Onko mieheni kohtuuton vai olenko itse saamaton?
Mieheni vaatii, että kolmen lapsen kotiäitinä kodin pitää olla joka päivä täysin siisti (keittiötä ja lasten huonetta myöten) hänen tullessaan kotiin. Pyykkiä pitää pestä päivittäin, ja lasten kanssa kuulemma pitäisi myös käydä vaunulenkeillä aamupäivisin (siis että minä juoksen samalla kun työnnän vaunuja - synnytyskiloja jäljellä vielä 7). Tämän lisäksi minun pitäisi suunnitella viikon ruoat etukäteen ja valmistaa ne. Mies onneksi käy kaupassa kerran viikossa. Pienin lapsista on aika vaativainen vauva, joka hereillä ollessaan viihtyy vain sylissä ja saa hurjia rintaraivareita, keskimmäinen temperamenttinen uhmaikäinen, jolle kaikki siirtymätilanteet on vaikeita ja vanhin eskarilainen, jonka viemme koko porukalla tarhaan joka aamu kahdeksaksi ja haemme kahdeltatoista. Välillä minusta tuntuu, että en oikein meinaa pärjätä tällä työtahdilla, usein saan päivän ensimmäisen lämpimän aterian vasta illalla, kun lapset ovat jo nukkumassa. Käyn usein tuolloin myös juoksulenkillä, joka on vähän niin kuin mun omaa aikaa. Miten te muut kolmen lapsen äidit pärjäätte? Onko teidän koti aina siisti ja tiptop? Mulla meinaa itku päästä, kun mies on sitä mieltä, että olen vain laiska ja saamaton kun en onnistu tässä :(
Kommentit (59)
Aika fyyreriltä kuulostaa. Itseppä olet miehesi valinnut.
Kuinka monelle meistä on tullut yllätyksenä, että mies pitää vaimoa ja lastensa äitiä ensisijaisesti kodinkoneena?
Aloittajan kysymykseen vastaisin, että miehesi olisi kannattanut ottaa vaimokseen ja lastensa äidiksi sellainen kotihengetär, joka täyttää hänen vaatimuksensa.
Mutta eipä saanut, ei! Sitä mallia ei ole valmistettu kovin paljon enää 1950-luvun jälkeen.
Jännä homma, että joskus tuo on ollut ihan normaalia toimintaa. Mies hoitaa ruoan pöytään ja vaimo hoitaa kodin sekä lapset. Hittojako niitä muksuja täytyy liukuhihnalta laskea tulemaan, jos on muka niin rankkaa. Tuskin nämä kaksi vanhempaa sen helpompia olivat ennen kolmannen syntymää, ja ei taida työnjakokaan olla isosti eriävä kahden edellisen aikana.
Todennäköisesti teidänkin miehet miettii päivittäin kotiin tullessaan, että minkälainen paska sitä onkaan tullut naitua ja paksuksi pistettyä, kun ei tavalliset arkiaskareet tule hoidettua.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:42"]Onko sulla taipumusta vetelehtimiseen, vai miksi mies yrittää sinua valmentaa?
[/quote]
No ilmeisesti miehen mielestä on. Hänkin varmaan ajattelee "valmentavansa" mua jotenkin. Ja tuota ehdotettua roolien vaihtoa ei tapahdu -- mies on niin tärkeässä virassa, ettei kotiinjäänti käytännössä ole mahdollista. :(
No mun mielestä ei ole kyllä liikaa vaadittu miehen osalta, ihmettelen näitä muita kommentteja. Valtaosa työssäkäyvistä äideistä tekee kaiken tuon töiden lisäksi, olet kyllä vähän vetelän kuuloinen
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:37"]
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:26"] Itseasiassa joo. Äitinsä oli suurperheen äiti ja heidän kotonaan on ollut myös sijaislapsia. Kaikki edellämainittu kodinhoito on kuulemma ihan mahdollista toteuttaa, kunhan toimii vain tehokkaasti ja rivakasti. Mutta kun en mä ehdi. Niinä päivinä kun siivoan, en ehdi käydä lasten kanssa ulkona ja kun käyn ulkona , en ehdi pestä pyykkiä jne... Ehkä mä oon oikeesti vaan huono tässä
[/quote]
Voi olla, että hyvin suunnittelemalla onnistuisit paremmin.
Etkö pysty tekemään samaan aikaan useampaa asiaa? Millä tavalla pyykinpesu voi estää ulkoilun? Nykykoneen pyörivät hyvinkin pari-kolme tuntia, eikä todella ole tarkoitus istua vieressä vahtimassa konetta, vaan sillä aikaa voi tehdä muutakin. Vaikka lajitella valmiiksi seuraavan koneellisen pyyykkejä - yhdessä lasten kanssa!
Onko sinulle ihan vieras ajatus, että lapsetkin osallistuvat töihin? Uhmaikäiselle pitää laittaa selvät rajat, eli joko on mukana puuhissa tai sitten ei. Jos pienin huutaa sillä aikaa kun sinä teet kotitöitä, niin sittenhän huutaa, kyllä maailmaan ääntä mahtuu - vai asutteko kerrostalossa?
Tuskin elämä muutenkaan on samaa kun 50 luvulla, sillon jos lapsi ei ollut kunnolla niin isä tuli töistä ja sai antaa remmistä. Näin niinku yksi esimerkki.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:37"][quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:26"]Onko anoppisi ollut aina kotiäitinä? Jos on niin mies varmaankin vertaa sua äitiinsä ja luulee, että se on normaali ja ainut oikea tapa toimia kun ei ole muutakaan lapsena nähnyt kuin äidin orjuuttamista. Miehesi tosiaankin on kohtuuton. Kun hänellä on seuraavan kerran loma niin vaihtakaa osia, että hän tekee kaiken ja sä lähdet päiviksi vaikka kaupungille/ystäville tmv.
[/quote]
Itseasiassa joo. Äitinsä oli suurperheen äiti ja heidän kotonaan on ollut myös sijaislapsia. Kaikki edellämainittu kodinhoito on kuulemma ihan mahdollista toteuttaa, kunhan toimii vain tehokkaasti ja rivakasti. Mutta kun en mä ehdi. Niinä päivinä kun siivoan, en ehdi käydä lasten kanssa ulkona ja kun käyn ulkona , en ehdi pestä pyykkiä jne... Ehkä mä oon oikeesti vaan huono tässä
[/quote]
Sun miehes varmaan muistaa senkin mitenhän itse vauvana köllötteli tyytyväisenä, kun äitinsä teki kotihommia. Vai olisko kuitenkin niin, että mies muistelee lapsuudestaan sitä aikaa, kun lapset olivat jo omatoimisia koululaisia. Eikä nyt tietenkään tajua mikä ero on vauvojen ja koululaisten hoitamisessa.
Kyllä musta on haastavaa tehdä sellaisen lapsen kanssa yhtään mitään, joka koko ajan on sylissä. Meillä mies kärsii suuresti epäjärjestyksestä, mutta on oppinut sietämään lastenhuonetta (oven voi laittaa kiinni). Riidellään välillä rajusti tästä. Pari kertaa on kyllä sitten myöntänyt päivän lasten kanssa vietettyään, että anteeksi, että hän niin helposti valittaa - käytännössä näkee, että lasten kanssa se siisteyden ylläpito ei aina onnistu.
Kyllä on kohtuuton mies. Aiempi ehdotus oli hyvä: vaihtakaa osia joksikin aikaa.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:52"]No mun mielestä ei ole kyllä liikaa vaadittu miehen osalta, ihmettelen näitä muita kommentteja. Valtaosa työssäkäyvistä äideistä tekee kaiken tuon töiden lisäksi, olet kyllä vähän vetelän kuuloinen
[/quote]
No niin mäkin ajattelen. Pitäis saada tehtyä - ja kahden kanssa sainkin, mutta vauva sitoo niin valtavasti, että ei meinaa vuorokauden tunnit riittää. Mä alan olla tosi väsynyt, kun en ehdi joka päivä edes itse kunnolla syömään. Esim päivällisen aikana ei kannata ottaa itse ruokaa, kun ensin syötän keskimmäisen ja kun hän on syönyt, siirryn imettämään vauvaa, sitten taas kerätään lasten kanssa leluja ja lopulta saan syödäkseni vasta lasten nukkumaanmenon jälkeen... Ap
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:50"]Jännä homma, että joskus tuo on ollut ihan normaalia toimintaa. Mies hoitaa ruoan pöytään ja vaimo hoitaa kodin sekä lapset. Hittojako niitä muksuja täytyy liukuhihnalta laskea tulemaan, jos on muka niin rankkaa. Tuskin nämä kaksi vanhempaa sen helpompia olivat ennen kolmannen syntymää, ja ei taida työnjakokaan olla isosti eriävä kahden edellisen aikana.
Todennäköisesti teidänkin miehet miettii päivittäin kotiin tullessaan, että minkälainen paska sitä onkaan tullut naitua ja paksuksi pistettyä, kun ei tavalliset arkiaskareet tule hoidettua.
[/quote]
Niin, että normi perheessä miehen työpäivä on 8h ja naisen 24h? Minä teen kyllä sen minkä ehdin ja jaksan päivän aikana ja siitä ei miehellä ole mitään sanomista mitä en ehdi. Työpäivän jälkeen kotona ollessa kaikki tehdään 50/50 kunkin jaksamisen huomioonottaen. Ja rahalla ei tämän kanssa ole mitään tekemistä.
Ai että olen NIIN tyytyväinen valintaani olla ottamatta miestä riesaksi. Lapsen aikoinaan "hankin", mutta koskaan en sen isän kanssa yhteen muuttanut ja onneksi erottiin lapsen ollessa pieni. Uutta miestä en koskaan edes harkinnut ottavani elämääni. Mulla on aina ollut vapaus tehdä asiat niinkuin itse haluan, eikä ole ollut joku lapsen tasolle jäänyt mies kitisemässä ja arvostelemassa asioista. Tämä palsta on vahvistanut päätöstäni jatkaa edelleen sinkkuna ja itsenäisenä naisena, teillä kun näyttää olevan ihan kamalia miehiä puolisoina ja en todellakaan halua tuommoista ruikkuttamaan vierelleni, joten Kiitos palstalaiset.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:52"]
No mun mielestä ei ole kyllä liikaa vaadittu miehen osalta, ihmettelen näitä muita kommentteja. Valtaosa työssäkäyvistä äideistä tekee kaiken tuon töiden lisäksi, olet kyllä vähän vetelän kuuloinen
[/quote]Huomaatko, että työssäkäyvien äitien lapset ovat yleensä päiävhoidossa, eivät kotona sotkemassa?
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:50"]Jännä homma, että joskus tuo on ollut ihan normaalia toimintaa. Mies hoitaa ruoan pöytään ja vaimo hoitaa kodin sekä lapset. Hittojako niitä muksuja täytyy liukuhihnalta laskea tulemaan, jos on muka niin rankkaa. Tuskin nämä kaksi vanhempaa sen helpompia olivat ennen kolmannen syntymää, ja ei taida työnjakokaan olla isosti eriävä kahden edellisen aikana.
Todennäköisesti teidänkin miehet miettii päivittäin kotiin tullessaan, että minkälainen paska sitä onkaan tullut naitua ja paksuksi pistettyä, kun ei tavalliset arkiaskareet tule hoidettua.
[/quote]
Kieltämättä siinä on myös puolensa, että mun miestä ei paljoa kodin siisteys kiinnosta - eipä tartte kuunnella nalkutusta, jos ei joku päivä ole pystynyt pitämään kotia niin siistinä kun tykkään.
Oikeesti tollaset supernaiset on harvassa, jotka pystyy ihan kaikkeen. Aina joku on jostain pois, vaikka se ei välttämättä ulospäin näy. Silloin 50 -luvulla ei paljoa kuntoiltu, eikä tuolloin paljoa lasten kanssa leikitty eikä ollut edes tarjolla sellaisia vapaa-ajan vietteitä kuin nykyään. Itse pidän kunnostani ja ulkonäöstäni huolta, mutta kyllä ne on ihan suoraan pois lasten ulkoiluista. Samoin usein joutuu valitsemaan itse tehdyn ruuan ja siivoamisen ja lasten kanssa leikkimisen välillä. Kaikkeen ei vaan pysty, ellei sitten ryhdy elämään pelkästään lapsille ja perheelle.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:52"][quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 13:42"]Onko sulla taipumusta vetelehtimiseen, vai miksi mies yrittää sinua valmentaa?
[/quote]
No ilmeisesti miehen mielestä on. Hänkin varmaan ajattelee "valmentavansa" mua jotenkin. Ja tuota ehdotettua roolien vaihtoa ei tapahdu -- mies on niin tärkeässä virassa, ettei kotiinjäänti käytännössä ole mahdollista. :(
[/quote]
Miksei vaan esim. yksi viikonloppu?
Miehesi varmaan ymmärtää budjetoinnin päälle. Laskette viikon tunnit ja tehtävien toimien vaatiman ajan ja katsotteko, kuinka mahdollista on hoitaa kaikki silloin, kun homma menee ideaalisti. Jo tämä saattaa avata silmiä. Sitten esimiesasemassa oleva mies ymmärtää myös toimenkuvan määrittelemisen. Määrittelette, missä suhteessa olet kodinhoitaja ja missä suhteessa lastenhoitaja. Jos sinulta odotetaan tehtäviä, joiden hoitaminen ei ole yksin tai muuten ajankäytöllisesti mahdollista, miehesi saa illalla leikkiä lasten kanssa/ hoitaa niiden ruokailut, kun sinä mankeloit lakanoita. Selväähän on se, että toisen työpäivä ei voi olla 9 h ja toisen 24 h. Lisäksi kaikkea kotityötä et voi hoitaa tehokkaasti, kun olet yksin lasten kanssa.
Onko sulla taipumusta vetelehtimiseen, vai miksi mies yrittää sinua valmentaa?
Vaihtakaa rooleja vähksi aikaa. Mies kotiin vastaamaan lapsista ja siisteydestä ja sinä töihin.
Itse en ole koskaan vaatinut vaimolta mitään, on hoitanut kotia kotona ollessaan kuten parhaaksi näkee. Se on enemmänkin rassannu että minusta ei olisi aina tarvinnut siivota kun vaimon mielestä pitää.