Imeyksestä (ikuisuusaiheesta)

^

Minua ei haittaa pullosta syöttäminen. Jos joku katsoo kieroon, se on hänen ongelmansa. On minullakin pieni ongelma, ja se on nämä internetkeskustelut, joita ilman en tietäisi siitä, että ympärillä olijat varmasti uskovat minun häpeävän pulloa, kadehtivan rintaruokkivia äitejä ja muuta höpöä. Se vähän haittaa ja luo negatiivista latausta eloon. 

En ennen näitä palstoja edes tiennyt, että jotain voi oikeasti kiinnostaa toisen lapsen ruokkiminen näin paljon!!!

2sivu?

Miksei mobiilissa näy kaikki viestit

Ehkäpä me naiset olemme susia toisillemme :) Jos tämä asia koskisi miehiä, luulen, että kukaan ei arvostelisi toistaan, pääasia, että laps kasvaa. (Luulen, että oma mieheni olisi mukavuudenhalusta ja kipuherkkyytensä ansiosta jättäny "leikin kesken" jo heti kättelyssä ;) no se siitä..Mutta joo..jokainen tekee kuten parhaaksi on..

Miksiköhän jotku on alapeukuttanu ap:n kysymystä? Hmm..:-) 

Meillä imetys ei sujunut sitten alkuunkaan useista eri syistä. Vauva sai käytännössä 90 % ravinnostaan korvikkeena jo sairaalassa. Vauva syntyi sektiolla ja syntyessään painoi alle 3 kiloa. Ensisynnyttäjänä en osannut enkä ymmärtänyt pyytää sairaalassa tarpeeksi apua imetykseen. Vauva sai heti synnyttyään korviketta pullosta eikä minulta edes kysytty mitään. Sairaalassa oltiin mukamas imetysmyönteisiä mutta minä en sitä kyllä huomannut. Vauva nukahti rinnalle joka kerta saman tien siihen päästyään pienen painonsa vuoksi. Mikään neuvo mitä tuohon nukahteluun sain, ei auttanut ja vauva oli kuitenkin aina nälkäinen sen puolen minuutin lupsuttelun jälkeen. Vauvaa piti öisin herätellä 3 tunnin välein ja välillä "huijasin" imettäneeni jo ja pyysin tuomaan korviketta koska olin väsynyt ja kipeä.

Maito nousi kunnolla vasta kotiuduttuani ja tässä vaiheessa olin jo oikeastaan luovuttanut imetyksen suhteen. Kun terveydenhoitaja kysyi haluaisinko neuvoja ja apua imetykseen, en enää edes kehdannut pyytää kun tunsin itseni jo ihan epäonnistuneeksi. Jouduin lisäksi käyttämään rintakumeja matalien rinnanpäitteni vuoksi, mikä ei ainakaan helpottanut imetystä. Tuntui turhalta ja typerältä nousta keskellä yötä ottamaan nälkäinen vauva rinnalle, sählätä kumien kanssa, vaihdella rintaa, yrittää herätellä vauvaa joka nukahti heti ja joka kaiken tämän vaivan jälkeen oli kuitenkin edelleen nälkäinen. Pullosta hotkaisi heti isoja annoksia nopeasti eikä siihen nukahtanut kesken kaiken. Rintapumpulle heruin parhaimmillaan vain parikymmentä milliä kerrallaan, ja pumppaaminenkin jäi sitten hyvin nopeasti vaikka jonkun kerran annoin pumpattua maitoa pullostakin kyllä. Kun vauva oli 3-viikkoinen, imetys oli loppunut käytännössä jo kokonaan. Myös imetyksen sitovuus jotenkin ahdisti, ensisynnyttäjänä koko vauvan hoito oli uutta ja vierasta enkä tuntenut vauvaa lainkaan omakseni. Oli ahdistavaa ajatella että olisin jumissa vauvan kanssa vähintään kolmen tunnin välein pitkän aikaa.

Jo raskausaikana olin ajatellut, että imetys ei ole minulle mikään tärkein asia maailmassa enkä aio sitä stressata. Rintani ovat tubulaariset, ja minulle jäikin mysteeriksi pystyykö rintani edes tuottamaan täysimetykseen riittävää määrää maitoa. Maitoa herui kyllä imettäessä hyvin, joten mielenkiinnolla seuraavan lapsen kohdalla odotan miten imetys sitten sujuu.

Näin jälkikäteen harmittaa tietyistä syistä, että imetys ei sujunut. Toisaalta taas en osaa harmitella sitä yhtään. Tyttö on nyt 10 kk ikäinen eikä ole kertaakaan sairastanut yhtikäs mitään. Menemisiä ei ole tarvinnut miettiä aina siltä kantilta, ehdinkö takaisin kotiin imettämään tai etsiä sopivia paikkoja imetykseen julkisilla paikoilla. Toisen lapsen kohdalla olisin kuitenkin todella iloinen jos pääsisin kokeilemaan imetystä kunnolla, ja rohkeutta kysyä ja pyytää apua on varmasti myös enemmän.