Pakkomyynti/tyrkyttäminen -kaupan alan osaajia paikalla?
Tämä on nyt tällainen spin off -ketju niille kamalin työpaikka- ja huonoin palvelu- ketjuille. Niiden perusteella asiakkaita ahdistaa se, kun myyjät tuputtavat tuotteita joita ei asiakas ei ole tullut ostamaan ja myyjiä ahdistaa tehdä sitä tyrkytysmyyntiä (+ paineet myynnistä). Tietääkö joku, että onko tuon todettu kuitenkin olevan firmalle kannattavaa, tuon tyrkyttämisen? Onko siitä esim. jotain tutkimuksia että tuotto joka tapauksessa nousee vaikka asiakkaat pääosin inhoavat pakkomyyntiä?
Ajattelen itseäni sitten asiakkaana tai myyjänä, niin kummassakin roolissa tuo asia ahdistaisi. Asiakkaana ehkä enemmänkin ärsyttäisi, ihan jopa siinä määrin että äänestän jaloillani ja kannatan mielelläni firmoja, joissa mietitään oikeasti asiakaspalvelua eikä sitä, miten saadaan tyrkytettyä mahdollisimman paljon. Mitä ilmeisimmin isot kihot ovat kuitenkin sitä mieltä, että tyrkytys on päivän sana, joten kiinnostaisi tietää onko tuolle asiakaspalvelutyylille oikeasti jotain esim. tutkimuksellista perustetta.
Järjettömintä on, että jopa marketeissa nykyään on välillä näitä, että kassan pitää kysyä "ostaisitko tästä myös tällaiset kätevät kengännauhan suoristajat". Ne myyjät lähinnä herättää sympatioita etenkin kun huomaa, etteivät mielellään itsekään sitä tee. Sen sijaan firmasta yleisesti tulee huono kuva. Aivan päinvastaisen fiiliksen taas voi saada aikaan esim. se, että kassalla onkin vaikka jostain tuotteesta ilmaisnäyte tarjolla. Tulee niin paljon mukavampi fiilis siitä kaupasta ja positiivinen kuva myös siitä tuotteen valmistajasta verrattuna siihen, että jotain yritetään myydä pakolla.
Kommentit (65)
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:33"]
Mikä oli kysymys?
[/quote]
Kysymys on jo pariin otteeseen esitetty. Se oli se, että onko tuota mitenkään todettu ja todistettu, että tyrkyttävä myyntityyli on oikeasti kannattavaa pidemmän päälle. Koska ainakin minun kaltaiseni asiakkaat (sitähän en tiedä miten pieneen vähemmistöön kuulun) äänestävät jaloillaan, koska en tiedä monia niin ärsyttäviä asioita kuin tuputus.
ap
Gigantissa alkoivat tuputtamaan jotain vakuutusta järkkäriin.Sanoin kaksi kertaa ettwn tarvitse, kolmannella kerralla haistatin myyjälle paskat ja kävelin ulos.
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:40"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:31"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:22"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:19"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:13"]
Teen töitä opintojen ohessa. Nyt on tullut Veikkauksen pelit kassalle ja työnantajalta ohje, että väh. 3 pitää myydä per työvuoro. Ahdistaa jo valmiiksi mennä tarjoamaan uhkapelejä. En tosiaan ostaisi jos joku mulle tuputtais.
[/quote]
Jep, just tää. Luulisi sen riittävän, että ne pelikupongit on tarjolla siinä kassalla, olen itsekin pari kertaa heräteostoksena ostanut. Sen sijaan jos mulle niitä yritetään tuputtaa niin en osta.
ap
[/quote]
rahan voi suoraan antaa vähävaraiselle suomalaiselle perheelle.
[/quote]
Mites tämä nyt liittyikään aiheeseen?
[/quote]
Kauppa ei saa sitä rahaa itse vaan provikat niitten myynnistä. Veikkaus sen rahan saa, josta valtaosta menee järjestön ylläpitämiseen ja johtajien palkkoihin, palkintojen maksatukseen sekä mitä päätetään jakaa erillaisiin kohteisiin. Erittäin harva niillä kupongeilla mitään voittaa joten jos jotain haluaa sponsata niin sen rahan voi antaa suoraankin.
[/quote]
Okei mutta ei liity ketjun aiheeseen.
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:46"]

Voi vaikkapa köyhälle kassaneidille antaa sen rahan kun että mafiaa rahoittaa.
Mä inhoan tuputtamista ja todellakin välttelen kaikkia sellaisia kenkä- ja vaateliikkeitä, joissa olen myyjän pakkomyynnin kohteeksi joutunut. Haluan asioida rauhassa ja sovitella sekä harkita ostoksiani ihan itsekseni. Osaan kyllä kysyä sitten jos esim. kiinnostavasta vaatteesta ei löydy kokoa. En kaipaa myyjän mielipidettä ylipäätään mistään, eikä hänen tarvitse tietää mitä etsin ja mihin tarkoitukseen.
Supermarketeissa sentään saa asioida suht rauhassa, siksi tuleen nykyisin hankittua monet vaatteetkin niistä :)
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:34"]
Hyvä myyjä myy mitä vaan ja asiakas ei koe tyrkytyksenä.Tilannetajua kehiin!
[/quote]
No jaa, noinkohan vaan. Mä taidan sitten olla todella poikkeava yksilö, kun mulle ei todellakaan myydä mitä vaan saati että mä en kokisi sitä tyrkyttämisenä. Mä koen ihan hienovaraisenkin lisämyynnin vähän ärsyttävänä ja suosin paikkoja joissa sitä ei harrasteta. Jos mä en jotain tarvitse, niin ei mulle sitä tarvetta kyllä oikein pysty myyjä synnyttää.
ap
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 21:15"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:34"]
Hyvä myyjä myy mitä vaan ja asiakas ei koe tyrkytyksenä.Tilannetajua kehiin!
[/quote]
No jaa, noinkohan vaan. Mä taidan sitten olla todella poikkeava yksilö, kun mulle ei todellakaan myydä mitä vaan saati että mä en kokisi sitä tyrkyttämisenä. Mä koen ihan hienovaraisenkin lisämyynnin vähän ärsyttävänä ja suosin paikkoja joissa sitä ei harrasteta. Jos mä en jotain tarvitse, niin ei mulle sitä tarvetta kyllä oikein pysty myyjä synnyttää.
ap
[/quote]
Ei ei ei.
Lisämyynnin tarkoitus ei ole myydä asiakkaalle jotain mitä se ei tarvitse, vaan myydä sille asia jonka se tarvitsee, mutta ei tiedä sitä juuri sillä hetkellä tarvitsevansa.
Ei ole tarkoitus luoda tarvetta, siinä mennään pieleen jos niin ajatellaan. Mä luulen että sulle on nyt tehty sitä lisämyynniksi tarkoitettua pakkomyyntina/tuputuksena, jolloin siitä jää tosi nega kuva asiakkaalle.
Hyvä esimerkki onnistuneesta lisämyynnistä voisi olla:
- Olet ostamassa imuria, myyjä kysyy haluatko ostaa siihen samalla pölypussit, koska imurissa ei ole tai siinä on joku kelvoton harjoittelumallipussi.
Sulla on tarve, koska ilman pussia et imuroi, et vain välttämättä tajua siinä ostotilanteessa sitä/tiedä minkälaisilla lisävarusteilla imuri tulee, koska olet ostamassa sitä imuria.
Huonoa lisämyyntiä sitten olisi ryhtyä tarjoamaan pölynimuriasiakkaalle vaikka jääkaappia, liesituuletinta jne.
Tiiätkö mitä tarkoitan?
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 21:23"]
Tiiätkö mitä tarkoitan?
[/quote]
Tiedän joo, kommenttini koski sitä viestiä jota lainasin tuossa viestissäni. Siinä sanottiin, että hyvä myyjä myy mitä vaan ja asiakas ei koe tyrkytyksenä.
ap
Noh, olen ollut puhelinmyyjänä. Puhelinmyyntiyritys ei elä, ellei se myy. Myynti ei tule itsestään. Eli luuri on otettava jatkuvasti käteen. Myydä pitää ja tuotteesta pitää yrittää kertoa, mutta tyrkyttäminen pitää verhota ovelasti. Ei saa olla suora tyrkky, vaan salatyrkky.
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 21:23"]
Ei ei ei.
Lisämyynnin tarkoitus ei ole myydä asiakkaalle jotain mitä se ei tarvitse, vaan myydä sille asia jonka se tarvitsee, mutta ei tiedä sitä juuri sillä hetkellä tarvitsevansa.
Ei ole tarkoitus luoda tarvetta, siinä mennään pieleen jos niin ajatellaan. Mä luulen että sulle on nyt tehty sitä lisämyynniksi tarkoitettua pakkomyyntina/tuputuksena, jolloin siitä jää tosi nega kuva asiakkaalle.
Hyvä esimerkki onnistuneesta lisämyynnistä voisi olla:
- Olet ostamassa imuria, myyjä kysyy haluatko ostaa siihen samalla pölypussit, koska imurissa ei ole tai siinä on joku kelvoton harjoittelumallipussi.
Sulla on tarve, koska ilman pussia et imuroi, et vain välttämättä tajua siinä ostotilanteessa sitä/tiedä minkälaisilla lisävarusteilla imuri tulee, koska olet ostamassa sitä imuria.
Huonoa lisämyyntiä sitten olisi ryhtyä tarjoamaan pölynimuriasiakkaalle vaikka jääkaappia, liesituuletinta jne.
Tiiätkö mitä tarkoitan?
[/quote]
Lisään vielä tähän, että paikat joissa minä olen tuputusta kohdannut ovat olleet vaatekauppoja (ja joskus noita marketteja). Ainakaan missään noista ei ole ollut tuollaista imuri-pölypussi -tyyppistä tilannetta (jollaisessa ymmärrän lisämyynnin idean) vaan nimen omaan siinä kassalla tai kassan lähistöllä on jotain tuotteita, joita yritetään tyrkyttää kaikille ostajille tyyliin "eikös laiteta tästä vielä tällaiset kivat alushousut mukaan". Juu EI.
ap
Kauppakeskus Myllyn isommassa Click -liikkeessä on töissä vaalea, varmaan virolaissyntyinen 40-50-vuotias nainen. Puhuu ymmärrettävää, mutta huonoa suomea. Ja sitä tyrkyttämisen määrää... Ensimmäisen kerran kun näin tämän naisen töissä yllämainitussa liikkeessä, tuli VÄLITTÖMÄSTI kimppuun "mita etsitte", no, kerroin etsiväni yksinkertaisia tossuja (huom! yksinkertaisia!) jotka on suht edulliset. Se muija poukkoili ympäri liikettä ja huusi toisesta päästä mulle näyttäen jotain vaaleanpunaista tossua missä oli kauheasti jotain yksityiskohtia, eli just sellaista mitä en etsinyt. Sanoin taas että etsin yksinkertaisia tossuja, ja se vaan jatkoi ja valikoi kaikki rumat tossut eteeni. Lopuksi oli pakko siirtyä pienempään Clickiin katsomaan... Tän jälkeen oon aina käynyt ovella katsomassa onko se töissä ja jos on, en sillä kertaa katso kenkiä :D ei pahalla, mutta vähän liian innokasta myymistä, varsinkin kun ei ymmärrä antamaani ohjetta, yksinkertaista...
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 21:36"]
Noh, olen ollut puhelinmyyjänä. Puhelinmyyntiyritys ei elä, ellei se myy. Myynti ei tule itsestään. Eli luuri on otettava jatkuvasti käteen. Myydä pitää ja tuotteesta pitää yrittää kertoa, mutta tyrkyttäminen pitää verhota ovelasti. Ei saa olla suora tyrkky, vaan salatyrkky.
[/quote]
Niin salaista tyrkytystä ei olekaan etteikö sitä sellaiseksi tajuaisi. Mulle on puhelinmyyjät soitelleet aika paljon, eikä kukaan ole minulle saanut myytyä yhtään mitään. Nämä "mä soitan nyt tosi kivalla asialla" tai "mä en oo myymässä mitään" on varmaan sitä "sala"tyrkkyä?
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:41"]
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 20:33"]
Mikä oli kysymys?
[/quote]
Kysymys on jo pariin otteeseen esitetty. Se oli se, että onko tuota mitenkään todettu ja todistettu, että tyrkyttävä myyntityyli on oikeasti kannattavaa pidemmän päälle. Koska ainakin minun kaltaiseni asiakkaat (sitähän en tiedä miten pieneen vähemmistöön kuulun) äänestävät jaloillaan, koska en tiedä monia niin ärsyttäviä asioita kuin tuputus.
ap
[/quote]
No en mä tiedä, että onko sitä mitenkään tutkittu tai todistettu, mutta meillä (b2b) myynnissä huomaa kyllä, jos koko tiimi on hiki hatussa yrittänyt löytää asiakkaille parhaita mahdollisia lisämyyntituotteita ja suu vaahdossa kehunut tuotteita ja löytää myyntiargumentteja. Helppoa se ei ole, varsinkaan, jos yritys tai pomot ei tue myynninedistämistä mitenkään (kunnolliset tuotteet, valmiit argumentit/myyntipuheet, onnistuvat toimitukset, kampanjaa tukeva materiaali yms.). Se hyvä puoli ainakin b2b-myynnissä tuputtamisesta on, että jos tietää asiakkaan tarpeen ja saa myytyä vaikka 15% enemmän tavaraa tai laajennettua asiakkaan tuotevalikoimaa, ja asiakas itsekin kokee tuotteen olevan hyvä ja myyvä, niin seuraavalla kerralla voi taas myydä vähän enemmän.
[quote author="Vierailija" time="12.10.2014 klo 22:03"]

Ok, ymmärrän. Tämä toisaalta lienee aika kaukana siitä perus vaatekauppojen ja markettien "lisä"myynnistä, joka ei ilmeisesti lisämyynnin kriteereitä täytäkään jos lisämyynnin ideana on juuri se, että kyseessä on jokin juttu mitä asiakas tarvitsee muttei vaan hoksaa sitä sillä hetkellä.
ap
Nostetaanpa huvikseen kun täällä on tuosta tyrkyttämisestä ollut nyt puhetta.
Kaakkurin Citymarket tuputtaa joka helevetin kerta kassalla jotain Veikkauksen pelejä. En ole koksaan pelannut enkä tule pelaamaan. Vaihdoin toiseen kauppaan kun niin ätsytti !!!
Oulun anttila tyrkyttää jotain helevetin sateenvarjoja, heijastimia tai muuta sellaista kassalla. Boikotoin ko. kauppaa, koska osaan ihan itsekin ostaa jos tarvitsen
Oulun Vila on painajainen. En käy siellä koskaan, vaan menen Stockmannin Vilan osastolle jos jotain haluan. Tiedän kymmeniä henkilöitä ( ja täällä olleiden keskustelujen perusteella meitä on tuhansia) jotka boikotoivat Vilaa juuri tuon takia
Todella törkeää. En ymmärrä, miksi kauppiaat eivät sitä itse tajua.
Kappahlissa kun menee maksamaan ostosiaan, myyjä alkaa nykyään epätoivoisesti tyrkyttämään sukkia, sormikkaita ym hälää mitä kassan läheisyydessä sattuu olemaan. Menee maku koko vaateketjusta.
Joskus postissa oli sama homma jos menit noutamaan pakettia. Tuli ihan vaivaantunut olo.
Tää lisämyynti vaatii asiakkaan kannalta hyvää tilannetajua ja ymmärrystä lopettaa heti, jos asiakasta ei kiinnosta. Sellainen päälleliimattu myyntipuhe ärsyttää.
sen sijaan jos vaatekaupassa olen saanut myyjän apua ja hän saattaa ehdottaa, vaikka, että "tuohon mekkoon sopisi muuten tosi kivasti huivi, ollaan saatu juuri uusi toimitus, käynpä hakemassa sulle pari sopivaa vaihtoehtoa" saatan ollakin kiinnostunut. Tai jos korttiostoksilla kysytään, että "onkos sulla jo postimerkkejä?", tai kännykkäkaupassa ehdotetaan suojakuoren hankkimista niin se on Ok, mutta tuollainen asiaan liittymätön pakkomyynti ärsyttää ja oletan myös, että kieltoni uskotaan saman tien eikä aleta vänkäämään vastaan.
Kyllä se lisämyynti todella kannattaa vaikkei ärsyyntyneenä asiakkaana uskoisi. Ystäväni oli ennen juurikin Bestsellerin liikkeessä töissä, ja siellä tuo "tyrkytys" oli ihan ehdoton edellytys. Yllättävän moni ostaa extraa kun myyjä tekee lisämyynnin ammattimaisesti.
Tällä hetkellä tuo samainen ystävän on erään vaateketjun liikkeen myymäläpäällikkö, ja kertonut useasti miten on myynyt vaikka farkkuja ostamaan tulleelle asiakkaalle kahdet farkut, paitoja ja takin. Ja kyse ei todellakaan ole mistään pakkotyrkyttämisestä, vaan nämä samat asiakkaat tulevat uudestaan ja uudestaan ja kysyvät nimenomaan tätä ystävääni palvelemaan. Hänen liikkeensä ei todennäköisesti olisi pystyssä ilman lisämyyntejä (on itse sanonut).
Mutta joo, tiedän juurikin nuo (erityisesti Vilan) rasittavat myyjät jotka ahdistelevat pukukopeilla, myymälät on myös suunniteltu niin että "karkuun" ei oikein pääse :D en nyt suorastaan boikotoi niitä mutta välttelen kyllä.
Lisämyynti on yksi helpoimmista tavoista lisätä kassavirtaa. Ostomoodissa oleva asiakas lompakko kädessä jo valmiina.
Itsekin olen useamman kerran päätynyt ostamaan vaatteeseen sopivan korun tai aluspaidan myyjän suosituksesta. Palveluahan tuo on, johon voi myös sanoa ei. Älkää ottako sitä niin itseenne!