. En voi lähteä ulkomaille. Tiedän varmuudella täältä Suomesta käsin, että siellä ei ole töitä. 

- Ei. En voi alkaa yrittäjäksi. Se maksaa.

- Ei. En voi kouluttautua, sillä minulla on jo tutkinto. 

- Ainoastaan, jos saan vakituisen työn kotipaikkakunnaltani kunnon palkalla, menen töihin. 

 

Nimim. tämän keskustelun satoa
[/quote]

Minkä näistä teet sitten kun itse jäät työttömäksi? Työssäkäyvän on helppo huudella sieltä ns. vakituisesta ja pysyvästä pestistään!

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän yksi kaksi