Onko epänormaalia miettiä kuolemaa päivittäin

Vierailija kirjoitti:

Jatkuva kuoleman ajattelu on useasti vastuunpakoilua omasta elämästä.

Ei ole. Ajatukset sinänsä eivät voi olla vastuunpakoilua, ainoastaan teot. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Älä vaan ajattele mitään epänormaalia!

Mitä hyvänsä sinulle ikinä onkaan tapahtunut niin sinun pitää jatkaa normaaleiden asioiden ajattelemista ja tekemistä vaikka väkisin. Muutoinhan saattaa käydä vaikka kuinka pahasti. Sinun vain täytyy jatkaa sun normaalielämää normaalitavalla normaalitapoja, ihan pakko ihan pakko ihan pakko, vaikka väkisin! Et saa lipsua mihinkään epänormaaliin!

PS. Nyt voisin kirjoittaa mitä mieltä ehkä ihan oikeasti olen...

Jos elämä tuntuu sinusta noin pahalta, niin vika on sinun elämässäsi. Siis ei vika siinä ole, että olet hengissä, joten ei, hengen vieminen ei ratkaise. Vaan siis vika on sinun nykyelämässäsi, siinä minkälaista elämäsi on. Ja kun tuntuu noin pahalta kuin sinusta, niin ainoa toimiva ratkaisu taitaa olla se että jätät koko nykyelämäsi taakse. Kauas taakse, kauas pois, ikiajoiksi, hyvästi!

Vääränlainen elämä tuntuu pahalta. Jos löydät jostain toisenlaisen elämän, niin todennäköisesti sekään ei tunnu erityisen hyvältä, mutta kuitenkin vähemmän pahalta.

PPS. Mainitsit ap kaksi relevanttia asiaa: sulla on tarve lähteä pois ja sun elämä tuntuu tyhjältä.

Tuossa tilanteessa älyttömän monet ihmiset tekevät kaksi mokaa:

1. He lähtevät pois vauhdilla, kiskaisevat itselleen oikein jättimäisen irtioton, häipyvät huitsin nevadaan tietämättä yhtään että minne oikein on menossa ja mitä siellä sitten oikein meinaavat tehdä. Silloin menee elämänjärjestelyt mönkään siellä uudella paikkakunnalla eli mistään ei tule yhtään mitään.

2. He yrittävät maanisesti täyttää sitä tyhjää tunnetta alkamalla tehdä älyttömän monia asioita. Se vain lisää sisäistä pahoinvointia, polttaa itseä loppuun, oikeasti satuttaa ihmistä.

Kun taas oikeasti pitäisi lähteä hitaasti ja valmistellen. Ja älä yritä täyttää sitä sisäistä tyhjyydentunnettasi! Et voi täyttää tai vältellä tai paeta sitä! Se tyhjyydentunne ei tule loppujen lopuksi läheskään kokonaan siitä minkälainen elämäsi on, vaan kyllä se tulee myös sisältäsi. Sinulla on syvällä sisälläsi jotain kurjaa. Se kurja juttu ei ikinä voi parantua jos pidät itsesi liian aktiivisena, vaan päinvastoin: tarvitset etäisyyttä, aikaa, hitautta, passiivisuutta,...

Kiitos tästä viestistä. Laittoi kyllä ajattelemaan asioita. Ap

Mielesi hakee ratkaisukeinoja pahaan oloosi. Itse uskon, että kuolemalla kyllä pääsisi kaikesta pahasta, mutta ei olisi sitten mahdollisuutta enää mihinkään hyväänkään. Toisaalta, jaksaako sitä hyvää elävänäkään tavoitella...

Itse mietin yhdessä vaiheessa itsemurhaa joka päivä lähes vuoden ajan. Lopulta en pystynyt tappamaan itseäni, ja oli pakko alkaa jotenkin rämpiä jaloilleen. Edelleen yritän, ja edelleen itsemurha tulee mieleen, kun ei mistään tule mitään. Saa nähdä, miten naisen käy.

Vierailija kirjoitti:

Onhan se. Yleensä masennuksen oire. Ei se kuolema käytännössä niin hääviä ole. Ja kun joku kuolee niin se aiheuttaa kärsimystä muille ihmisille lopuksi ikää, joten mitään hyvää siinä ei yleensä ole. Vasta kun olet tarpeeksi pitkään elänytja kituuttanut, on kuolema helpotus kaikille.

Tuota mä en ole koskaan tajunnut, siis että miksi noin sanotaan.

Meidän lähimmäisiä on esim sellaiset ihmiset kuin raamatun laupias samarialainen. Jos olet puolikuollut niin hän yrittää auttaa. Mutta jos kuolet niin en usko että se häntä aivan hirveästi satuttaa, ei järin pitkäksi aikaa.

Vierailija kirjoitti:

Minulla nuo eivät liity masennukseen vaan pakkoajatuksiin. Sittemmin siihen on, toki terapian avustuksella, tottunut. Ei niitä enää koko ajan ole, mutta usein kuitenkin. Nykyään suhtaudun niihin aika neutraalisti eivätkä ne ahdista.

Tuotakaan mä en ole koskaan tajunnut että joillain ihmisillä on jotain "ahdistavia ajatuksia". Outoja ongelmia.

Jos ajatukset ahdistavat niin ehkä ne sitten on jotain "pakkoajatuksia" tms.

Mutta aloituksen tulkitsin siten että aloittajan elämä ahdistaa häntä tai tuntuu hänestä niin pahalta että kuolema vaikuttaa vapautukselta pahasta. Ahdistavan elämän vuoksi hän kuolemaa ajattelee. Sen kuoleman ajatteleminen ei ahdista häntä. Jos nyt yhtään mitään aloituksesta tajusin.

Vierailija kirjoitti:

Kaikki kuolee joten sama se vaikka sitä miettisi. Itse jännitän lähinnä omien vanhempien kuolemaa.

Minäkin jännitin ennen. Sitten neljä vuotta sitten se pahin tapahtui, ja nyt on konkreettista isäni kuoleman miettimistä joka päivä. Mitähän se muilla on...