"Nainen on naiselle susi."

"Sari Helinin juontaman ISTV:n Huono Äiti -ohjelman seitsemännessä jaksossa on aiheena ruuhkavuodet ja se, minkälaista arvostelua äidit saavat muilta äideiltä." (IS 12.10.)

"Elina Ketola kertoo, että jo raskausaikana tähän, että kaikki muut tiesivät paremmin mitä voi ja mitä ei voi tehdä.
- Vaikein asia äitinä olemisessa oli juuri se. Pelkäsin mennä leikkipaikoille. Se oli naisten raadollisuuden huipentuma. Hiekkalaatikon reunalla ruodittiin kaikki asiat äitiydestä, Ketola kertoo."

Olen itse ensimmäistä kertaa raskaana, 7. kuulla, ja tämä on kyllä tullut huomattua. Aika kevyitä ovat kommentit toistaiseksi olleet: "Älä tee vatsalihasliikkeitä", "Muista käydä kampaajalla nyt, sitten et neljään kuukauteen pääse mihinkään", "Sun pitäis lihoa enemmän raskausaikana, mä ainakin laihduin imettäessä 6 kiloa". Mutta eivätköhän nuo sanomiset vielä tuosta tiukkene viimeistään kun lapsi syntyy.

Olen aika itsepäinen ja oman tien kulkija, joten muiden mielipiteet eivät tekemisiini vaikuta. Suurin osa menee toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, ja jotkut hyvät neuvot sisäistän mahdollista tulevaa käyttöä varten.

Toisaalta, olen samaan aikaan erittäin herkkä ihminen, ja tuo mielipiteiden sataminen pakottaa kyllä terästäytymään ja kovettamaan kuorta.

Nyt ajattelen, että siinä tilanteessa kun joku kertoo vähänkään tiukempaan sävyyn näkemyksiään on paras nyökytellä ja "myönnellä" ja unohtaa asia saman tien. Vastaan väittäminen on turhaa, koska ne näkemykset ovat usein todella voimakkaita, ja varsinkaan koska en voi tietää vielä mistään mitään koska olen vasta raskaana (?). Eikä minun tarvitse todistella tai selitellä esimerkiksi ajatuksiani imetyksestä kenellekään ulkopuoliselle. Ikävä kyllä jotkut huomautukset jäävät kuitenkin herkkään mieleen pyörimään, ja toisaalta tekisi kuitenkin mieli sanoa vastaan jos olen eri mieltä eikä vain istua hiljaisena (en normitilanteissakaan "istu hiljaa" kuin harvoin). Hankala ilmiö.

Mikäköhän siinä äitiydessä on mikä saa jotkut (yllättävän monet) ihmiset niin kärkkäiksi? Puhumattakaan siitä että eihän vauvoja, äitejä, perheitä ja tilanteita voi mitenkään verrata, kaikki ovat omanlaisiaan.

Ehkä tämä koko homma on vain niin totaalinen ja voimakas tunne- ja fyysinen kokemus, jo tästä raskaudesta alkaen, että sitä on vaikeaa tarkastella objektiivisesti tai muiden erilaisesta näkökulmasta?