Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Sain perinnöksi koiran - en jaksa enää. Onko koirille olemassa rauhoittavia?
04.09.2021 |
Tässä sitä on nyt muutamat kuukaudet hieman totuteltu uudenlaiseen elämään, kun minusta tuli hieman yllättäen taas koiranomistaja. Koira ei tunnu olevan moksiskaan, asettui heti taloksi ja sille tielle jäätiin.
Eipä siinä mitään. Kiva koira. Tuo mukavasti iloa ja eloa elämään. Ihan hyväkäytöksinenkin - niin siis paitsi silloin, kun pitäisi lähteä herran kanssa lenkille.
Voi hyvä jumala sentään. Miten kaikki voikaan olla niin mielenkiintoista? En koiran aiemmista elintavoista sen suuremmin tiedä, mutta mielessä kyllä on käynyt, että onko tätä koiraa säilötty koko pienen ikänsä jonkun kiven alla vai miksi kaikki tuntuu olevan niin uutta, ihanaa ja ihmeellistä?
Kaikki, siis aivan kaikki vastaantulijan on potentiaalisia kavereita. Sekä lapset että aikuiset, kissat että koirat. Kun joku tulee lenkillä vastaan, niin sama toistuu aina. Häntä vispaa, peppu heiluu, hihnan päässä tepsutellaan tai hypitään tasajalkaa, välillä pitää jopa vokalisoida kun aiemmin mainitut ei tunnu riittävän. Ei sentään kisko itseään henkihieverissä eteenpäin, tyytyy pelkkään hihna kireällä olemiseen. Pyöräilijät onneksi ehtivät huitaista ohi ennen kuin ehtii heittää kierrokset kattoon, luojalle kiitos siitä.
"Hei! Katsos muori, siellä on kaveri! Mennään leikkimään - äkkiä, tule jo, NYT MENNÄÄN!"
No mutta kun piru vie ei me kaikkien kanssa voida olla kavereita! Jotkut kyllä mielellään pysähtyvät ja tämä onnesta soikeana tervehtii ja tekee tuttavuutta. Lasten kanssa osaa olla yllättävänkin varoen, muiden koirien kanssa mielellään leikkisi hyvinkin mielellään. Kenenkään kanssa ei ole saanut riitaa aikaiseksi.
Lenkkeily tämän koiran kanssa ei ole enää laisinkaan mukavaa. Silloin kyllä viihdyn, kun aamuvarhain mennään kävelykierrokselle muu maailman vielä nukkuessa, mutta huokaisen aina pitkään, kun on päivä/iltalenkin aika.
Pakko pätkäistä tämä maratoniviesti kahteen osaan. Älkää vielä paetko paikalta, vedän henkeä ja jatkan alla olevassa viestissä >>
Kommentit (32)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisi kyllä veemäistä saada koira perinnöksi.... Pakkohan se olisi hoitaa kuitenkin.
Meillä oli vähän samanlainen.
Googlaa "reactive dog training".
Positiivista treenia ja aikaa vaatii, mutta korjattavissa.
Huonompi vaihtoehto olisi agressiivinen räkyttäjä. Aktivointia, älyleikkejä , koira ei liikunnalla välttämättä rauhoitu. Toki liikuntaa tarvitsee.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jollei sitä ole leikattu, niin tiedoksi että leikkaaminen yleensä rauhoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä labradorinnoutajan käytökseltä. Arvasin rodun jo ennen kun kerroit sen. Varsinkin näyttelylinjaiset ovat ylisosiaalisia ja kaikesta kiinnostuneita, eikä se tarkoita, että ne on kasvaneet perunakellarissa. En tiedä mitä asialle voi tehdä se kun on koiran olemus sellainen. Ehkäpä kannattaisi käydä kurssilla, jossa opetetaan koira ohittamaan nätisti muut kulkijat. Kurssin toimivuudesta ei voi mennä takuuseen labradorin kohdalla.
Ehkä koiraa voi vielä kouluttaa ja opettaa. Ja sitten erikseen muualla tutustumis- ja leikkihetket. Ota selvää kirjoista, kouluttajien ohje, naksutin, palkkio jne. Toistoja?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä labradorinnoutajan käytökseltä. Arvasin rodun jo ennen kun kerroit sen. Varsinkin näyttelylinjaiset ovat ylisosiaalisia ja kaikesta kiinnostuneita, eikä se tarkoita, että ne on kasvaneet perunakellarissa. En tiedä mitä asialle voi tehdä se kun on koiran olemus sellainen. Ehkäpä kannattaisi käydä kurssilla, jossa opetetaan koira ohittamaan nätisti muut kulkijat. Kurssin toimivuudesta ei voi mennä takuuseen labradorin kohdalla.
Kurssi on hukkaan heitettyä rahaa reaktiivisen koiran kanssa. Pitää lähteä toteuttamaan reaktiivisen koiran uudelleenkoulutusta lenkki kerrallaan.
Onnistuisiko herkuilla saada huomio pois vastaantulijoista? Eli koulutusta siihen ulkoiluun niin alkaa ennenpitkää sujua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko labradorinnoutaja? Ne ovat juuri tuollaisia, kiinnostuneita kaikesta ja koko ajan tutustumassa ihisiin ja toisiin koiriin. Jos on labbis, ihan normaalilta kuulostaa.
Tehkää ohitustreenejä.
Oikeasti paljon kivempi noin kuin että labbiksen kokoinen koira olisi kaamea pelkoaggre remmirähjä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olisi kyllä veemäistä saada koira perinnöksi.... Pakkohan se olisi hoitaa kuitenkin.
Perintöä ei ole pakko ottaa vastaan.
Kieltämättä aggressiivinen mesoaja olisi paljon ikävämpi kohtalo, voihan sen näinkin ajatella. Ihan hyvä tuurihan tässä on sinällään käynyt. Haluan uskoa, että kyllä tämä tästä vielä paremmaksi käy, vaikka aina ei jaksa usko riittää.
Koira tosiaan on leikattu vuosikkaana eli kolmisen vuotta sitten. Lieköhän rauhoitti koiraa, vai olikohan meno vieläkin villimpi aikoinaan? Labradori tosiaan on.
Kiitos vinkeistä. Aloitin jo hieman googlettelemaan reaktiivisen koiran kanssa toimimisesta ja jatkan tätä taas hetkisen kuluttua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaa hyvin tyypilliseltä labradorinnoutajan käytökseltä. Arvasin rodun jo ennen kun kerroit sen. Varsinkin näyttelylinjaiset ovat ylisosiaalisia ja kaikesta kiinnostuneita, eikä se tarkoita, että ne on kasvaneet perunakellarissa. En tiedä mitä asialle voi tehdä se kun on koiran olemus sellainen. Ehkäpä kannattaisi käydä kurssilla, jossa opetetaan koira ohittamaan nätisti muut kulkijat. Kurssin toimivuudesta ei voi mennä takuuseen labradorin kohdalla.
Kurssi on hukkaan heitettyä rahaa reaktiivisen koiran kanssa. Pitää lähteä toteuttamaan reaktiivisen koiran uudelleenkoulutusta lenkki kerrallaan.
Pari alapeukuttajaa ei tiedä mistä on kyse tällaisen koiran kanssa. Kurssilla jossa opetataan ohittamaan koiria maksat jotain 50 e tunti siitä, että kävelette toistenne ohi. Reaktiivisen koiran kanssa tällainen ei vaan toimi. Kokemuksesta kerron.
Meidän labbis oli tollanen just 10-11 -vuotiaaksi asti. Naapurin labbis myös, kuoli 10-vuotiaana eikä ollut vielä ehtinyt rauhoittua :D
Alue: Aihe vapaa
Ja homma jatkuu.
Kotiin kun päästään, niin edessä on kuin aivan toinen koira. Kuin itse rauhan tyyssija. Torkkuu paljon, köpöttelee seurassani puutarhassa, pohdiskelee lintujen menoa ikkunan läpi ja kotiin jää työpäivän ajaksi yksin ilman pienintäkään ongelmaa. Kylään jos joku tulee, niin istuu mielellään vierailijan viereen silitettäväksi, mutta ei riehu eikä rieku eikä ota nokkiinsa, jos käsketään rauhoittumaan omalle pedilleen jaloista pyörimästä.
Pitäisi tehdä ja aktivoida koiraa enemmän, mutta minä en aina jaksa tuota intoilua. Saati että vielä pitäisi mennä ihmisten ilmoille ja muiden mukaan jotain harrastamaan ja energiaa purkamaan? Mitä siitäkin vielä tulisi?
Välillä jätän kylmästi koiran kotiin ja lähden vapaapäivänä yksin lenkille. Ai sitä ihanaa autuutta, kun saa vain rauhassa olla ja mennä menojaan. Omatunto hieman soimaa, mutta tuleepahan ainakin urheiltua, kun rouva lenkittää ensin koiran ja sitten vielä itsensäkin.
Välillä tapaamme tuttavien koirien kanssa ja tämä saa leikkiä sielunsa kyllyydestä. Tarpeeksi kun on mesottu ja ehkä vielä käyty lenkilläkin yhdessä, niin energiatasot selvästi putoavat ja osaakin käyttäytyä niin kuin muut kunnon koirakansalaiset konsanaan. Vauhti hidastuu, levätäkin malttaa, enää ei tarvitse hötkyillä vaan voi vaan olla ja nauttia.
Koira on labradori, pian 4-vuotias, leikattu, näy-linjainen. Yksin kun olen liikkellä, niin katselen kaihoten kiltisti lenkkeileviä koiria, joita ei muu väki kiinnosta tuon taivaallista. Joku vastaantuleva mies jo totesikin, että "juu, tuollainen se meidänkin koira oli nuorempana. Kyllä se onneksi sitten rauhoittui, kun kilahti 10 vuotta täyteen." Ei jumal...
Jakaisitteko, palstalaiset hyvät, neuvoja toivonsa jo menettäneelle. Mitä ihmettä minä tämän kanssa nyt oikein teen?