Big Brother Suomi 2021 OFFICIAL
Sunnuntaina alkaa taas! BB-taloon on rakennettu 100 neliötä lisää tilaa ja se on suunniteltu kokonaan uudelleen. Häätötilanteet hoidetaan tänä vuonna ennennäkemättömällä tavalla! Odotatko jo tulevaa kautta?
Kommentit (105262)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ois uskonut tätä että Sami muuttui silmissäni inhokiksi. Kaikki viikot toivoin ettei Sami putoaisi. En enää. Omahyväinen piipitysnauru vitsiensä päälle ja muiden jekuttaminen. Omii saunaa itselleen niin etteivät voineet levitellä märkiä vaatteitaan. Likaisten pyjamanhousujensa laitto sunnuntai lähetyksiin. En ois uskonut että lähtee kiusaajien remmiin.
Minä en ihan ymmärtänyt tuotakaan tilannetta. Sami sanoi, että eikö niitä vaatteita voi laittaa kuivumaan jonnekin muualle. Toiset selittivät, että ei ole tilaa ja että kuivuvat kuitenkin nopeasti ja saadaan ne yöksi pois saunasta. Sami sanoi, että okei, laittakaa vain sitten saunaan. Sitten alkoi ihan järjetön huuto taas, miksei sinne saunaan muka voida viedä ja miksi Sami väittää vastaan. Useaan kertaan Sami sanoi, että hänelle asia on ok, mutta silti ihmetellään, miksi Samille ei käy. En ymmärrä, kuuluuko minun 24/7:ssa jotenkin väärin nuo äänet vai enkö ymmärrä suomen kieltä, kun tuo tilanne oli mielestäni taas ihan käsittämätön. Pekkakin sanoi, että ei kannata heittäytyä marttyyriksi niin Sami ihan oikeasti ihmetteli, mitä Pekka tarkoittaa. En ymmärrä, mitä Samin olisi pitänyt tuossa tilanteessa sanoa.
Helppoa. Kaiken selittää se mitä tapahtui vartti sen jälkeen tupakkapaikalla.
Jassu, yllätys yllätys, oli tupakalla Mellun ja Villen kanssa ja Jassu aloitti että "Mulla alkaa taas mennä hermo tuohon (Samiin)" Ja sitten hän jatkoi tuosta saunaepisodista, joka oli Samille ollut täysin ok juttu.
Jassu ei halunnut siitä ok juttua, vaan Jassu halusi siitä jankata, että muut asukkaat nimeäisivät Samia taas muka jankkaajana.
Muistakaa mikä päivä oli tulossa! Nimeämispäivä.
Jokainen torstai ilta ja perjantai aamu, Pekka ja Jassu ovat alkaneet lyömään puukkoa erityisesti Samin selkään (paras esimerkki, ja paras ylilyönti on ollut se Pekan "kasvatuskeskustelu"). Mutta Jassu on sitä lyönyt muidenkin, mm. Minnan selkään.
Ajattelin jo viikolla että Jassu olisi alkanut oikeasti lämpenemään Samia kohtaan, mutta kirjoitin jo silloin että epäilen kuitenkin pahasti että Jassu on taas pelaamassa. Ja, oikeassa olin. Jassu heittää kaikki bussin alle jos hänelle toisena vaihtoehtona on 30 000 euroa rahaa. Olen sanonut muutaman kerran aikaisemmin ja eilinen rähinä sen todistaa. Jassu on sydämeltään paha ja ilkeä. Pekka on myös ilkeä, mutta enemmän sekopäisellä tavalla. Onneksi Sami ei lähtenyt tuohon jankkaamaan, vaan yritti koko ajan vetäytyä pois toistaen että asia on hänelle ihan ok.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh mikä ukko Pekka. Yölliset keskustelut olohuoneessa. Oksettavaa.
Olen huomannut, että tällä kaudella monet yölliset keskustelut on mennyt katsojilta melko täydelleen ohi. Niitä ei koosteissa näytetä, koska ovat liian pitkiä tai tulevat väärään aikaan. Mutta monet näistä keskusteluista avaavat uusia näkökulmia asukkaan persoonaan.
Esimerkiksi Lassen outo choko-monologi ekalla viikolla, jolloin moni (niin paikalla olleista asukeista kuin vähistä katsojista) pohti, onko kyse jännityksestä vai mt-ongelmista. Samaten Taavin yöllinen keskustelu Melodyn kanssa avasi Taavin vainoharhaisuutta ja sitä miten syvissä vesissä hän ui koko ajan.
Nyt kyllä kerrotte mikä tuo Lassen choko-mologi oli, joka välillä nousee esille. Kausi on jo yli puolen välin enkä vieläkään tiedä. :(
Choco on Lassen kaveri. Oliko rauhanturvaajissa tutuksi tullut. Semmoinen rento kaveri jolle sattuu kommelluksia joista juttua Lasse tarinoi. Choco on salanimi. Komee kaveri kuulema. Tykkään Chocosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huh mikä ukko Pekka. Yölliset keskustelut olohuoneessa. Oksettavaa.
Anssi on vielä oksettavampi (otti salaa kortsun pois kun oli huovan kanssa sillai)
Huopa ei kyllä tule edes raskaaksi tai saa tauteja.
Oli pakko kirjoittaa että huova, koska ei mene läpi muuten. Huovan voitte lukea sillä äänellä millä kuvittelette vaikk Tarja Halosen puhuvan, niin ymmärrätte mitä sanalla oikeasti tarkoitettiin.
Huova on se sellainen nainen (voi olla mieskin) joka myy palveluitaan.
Olisit voinut kirjoittaa esim prostituoitu tai ilotyttö.
No en tiedä mikä hän oli. Käsitin että joku onl y fan s.
Eipä tuolla ole mitään väliä, vaikka olisi ollut leipuri.
Temppu oli ala-arvoinen.
Sit kun on tiedossa ketä on häädössä, Niin kertokaa toki heti.
Oikeasti, minä luovutan pian tämän palstan kanssa, kun nämä lainaukset eivät toimi. Olen nyt noin tuhat kertaa yrittänyt vastata tuolle, joka puhui ylipainoisista ja heti seuraavassa kommentissaan sanoi, että hän ei puhunut ylipainoisista. Eli tälle ihmiselle kehottaisin lukemaan itse sen viestin johon kommentoin. Siinä nimenomaan puhuttiin ylipainoisista. Jos se lainaamani viesti ei ollut sinun kommenttisi, se minunkaan kommenttini ei ollut sinulle.
Choco on Lassen toinen persoona.
Vierailija kirjoitti:
Mikä vika on puhelinsekstailuassa, jos siihen on kummankin suostumus? Täällä kuiva p i llut on kateellisina, kun eivät edes dikpikkejä saa.
Puhelinsekstailussa ei olekaan mitään väärää.
Pekka sanoi tehneensä sitäKIN.
Se mikä on väärää, on se että Pekka on ottanut ensiksi kuvia ja videoita kalustaan ja sen jälkeen pyytänyt naiselta lupaa, että saisiko sellaisen lähettää, ilman että ovat harrastaneet mitään kivaa, ja sitten hän on sen LÄHETTÄNYT vaikka lupaa ei ole tullut!
Tajuatko? Hän on ottanut kuvan. Pyytänyt luvan, mutta sitten hän on sen myös heti lähettänyt! Tämän hän kertoi ihan itse kun Taavi, Ville ja Jassu nauroivat epäuskoisena ja pudistelivat päitään.
Eikö tuon korstu pois -jutun tehnyt Anssin joku tuttu, ei Anssi itse?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellainen sairaanhoitaja meillä tuossa Pekassa: "Mengele teki juttuja, joista lääketiede voi tänäkin päivänä olla kiitollinen."
pekka sanoi mengelen sanoneen että tulevaisuudessa lääketiede tulee olemaan kiitollinen.
huomaatko eron?
ja kyllä. pekka on sairaanhoitaja ja ensihoitajaksi kouluttautunut.
Pekka on mun inhokki, mutta ärsyttää tässä ketjussa vääristely ja propagandan nimissä tapahtuvat heitot. Hyvä, kun korjasit. Tuntuikin vähän sairaalta mielipiteeltä.
Siis miten tehtävä jo loppui? Oliko se rata muka jo?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ois uskonut tätä että Sami muuttui silmissäni inhokiksi. Kaikki viikot toivoin ettei Sami putoaisi. En enää. Omahyväinen piipitysnauru vitsiensä päälle ja muiden jekuttaminen. Omii saunaa itselleen niin etteivät voineet levitellä märkiä vaatteitaan. Likaisten pyjamanhousujensa laitto sunnuntai lähetyksiin. En ois uskonut että lähtee kiusaajien remmiin.
Minä en ihan ymmärtänyt tuotakaan tilannetta. Sami sanoi, että eikö niitä vaatteita voi laittaa kuivumaan jonnekin muualle. Toiset selittivät, että ei ole tilaa ja että kuivuvat kuitenkin nopeasti ja saadaan ne yöksi pois saunasta. Sami sanoi, että okei, laittakaa vain sitten saunaan. Sitten alkoi ihan järjetön huuto taas, miksei sinne saunaan muka voida viedä ja miksi Sami väittää vastaan. Useaan kertaan Sami sanoi, että hänelle asia on ok, mutta silti ihmetellään, miksi Samille ei käy. En ymmärrä, kuuluuko minun 24/7:ssa jotenkin väärin nuo äänet vai enkö ymmärrä suomen kieltä, kun tuo tilanne oli mielestäni taas ihan käsittämätön. Pekkakin sanoi, että ei kannata heittäytyä marttyyriksi niin Sami ihan oikeasti ihmetteli, mitä Pekka tarkoittaa. En ymmärrä, mitä Samin olisi pitänyt tuossa tilanteessa sanoa.
Helppoa. Kaiken selittää se mitä tapahtui vartti sen jälkeen tupakkapaikalla.
Jassu, yllätys yllätys, oli tupakalla Mellun ja Villen kanssa ja Jassu aloitti että "Mulla alkaa taas mennä hermo tuohon (Samiin)" Ja sitten hän jatkoi tuosta saunaepisodista, joka oli Samille ollut täysin ok juttu.
Jassu ei halunnut siitä ok juttua, vaan Jassu halusi siitä jankata, että muut asukkaat nimeäisivät Samia taas muka jankkaajana.
Muistakaa mikä päivä oli tulossa! Nimeämispäivä.
Jokainen torstai ilta ja perjantai aamu, Pekka ja Jassu ovat alkaneet lyömään puukkoa erityisesti Samin selkään (paras esimerkki, ja paras ylilyönti on ollut se Pekan "kasvatuskeskustelu"). Mutta Jassu on sitä lyönyt muidenkin, mm. Minnan selkään.
Ajattelin jo viikolla että Jassu olisi alkanut oikeasti lämpenemään Samia kohtaan, mutta kirjoitin jo silloin että epäilen kuitenkin pahasti että Jassu on taas pelaamassa. Ja, oikeassa olin. Jassu heittää kaikki bussin alle jos hänelle toisena vaihtoehtona on 30 000 euroa rahaa. Olen sanonut muutaman kerran aikaisemmin ja eilinen rähinä sen todistaa. Jassu on sydämeltään paha ja ilkeä. Pekka on myös ilkeä, mutta enemmän sekopäisellä tavalla. Onneksi Sami ei lähtenyt tuohon jankkaamaan, vaan yritti koko ajan vetäytyä pois toistaen että asia on hänelle ihan ok.
Älä nyt liiottele, sen verran yliampuvaa tekstiä.
Mua huvittaa, miten bb-keskusteluissa valehdellaan tapahtumista ihan niinkuin kukaan ei pääsisi tarkastaa, mitä oikeasti on sanottu. Yleensä nämä valehtelijat ovat ottaneet sanan sieltä ja toisen täältä ja sitten onkin omissa kuvitelmissa ihan eri versio tapahtumista.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten tehtävä jo loppui? Oliko se rata muka jo?
Kauppatehtävä loppui.
Häädössä : säälipiste-sami , Sössö-pekka ja melody. Ja kaksi lähtis !! (tämä olis siis mun oma toive!)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä tuo Nooran sivallus: ai onks sulla yksinoikeus syödä niitä.
melodin ilme....
Kyllä, Melodyn ilme oli paljon puhuva. Nyt parin pvn aikana olen seurannut hänen ilmeitään. Välillä siihen liittyy supinaa esim Villen kanssa, joka on aina samaa mieltä kenen kanssa puhuu. Melody saanut jonkin ihme yksinvaltiuden määräillä Kaikesta, varsinkin keittiöön liittyvästä.
Öykkärinä se on ottanut sen vallan. Noora on ainoa rohkea, joka uskaltaa väittää sille vastaan. "Kova" pohjanmaan mieskin muna ruttuiseksi vartalon sisään kadonneena piipittää ja kyselee Melodylta onko sipulit pannulla hyviä.
:D
BB kokki : sekoittaa ruokaa ja sitten sapuskaa suuhun taas sekoittaa ja taas suuhun.Aika monta palaa menee suuhun muutaman minuutin aikana.Aika pokka muija kun itse määrää säännöt paljon saa ottaa juustoa ym..
Tekeeköhän töissä noin ?
Vierailija kirjoitti:
Onko muuten Laura L:n nyxän exällä temppari Miralla sama ammatti kuin Anssilla. Tunsiko Anssi Lauran?
Onko Anssi personal trainer?
Vierailija kirjoitti:
Onko muuten Laura L:n nyxän exällä temppari Miralla sama ammatti kuin Anssilla. Tunsiko Anssi Lauran?
Kyllä, kaikki maailman tubettajat ja striimaajat tuntevat toisensa.
Vierailija kirjoitti:
Eihän sikarikerhostakaan tienneet pelkästään koosteiden katsojat paljon mitään. Sitten 24/7 katsojia sanottiin valehtelijoiksi, kun kerrottiin, mitä talossa oikeasti tapahtuu.
Nyt katsomatta 24 / 7 ja huomaa etten tiedä mitään , koosteista saa vain kuvan joka tahdotaan näyttää . Ennen kun katsoin live niin ihmisistä sai erikuvan kun koosteista sai .
Onko muuten Laura L:n nyxän exällä temppari Miralla sama ammatti kuin Anssilla. Tunsiko Anssi Lauran?