Haluaisin vain yhden lapsen. Kärsiikö lapsi jos ei ole sisaruksia?

Olen kokenut omat sisarukseni suurena rikkautena sekä lapsena, että aikuisena. Nykyään on ihanaa kun omilla lapsilla on läheiset suhteet sisaruksiin ja serkkuihin. Mieheni on ainokainen ja hyvä tyyppi, toivoi omille lapsille sisaruksia.

Olen töissä lasten ja nuorten parissa ja aika ajoin vastaan tulee kaameita ainokaisia. Ei ole lapsen vika, syytän vanhempia. Lapsia jotka ovat tottuneet olemaan aikuisten keskipiste. On myös kamalia perheitä, joissa sisarusten välit huonot, tästäkin syytän vanhempia.

Jos teet vain yhden lapsen, älä tee pikkuvanhaa viisastelijaa. Ainokaiset pienenä päiväkotiin. Jos teet monta, ole tasapuolinen lapsillesi.

Kannattaa laittaa vauva.fi sivuston päätettäväksi teidän perheen lisääntymis suunnitelmat👍 Miten hitossa sitä ollaan aikanaan pystytty tekemään päätöksiä, ennen nettiä siis!?

Minulla on yksi lapsi. Nyt 8-vuotias. Ei ole kauaakaan, kun pohti, että ei itsekään halua aikuisena kuin korkeintaan yhden lapsen. Ainoana lapsena on kuulemma kivaa. Omien sanojensa mukaan ei jaksaisi sellaista jatkuvaa riitelyä mitä kavereilla on sisarusten kanssa.

Meillä lapsi on aika ujo ja pienessä porukassa viihtyvä. Hänellä on yksi todella tärkeä kaveri ja loppujen kanssa on harvakseltaan. Hänellä on pari harrastusta, joissa viihtyy ja jotka vievät aikaa. Tuntuu olevan suosittu koulussa, mutta itse vetäytyy pienempään porukkaan mielummin. Olin itse lapsena samanlainen, mutta lapsuuden perhe oli iso eikä koskaan ollut rauhaa. Olen vähän ”kateellinen” omalle lapselleni, kun hän saa olla rauhassa ja yksin silloin, kun haluaa.

Ei välttämättä. Mutta joudut varmaan olemaan enemmän lapselle seurana, kuin silloin jos olisi sisaruksia. Sisarukset voivat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja, ilman että vanhempien tarvitsee olla mukana siinä. Toisaalta sisaruskateutta ja riitojakaan ei synny. 

Kannattaa panostaa siihen, että lapselle löytyy myös oman ikäistä seuraa, esim. nuorempana tarhaan. Kyllä siellä oppii ihan hyvin toisten lasten kanssa leikkimistä. 

Ennen kaikkea ainoa lapsi voi olla yksinäinen aikuisena, kun vanhemmat vanhenevat ja kuolevat. Mutta taitaa nykyisin olla yleisempää, että kaverit ovat tärkeämpiä kuin sukulaiset.

Vanhemmista se on kiinni kärsiikö lapsi vai ei. Kohtelet lastasi hyvin ja luot hänelle hyvä ja turvallisen kasvuympäristön, johon kuuluu toki myös lapsiseuraa esim. kavereiden muodossa, niin kärsimystä ei tule. 

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Mutta joudut varmaan olemaan enemmän lapselle seurana, kuin silloin jos olisi sisaruksia. Sisarukset voivat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja, ilman että vanhempien tarvitsee olla mukana siinä. Toisaalta sisaruskateutta ja riitojakaan ei synny. 

Kannattaa panostaa siihen, että lapselle löytyy myös oman ikäistä seuraa, esim. nuorempana tarhaan. Kyllä siellä oppii ihan hyvin toisten lasten kanssa leikkimistä. 

Ennen kaikkea ainoa lapsi voi olla yksinäinen aikuisena, kun vanhemmat vanhenevat ja kuolevat. Mutta taitaa nykyisin olla yleisempää, että kaverit ovat tärkeämpiä kuin sukulaiset.

Ne kaverit on vanhoja ja dementoituneita tai kuolleita sitten kun itse on vanhus.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut omat sisarukseni suurena rikkautena sekä lapsena, että aikuisena. Nykyään on ihanaa kun omilla lapsilla on läheiset suhteet sisaruksiin ja serkkuihin. Mieheni on ainokainen ja hyvä tyyppi, toivoi omille lapsille sisaruksia.

Olen töissä lasten ja nuorten parissa ja aika ajoin vastaan tulee kaameita ainokaisia. Ei ole lapsen vika, syytän vanhempia. Lapsia jotka ovat tottuneet olemaan aikuisten keskipiste. On myös kamalia perheitä, joissa sisarusten välit huonot, tästäkin syytän vanhempia.

Jos teet vain yhden lapsen, älä tee pikkuvanhaa viisastelijaa. Ainokaiset pienenä päiväkotiin. Jos teet monta, ole tasapuolinen lapsillesi.

Hienoa kuulla, mutta kaikilla ei ole...ei ole hyvää suhdetta sisaruksiin tai serkkuihin vaikka niitä olisi sata. Ihmiset ovat erilaisia ja tykkäävät eri asioista. Eri perheissä on myös aikoinaan ollut erillainen meininki kuin teidän perherssä. Joten, ole sinä tyytyväinen ja vaali sitä mitä on, kaikilla ei ole sama tilanne.

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Mutta joudut varmaan olemaan enemmän lapselle seurana, kuin silloin jos olisi sisaruksia. Sisarukset voivat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja, ilman että vanhempien tarvitsee olla mukana siinä. Toisaalta sisaruskateutta ja riitojakaan ei synny. 

Kannattaa panostaa siihen, että lapselle löytyy myös oman ikäistä seuraa, esim. nuorempana tarhaan. Kyllä siellä oppii ihan hyvin toisten lasten kanssa leikkimistä. 

Ennen kaikkea ainoa lapsi voi olla yksinäinen aikuisena, kun vanhemmat vanhenevat ja kuolevat. Mutta taitaa nykyisin olla yleisempää, että kaverit ovat tärkeämpiä kuin sukulaiset.

Erikoinen näkemys. Yksinäisyys ei kyllä mitenkään liity sisarusten määrään. Osahan ei ole missään tekemisissä sisarustensa kanssa ja osalla taasen on ainoana lapsena enemmän sosiaalisia kontakteja kuin sisaruksellinen tulee koskaan saamaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut omat sisarukseni suurena rikkautena sekä lapsena, että aikuisena. Nykyään on ihanaa kun omilla lapsilla on läheiset suhteet sisaruksiin ja serkkuihin. Mieheni on ainokainen ja hyvä tyyppi, toivoi omille lapsille sisaruksia.

Olen töissä lasten ja nuorten parissa ja aika ajoin vastaan tulee kaameita ainokaisia. Ei ole lapsen vika, syytän vanhempia. Lapsia jotka ovat tottuneet olemaan aikuisten keskipiste. On myös kamalia perheitä, joissa sisarusten välit huonot, tästäkin syytän vanhempia.

Jos teet vain yhden lapsen, älä tee pikkuvanhaa viisastelijaa. Ainokaiset pienenä päiväkotiin. Jos teet monta, ole tasapuolinen lapsillesi.

Anteeksi vaan, mutta kaikille tuota rikkautta ei ole annettu, vaikka yritetty on. Ja se ettei minulla ole serkkuja, ei ole minun vika, eikä varmaan kenenkään muunkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut omat sisarukseni suurena rikkautena sekä lapsena, että aikuisena. Nykyään on ihanaa kun omilla lapsilla on läheiset suhteet sisaruksiin ja serkkuihin. Mieheni on ainokainen ja hyvä tyyppi, toivoi omille lapsille sisaruksia.

Olen töissä lasten ja nuorten parissa ja aika ajoin vastaan tulee kaameita ainokaisia. Ei ole lapsen vika, syytän vanhempia. Lapsia jotka ovat tottuneet olemaan aikuisten keskipiste. On myös kamalia perheitä, joissa sisarusten välit huonot, tästäkin syytän vanhempia.

Jos teet vain yhden lapsen, älä tee pikkuvanhaa viisastelijaa. Ainokaiset pienenä päiväkotiin. Jos teet monta, ole tasapuolinen lapsillesi.

Anteeksi vaan, mutta kaikille tuota rikkautta ei ole annettu, vaikka yritetty on. Ja se ettei minulla ole serkkuja, ei ole minun vika, eikä varmaan kenenkään muunkaa.

No eipä siitä kukaan ole sinua syyttänytkään. Vähän nyt rajaa tähän mielensäpahoittamiskulttuuriin :D

Ainoista lapsista kasvaa kaikista aivan täysiä kusipäitä. Poikkeuksetta.

Omissa sisaruksissani ei ole varsinaisesti mitään vikaa, mutta haaveilin lapsena aina olevani ainoa lapsi. Omaan makuuni meillä oli talossa liikaa ihmisiä. Ei saanut koskaan olla rauhassa. Ei ollut koskaan hiljaista. Aina vähintään äiti nalkutti joko isälle tai jollekin meistä lapsista.

Nyt kodissani on usein ihan hiljaista. Olemme hiljaisia kaikki: minä, mies ja ainokaisemme. Yksi lapsen kavereistakin kerran kommentoi, että ”teillä on aina tosi hiljaista”

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut omat sisarukseni suurena rikkautena sekä lapsena, että aikuisena. Nykyään on ihanaa kun omilla lapsilla on läheiset suhteet sisaruksiin ja serkkuihin. Mieheni on ainokainen ja hyvä tyyppi, toivoi omille lapsille sisaruksia.

Olen töissä lasten ja nuorten parissa ja aika ajoin vastaan tulee kaameita ainokaisia. Ei ole lapsen vika, syytän vanhempia. Lapsia jotka ovat tottuneet olemaan aikuisten keskipiste. On myös kamalia perheitä, joissa sisarusten välit huonot, tästäkin syytän vanhempia.

Jos teet vain yhden lapsen, älä tee pikkuvanhaa viisastelijaa. Ainokaiset pienenä päiväkotiin. Jos teet monta, ole tasapuolinen lapsillesi.

Ei missään tapauksessa. Laitoshoitoon vain, jos mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Muita lapsia voi tavata muuallakin kuin laitoksessa. 

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut omat sisarukseni suurena rikkautena sekä lapsena, että aikuisena. Nykyään on ihanaa kun omilla lapsilla on läheiset suhteet sisaruksiin ja serkkuihin. Mieheni on ainokainen ja hyvä tyyppi, toivoi omille lapsille sisaruksia.

Olen töissä lasten ja nuorten parissa ja aika ajoin vastaan tulee kaameita ainokaisia. Ei ole lapsen vika, syytän vanhempia. Lapsia jotka ovat tottuneet olemaan aikuisten keskipiste. On myös kamalia perheitä, joissa sisarusten välit huonot, tästäkin syytän vanhempia.

Jos teet vain yhden lapsen, älä tee pikkuvanhaa viisastelijaa. Ainokaiset pienenä päiväkotiin. Jos teet monta, ole tasapuolinen lapsillesi.

Niin, ainahan voi syyttää vanhempia kun elämässä ei mene niinkuin haluaisi. Sehän pitää nykyään psykiatritkin palkoissaan, vanhempien vika.

Vierailija kirjoitti:

Ainoista lapsista kasvaa kaikista aivan täysiä kusipäitä. Poikkeuksetta.

Tunnet kaikki maailman ainoat lapset? Eikun provohan sä vain olitkin. Huono sellainen :D

En usko, että lapsi automaattisesti kärsii siitä, että hänellä ei ole sisaruksia. - Saatujen lapsien määrä on nykyisin muutenkin Suomessa pienempi kuin vielä joitain vuosikymmeniä sitten. 

Paljon riippunee myös siitä kuinka ise elää ämän asian kanssa. - On lapsellkin paljon rankempaa, jos pitää "sisarusten puutetta" jatkuvasti tai usein yllä. Kertomalla lapselle tosituvasti, että kyllä sinun lapseni olsi ptiäny saada sisar ta veli mutta kun sulla on ni-in voimaton äiti, etten (tai ettei) kyenny sellaista sulle antamaan. Piti tehdä sulle sisaruskin mut isäs oli nii surkee....  ja sit mäkin tulin jo vanhaksi, että. ei onnistunu enää isäpuoleskaa kans...   

Itse haluaisin ja olen jo vuosia halunnut löytää ja kohdata hänet, jonka kanssa vosiin edes yrittää saaada lapsen mutta voi olla, että ainakin oma lapsi jää vain haaveeksi.   

Vierailija kirjoitti:

Ei välttämättä. Mutta joudut varmaan olemaan enemmän lapselle seurana, kuin silloin jos olisi sisaruksia. Sisarukset voivat leikkiä keskenään pitkiäkin aikoja, ilman että vanhempien tarvitsee olla mukana siinä. Toisaalta sisaruskateutta ja riitojakaan ei synny. 

Kannattaa panostaa siihen, että lapselle löytyy myös oman ikäistä seuraa, esim. nuorempana tarhaan. Kyllä siellä oppii ihan hyvin toisten lasten kanssa leikkimistä. 

Ennen kaikkea ainoa lapsi voi olla yksinäinen aikuisena, kun vanhemmat vanhenevat ja kuolevat. Mutta taitaa nykyisin olla yleisempää, että kaverit ovat tärkeämpiä kuin sukulaiset.

SItten taas itse olin vähän laiska leikkimään niin lapseni oppi sen, että olen läsnä, mutta en leiki. Ja jo pienenä viihtyi pitkäjänteisesti yksin. Muistan aina kuinka serkkujensa pappa ihmetteli miten viihtyy noin hyvin.  Mutta kyllä mielestäni oli myös tärkeää, että oppi sosiaaliseksi . Ja ilmeisesti oppi, koska esim. muutti joitain vuosia sitten yksin asuttuaan asumaan kaveriensa kanssa ja hänestä soluasuminen oli oikein mukavaa . 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ainoista lapsista kasvaa kaikista aivan täysiä kusipäitä. Poikkeuksetta.

Tunnet kaikki maailman ainoat lapset? Eikun provohan sä vain olitkin. Huono sellainen :D

Kyllä. Tunnen heistä joka ikisen.

Älä missään nimessä tee toivotulle yhdelle lapselle "kaveriksi" toista lasta, jota et itse oikeasti sydämessäsi halunnut.

Toinen lapsi tuntee kyllä olevansa vähemmän toivottu, et pysty peittämään sitä.

Jos ikäeroa on liikaa, eivät kuitenkaan leiki keskenään. Jos luonteet ja kiinnostuksen kohteet ovat liian erilaiset, eivät leiki keskenään. Todennäköisesti riitelevät paljon millä tahansa ikäerolla tai luonteilla, ellei sitten vanhempi ole jo aika iso ja "lapsenvahdin" roolissa pienemmälle, jolloin taas lapsuus on kuitenkin kasvettu yksin ja myöhemmin hoidetaan pikkusisarusta ja ollaan vähän ylimääräisenä pikkulapsiarjessa.

Ja jos teillä ei voimavarat ja resurssit riitä kuin yhteen, koko perhe kärsii niiden puutteellisuudesta, jos kuitenkin teette enemmän kuin voitte elättää ja kasvattaa ilman ongelmia.

Jos et ole kovin lapsirakas ihminen tai koet jo nykyisen elämän aika kuormittavaksi, ei ole pakko tehdä yhtäkään lasta. Jos yksi lapsi vielä menisi, mutta kaksi ei, voisi kaksoset tai erityislapsi käydä perheelle liian raskaaksi.

Älä ainakaan hanki lisää lapsia, jos ainokaisesi niitä toivoo ja mankuu, mutta et itse halua lisää lapsia. Lapsi ei päätä lapsiluvustanne tai kukaan muukaan vaan se on sinun ja kumppanisi päätös. Se pitää lähteä teistä itsestänne, ei muista. Lapsen ja muiden mielipiteet vaihtuvat ja tiukan paikan tullen saatat itse katkeroitua, jos lapsista ei tullutkaan läheisiä tai nuorempi sisarus on vakavasti sairas. Lapset eivät ole itsestäänselvyys. Moni ei saa edes sitä yhtä, vaikka haluaisi.