Sosiaalinen fobia - vertaistukea?

tä, kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksi välität siitä jos ne pitää sinua outona? Itse olen aspergerina ja ääri-introverttina ihan aidosti outo eikä työkaverit ole koskaan voineet sietää minua, mutta mitäpä siitä? Yksinhän minä haluan töissä ollakin joten hyvä etteivät "huoli porukoihin". Ja koska olen alani kova asiaosaaja, minua ei todellakaann potkita pois siksi että jotkut tyypit ei tykkää minusta kahvi- tai tiimipäiväseurana. (Työhön liittyvän kommunikaation osaan hoitaa)

Välitän siksi, että omassa työpaikassani osaaminen ei riittänyt työpaikan pitämiseen, joten menetin työni tuon takia että olin introvertti. Tämä oli se syy, minkä esimieheni ihan aidosti ja suoraan kertoi minulle (tätä ennen en ollut edes ajatellut olevani introvertti vaan ihan "normaali"), miksi en kelvannut tiimiin ja hän savusti minut ulos työpaikastani. Kyllä se pelottaa edelleen, että en kelpaa ansiotyöhön tästä syystä, kun palkkaa kuitenkin tarvitsen elämiseen.

Ap

Eli en välittäisi, jos minulla olisi rahallisesti varaa siihen. Mutta kun ei ole, paitsi jos palaan yrittäjyyteen. Tykkään kuitenkin tosi paljon nykyisestä työpaikastani, kunhan vain hyväksyisivät minut sellaisena kun olen. Että riittäisi, että teen huippuhyvin työni, olen ihmisten kanssa hyvinkin aktiivisesti tekemisissä työasioissa, mutta että en jaksa olla sellainen "normaali" sosiaalinen tyyppi joka nauttii yhteisistä lounaista, verkostoitumissessioista, yksityiselämän jakamisesta, yms. Nyt pelottaa, että kun korona hellittää, niin nämä yhteiset sosiaaliset sessiot palaavat taas työpaikalla tärkeimmäksi asiaksi, ja se kauhistuttaa minua.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vakuuttanut mua. En oikein usko tarinaasi.

Mikä siinä on epäuskottavaa?

Ohiksena: ei kuulosta vaan uskottavalta, että joku sinänsä mukava ja taitava työntekijä savustettaisiin työpaikasta siksi, että hän ei notku kahvitauoilla ja juorua.

Kuulostat tyypilliseltä "ekstrovertit ovat itsekeskeisiä ja tyhjiä ihmishirviöitä ja me introvertit ainoista fiksuja ja järkeviä" -tyypiltä, joka täällä tehtailee useita aloituksia viikossa.

Sori, en osta tätä pupellustasi tänäänKÄÄN.

On tuollainen ihan mahdollista ja mulle on tehty tämä kerran. It-alalla. Pieni firma ja kaikki muut tekijät suunnilleen saman ikäisiä miehiä, saman tyyppisiä myös ja kavereita keskenään. Jostain syystä kuitenkin palkkasivat minut, keski-ikäisen naisen. Mutta kun siellä olin, he käyttäytyivät todella lapsellisesti minua kohtaan. Ja koska en käynyt heidän kanssa yhdessä pizzakebablounailla ja viettänyt koodaus-peli-saunaviikonloppuja (olen perheenäiti, en voi viettää viikonloppuja työkuvioissa), minua alettiin nauraa, pilkata ja syrjiiä myös työtehtävien suhteen. 

Minä kyllä taistelin oikeuksistani ja kerroin mitä mieltä olin lapsellisten jätkien kyvyttömyydestä olla työasioisisa asiallinen jollekin, joka ei ole myös heidän vapaa-ajan kaverinsa. Ja tein selväksi että irtisanomisperusteena sellainen on laiton. No, he lopulta maksoivat mulle puolen vuoden palkat kultaisena kädenpuristuksena jos lähden vapaaehtoisesti. Minäpä lähdin. Ja sain heti toisen työpaikan firmasta, jossa ei moista pelleilyä ole.

Vierailija kirjoitti:

tä, kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miksi välität siitä jos ne pitää sinua outona? Itse olen aspergerina ja ääri-introverttina ihan aidosti outo eikä työkaverit ole koskaan voineet sietää minua, mutta mitäpä siitä? Yksinhän minä haluan töissä ollakin joten hyvä etteivät "huoli porukoihin". Ja koska olen alani kova asiaosaaja, minua ei todellakaann potkita pois siksi että jotkut tyypit ei tykkää minusta kahvi- tai tiimipäiväseurana. (Työhön liittyvän kommunikaation osaan hoitaa)

Välitän siksi, että omassa työpaikassani osaaminen ei riittänyt työpaikan pitämiseen, joten menetin työni tuon takia että olin introvertti. Tämä oli se syy, minkä esimieheni ihan aidosti ja suoraan kertoi minulle (tätä ennen en ollut edes ajatellut olevani introvertti vaan ihan "normaali"), miksi en kelvannut tiimiin ja hän savusti minut ulos työpaikastani. Kyllä se pelottaa edelleen, että en kelpaa ansiotyöhön tästä syystä, kun palkkaa kuitenkin tarvitsen elämiseen.

Ap

Sulla oli harvinaisen paska työpaikka. Useimmissa paikoissa saa olla introvertti tai vähän erikoisempikin, kunhan työnsä hoitaa. Ja kun nuo sinun jututkin liittyi työn ulkopuoliiseen kuten kahvitaukoihin ja vapaa-ajan aktiviteetteihin niin eihän ne ole mikään peruste kenenkään irtisanomiselle tai ulos savustamiselle. 

Juridisesti eivät tietenkään ole irtisanomiselle peruste. Siksi se pitää tehdä savustamisen ja kiusaamisen kautta.

Kyllä, oli tosi paska työpaikka ja moni koki saman kohtalon eri syistä. Oli julkisen sektorin työpaikka, eli siksi tulos ei ollut tärkeintä.

Mutta siksikin tämä on niin hemmetin järjetöntä, että tiedostan tapahtuneen järjettömyyden ja että meitä oli monia, jotka savustettiin ulos laittomasti, mutta vielä kaksi vuotta myöhemmin olen kauhuissani, että en jotenkin kelpaa ihmisenä.

Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Et vakuuttanut mua. En oikein usko tarinaasi.

Mikä siinä on epäuskottavaa?

Ohiksena: ei kuulosta vaan uskottavalta, että joku sinänsä mukava ja taitava työntekijä savustettaisiin työpaikasta siksi, että hän ei notku kahvitauoilla ja juorua.

Kuulostat tyypilliseltä "ekstrovertit ovat itsekeskeisiä ja tyhjiä ihmishirviöitä ja me introvertit ainoista fiksuja ja järkeviä" -tyypiltä, joka täällä tehtailee useita aloituksia viikossa.

Sori, en osta tätä pupellustasi tänäänKÄÄN.

On tuollainen ihan mahdollista ja mulle on tehty tämä kerran. It-alalla. Pieni firma ja kaikki muut tekijät suunnilleen saman ikäisiä miehiä, saman tyyppisiä myös ja kavereita keskenään. Jostain syystä kuitenkin palkkasivat minut, keski-ikäisen naisen. Mutta kun siellä olin, he käyttäytyivät todella lapsellisesti minua kohtaan. Ja koska en käynyt heidän kanssa yhdessä pizzakebablounailla ja viettänyt koodaus-peli-saunaviikonloppuja (olen perheenäiti, en voi viettää viikonloppuja työkuvioissa), minua alettiin nauraa, pilkata ja syrjiiä myös työtehtävien suhteen. 

Minä kyllä taistelin oikeuksistani ja kerroin mitä mieltä olin lapsellisten jätkien kyvyttömyydestä olla työasioisisa asiallinen jollekin, joka ei ole myös heidän vapaa-ajan kaverinsa. Ja tein selväksi että irtisanomisperusteena sellainen on laiton. No, he lopulta maksoivat mulle puolen vuoden palkat kultaisena kädenpuristuksena jos lähden vapaaehtoisesti. Minäpä lähdin. Ja sain heti toisen työpaikan firmasta, jossa ei moista pelleilyä ole.

Jep, kuulostaa tosi tutulta, vaikka omani oli julkisen sektorin työpaikka, joten olin ajatellut, että siellä korostui se, että työnteolla ja tuloksella ei ollut niin paljon väliä kun ei ollut sellaista rahantekopainetta. Mutta juuri tuollainen pieni, homogeeninen porukka, joka ei suvainnut ketään yhtään erilaista. 

Kyllä, itsekin sain kultaisen kädenpuristuksen koska minut painostettiin laittomasti irtisanoutumaan, mutta se jätti minut tähän irrationaalisen pelon tilaan, että jos useampikin työpaikka on tuollainen, missä "porukkaan" kuuluminen on tärkeintä, niin onnistunko enää muuallakaan? Kun tosiaan pari vuotta elätin itseni yrittäjänä koska pelkäsin sitä niin paljon.

Ap

Työpaikkakiusaaminen on järjestelmällistä ja pidempiaikaista henkistä väkivaltaa. Joten ei mikään ihme, jos siitä kestää toipua.

Vierailija kirjoitti:

Se on tosi rankka kokemus missä iässä tahansa, kun kerrotaan, että ei kelpaa jostain syystä muiden joukkoon.

Tiedän sen tunteen kun ei kelpaa muiden joukoon.Jos se tapahtuu työpaikalla,haie siitä saitsua ja samalla irtisano itsesi. Jos tapahtuu lähippirissä suvussa,jätä heidät taakse.Rupea aukomaan uusia ovia sydämelisesti sinut otta vastaan: Kaikki asukastalot,Jos olet pääkaupunki setu D-asemat.Haku konelle haku vaan.Kyseiset paikat. Löydät sieltä ihmisiä työntekijöinä jota kuuntelevat sinua ja ovat vaitiolovelvolisia.Kumassakin on paljon ilmaista toimintaa.Varmasti löydät ystävänki sieltä.Uuta elämään jota tarvitset,ihmisiä jotka hyväksyvät sinut avuineen ja puuteineen.Saat olla oma itsesi.Kukaan ei arvostele sinua,ei moiti ei alista. Jos et ole pääkaupunki setu.läydät joka kaupunki diakonisalaitos,likaat sivuja.löydät numeroita ja paikoja joihin olet tervetulut itsenäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pystyt kuitenkin olemaan ihmisten seurassa? Minun fobiani oli lamauttavaa. Tärisin ja koko kroppa nyki. Se oli erittäin noloa, kun oli niin näkyvää. Sulkeudun nuorena lähinnä kotiini. 

Nyt vanhempana pärjään jo paremmin. Tarvitsen jatkuvaa altistusta, eli ihmisten seuraan on vaan mentävä, vaikka kuinka hirvittäisi. Propral auttaa hyvin fyysisiin oireisiin. Olen jo melkein normaali, tyytyväinen elämääni, vaikka vieläkin olen ujo ja usein varautunut. Suuret ihmisjoukot ahdistaa edelleen. Kahvia en myöskään enää juo. Työn jouduin valitsemaan sairauteni ehdoilla. Olen tämän takia hieman alisuoriutunut elämässä. Se tietysti harmittaa välillä, mutta kaikilla meillä on omat rajoitteemme. Ole itsellesi armollinen :)

Voi kiitos viestistäsi. Viimeiset pari vuotta en ole kyennyt olemaan ihan normaalisti ihmisten ilmoilla. Toimin välillä pari vuotta tuon tosi huonon työkokemuksen jälkeen yrittäjänä ihan vain koska kykenin tekemään töitä, mutta en olemaan osa työpaikan vaatimaa sosiaalista porukkaa. Muuten en ole ollut normaalisti ihmisten kanssa tekemisissä pariin vuoteen, lähes aina kun ystävät tai sukulaiset pyytävät jonnekin, niin keksin tekosyitä koska en uskalla lähteä kotoani. Välillä oli vaikea lähteä edes ovesta ulos ruokakauppaan. Työelämään uskalsin takaisin koronan takia, kun kaikki tehtiin etänä ja luvattiin, että niin jatkuisi. Nyt olen kauhuissani, kun muut ovat innostuneita palaamaan toimistolle että "saa käydä yhdessä lounaalla". Ja kyllä tämä rajoittaa tosi paljon muutakin elämää, vaikka en enää ole niin kauhuissani ja ahdistunut menemään ruokakauppaan kun olin vielä pari vuotta sitten, tuon työpaikkakiusaamisen ja siitä johtuneen työpaikan menetyksen jälkeen.

Ap

Niin korona. Työpaikalla turvavälit ja oma pöytä ruokailuun! Olen nauttinut. Normaali ihminen ei pysty ymmärtämään, että niinkin tavallinen tapahtuma kuin syöminen muiden seurassa, voi jollekin olla painajainen. Ei sairauksiaan pitäisi hävetä, mutta en ole vielä keksinyt, miten voisi muille ilmaista siististi, että minä muuten tärisen ja nyin, koska "pelkään" teitä. En varsinaisesti sairasta paniikkihäiriötä, mutta siihen olen joskus vedonnut, jos olen halunnut välttää jonkun ison kokoontumisen. Se tuntuu jotenkin "hyväksytymmältä kuin jännittäminen.

Vierailija kirjoitti:

Työpaikkakiusaaminen on järjestelmällistä ja pidempiaikaista henkistä väkivaltaa. Joten ei mikään ihme, jos siitä kestää toipua.

Minä olen ollut nuorena tosi arka ja ujo(ja vieläkin) ja sitten ekassa työpaikassani olin sellainen pälyilevä ja outo. Siitäpäs sitten lähti huhu kun työpaikalta "katosi" rahaa että minä olisin se varas. Varsinkin 2 ilkeää naista työpaikalla alkoi syyttää minua varkaaksi, kertoivat pomolle että minua pitää tarkkailla jne. Muita he eivät edes epäilleet. Muutenkin ottivat minut silmätikuksi. Olin hiljainen enkä osannut puolustautua. Myöhemin rahat löytyi ihan muualta, oli tapahtunut vain erehdys....Tämä jäi erittäin huonona kokemuksena ja olen alkanut pelätä työelämään siirtymistä, kun olen vieläkin ujo, arka ja hiljainen. 

Tosiaan tiedä mitä työtä sosiaalisesti aran pitäisi tehdä, kun itsekään en ole päässyt peloistani eroon. Luonne on aina ollut hiljainen ja arka. Ei työpaikalla katsella pälyilevää ja pelokasta, kun pitäisi olla luotetettava ja varma, eikä hätkähtää pienistä. Joku etätyö, mutta ei niitäkään riitä