Lue keskustelun säännöt.
Onko epänormaalia miettiä kuolemaa päivittäin
04.09.2021 |
Usein herää ajatuksia että asiat helpottuisivat kun vaan kuolisi pois eikä olis enää mitään taakkoja kannettavana. Pääsis vaan koko elämästä pois. Iltaisin varsinkin nää ajatukset korostuu elämä on vaan niin tyhjää, sattuu ihan hengittää toisinaan
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Tokmannista löytyy köysiä halvalla.
Kiitos
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole. Me elämme ja päämäärä on kuolema. Luonnollista.
Kaikki kuolee joten sama se vaikka sitä miettisi. Itse jännitän lähinnä omien vanhempien kuolemaa.
Samoja ajatuksia. Koko elämä täynnä epäonnistumisia ja toivoo että kuolisi yhtäkkiä vain pois. En nää enää toivoa että asiat muuttuisi merkittävästi parempaan. Ja elämässäni onkin tapahtunut asioita jotka olisivat ajaneet varmasti monen jo itsemurhaan. Itse olen jo sinnitellyt, elämää voisi kuvailla epätoivoiseksi räpiköinniksi eteenpäin. Yritän pitää itseni jollain tapaa elämäniloisena päälle päin ettei puoliso lähtisi, silloin olen sitten ihan yksin koska elämä ajanut asiat siihen pisteeseen ettei sukulaisia, tuttuja tai kavereita ole. Kaikki tärkeimmät ihmiset ympärillä ovat vain kärsineet vuokseni, viimeksi tänään hyvin vanha äitini totesi että sinun kanssasi elämä on ollut yhtä vittua. 😔
Älä vaan ajattele mitään epänormaalia!
Mitä hyvänsä sinulle ikinä onkaan tapahtunut niin sinun pitää jatkaa normaaleiden asioiden ajattelemista ja tekemistä vaikka väkisin. Muutoinhan saattaa käydä vaikka kuinka pahasti. Sinun vain täytyy jatkaa sun normaalielämää normaalitavalla normaalitapoja, ihan pakko ihan pakko ihan pakko, vaikka väkisin! Et saa lipsua mihinkään epänormaaliin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Suvi-Anne Siimes sanoi kerran Eeva-lehden haastattelussa ajattelevansa kuolemaa joka päivä.
Ihan normaalia. Oman kuolemansa ajatteleminen on hyvä tapa meditoida. Kaikki asettuu oikeisiin mittasuhteisiin ja osaa olla kiitollinen jokaisesta ainutlaatuisesta päivästä, jonka saa elää.
Ajattelen itse kuolemaa päivittäin. Kuoleman läpi näkee värit kirkkaampina, kuulee kurkiauran huudot, maistaa syksyn omenat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jatkuva kuoleman ajattelu on useasti vastuunpakoilua omasta elämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tokmannista löytyy köysiä halvalla.
On muuten hyvä tarjous.
https://www.tokmanni.fi/sisalkoysi-14-mm-10-m-6419860373867
Pitäkö toi rasvata?
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan ajattele mitään epänormaalia!
Mitä hyvänsä sinulle ikinä onkaan tapahtunut niin sinun pitää jatkaa normaaleiden asioiden ajattelemista ja tekemistä vaikka väkisin. Muutoinhan saattaa käydä vaikka kuinka pahasti. Sinun vain täytyy jatkaa sun normaalielämää normaalitavalla normaalitapoja, ihan pakko ihan pakko ihan pakko, vaikka väkisin! Et saa lipsua mihinkään epänormaaliin!
PS. Nyt voisin kirjoittaa mitä mieltä ehkä ihan oikeasti olen...
Jos elämä tuntuu sinusta noin pahalta, niin vika on sinun elämässäsi. Siis ei vika siinä ole, että olet hengissä, joten ei, hengen vieminen ei ratkaise. Vaan siis vika on sinun nykyelämässäsi, siinä minkälaista elämäsi on. Ja kun tuntuu noin pahalta kuin sinusta, niin ainoa toimiva ratkaisu taitaa olla se että jätät koko nykyelämäsi taakse. Kauas taakse, kauas pois, ikiajoiksi, hyvästi!
Vääränlainen elämä tuntuu pahalta. Jos löydät jostain toisenlaisen elämän, niin todennäköisesti sekään ei tunnu erityisen hyvältä, mutta kuitenkin vähemmän pahalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulta on kaikki jo kuolleet. Minä täällä vaan elelen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Älämä on ihmisen parasta aikaa. Kannattaisi tehdä jotain eikä vaan synkkistellä.
Minulla nuo eivät liity masennukseen vaan pakkoajatuksiin. Sittemmin siihen on, toki terapian avustuksella, tottunut. Ei niitä enää koko ajan ole, mutta usein kuitenkin. Nykyään suhtaudun niihin aika neutraalisti eivätkä ne ahdista.
Mietin meidän ministerien kuolemaa päivittäin. :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älä vaan ajattele mitään epänormaalia!
Mitä hyvänsä sinulle ikinä onkaan tapahtunut niin sinun pitää jatkaa normaaleiden asioiden ajattelemista ja tekemistä vaikka väkisin. Muutoinhan saattaa käydä vaikka kuinka pahasti. Sinun vain täytyy jatkaa sun normaalielämää normaalitavalla normaalitapoja, ihan pakko ihan pakko ihan pakko, vaikka väkisin! Et saa lipsua mihinkään epänormaaliin!
PS. Nyt voisin kirjoittaa mitä mieltä ehkä ihan oikeasti olen...
Jos elämä tuntuu sinusta noin pahalta, niin vika on sinun elämässäsi. Siis ei vika siinä ole, että olet hengissä, joten ei, hengen vieminen ei ratkaise. Vaan siis vika on sinun nykyelämässäsi, siinä minkälaista elämäsi on. Ja kun tuntuu noin pahalta kuin sinusta, niin ainoa toimiva ratkaisu taitaa olla se että jätät koko nykyelämäsi taakse. Kauas taakse, kauas pois, ikiajoiksi, hyvästi!
Vääränlainen elämä tuntuu pahalta. Jos löydät jostain toisenlaisen elämän, niin todennäköisesti sekään ei tunnu erityisen hyvältä, mutta kuitenkin vähemmän pahalta.
PPS. Mainitsit ap kaksi relevanttia asiaa: sulla on tarve lähteä pois ja sun elämä tuntuu tyhjältä.
Tuossa tilanteessa älyttömän monet ihmiset tekevät kaksi mokaa:
1. He lähtevät pois vauhdilla, kiskaisevat itselleen oikein jättimäisen irtioton, häipyvät huitsin nevadaan tietämättä yhtään että minne oikein on menossa ja mitä siellä sitten oikein meinaavat tehdä. Silloin menee elämänjärjestelyt mönkään siellä uudella paikkakunnalla eli mistään ei tule yhtään mitään.
2. He yrittävät maanisesti täyttää sitä tyhjää tunnetta alkamalla tehdä älyttömän monia asioita. Se vain lisää sisäistä pahoinvointia, polttaa itseä loppuun, oikeasti satuttaa ihmistä.
Kun taas oikeasti pitäisi lähteä hitaasti ja valmistellen. Ja älä yritä täyttää sitä sisäistä tyhjyydentunnettasi! Et voi täyttää tai vältellä tai paeta sitä! Se tyhjyydentunne ei tule loppujen lopuksi läheskään kokonaan siitä minkälainen elämäsi on, vaan kyllä se tulee myös sisältäsi. Sinulla on syvällä sisälläsi jotain kurjaa. Se kurja juttu ei ikinä voi parantua jos pidät itsesi liian aktiivisena, vaan päinvastoin: tarvitset etäisyyttä, aikaa, hitautta, passiivisuutta,...
Vierailija kirjoitti:
Samoja ajatuksia. Koko elämä täynnä epäonnistumisia ja toivoo että kuolisi yhtäkkiä vain pois. En nää enää toivoa että asiat muuttuisi merkittävästi parempaan. Ja elämässäni onkin tapahtunut asioita jotka olisivat ajaneet varmasti monen jo itsemurhaan. Itse olen jo sinnitellyt, elämää voisi kuvailla epätoivoiseksi räpiköinniksi eteenpäin. Yritän pitää itseni jollain tapaa elämäniloisena päälle päin ettei puoliso lähtisi, silloin olen sitten ihan yksin koska elämä ajanut asiat siihen pisteeseen ettei sukulaisia, tuttuja tai kavereita ole. Kaikki tärkeimmät ihmiset ympärillä ovat vain kärsineet vuokseni, viimeksi tänään hyvin vanha äitini totesi että sinun kanssasi elämä on ollut yhtä vittua. 😔
Viisaus kertoo, että ennen kuin toteat olevasi masentunut, tarkista ettei ympärilläsi olevat ihmiset olekin kusipäitä…Halauksia
Sairastin psykoosin pari vuotta sitten ja tuntuu että sen jälkeen jotain ikäänkuin hävisi päästä. Kauniit muostotkin tuntuu kaukaiselta ja utuiselta, kuin unelta. Välillä mietin olinko oikeasti se ihminen, joka koki kaikki nuo asiat, joita välilä mielessäni muistelen. Kuin katsoisin itseäni filminaihalta. Tuntuu vaikealta selittää, mutta tuntuu kuin kaikki olisi vain tyhjää ja merkityksetöntä. Mikään ei tunnu oikein miltään mutten silti toisaalta ole edes surullinen kuin joskus iltaisin vain koen jonkinlaista alakuloa. Koko elämä on liian tasapaksua. Sen takia tuntuukin siltä että olisi vaan helpottavaa jos kuolisin pois, vaikka nukkuessani. Sekavaa tekstiä varmaan, en osaa vain tämän paremmin selittää. Ap
Onhan se. Yleensä masennuksen oire. Ei se kuolema käytännössä niin hääviä ole. Ja kun joku kuolee niin se aiheuttaa kärsimystä muille ihmisille lopuksi ikää, joten mitään hyvää siinä ei yleensä ole. Vasta kun olet tarpeeksi pitkään elänytja kituuttanut, on kuolema helpotus kaikille.