Onko lapsen saaminen todella niin kamalaa?

Vierailija kirjoitti:

Kun hankkii lapsen, tulee oma henkinen kasvu muuttamaan elämän tavoitteita ja tarpeita. Pitää aikuistua niin on hyvä vanhempi. Jos ei halua yrittää aikuistua ja päättää olla ikuinen lapsi eikä osaa pitää huolta edes itsestään, niin se on oma päätös.

Aikuistumiseen kuuluu että ei laita itseään aina ensimmäiseksi ja pystyy tekemään päätöksiä oman lapsen hyväksi. Kun pelkää että tähän ei kykene niin jää helposti lapsettomaksi ja se on suuri vahinko.

Ahaa, eli tahattomasti lapsettomat eivät sitten koskaan aikuistu, tai velat, kun kasvaakseen aikuiseksi tarvitsee sen lapsen?

Ihan sama kuin muissa maissa pojista ei kasva miehiä, kun niille ei ole pakollista ase- ja siviilipalvelusta :(

Se on kamalaa ja silti vaivan arvoista. En tod. muuttaisi mitään, lapsi oli vahinko, enkä ollut innoissani testin tehtyäni. Ensimmäinen ajatus oli: voi v... Tilanne ei ollut mitenkään helppo, mutta niin parasta, mitä elämässäni olen tehnyt. Todella vaikeita aikoja, mutta toistan kliseen: päivääkään en vaihtais pois. Se rakkaus, mitä tuntee omaa lastaan kohtaan, sitä ei voi kuvailla, jos toinen ei oo kokenut samaa.

Lapseni ovat elämäni suurin saavutus. Mikään muu ei tule lähellekään.

Sanon tämän naisena, joka on saavuttanut todella paljon yrityselämän puolella. 

N48

Ei ole kamalaa. Lapsettomuus sen sijaan aiheuttaa usein vakavia mielenterveysongelmia ainakin jos lehtien jutuissa lapsettomien keski-ikäisten touhuista on totuutta edes ripaus.

Hyvä oivallus ja täysin oikein.

Kai nämä internetin palstat on sellaisia, joihin vaikeina hetkinä suolletaan kaikki harmi. Itse nautin todella paljon elämästäni lasteni kanssa. Tykkään jutella ja puuhailla heidän kanssaan ja elämäni olisi oikeasti tosi tylsää ja tyhjää ilman heitä. Lapseni ovat parhaita tyyppejä elämässäni. Olen mielestäni myös kasvanut paljon viisammaksi heidän kanssaan. Tottakai lapsilla on vaikeita kehityskausia, jolloin saattaa päivästä toiseen tuntua siltä, että hakataan päätä seinään. Ekat vuodet saattaa olla univajeessa. Ja rahaakin vievät sitä enemmän, mitä vanhemmiksi kasvavat. Mutta mulle lapset ovat antaneet paljon, paljon enemmän kuin ovat ottaneet.

Ap ei halua lemmikkiä, koska on laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta lapsi kelpaisi korvikkeeksi tuomaan sisältöä elämään..?? 

Vierailija kirjoitti:

Ap ei halua lemmikkiä, koska on laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta lapsi kelpaisi korvikkeeksi tuomaan sisältöä elämään..?? 

Mikään lemmikki ei ole aiheuttamansa vaivan arvoinen. Lapsi on.

Pikkulapsiaika oli minulle tosi rankkaa, mutta nyt kun ovat jo kouluikäisiä olen joka päivä heistä kiitollinen.

En oikein tiedä, miten sen selittäisi, mutta lapsen kanssa vain tekee tietyt asiat ajattelematta sitä sen enempää, että jaksaako ja viitsiikö. Se rakkaus on myös aivan valtavaa.

Varmaan johtuu hormoneista, että sitä vain toimii autopilotilla alkuun ja sitten rutinoituu nopeasti. Vauvavuoden aikana kannattaa rakentaa myös rutiineja ihan oman itsesi vuoksi, ei pelkästään lapsen.

Sä heräät, kun lapsi herää. Syötät, kun lapsi on nälkäinen. Seurustelet ja leikit lapsen tahtiin. Näet koko ajan kehityksen ja automaattisesti mukaudut siihen. Ymmärrät, millaisista jutuista lapsi tykkää ja mitä se osaa jne.

Lapsiperhe-elämä on aikaa vievää ja kokonaisvaltaista, mutta antoisaa.

Upp

Lapsiperhearki ja varsinkin vauva-/taaperoaika on yhtä helvettiä helponkin lapsen kanssa. En suosittele kenellekään. Itse kadun perheellistymistä. Rakastan lastani, mutta olisin onnellisempi ilman häntä. Olen perusluonteeltani rauhaa rakastava, omaa aikaa ja menoja tarvitseva tyyppi.

Se huoli lapsesta on jotain aivan kamalaa. Lapsellani on vakava sairaus, joka on onneksi kuitenkin pääosin hallinnassa. Ei sitä huolta voi ymmärtää kuin toinen vanhempi. Kuitenkin lapsi on myös parasta mitä voi olla. Jokainen päivä on lapsen kanssa ihmeellinen ja täynnä rakkautta. Huolen kanssa myös oppii elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Lapsiperhearki ja varsinkin vauva-/taaperoaika on yhtä helvettiä helponkin lapsen kanssa. En suosittele kenellekään. Itse kadun perheellistymistä. Rakastan lastani, mutta olisin onnellisempi ilman häntä. Olen perusluonteeltani rauhaa rakastava, omaa aikaa ja menoja tarvitseva tyyppi.

Ymmärrän täysin. Minkä ikäinen sun lapsi on? Mulla nyt parivuotias. On ollut kovin vaikeaa hyväksyä sitä oman tilan ja rauhan puutetta.

Lasten saaminen ei ole kamalaa. Se on elämän paras asia. Minulla on kaksi lasta. Olen aina tykännyt olla lasteni kanssa. He ovat ihania.

Kun lapseni olivat pieniä ja olin heidän kanssaan kotona, arki tietenkin oli työntäyteistä ja joskus väsytti, ärsytti ja arjen rutiinit puuduttivat.sellaista elämä on joskus.

Lapset ovat elämän rikkaus.

Jokainen vaihe ja kehitys sen vauvan ja lapsen kanssa tuo jotain uutta ihmeteltävää. Yhtäkkiä huomaakin, että sen lapsen taaperon kanssa on tosi kiva käydä kävelylenkillä, kun se taapero viilettää potkupyörällä vieressä. Talvella huomaat, että se leikki-ikäinen tykkää tehdä sun kanssa lumitöitä. Siitä on niin mahdottoman suuri ilo, lähes joka päivä.

Tuli mieleen monien mielestä ihan hölmö juttu, mutta kerron kuitenkin. Minun ja serkkuni, olemme molemmat yli 40v., äidit kuolivat hyvin peräkkäin. Surumme oli tietysti kova, mutta itse lasteni myötä pystyin näkemään elämän ja sukupolvien jatkuvuuden. Serkkuni velana meinasi ihan romahtaa, koska hänen takana ja edessä ei ole enää ketään.

Vierailija kirjoitti:

Arki vauvan/lapsen kanssa on työlästä, mutta ei sitä kadu. Ite en oo koskaan mitään vauvakuumeita potenut ja sain esikoiseni miltei nelikymppisenä. Sitä vois katua, että olisi jäänyt saamatta.

Kyllä sitä vaan monet katuvat - lue vaikka tätä palstaa -  eli eipä kannata tänne liian ruusuista kuvaa piirtää! Työlästä, kipeääkin, vähäunista, siksi väsyttävää, tuntuu hankalalta kun ennen niin itsestäänselvät asiat kuin pyykki, tiskaus ja imurointi jäävät väliin. Kavereiden tapaamiset jäävät joko pois tai ne on suunniteltava todella tarkasti, spontaanius kärsii. 

Js kyllä; kaikki silti sen onnen arvoista 😊

Uhmaikäisen kanssa elämä on kaukana helposta. Kun aamusta iltaan saa vääntää perusasioista, potalle menosta hampaiden pesuun ja katselee sitä meritähtiasennossa rääkyvää taaperoa niin toivon hartaasti että tämä vielä joskus palkitsee. Nyt ei palkitse.