Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi työttömät suuttuvat, kun heitä yrittää patistaa aktivoitumaan?

Vierailija
17.10.2014 |

Huomasin täällä aloituksen liittyen siihen, miksi työttömät perusta omia yrityksiä nykyistä suuremmassa määrin. Havaitsin, että siihen tuli melko äkäisiä kommentteja. Sama reaktio tuli osittain yhteen aiempaan aloitukseen, jossa ihmeteltiin sitä, miksi työttömät eivät muuta työn perässä tarvittaessa vaikkapa ulkomaille.

Periaatteessa noilla kysymyksillä tarkoitettiin hyvää. Miksi ihmeessä ihmiset vetävät herneet nenäänsä, jos nykyistä asiaintilaa hieman kyseenalaistetaan? Mielestäni pitäisi olla itsestäänselvää, että kaikki aikuiset työkelpoiset ihmiset hankkisivat oman elantonsa. Miksi siitä on tullut itsestäänselvyys, että osa terveistä, parhaassa työiässään olevista ihmisistä saavatkin elellä oloneuvoksina, kun muut paahtavat töissä?

Toki työpaikkojen määrä on vähentynyt, mutta sellaisessa tapauksessa työn perässä kannattaa muuttaa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille. Vaihtoehtoisesti kannattaa myös alkaa tuolloin miettiä omaa liikeideaa oman yrityksen perustamiseksi. Eikö kuitenkin kaikkien pitäisi elättää itsensä? Työnteko on myös ihmisen mielenterveydelle ja henkiselle tasapainolle parasta lääkettä.

Kommentit (154)

Vierailija
1/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 14:03"][quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:57"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:51"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:45"]

Täällä av:llä on valtavan innovatiivisia työttömiä: kaikkea on jo mietitty ja kokeiltu moneen kertaan.

40-kymppinen ei voi mitenkään kouluttautua uudelleen, koska tuli ennustaneeksi väärin 20 vuotta sitten.

Ei ihme, että idealismi ottaa kaaliin :)

[/quote]

Totuushan on, että yleensä työtön on ihan itse jo moneen kertaan pohtinut, kokeillut ja selvittänyt vaihtoehtonsa. Sitten tulee ap:n tyyppinen henkilö vähän holhoavana ja alentuvana kertomaan ne samat, jo pohditut vaihtoehdot. Ja kun hänelle kertoo, miksei homma toiminut, niin sitten ollaan peppu pipinä, kun työtön "suuttuu" eikä mikään vaihtoehto kelpaa. 

Provojahan nämä ap:n aloitukset ovat, mutta näihin törmää arjessakin.

[/quote]

Jos olet työtön, kertoisitko mitä olet tehnyt työttömyytesi aikana? Oletko esimerkiksi kouluttautunut uudelleen?

[/quote]

En saa tukea uudelleenkouluttautumiseen, koska se ei TE-toimiston mielestä ole tarpeen. En ole myöskään oikeutettu opintotukeen. Avoimessa yliopistossa olen lukenut sen verran kuin työtön saa opiskella. Lisäksi pidän yllä kielitaitoani mm. kansalaisopiston kursseilla (minulla on suomen lisäksi kolme aktiivista kieltä, joita olen käyttänyt työkielinä).

Kiinnostaisi myös tietää, mikä olisi se ala, mille kannattaisi kouluttautua? Juuri uutisissa kerrottiin, että hoitajistakin on jo ylitarjontaa. Tietysti opiskelemalla olen poissa tilastoja rumentamasta, mutta eihän se ikuinen opiskelukaan ole mikään ratkaisu.
[/quote]

Kerrotko mihin opintoihin et saanut omaehtoisen opiskelun tukea? Aika hövelisti niitä myönnetään eli veikkaan: koulutus ei täytä päätoimisuusehtoa tai jotain muuta tarkkaan määriteltyä ehtoa, sinulla on paremmin työllistävä koulutus tyyliin lähihoitaja haluaa artesaaniksi tai sitten koulutus on joku muuten työvoimapoliittisesti järjetön.

Vierailija
2/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 16:07"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:57"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:51"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:45"]

Täällä av:llä on valtavan innovatiivisia työttömiä: kaikkea on jo mietitty ja kokeiltu moneen kertaan.

40-kymppinen ei voi mitenkään kouluttautua uudelleen, koska tuli ennustaneeksi väärin 20 vuotta sitten.

Ei ihme, että idealismi ottaa kaaliin :)

[/quote]

Totuushan on, että yleensä työtön on ihan itse jo moneen kertaan pohtinut, kokeillut ja selvittänyt vaihtoehtonsa. Sitten tulee ap:n tyyppinen henkilö vähän holhoavana ja alentuvana kertomaan ne samat, jo pohditut vaihtoehdot. Ja kun hänelle kertoo, miksei homma toiminut, niin sitten ollaan peppu pipinä, kun työtön "suuttuu" eikä mikään vaihtoehto kelpaa. 

Provojahan nämä ap:n aloitukset ovat, mutta näihin törmää arjessakin.

[/quote]

Jos olet työtön, kertoisitko mitä olet tehnyt työttömyytesi aikana? Oletko esimerkiksi kouluttautunut uudelleen?

[/quote]Olen. ei auttanut työllistymään. yks yli nelikymppiseksi sinnitellyt kolmen tutkinnon lukemattomien pätkähanttihommien ja työttömyyskausien loisiva p...a

[/quote]

Kertoisitko tarkemmin miltä alalta tutkintosi ovat ja mihin olet työllistynyt? Oletko esim. onnistunut saamaan koulutusta vastaavaa työtä?

Niin ja älä valitä noista "paska" -kommenttien heittäjistä, niitä täällä av:llä riittää. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 14:24"]

Tiedän yhden alan, jonka työllisyysnäkymät ovat kohtuulliset: taloushallinto. Pienten ja keskisuurten yritysten on joillain alueilla vaikea saada osaavaa työvoimaa, tosin eräänlaisia monitaitajia usein etsitään kyseisiin töihin. 

[/quote]

Joo, kysyntää on, jos kykenee itsenäisesti tekemään tilinpäätökset, hoitamaan palkanlaskennan ja reskontrat sekä hallitsee verotuksen. Eli työnhakijalla pitää olla alan koulutus ja vuosien työkokemus. Jos on koulutus ilman työkokemusta tai se tilinpäätösten hoitaminen ei suju, ei töitäkään ole. Miten sitä työkokemusta hankit, jos töihin et pääse? Taloushallinnon alan ihmisistä on jo nyt ylitarjontaa. Sen lisäksi yritykset ulkoistavat vauhdilla taloushallintoaan, joten samat työt tehdään yhä pienemmällä henkilömäärällä.

Vierailija
4/154 |
22.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 11:08"]

Suomalainen työtön:

- Ei. En voi muuttaa. Se maksaa ja talokin pitäisi myydä.

- Ei. En voi lähteä ulkomaille. Tiedän varmuudella täältä Suomesta käsin, että siellä ei ole töitä. 

- Ei. En voi alkaa yrittäjäksi. Se maksaa.

- Ei. En voi kouluttautua, sillä minulla on jo tutkinto. 

- Ainoastaan, jos saan vakituisen työn kotipaikkakunnaltani kunnon palkalla, menen töihin. 

Nimim. tämän keskustelun satoa

[/quote]Juuri näin. Voi sitä energian ja luovuuden määrää, mikä käytetään jotta EI tarvitsisi mennä töihin ja jotta EI tarvitsisi tehdä mitään mikä saattaisi edesauttaa työllistymistä.

Vierailija
5/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haista sinä vittu.

Vierailija
6/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tähän ei kannata lähteä mukaan. Jos ei ole provo niin on niin tyhmä ettei ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:20"]

Ihan vilpittömästi näin yön pimeimpinä hetkinä tällaisia mietiskelen. :) Itse todennäköisesti lähtisin ulkomaille työnhakuun ja sen jälkeen miettisin liikeideaa ja oman yrityksen perustamista. Jos ei mikään nappaisi, enkä pystyisi muuttamaan kauemmaksi kotipaikkakunnalta, menisin aluksi vaikka siivous- tai puhelinmyyntityöhön aiemmasta korkeakoulutuksestani ja työkokemuksestani riippumatta. Olen aivan varma, että tekevä aina löytää työtä, jos on tarpeeksi aktiivinen ja motivoitunut. T. AP

Vierailija
8/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä olet sinä ja muut ovat muita. Sellaista se on. Eivät he toimi kuten sinä tahtoisit heidän toimivan, vilpittömästi tai vilpillisesti. Tyylistä päätellen olet se sama yritysnikkari :) Mitähän keksit seuraavaksi, ulkomaat ja yrittäjyyden olet nyt kokeillut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:16"]

Huomasin täällä aloituksen liittyen siihen, miksi työttömät perusta omia yrityksiä nykyistä suuremmassa määrin. Havaitsin, että siihen tuli melko äkäisiä kommentteja. Sama reaktio tuli osittain yhteen aiempaan aloitukseen, jossa ihmeteltiin sitä, miksi työttömät eivät muuta työn perässä tarvittaessa vaikkapa ulkomaille.

Periaatteessa noilla kysymyksillä tarkoitettiin hyvää. Miksi ihmeessä ihmiset vetävät herneet nenäänsä, jos nykyistä asiaintilaa hieman kyseenalaistetaan? Mielestäni pitäisi olla itsestäänselvää, että kaikki aikuiset työkelpoiset ihmiset hankkisivat oman elantonsa. Miksi siitä on tullut itsestäänselvyys, että osa terveistä, parhaassa työiässään olevista ihmisistä saavatkin elellä oloneuvoksina, kun muut paahtavat töissä?

Toki työpaikkojen määrä on vähentynyt, mutta sellaisessa tapauksessa työn perässä kannattaa muuttaa toiselle paikkakunnalle tai ulkomaille. Vaihtoehtoisesti kannattaa myös alkaa tuolloin miettiä omaa liikeideaa oman yrityksen perustamiseksi. Eikö kuitenkin kaikkien pitäisi elättää itsensä? Työnteko on myös ihmisen mielenterveydelle ja henkiselle tasapainolle parasta lääkettä.

[/quote]

Omalta osaltani päätän tämän tähän ja sanon vain että se en ole minä joka täältä muuttaa yhtään mihinkään.

Vierailija
10/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:31"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:20"]

Tähän ei kannata lähteä mukaan. Jos ei ole provo niin on niin tyhmä ettei ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi.

[/quote]

Ihan vilpittömästi näin yön pimeimpinä hetkinä tällaisia mietiskelen. :) Itse todennäköisesti lähtisin ulkomaille työnhakuun ja sen jälkeen miettisin liikeideaa ja oman yrityksen perustamista. Jos ei mikään nappaisi, enkä pystyisi muuttamaan kauemmaksi kotipaikkakunnalta, menisin aluksi vaikka siivous- tai puhelinmyyntityöhön aiemmasta korkeakoulutuksestani ja työkokemuksestani riippumatta. Olen aivan varma, että tekevä aina löytää työtä, jos on tarpeeksi aktiivinen ja motivoitunut. T. AP

[/quote]

Miksi sanot että "menisit aluksi?" Miksi nykyään oletusarvo on se, että ansioituneen ihmisen pitäisi aloittaa uudelleen pohjalta, pienemmällä palkalla? Kuinka monta kertaa tämä resetointi suoritetaan? Sinä et ole mitään muuta kuin työttömien avustuksella hyötymistä yrittävä riistäjä. En tule sitä iloa sinulle suomaan ja toivon ettei kukaan muukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/154 |

[/quote]Mitäs ne on olleet ne suuret lama-ajat kun ihmisiä kuoli nälkään ja kylmyyteen kun tekevät eivät löytäneet töitä, aktiivisuudesta ja motivoituneisuudesta huolimatta?

Vierailija
12/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se kuule kaikkien ole helppoa läteä noin vain ulkomaille. Lapset ovat teini-iässä ja opinnot kesken. Niinkö sitä vaan pitäisi

pakata laukkunsa ja lähteä ulkomaille ja jättää heidät tänne oman onnensa nojaan? Talo pitäisi myöskin myydä (olemattomat kiinteistömarkkinat) ja kaikki muukin jättää taaksensa. Puhelinmyyntiä en tee, ennemmin syön käpyjä. Tällä paikkakunnalla jossa asun oli tasan yksi paikka avoinna tänään: terveyskeskuslääkäri.  Tyhjät liiketilat täyttävät koko kylänraitin. Ei sinne kahvilaan kukaan tulisi. Hiukan realismia sinne päin, ap.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan käsittämättöntä on tämä lannistamisen ilmapiiri. Jos joku on optimistinen ja innokas, niin hänet yritetään lannistaa samaan toivottomuuden ilmapiiriin kuin muutkin. :/ Oikeasti meillä on vain tämä yksi elämä ja jokainen päivä on arvokas. Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin. Ja ilman yrittämistä, ei voi myöskään onnistua. Tsempatkaa, hyvät ihmiset! Teissä on valtavasti potentiaalia, kun vain annatte sille mahdollisuuden.

Vierailija
14/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:41"]

[/quote]Sinähän tässä lannistat kun haluat ihmisten toimivan vastoin omaa persoonaa ja kykyjä. Et hyväksy että kaikki eivät ole mitään yrittäjiä tai ulkomaille lähtijöitä. Sinä luot vihamielistä ja väheksyvää ilmapiiriä "tsemppauksillasi". Ja haluat että toiset pilaavat sen ainoan elämänsä elämällä sinun toiveiden ja odotusten mukaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:31"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:20"]

Tähän ei kannata lähteä mukaan. Jos ei ole provo niin on niin tyhmä ettei ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi.

[/quote]

Ihan vilpittömästi näin yön pimeimpinä hetkinä tällaisia mietiskelen. :) Itse todennäköisesti lähtisin ulkomaille työnhakuun ja sen jälkeen miettisin liikeideaa ja oman yrityksen perustamista. Jos ei mikään nappaisi, enkä pystyisi muuttamaan kauemmaksi kotipaikkakunnalta, menisin aluksi vaikka siivous- tai puhelinmyyntityöhön aiemmasta korkeakoulutuksestani ja työkokemuksestani riippumatta. Olen aivan varma, että tekevä aina löytää työtä, jos on tarpeeksi aktiivinen ja motivoitunut. T. AP

[/quote]

Miksi sanot että "menisit aluksi?" Miksi nykyään oletusarvo on se, että ansioituneen ihmisen pitäisi aloittaa uudelleen pohjalta, pienemmällä palkalla? Kuinka monta kertaa tämä resetointi suoritetaan? Sinä et ole mitään muuta kuin työttömien avustuksella hyötymistä yrittävä riistäjä. En tule sitä iloa sinulle suomaan ja toivon ettei kukaan muukaan.

[/quote]

Mitä tarkoitat tällä: "työttömien avustuksella hyötymistä yrittävä riistäjä"? Tarkoitan vain työttömälle parasta ja se tarkoittaa sitä, että hän saisi töitä. Toki sairaat ja iäkkäät ovat asia erikseen, mutta oletan, että työtön työnhakija haluaisi löytää töitä mahdollisimman pian. Tekemällä töitä kasvattaa omaa eläkepottiaan tulevaisuudessa sekä kartuttaa työkokemustaan. Lisäksi välttää sen, että CV:hen ei jää aukkoja.

Vaikka tekisikin jotain hanttihommaa, jossa tavallaan kyhyellä tähtäimellä "menee hukkaan" aiempi koulutus ja työkokemus, voi parin hanttihommakuukauden tai -vuoden jälkeen saada taas oman alansa töitä, kun suhdanne kohenee otollisemmaksi. Tällöin se lyhyempi pesti hanttihommassa on kokonaisuutta ajatellen tuonut paljon hyvää.

Se, että on valmis tekemään myös hanttihommia, kertoo ihmisen sitkeydestä ja yritteliäisyydestä, mikä on jo sinänsä meriitti uusia töitä myöhemmin hakiessa. Hanttihomman kautta voi myös päästä hakemaan saman yrityksen sisäisissä hauissa uusia paikkoja ja päästä etenemään haastavampiin töihin.

Vierailija
16/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:47"]

[/quote]Työttömyys, korvauksilla eleleminen, passivoituminen ja ammattitaidon rapistuminenko eivät ole elämän pilaamista?

Vierailija
17/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:47"]

haluat että toiset pilaavat sen ainoan elämänsä elämällä sinun toiveiden ja odotusten mukaan.

[/quote]eli elämä on parhaimmillaan silloin, kun on työttömänä???

Vierailija
18/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:41"]

Aivan käsittämättöntä on tämä lannistamisen ilmapiiri. Jos joku on optimistinen ja innokas, niin hänet yritetään lannistaa samaan toivottomuuden ilmapiiriin kuin muutkin. :/ Oikeasti meillä on vain tämä yksi elämä ja jokainen päivä on arvokas. Niin kauan kuin on elämää, on toivoakin. Ja ilman yrittämistä, ei voi myöskään onnistua. Tsempatkaa, hyvät ihmiset! Teissä on valtavasti potentiaalia, kun vain annatte sille mahdollisuuden.

[/quote]

Anna sä ensin pillua niin katsotaan sitä tsemppaamista sen jälkeen.

Vierailija
19/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:48"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:39"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:31"]

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 02:20"]

Tähän ei kannata lähteä mukaan. Jos ei ole provo niin on niin tyhmä ettei ymmärrä vaikka kuinka rautalangasta vääntäisi.

[/quote]

Ihan vilpittömästi näin yön pimeimpinä hetkinä tällaisia mietiskelen. :) Itse todennäköisesti lähtisin ulkomaille työnhakuun ja sen jälkeen miettisin liikeideaa ja oman yrityksen perustamista. Jos ei mikään nappaisi, enkä pystyisi muuttamaan kauemmaksi kotipaikkakunnalta, menisin aluksi vaikka siivous- tai puhelinmyyntityöhön aiemmasta korkeakoulutuksestani ja työkokemuksestani riippumatta. Olen aivan varma, että tekevä aina löytää työtä, jos on tarpeeksi aktiivinen ja motivoitunut. T. AP

[/quote]

Miksi sanot että "menisit aluksi?" Miksi nykyään oletusarvo on se, että ansioituneen ihmisen pitäisi aloittaa uudelleen pohjalta, pienemmällä palkalla? Kuinka monta kertaa tämä resetointi suoritetaan? Sinä et ole mitään muuta kuin työttömien avustuksella hyötymistä yrittävä riistäjä. En tule sitä iloa sinulle suomaan ja toivon ettei kukaan muukaan.

[/quote]

Mitä tarkoitat tällä: "työttömien avustuksella hyötymistä yrittävä riistäjä"? Tarkoitan vain työttömälle parasta ja se tarkoittaa sitä, että hän saisi töitä. Toki sairaat ja iäkkäät ovat asia erikseen, mutta oletan, että työtön työnhakija haluaisi löytää töitä mahdollisimman pian. Tekemällä töitä kasvattaa omaa eläkepottiaan tulevaisuudessa sekä kartuttaa työkokemustaan. Lisäksi välttää sen, että CV:hen ei jää aukkoja.

Vaikka tekisikin jotain hanttihommaa, jossa tavallaan kyhyellä tähtäimellä "menee hukkaan" aiempi koulutus ja työkokemus, voi parin hanttihommakuukauden tai -vuoden jälkeen saada taas oman alansa töitä, kun suhdanne kohenee otollisemmaksi. Tällöin se lyhyempi pesti hanttihommassa on kokonaisuutta ajatellen tuonut paljon hyvää.

Se, että on valmis tekemään myös hanttihommia, kertoo ihmisen sitkeydestä ja yritteliäisyydestä, mikä on jo sinänsä meriitti uusia töitä myöhemmin hakiessa. Hanttihomman kautta voi myös päästä hakemaan saman yrityksen sisäisissä hauissa uusia paikkoja ja päästä etenemään haastavampiin töihin.

[/quote]

Just sen CV:n, työkokemuksen ja eläkekertymän takiahan täällä ollaan olemassa. Sitä varten ihminen syntyy ja kuolee. No elä sinä tuolla tavoin jos se saa pippelisi seisomaan, muta elä odota sitä kaikilta muilta.

Vierailija
20/154 |
17.10.2014 |
Näytä aiemmat lainaukset

[/quote]

Vaikka tekisikin jotain hanttihommaa, jossa tavallaan kyhyellä tähtäimellä "menee hukkaan" aiempi koulutus ja työkokemus, voi parin hanttihommakuukauden tai -vuoden jälkeen saada taas oman alansa töitä, kun suhdanne kohenee otollisemmaksi. Tällöin se lyhyempi pesti hanttihommassa on kokonaisuutta ajatellen tuonut paljon hyvää.

Se, että on valmis tekemään myös hanttihommia, kertoo ihmisen sitkeydestä ja yritteliäisyydestä, mikä on jo sinänsä meriitti uusia töitä myöhemmin hakiessa. Hanttihomman kautta voi myös päästä hakemaan saman yrityksen sisäisissä hauissa uusia paikkoja ja päästä etenemään haastavampiin töihin.[/quote]

Näin oli isoisän aikaan. Ei ole enää. Hanttihommissa sitten olet ja pysyt. Pitäisikö sun päivittä tietojasi sieltä 1980-luvulta tähän päivään? Ns. hanttihomma on ok opiskelijoille, josta sitten valmistuttua haetaan ja ehkä päästään koulutusta vastaavaan työhön. Jos sen sijaan esim. korkeakoulusta valmistunut tekee hanttihommaa, sieltä ei todellakaan edetä, vaan katsotaan kaverissa olevan jotain todella pahasti vialla. Sisäiset hautkin voit unohtaa. Eri syistä (mm. kateus ja työilmapiiri työpaikoilla) avutuviin päällikkötehtäviin otetaan uusi ulkopuolinen mieluummin.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi seitsemän kahdeksan