Lue keskustelun säännöt.
Vaikea tilanne appivanhempien kanssa, mikä avuksi?
10.10.2014 |
Tulipa taas itkettyä yhdessä aviomiehen kanssa appivanhempien käytöksen takia.
Olemme mieheni kanssa olleet yhdessä reilut neljä vuotta, joista 7kk naimisissa. Suhteella menee loistavasti, ei ole riitoja, seksiä riittää, taloudellinen tilanne on hyvä, ollaan molemmat tyytyväisiä esim. kotitiden jakoon jne. Luottamus pelaa ja lähes kaikki, jotka meidät tuntee, puhuu aina siitä, miten ihana pari ollaan ja selkeästi onnellisia yhdessä jne. Viihdytään mun perheen luona ja miehen siskon perheen kanssa ja vietetään paljon aikaa muidenkin lähialueella asuvien sukulaisten kanssa.
Sitten tuleekin se mutta. Appivanhempani eivät hyväksy minua ollenkaan.
Tienaan liian vähän ja elän mieheni siivellä, kun olen vain osa-aikatöissä ja opiskelen samalla toista korkeakoulututkintoani, mies taas vakituisessa, kohtuupalkkaisessa vakityössä. Houkuttelen kuulemma mieheni tuhlailevaan elämäntyyliin, kun mies on mun myötäni kiinnostunut mm. matkailusta ja ollaan välillä hankittu uusia huonekaluja. Lemmikkimme ovat appivanhemmille kauhistus ja rahareikä. Elämme kuulemma yli varojemme, vaikka rahaa jää säästön joka kuukausi. Appivanhemmat kommentoivat tilannetta miehelleni jatkuvasti, ja kyselevät minultakin, miten paljon olen ollut töissä ja milloin ja onko lisää töitä tiedossa ja mitä aion tehdä. Enhän minä nyt koulun päälle enää kokopivätyötä hanki, herranjestas. He myös utelevat, millä rahalla teen omia hankintojani ym.
Tänään mies tunnusti myös, että appivanhemat ovat kommentoineet myös ulkonäköäni halveksuvaan sävyyn, udelleet enkö laihduttaisi yms. Toki tiedostan ylipainoni, mutta en näe, että olisi millään lailla asiallista, että asiasta keskustellaan selkäni takana.
Tilanne on mennyt siihen pisteeseen, että mua ei kiinnosta nähdä appivanhempiani enää ollenkaan. He kuitenkin kyselevät, missä olen ja miksi en esimerkiksi vietä viikonloppuja heidän mökillään silloin, kun mieheni on siellä. En luonnollisesti innostu ajatuksesta viettää vapaa-aikani pienessä yhden huoneen mökissä kolmistaa appivanhempien kanssa, kun mies on metsästämässä. Heidän kotonaan kyllä käyn silloin tällöin mieheni kanssa, pyrin aina olemaan asiallinen ja ystävällinen, vaikka vaistoan, että minusta ei pidetä.
Mies ei enää uskalla sanoa mulle suoraan vanhempiensa puheista, vaan haluaa suojella mua, sillä tietää, että kommentit sattuvat, kun en voi tilannettani muuttaa sormia napsauttamalla. Mies myös pyrkii salailemaan esimerkiksi hankintojamme ja suunnitelmiamme vanhemmiltaan ja minä sitten kannustan rehellisyyteen ja yhteydenpitoon, sillä en halua, että appivanhemmat saisivat siitäkin syytä kommentoida suhdettamme.
Pelottaa jo ajatuskin siitä, mihin tilanne kehittyy, kunhan esimerkiksi lapset tulevat ajankohtaisiksi.
Onko muita samantyyppisessä tilanteessa olevia? Mitä tässä voi enää tehdä, kun miehen rauhanomainen puhuminen vanhemmilleen ei ole auttanut, mutta toisaalta välejäkään ei vielä haluttaisi katkaista?
Kommentit (31)
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:33"]
Minkä ikäisiä olette? Aikuistukaa nyt , hyvät ihmiset! Ei aikuisena tarvitse kaiken aikaa vaatia muiden ihmisten hyväksyntää, vaan on ensin hyväksyttävä itsensä ja itsevalitsemansa puoliso sellaisina kuin ollaan. Ei kannata edes yrittää vääntäytyä appivanhempien tai omienkaan vanhempien käsikirjoittamaan rooliin, vaan täytyy elää vain omaa elämäänsä.
Sano ihan suoraan appivanhemmille niin kuin tilanne on, että et sinä halua tulla sinne heidän moitittavaksi. Luultavasti se siinä tilanteessa ja näin suoraan päin naamaa sanottuna ryhtyvät selittelemään ... sitä odotellessa voit suunnitella omat repliikkisi.
Ettei vaan taustalla olisi sinun heikko itsetuntosi, joka saa sinut kiinnittämään huomiota sinua väheksyviin puheisiin. Kokeilepa vielä sitä taktiikkaa,jota itse toteutin; myönsin kaiken ja vielä lisäsin puolet. Esimerkiksi "eihän minun tarvitsekaan töitä tehdä, ja olen oikein ylpeä hyvätuloisesta miehestäni" ja "mitä iloa rahasta on jos sitä ei käytä - onneksi pojallanne on minut, että voi nauttia kaikesta siitä mitä rahalla saa, matkustelustakin".
Oletko koskaan ihmetellyt, miksi miehesi sisar ei kutsunut vanhempiaan häihinsä? Ehkä sinä et ole ainoa, johon he suhtautuvat kielteisesti.
[/quote]
Ollaan 25&29.
Ja nimenomaan olen miettinyt, miksi sisko ei kutsunut vanhempiaan häihinsä, vaan avioitui salaa. Sen takia en nimenomaan vielä haluaisi totaalisesti katkaista välejä, sillä nykyään miehen vanhemmat ovat ihan hyvissä väleissä sisaren ja tämän puolison kanssa. Toivoa kun näyttäisi jossain vaiheessa ehkä olevan.
Jos käytös on edelleen asiatonta, kun lapsia joskus mahdollisesti tulee, laitan kyllä välit poikki.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei tarvitse riidellä eikä välejä katkoa kokonaan mutta jotain on tehtävä koska eihän tuommoinen nössöily mitään auta. Olet ap ihan liian kiltti ja ymmärtäväinen. Ja takulla tulet samaan jatkossakin paskaa niskaa jos jatkat nöyristelyä.
Olette vai mahdollisimman vähän tekemisissä ja jos joskus olette saman katon alla hetken niin et kerrro mitään henkilökohtaista tai sitä käytetään sinua vastaan myöhemmin. Olet vain asiallinen ja neutraali.
Elät miehesi kanssa omaa elämäänne juurikin niinkuin haluatte ettekä kuuntele keneltäkään arvostelua tai dissaamista. Miehesi tehtävä on saada vanhempansa kuriin ja jos se ei onnistu niin miehesi on oikeassa että heitä ei teidän elämää pilaamaan tarvita!
Tiedän niin tuon tunteen. Paljon jaksamista sinulle. Oma anoppini on myös hankala, mutta päinvastaisesta syystä -teen liikaa töitä. Olen sitä mieltä, että jotkut vanhemmat ei vaan ymmärrä, että lasten puolisot eivät ole heidän valittavissaan. Oma anoppini varmaan toivoisi, että iltatähti-mieheni ei olsi mennyt kenenkään kanssa naimisiin. Kukaan ei saisi tulla hänen ja poikansa väliin. Aina löytyy noita tekosyitä, joista arvostella puolisoa. Oma mieheni on niin kiltti/nössö, että hän ei ikinä arvostelisi äitiään. Miehen varaan en siis hirveästi laskisi. Voit olla kultainen äiti, ihana mummu ja maailman v...maisin anoppi. Joskus tulee mieleen, että pitäisi lähteä menemään koko suhteesta - miksi turhaan kiusata itseään. Toisaalta sittenhän anoppi olisi voittanut "taistelun", sillä juuri minustahan hän haluaisi päästä eroon. Olen siis päättänyt, että parempi laiha sopu kuin lihava riita. Minä elän omaa elämääni, ja annan anopin kommenttien mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:18"]
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:09"]
Näiden provojen ansiosta olen ryhtynyt ottamaan etäisyyttä poikaan ja avovaimoonsa. Häät ovat keväällä ja jo nyt olen varmistanut, että olen mahdollisimman varattu koko talven ajan. Meillä ei tarvitse käydä enkä halua avominiää nähdä. Kuitenkin teen kaiken väärin. Peräänsä en kysele, en edes puhu hänestä tai kerro, että pojalla on avovaimoa, jos joku kysyy. Se on hänen asiansa, ei minun.
En halua tietää poikani elämästä yhtään mitään, joten pysykööt etäällä. Mökille en kutsu, vaikka siellä on 5 huonetta ja tarpeeksi tilaa. Katon väri ei kuitenkaan miellyttäisi miniää tai aallot lyövät rantaan väärässä tahdissa.
[/quote] No jos oikeasti olet noin katkera ja vihaa täynnä oleva ihminen niin varmaan ihan hyvä ratkaisu. Käytä myös muihin ihmissuhteisiisi. Muutoin anoppeihin ja miniöihin ja kaikkiin pätee ihan samat ystävällisyys, avoimuus, keskustelulla kaikesta selvitään -säännöt. Mutta sitten on tällaisia ihmisiä, jotka vain ovat elämän varrella tulleet niin täyteen kaikkea negatiivista, että ei mikään keskustelu auta. Omat appivanhempani olivat juuri tällaisia itsekeskeisiä juntteja. T. 13
[/quote]
En ole katkera vaan realisti. Minusta ei miniä pääse kirjoittamaan, että haukutaan ja moititaan ja puututaan, koska jos emme koskaan puhu toisillemme ja jos en koskaan puhu hänestä kenellekään, on hankala väittää, että olen ilkeä. Pojalla ja avominiällä on oma elämänsä, minä en siihen kuulu enkä halua kuulua. Lapsenlapsia ei tarvitse minun vuokseni tehdä, koska olen jo varamummona kummitytön ihanille lapsille, joiden oma isoäiti asuu kaukana. En siis jää vaille pikkuihmisten seuraa, vaikka poikani elämään en kuulukaan. Enkä todellakaan halua jakaa elämääni ventovieraan ihmisen kanssa vain siksi, että hän menee poikani kanssa naimisiin. Ystävällisyys ja avoimuus eivät ole hyveitä, joilla ihminen saa pidettyä elämänsä itsellään.
AP minulla oli erittäin samanlainen tilanne ja kirjoitin tänne jonkin aikaa sitten. Myös minun miestäni heti kuviteltiin nahjukseksi, mitä hän ei todellakaan ole. Olen joutunut jopa pyytämään miestäni hillitsemään suuttumustaan.
Meillä tilanne on nykyään tämä: En ole appivanhempien kanssa missään tekemisissä. En mene mihinkään missä he ovat ja mieheni ymmärtää tämän. On vihainen siitä appivanhemmilleen, ei minulle. Tunnen joskus pienen vihlaisun ajatellessani appivanhempia, mutta sen kanssa on vain elettävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuuntelin omien appivanhempieni ivailua, piilovittuilua, mitätöimistä ja pahantahtoista vihjailua melkein 20 vuotta. Mitään en osannut tehdä oikein enkä ollut ilmeisesti muutenkaan mieleinen miniä. Pari vuotta sitten tuli mitta täyteen ja puhuin suuni puhtaaksi eli käytännössä haistatin paskat heille. Sen jälkeen en ole ollut tekemisissä heidän kanssaan. Mies ja lapset saavat toki käydä kylässä heillä, sitä en mitenkään estele. Nyt on ihana rauha, ei tarvitse pelätä milloin joudun taas nälvinnän ja arvostelun kohteeksi. Joskus näin.
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:48"]
AP minulla oli erittäin samanlainen tilanne ja kirjoitin tänne jonkin aikaa sitten. Myös minun miestäni heti kuviteltiin nahjukseksi, mitä hän ei todellakaan ole. Olen joutunut jopa pyytämään miestäni hillitsemään suuttumustaan.
Meillä tilanne on nykyään tämä: En ole appivanhempien kanssa missään tekemisissä. En mene mihinkään missä he ovat ja mieheni ymmärtää tämän. On vihainen siitä appivanhemmilleen, ei minulle. Tunnen joskus pienen vihlaisun ajatellessani appivanhempia, mutta sen kanssa on vain elettävä.
[/quote]
27 jatkaa: Vanhemilleen siis tietenkin!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:45"]
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:18"]
[quote author="Vierailija" time="10.10.2014 klo 18:09"]
Näiden provojen ansiosta olen ryhtynyt ottamaan etäisyyttä poikaan ja avovaimoonsa. Häät ovat keväällä ja jo nyt olen varmistanut, että olen mahdollisimman varattu koko talven ajan. Meillä ei tarvitse käydä enkä halua avominiää nähdä. Kuitenkin teen kaiken väärin. Peräänsä en kysele, en edes puhu hänestä tai kerro, että pojalla on avovaimoa, jos joku kysyy. Se on hänen asiansa, ei minun.
En halua tietää poikani elämästä yhtään mitään, joten pysykööt etäällä. Mökille en kutsu, vaikka siellä on 5 huonetta ja tarpeeksi tilaa. Katon väri ei kuitenkaan miellyttäisi miniää tai aallot lyövät rantaan väärässä tahdissa.
[/quote] No jos oikeasti olet noin katkera ja vihaa täynnä oleva ihminen niin varmaan ihan hyvä ratkaisu. Käytä myös muihin ihmissuhteisiisi. Muutoin anoppeihin ja miniöihin ja kaikkiin pätee ihan samat ystävällisyys, avoimuus, keskustelulla kaikesta selvitään -säännöt. Mutta sitten on tällaisia ihmisiä, jotka vain ovat elämän varrella tulleet niin täyteen kaikkea negatiivista, että ei mikään keskustelu auta. Omat appivanhempani olivat juuri tällaisia itsekeskeisiä juntteja. T. 13
[/quote]
En ole katkera vaan realisti. Minusta ei miniä pääse kirjoittamaan, että haukutaan ja moititaan ja puututaan, koska jos emme koskaan puhu toisillemme ja jos en koskaan puhu hänestä kenellekään, on hankala väittää, että olen ilkeä. Pojalla ja avominiällä on oma elämänsä, minä en siihen kuulu enkä halua kuulua. Lapsenlapsia ei tarvitse minun vuokseni tehdä, koska olen jo varamummona kummitytön ihanille lapsille, joiden oma isoäiti asuu kaukana. En siis jää vaille pikkuihmisten seuraa, vaikka poikani elämään en kuulukaan. Enkä todellakaan halua jakaa elämääni ventovieraan ihmisen kanssa vain siksi, että hän menee poikani kanssa naimisiin. Ystävällisyys ja avoimuus eivät ole hyveitä, joilla ihminen saa pidettyä elämänsä itsellään.
[/quote] Et sinä ole realisti. Olet vain surullinen vanha nainen. Mutta kuten jo totesin, on varmasti kaikille parempi, että olet lähinnä omissa oloissasi. Olet niin täynnä kaikkea negatiivista.
Meillä päinvastoin, minä olen (avo)anoppi ja odotin, että saisin miniän johon tutustuisin ja olisin vähintään yhtä hyvä anoppi hänelle kuin omani on minulle. Mutta, miniäpä ei ole halunnut tutustua minuun, ei puhu, ei käy vierailulla kuin silloin, jos muuta sukua paikalla. Kylässä olen käynyt heillä muutaman kerran, enkä sanaakaan negatiivista ole sanonut, en miniästä, en asunnosta, eli ei ainakaan voi syyttä liiasta asioihin puuttumisesta ja arvostelemisesta. Tulen toimeen miniän ikäisten kanssa oikein hyvin, itsellä on iltatähti ja puisto sekä kerhotutuissa oli paljon samanikäisiä, töissä minulla samanikäisiä työkavereita ja aina meillä on hauskaa ja nauretaan paljon, olen välitön enkä arvostele ihmisiä. No, miniä on mitä on ja olen onnellinen poikani puolesta, että heillä on hyvä suhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sitten miehesi pitäisi sanoa vanhemmilleen että ottaa aikalisän, eli pidätte taukoa (voi olla montakin kuukautta) kunnes ymmärtävät että on/olette tosissaan!