Ehdotelkaa muita koirarotuja näiden vaihtoehtojen lisäksi!
*Espanjanvesikoira
*Lagotto
*Griffon
Sellaista koiraa mietitään, mistä lähtee vain vähän karvaa (tai ei ollenkaan). Muitakin toiveita rodulle tietenkin on, mutta ei niistä vielä tässä vaiheessa enempää. Ja ennen kuin joku ehtii kuittailla, niin ei olla ottamassa lelukoiraa (niitä on jo riittämiin) vaan mahdollisesti ihan oikeaa koiraa. Yksi oleellinen asia nyt vaan on se, etten halua koiraa, mistä irtoaa karvoja vaatteisiin, huonekaluihin yms. aina kun menee niiden ohi. Ja kun niitäkin rotuja on, mistä ei juuri irtoa karvaa (osa nypittäviä, osa leikattavia, osa trimmattavia), kiinnostaisi käydä ne kaikki rodut läpi.
Kommentit (72)
Kiitos taas uusista vastauksista!
Kaikki kokemukset eri koiraroduista (jotka meille voisi sopia) ovat todella tervetulleita. Koiranhankkimisprosessi on vielä hyvin alkuvaiheessa ja asia tosiaan aiotaan miettiä juurta jaksaen, että ei todellakaan mistään hetken mielijohteesta ole kyse. Olin myös ajatellut, että sitten kun sopivia rotuvaihtoehtoja on enää muutama jäljellä, yritetään päästä jonkun kasvattajan luokse niitä katsomaan ja niistä kyselemään.
Räksyttävä tai paljon haukkuva koira ei missään nimessä tule kysymykseen, koska asutaan kerrostalossa. Tietenkin ymmärrän, että koirat haukkuvat, mutta meidän tapauksessa riittäisi, että haukkuu, jos ovikello soi ja sen jälkeen saisi lopettaa. Tietenkin koulutuksella tuohon voi vaikuttaa, mutta ehkä olisi hyvä olla sellainen rotu, joka ei luonnostaan hauku kovin paljon.
Turkinhoidosta sen verran, että ollaan kyllä valmiita sitä hoitamaan, mutta mieluiten sellainen rotu, minkä turkki trimmataan tai nypitään pari kertaa vuodessa ja siinä välissä sitten riittäisi, kun joskus pesee, harjaa tms. Mielellään ei sellaista koiraa, minkä turkki on kura-aikaan aina aivan kurassa eli ehkä vähän joku karkea- tai lyhytkarvaisempi kuin esim. Bichon Frise. Kääpiösnautserin luonnekuvaus kuulostaa kyllä tässä ketjussa kirjoitettuna juuri sopivalta, täytyy alkaa perehtyä siihen lisää.
Onko kenelläkään tuota Griffonia (en jaksa muistella niiden eri Griffoneiden rodun loppuosaa)? Se jotenkin viehättäisi tosi paljon, mutta olen vasta yhden sellaisen elämäni aikana tavannut livenä, niin en tiedä rodusta paljonkaan. Vesikoirista haluaisin kuulla myös lisää, niin voitais sitten jättää se meidän listalta pois, jos osoittautuu tosi epäsopivaksi. Meillä tosiaan ravaa vieraita ja lasten kavereita aika paljon, joten kovin epäluuloista koiraa en halua, vaan enemmänkin sellaisen uteliaan ja iloisen touhottajan, joka ei kuitenkaan pistä kämppää matalaksi, jos ei jonain päivänä pääse superpitkille lenkeille, vaikka just lenkkikaveria haetaankin.
ap
Bichon Frise ei ole lyhytkarvainen, sen turkki pidetään trimmaamisella lyhyenä. Vaatii siis säännöllistä hoitoa eikä varmaan sovi teille. Ilman trimmaamista bisonin karva kasvaa periaatteessa loputtomiin, kuten villakoirankin.
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 00:10"]
Sivusta toyvillakoiraa seuranneena mun mielestä toi koiran trimmaus on asia joka ei ole mikään ilo elämässä. Siihen menee kuulema koko päivä kun se ensin pestään ja sitten pitää kai vielä jostain syystä föönätä kuivaksi ennen parturointia jne. Ja ainakin tuolla villakoiralla on ihan jumalattoman kovaääninen ja kimeä haukku, raastaa oikeasti hermoja.
[/quote]
Trimmaamiseen menee tunti-kaksi. Mitä enemmän harjoittelee, sen nopeammin se menee. Väliaikoina ei tarvi turkille välttämättä tehdä mitään. Parin, kolmen viikon välein kun käyttää sen 1-2 tuntia turkinhoitoon, niin koira pysyy nättinä. Mutta se on asennekysymys. Itsestäni olisi rasittavampaa harjailla koiraa päivittäin ja imuroida karvoja talosta ja kieltää koiraa että ei saa mennä esim sohvalle ettei tule karvaa. Mutta ilman muuta turkkirotu vaiin sellaiseen perheeseen jossa ollaan valmiita turkkia hoitaamaan.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 23:47"]
Kiitos asiallisista vastauksista!
Tota Tiibetinterrieriä en ole aiemmin edes googlannut, mutta nyt kävin tutustumassa rotuun. Luonne vaikutti kyllä aika sopivalta, mutta turkinhoito vaikutti ehkä vähän liian vaativalta. Ollaan siis ihan valmiita käyttämään aikaa siihen koiran turkinhoitoon, mutta mielummin kuitenkin sellainen rotu, missä turkinhoito ei vie ihan hirveästi aikaa.
Kääpiösnautseri oli aikoinaan yhdellä kaverilla ja siitä ei tosiaan lähtenyt karvaa. Luonnekuvauksen perusteella ("ei mikään sylikoira") ei kuitenkaan vaikuta meidän koiralta, koska halutaan just sellainen sylikoira, joka kyhnyttää tossa kyljessä rapsutettavana, mutta silti innostuu kaikista leikeistä yms.
Ja pakko sanoa vielä noista toyvillakoirista, että onhan ne pentuina tosi suloisia =) Joku niiden ulkonäössä vaan tökkii sitten, kun ovat isompia, mutta tosiaan voihan turkki olla erinäköinenkin trimmauksesta riippuen. Ja just yks päivä itse asiassa näin kaksi toyvillakoiraa, joita en ensiksi villakoiriksi edes tunnistanut. Yksi miinuspuoli noissa on lisäksi kuitenkin vielä se, että koira tuntuu tosi hauraalta. Meidän lapset ovat jo suht vanhoja, eivätkä kohtelisi koiraa kovakouraisesti, mutta ehkä vähän pieni koira meidän makuun. Tosin se yksi vaihtoehtomme Griffon ei taida olla kovin paljon isompi, mutta on jotenkin skrodempi.
Lisää koirarotuja, joista ei irtoa peruselämässä karvaa?
ap
[/quote]
Terve villakoira ei ole hauras. Pentuna pitää toki varoa, varsinkin ettei astu päälle, koska koira seuraa ihmisiä koko ajan. Mutta aikuisena on sitkeää tekoa, hyppää korkealle ja korkealta eikä mene rikki. Sirorakenteinen on kyllä, mutta sen vuoksi tosi ketterä.
Bichon frice ja villakoira ei ulkonäkönsä puolesta kiinnosta ja olen niin pinnallinen, että koiran täytyy olla jollain tavoin myös suloisen näköinen, vaikka se ei tietenkään ole tärkein asia. Joku varmaan ymmärtää tämänkin väärin, mutta esim. noi villakoirat ei vaan ole musta kivannäköisiä (toisin kuin suurin osa koirista on), enkä halua sellaista koiraa, jonka ulkonäkö ei yhtään miellytä. Noita pieniä villakoiria näkyy kyllä tosi paljon eli ilmeisesti ovat tosi mukavia koiria varsinkin lapsiperheissä. Ja "kauneushan on katsojan silmissä" eli varmasti monen mielestä villakoira on tosi söpö, vaikkei minun mielestä olekaan.
Mun tuntemista Jack Russelin terriereistä ja Kultaisista noutajista irtoaa ihan hirveästi karvaa, joten vastaaja numero 14 ei ehkä ollut ihan tosissaan...?
ap
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 21:37"]
Bichon frice ja villakoira ei ulkonäkönsä puolesta kiinnosta ja olen niin pinnallinen, että koiran täytyy olla jollain tavoin myös suloisen näköinen, vaikka se ei tietenkään ole tärkein asia. Joku varmaan ymmärtää tämänkin väärin, mutta esim. noi villakoirat ei vaan ole musta kivannäköisiä (toisin kuin suurin osa koirista on), enkä halua sellaista koiraa, jonka ulkonäkö ei yhtään miellytä. Noita pieniä villakoiria näkyy kyllä tosi paljon eli ilmeisesti ovat tosi mukavia koiria varsinkin lapsiperheissä. Ja "kauneushan on katsojan silmissä" eli varmasti monen mielestä villakoira on tosi söpö, vaikkei minun mielestä olekaan.
Mun tuntemista Jack Russelin terriereistä ja Kultaisista noutajista irtoaa ihan hirveästi karvaa, joten vastaaja numero 14 ei ehkä ollut ihan tosissaan...?
ap
[/quote]
Minä oon tuo toyn omistaja. Itse ajattelin ennen samoin villisten ulkonäöstä mutta oli pakko suostua tuohon rotuun kun oli käytännössä lähes ainoa vaihtoehto mikä kelpas allergiselle miehelle. Nyt oon tottunut hömppään ulkonäköön =D Ja koiranhan voi trimmata monen näköiseksi. Lyhyeksi ajeltuna toy on kuin minikokoinen labradorinnoutaja. Mutta ymmärrän pointtisi.
Esimerkki: isovilla lyhyessä turkissa http://www.poodleforum.com/attachments/poodle-grooming/16441d1299287836-time-take-sagan-down-short-tomorrow-dsc_4498.jpg
Kaverillani on kultsi ja siitä lähtee ihan tajuttomasti karvaa. Toisella kaverilla on russeleita, heillä on myös aika paljon karvaa joka puolella talossa. Ainoat rodut joista tiedän ettei karvaa lähde on bisoni ja villis. Havannan koirasta lähtee kuulemma vähän vähemmän mutta kyllä siitäkin lähtee. Ja sitten on kokonaan karvattomat rodut, mutta niille voi kuulemma tulla esim aknea ihoon mikä ei kuulosta kivalta. Toivottavasti löydätte mieleisen rodun.
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 21:43"]Esimerkki: isovilla lyhyessä turkissa http://www.poodleforum.com/attachments/poodle-grooming/16441d1299287836-time-take-sagan-down-short-tomorrow-dsc_4498.jpg
[/quote] No ei ole kivan näköinen :-D
Snautseri tai Kääpiösnautseri.
Karvaa ei lähde oikeastaan ollenkaan, jos vaan käyttää trimmauksessa ja nypinnässä n.4 krt vuodessa. (Oikeasti ei ole mikään "jos käyttää", vaan jos snautserin otat niin se on pakko viedä nypittäväksi ja putsille.)
Negatiivinen puoli on se että on tosi hankalaa löytää ammattitaitoinen, osaava nyppijä ja trimmaaja lähialueelta ja jos sellainen on, niin se trimmaa vain tuttujen koiria tai on buukattu ihan täyteen.
(Ei saa koskaan viedä minne tahansa trimmiin, esim. on tapauksia jossa joku idioottitrimmaaja on väkisin repinyt karvat koirasta irti, vahingoittaen koiraa vakavasti.)
Mutta sitten ne positiiviset puolet:
Aivan valloittava luonne, rakastaa perhettään ja ihmisiään, haluaa olla arjen kaikissa touhuissa mukana, jos tottuu pienestä asti lapsiin niin rakastaa niitä, energinen, kokoonsa nähden jaksaa vaikka minkälaiset lenkit ja rakastaa liikkua (kääpiösnautseri).
Itsepäinen monesti ja fiksu, eli höynäyttää omistajaansa jos vaan tilaisuuden saa. Aivan ihana rotu. :)
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 22:14"][quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 21:43"]Esimerkki: isovilla lyhyessä turkissa http://www.poodleforum.com/attachments/poodle-grooming/16441d1299287836-time-take-sagan-down-short-tomorrow-dsc_4498.jpg
[/quote] No ei ole kivan näköinen :-D
[/quote]
Ihan tavallinen peruskoira?
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 14:58"]Bichon frise <3 aktiivinen koira, vaikksöa "pehmolelumainen" ulkonäkö! Virtaa riittä vielä 1,5 h lenkinki jälkeen. Vaatii trimmauksen parin kk välein, samoin päivittäin harjaus ja karstaus ettei turkki takkuunnu tai pahimmassa tapauksessa huopaannu. Karjaa ei lähde ollenkaan. Ainoastaan harjauksessa harjaan irtoaa hieman karvoja. Kesällä kannattaa trimmmauttaa turkki ihan lyhyeksi niin koiralla mukavempi olla helteillä :)
[/quote]
Virtaa vielä 1,5 h lenkinkin jälkeen? Vau :D (älä ota pahalla, tunnen kivan bichonin, mutta nauratti vähän tuo. Kyllä kaikkien terveiden koirien pitäisi pystyä kävelemään 1,5 tuntia ilman ongelmaa)
Villakoira sopii tuohon kuvaukseen täydellisesti. Ja googlaile keskikokoisia villakoiria erilaisissa trimmeissä, voit yllättyä, miten monipuolinen koira se on ulkonäöltään. Lyhyeksi ajeltuna tyylikäs peruskoira, teddynä suloinen nalle, terrierileikkauksessa no, terrieri jne. Perinteinen leijona on ehkä se tylsin ja nykyään harvoin nähty vaihtoehto.
Minultakin ääni tiibetinterrierille. Mainioita koiria eikä irtoa karvaa vaikka sitä palkon onkin.
Kiitos asiallisista vastauksista!
Tota Tiibetinterrieriä en ole aiemmin edes googlannut, mutta nyt kävin tutustumassa rotuun. Luonne vaikutti kyllä aika sopivalta, mutta turkinhoito vaikutti ehkä vähän liian vaativalta. Ollaan siis ihan valmiita käyttämään aikaa siihen koiran turkinhoitoon, mutta mielummin kuitenkin sellainen rotu, missä turkinhoito ei vie ihan hirveästi aikaa.
Kääpiösnautseri oli aikoinaan yhdellä kaverilla ja siitä ei tosiaan lähtenyt karvaa. Luonnekuvauksen perusteella ("ei mikään sylikoira") ei kuitenkaan vaikuta meidän koiralta, koska halutaan just sellainen sylikoira, joka kyhnyttää tossa kyljessä rapsutettavana, mutta silti innostuu kaikista leikeistä yms.
Ja pakko sanoa vielä noista toyvillakoirista, että onhan ne pentuina tosi suloisia =) Joku niiden ulkonäössä vaan tökkii sitten, kun ovat isompia, mutta tosiaan voihan turkki olla erinäköinenkin trimmauksesta riippuen. Ja just yks päivä itse asiassa näin kaksi toyvillakoiraa, joita en ensiksi villakoiriksi edes tunnistanut. Yksi miinuspuoli noissa on lisäksi kuitenkin vielä se, että koira tuntuu tosi hauraalta. Meidän lapset ovat jo suht vanhoja, eivätkä kohtelisi koiraa kovakouraisesti, mutta ehkä vähän pieni koira meidän makuun. Tosin se yksi vaihtoehtomme Griffon ei taida olla kovin paljon isompi, mutta on jotenkin skrodempi.
Lisää koirarotuja, joista ei irtoa peruselämässä karvaa?
ap
Lancashire heeler. Lyhyt turkki, säkäkorkeus 30cm. On pienin paimenkoirarotu.
Meillä on lagotto, ja siitä ei lähde kuin joku tuppo joskus jos kovasti itseään rapsuttaa. Turkki ajetaan lyhyeksi 2krt/vuosi. Luonne on tosiniloinen, lapsirakas, touhottaja, innostuva, sylikoira, hellyydenkipeä, älykäs, väsymätön... Miinuspuolena tietty herkkyys, joka joillakin näkyy arkuutena ja epäkuuloisuutena vieraita ihmisiä ja/tai asioita kohtaan ja voi ilmetä myös ärhäkkyytenä. Mutta ovat todella persoonallisia ja valloittavia. Eivät ehä maailman helpoimpia koiria kouluttaa, mutta erittäin palkitsevia, jos haluaa että koira on muutakin kuin omistajaansa tahdotta palveleva nössö :).
Entäs karkeakarvainen mäyräkoira?
[quote author="Vierailija" time="15.10.2014 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="14.10.2014 klo 16:39"]Jotkut ei vissiin lukenut kokonaan mun ekaa viestiä. Siinä kirjoitin, että se, ettei koirasta lähtisi karvaa, ei todellakaan ole ainoa kriteeri, mutta yksi sellainen. Ja oli se oikein tai ei, mä lähden selvittämään sopivaa rotua niin, että ensin selvitän tämän karva-asian ja sen jälkeen kaiken muun. Muita tärkeitä kriteereitä koiralle/koirarodulle on mm. seuraavat asiat: *Pieni- tai maksimissaan keskikokoinen, jotta koiran kanssa on helppo liikkua julkisilla kulkuneuvoilla ja jotta ala-asteikäiset lapsetkin (10 v +) voivat koiraa itsenäisesti ulkoiluttaa. *Sellainen keskiaktiivinen rotu eli ei sellainen, mikä vaatii ihan tolkuttomasti liikuntaa ja harrastuksia, mutta kuitenkin sellainen, joka jaksaa/haluaa käydä pitkilläkin lenkeillä, metsäretkillä, erilaisissa harrastuksissa. *Ei näyttelykoiraksi, ei vaan kiinnosta. *Asutaan kerrostalossa, joten haukkuherkkä koira ei ole paras mahdollinen. Griffon on ymmärtääkseni juuri tuollainen ilmoittava koira ja siksi pitäisi miettiä tosi tarkkaan, voitaisko sellainen ottaa eli kuinka helppo se on kouluttaa pennusta asti olemaan haukkumatta jokaista oven takana kulkijaa. Eri asia on haukkua, jos ovikello soi, mutta olisi naapureille aika ikävää, jos koira haukkuisi koko päivän kaikkia, jotka rappukäytävässä liikkuvat. Riistaviettiä ei tarttisi välttämättä olla, ettei joskus vapaana ollessaan (lähinnä maalla, täällä kaupungissa tuskin koskaan olisi vapaana koirapuistoa lukuunottamatta) lähde jonkun linnun tms. perään. Ja yksi tärkein kriteeri on se, että rodun pitäisi olla sellainen, että koira olisi luonteeltaan tottelevainen ja kiltti eli ns. miellyttämisenhaluinen. Koira saa sen sijaan olla energinen touhottajakin, mielummin kuin sellainen makoilija. Oliko nyt jo tarpeeksi kriteerejä tuon karvan lähtemättömyyden lisäksi? ap [/quote] Älä ota espanjanvesikoiraa. Jo tuo haukkukriteeri sulkee sen pois. T. Viimeiset 10 vuotta rodun parissa ollut.
[/quote]
Ihan vinkkinä vaan, että kaikenrotuisia koiria käytetään näyttelyissä, mutta mikään rotu ei ole sellainen joka ei selviäisi ilman näyttelyitä. Jos siis rotua ollaan valitsemassa, ei näyttelyhalukkuudellasi ole pätkääkään väliä.
Minäkin unohtaisin sinuna vesikoirat, eivät ole ihan helpoimmasta päästä yleensä. Pikkukoirista on melko vaikea löytää hiljaisia rotuja, pienet rodut kun ovat lähes poikkeuksetta ilmoittavia. Jos hilse ei siis ole ongelma (allergia), niin miten olisi tuollainen kiinanharjakoira? Eivät täysin äänettömiä nekään, mutta pitkään jo lemmikeiksi jalostettuja. Talvella vaatii pukemista eikä ole ihan paukkupakkasten koira puettunakaan, mutta ilmeisesti ette nyt ihan himoliikkujia ole?