Huolestuttaa tyttäreni (12-vuotias) vakavuus koulunkäynnin suhteen

Olin itse samanlainen tyttö 12-13-vuotiaana, halusin ja sain vain ysejä ja kymppejä. Jotenkin liittyi murrosiän mielenkuohuihin, oli mulla jotain psyykkistä ongelmaa myös. Aloin käydä terapiassa. Koin itseni tyhmäksi, jos sain huonomman numeron kuin ysin. Kotona isä juopotteli usein ja ajoittain oli myös väkivaltainen, ja jos ei väkivaltainen fyysisesti niin sitten psyykkisesti. Tuo hikipinko-vaihe oli ohi parin vuoden päästä, isän käytös ei kyllä parantunut.

Mulla on ollut paljon ongelmia miessuhteissa, olen ripustautunut miehiin, mua on hyväksikäytetty. Olen elänyt alkoholistivaiheenkin, olen päässyt siitä kuiville. Nyt haluankin olla yksin, en halua sellaisia miessuhteita, mitä mulla on ollut, vaikkei kaikki miessuhteet ole huonoja olleet. Jotenkin on rauhallisempaa ja tasaisempaa yksin.

Semmoista se.

Mäkin halusin ja sain kymppejä. Opin kuuntelemalla, eli paljon töitä ei tarvinnut tehdä. Se taas ei ollut ollenkaan hyvä juttu. Toimi yo-kirjoituksiin ja yliopiston peruskurssien aikaan vielä jotenkin. Sitten piti alkaa lukea ensin kandin työtä ja myöhemmin gradua varten kirjoja ja siitähän ei tullutkaan yhtään mitään.

Tyttö tekee viisaasti tavoitellessaan parasta mahdollista lopputulosta ja opettelemalla samalla tärkeitä opiskelu- ja työskentelytaitoja.

Olet huolestunut siitä, että lapsesi on ahkera. Anna mun kaikki kestää!

Eli tyttö on ahkera ja haluaa pärjätä hyvin koulussa? On valmis tekemään sen eteen työtä ja tämän kautta mahdollisesti pääsee laadukkaampiin kouluihin ja opiskelupaikkoihin. On jopa mahdollista saada hyvä ja laadukas työ, kun on oppinut pienestä pitäen tekemään töitä saavuttaakseen jotain? 

On syytäkin olla huolissaan, kun sossustakin saa rahaa.

Vierailija kirjoitti:

Olet huolestunut siitä, että lapsesi on ahkera. Anna mun kaikki kestää!

Ja ilmeisesti vanhemmista huolimatta! Eli ahkeruus lähtee sisältäpäin. Minähän palkkaisin tuollaisen tytön kesätöihin, heti kun on ikää tarpeeksi.

Mun tytär on hieman samanlainen ja olen myös huolissani. Ahkeruus on hyvästä, mutta perfektionismi ja stressaaminen ei. Varsinkin, kun yläkoululaisen pitäisi jaksaa opiskella vielä aika kauan. Toivon siis, että ei kuluta voimiaan täydellisyyteen, kun kenenkään loppuelämän kortteja ei jaeta vielä peruskoulussa.

Vierailija kirjoitti:

Mun tytär on hieman samanlainen ja olen myös huolissani. Ahkeruus on hyvästä, mutta perfektionismi ja stressaaminen ei. Varsinkin, kun yläkoululaisen pitäisi jaksaa opiskella vielä aika kauan. Toivon siis, että ei kuluta voimiaan täydellisyyteen, kun kenenkään loppuelämän kortteja ei jaeta vielä peruskoulussa.

Miten voi olla ahkera ilman pientä perfektionismia ja stressiä? Parempihan se energia on suunnata kouluun kuin vaikka täydellisen painon tarkkailuun.

Parempi olla kotosalla läksyjä tekemässä kuin h*o*a*m*s*a pitkin kaupunkia.

Mun tyttö on myös ahkera, monessa asiassa lähes perfektionisti. En ole osannut ennen tätä keskustelua olla huolissani. Päinvastoin olen ylpeä, kun tyttö osaa itse keskittyä olennaiseen, olla tavoitteellinen ja nähdä vaivaa tavoitteiden eteen. Varmasti hyvä elämä edessä. Sen sijaan laiskasta alisuoriutujasta saisi olla alati huolissaan.

Hyvä apu mm. vieraissa kielissä, ne on pitkälti opeteltava ulkoa.

Vierailija kirjoitti:

Hyvä apu mm. vieraissa kielissä, ne on pitkälti opeteltava ulkoa.

Itse olen opiskellut muutaman kielen juuri "pänttäämällä".

Hyvä, että edes joku ottaa vakavasti. Liian moni ei ota, lusmuillaan joka käänteessä, mennään aina sieltä, mistä aita on matalin (tai sitä ei ollenkaan).