Tabuja mitä ei saa sanoa ääneen:
Kommentit (291)
Kaikki vanhemmat eivät halua lastensa olevan kivoja muille lapsille. Koulusta erottamista pitäisi oikeasti käyttää enemmän rangaistuksena. Koulun pitäisi olla etuoikeus ja asiallisen käytoksen itsestäänselvää.
Monella "masentuneella" on oikeasti lorvikatari. Oikeassa masennuksessa ihmisellä on kohtuuttomia vaatimuksia itselleen ja yleensä muutenkin itselleen ankara, suorittava elämänasenne.
Komeat,sporttiset miehet on yleensä henkisestikin terveempiä kuin epäviehättävät. Koska luonnonvalinta.
Suomalainen terveydenhoito ei ole maailman parasta, ei edes Euroopan.
Korruptio on todellista Suomessa.
Suurin osa työpaikoista menee nykyään suhteilla.
Suomeen on syntymässä uusi yhteiskuntaluokka tositeevee-julkkikset ja näitä seuraavat tyhjäpäät. Tämän myötä keskimääräinen väestön älykkyys laskee kun osaa väestöä ei kiinnosta mikään muu/ei tajua mistään järkevästä mitään/oma napa/selfie/kouvolatukka yms..
247: Ei, en ole mikään leijonakoru-tribaalitatska-pro-suomijuntti, vaan ihan tavallinen ihminen, joka on matkustellut paljon, keskustellut ulkomaalaisten ystävien kanssa heidän kotimaastaan ja meidän kotimaastamme ja muutenkin pyrkinyt tässäkin asiassa luomaan realistisia ja totuutta vastaavia mielikuvia ja kantoja eri aiheista, eikä omaa kansainvälisyyttä korostavia suomivihaisia kärjistyksiä. Lisäksi minulle "ulkomaat" ei tarkoita Keski-Eurooppaa ja Iso-Britanniaa, niinkun monille tuntuu jostakin syystä tarkoittavan.
[quote author="Vierailija" time="13.10.2014 klo 16:36"]
247: Ei, en ole mikään leijonakoru-tribaalitatska-pro-suomijuntti, vaan ihan tavallinen ihminen, joka on matkustellut paljon, keskustellut ulkomaalaisten ystävien kanssa heidän kotimaastaan ja meidän kotimaastamme ja muutenkin pyrkinyt tässäkin asiassa luomaan realistisia ja totuutta vastaavia mielikuvia ja kantoja eri aiheista, eikä omaa kansainvälisyyttä korostavia suomivihaisia kärjistyksiä. Lisäksi minulle "ulkomaat" ei tarkoita Keski-Eurooppaa ja Iso-Britanniaa, niinkun monille tuntuu jostakin syystä tarkoittavan.
[/quote]
Oletkos asunut pitempään missään muualla kuin Suomessa? En väitä että ulkomailla elo on aina ruusuilla tanssimista, päinvastoin. Omat keskusteluni niin suomalaisten kuin ulkomaistekinn ystävieni kanssa tukevat taasen omia väitteitäni. Ja ystäväpiiriini kuuluu myös henkilöitä Britttien ja muunkin Euroopan ulkopuolelta.
251: Voihan se olla, että pyörimme vaan tosi erilaisten ihmisten kanssa Suomessa. Olen itse nuori, ja voin kyllä sanoa, että kyllä nykyiset parikymppiset enemmänkin vaativat itseltään jonkin hurjan ja persoonallisen elämäntyylin toteuttamista, ja tuota kuvaamaasi omakotitalo ja kultainennoutaja -kliseeseen päätymistä lähinnä vältellään. Nuoret ovat myös hyvin avoimia erilaisille elämäntavoille, ja halukkaita kokeilemaan ja ymmärtämään uutta.
Oikeasti jokaisessa maassa on hyviä ja huonoja, ahdamielisiä ja suvaitsevaisia, rentoja ja kireitä ihmisiä. Pitää vaan osata löytää ne itselleen oikeat persoonat ja kaverit sieltä vilinästä. Kuitenkin kun tarkastelen kysymystä globaalista mittakaavasta, minulle näyttää aika ilmeiseltä, että Suomi on kuitenkin yksi maailman suvaitsevimmista maista.
Joidenkin ihmisten seksuaalinen suuntautuminen näkyy ulospäin.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 19:31"]
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 15:31"][quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 15:17"]Ylipainoiset ovat laiskoja. [/quote] Yleistystä. Takana voi olla sairaus tai syömiahäiriö. [/quote] Mikä on tämä "sairaus", jolla aina selitellään ylipainoa? Psyykkinen sairaus? Ei ihminen vain liho valtavasti, ellei syö liikaa liikkumiseen nähden.
[/quote]
Mulle kävi niin, että sain neurolepteistä johtuneen lihomisen loppumaan vasta kun käytännöllisesti katsoen lopetin syömisen. Neuroleptit muuttavat aineenvaihduntaa. Olisitko sinä valmis lopettamaan syömisen vieläpä silloin kun sairastat esim. masennusta?
YLE on vahvan poliittisen ohjauksen alla ja toteuttaa tällä hetkellä tarkkaan mietittyä propagandakampanjaa, jossa pyritään kääntämään sisäpoliittisetongelmat (talous) ulkopoliittisiksi (viha Venäjää kohtaan).
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:27"]
ADHD:t, ADD:t sun muut ovat suurilta osilta seurausta todella huonosta ja yksipuolisesta ruokavaliosta ja vanhempien kyvyttömyydestä/viitsimättömyydestä kasvattaa lapsiaan. Ja suurin osa näistä "erityislapsista" syntyy ns. alempiin sosiaaliluokkiin.
[/quote] Ihanko siellä lääkäri huutelee?
Terv. aikuisiällä diagnosoitu keskiluokkaan syntynyt ADHD joka on aina syönyt terveellisesti.
Suomessa on paljon ns. juntteja. Muutenkin takapajuinen maa. Miesten kanssa on hauskempaa ja heidän kanssaan on helpompi esim. työskennellä. Naiset saavat keskimäärin huonompaa palkkaa koska eivät keskimäärin tee yhtä paljon töitä kuin miehet. Suomalaiset ovat itsekkäitä ja kateellisia. Ihmisista näkee päältäpäin ovatko he hyviä sängyssä. Monilta suomalaisilta miehiltä puuttuu karismaa ja itsevarmuutta. Monilta naisilta taas puuttuu viehetysvoima ja käytöstavat.
Useimmat aikuiset miehet eivät pidä langanlaihoista naisista.
[quote author="Vierailija" time="07.10.2014 klo 21:47"]
Masennus on laiskuutta.
[/quote]
No tämä ei ole tabu vaan tietämättömyyttä. Toivottavasti masennus tulee joskus myös sinulle.
yksi tabu, jota yritetään aina suistaa sivuraiteille ties millä allergia-emätinbakteeri-yhteys -höpinöillä, että oikeasti sektio on vauvalle tilastollisesti turvallisin tapa syntyä, synnytyksestä johtuvat kuolemat, hetmovauriot ja aivovammat johtuvat pilalle menneestä alatiesynnytyksestä, näitä riskejä ei sektiossa ole. myöskään siitä ei juuri puhuta, kuinka paljon näitä vuodessa Suomessa tapahtuu, lähelläpititilanteista puhumattakaan.
Totta toinen puoli! Nuohan on usein piirteitä, jotka joko vahvistuvat tai heikkenevät ympäristön mukana. Varmaan on tapauksia, jotka ei maailman parhaalla kasvatuksella tulisi normaaleja, mutta paljon on rajamaastossa lapsia, jotka on vilkkaita, eivät kovin keskittyviä jne., mutta hyvällä kodilla pärjäävät elämässä hyvin.
Esimerkiksi minulla on selviä ADHD-piirteitä. mm. käyn jatkuvasti ylikierroksilla ja en pysty tekemään yhtä asiaa kerralla. Ts. jos luen vaikka romaania, niin samalla kuuntelen musiikkia. Jos taas kuuntelen opetusta, pitää minun samalla surffata netissä. Aivot tarvivat enemmän lisävirikettä, jotta pystyn keskittymään. Jos vaikka kuuntelen opetusta tekemättä mitään, ajatukset hajoaa välittömästi. Sen sijaan samalla surffaillessa, kuulen joka sanan ja muistan kaiken jälkikäteen. Samoin olen impulsiivinen jne. Mutta olen pärjännyt elämässä hienosti ja koko ADHD tuntuu olevan kaukana kaltaisestani ihmisestä ensimmäisellä ajatuksella. Minulla on hyvät vanhemmat.
[quote author="Vierailija" time="08.10.2014 klo 21:27"]
ADHD:t, ADD:t sun muut ovat suurilta osilta seurausta todella huonosta ja yksipuolisesta ruokavaliosta ja vanhempien kyvyttömyydestä/viitsimättömyydestä kasvattaa lapsiaan. Ja suurin osa näistä "erityislapsista" syntyy ns. alempiin sosiaaliluokkiin.
[/quote]
Että homo, raiskaus ja kehitysvammais -vitsit on oikeasti hauskoja.
Välillä kuulee naisten suusta, joilla pieni vehkeinen mies.
''Koolla ei ole väliä, jos vain osaa käyttää sitä''
Ei pidä paikkaansa. Ei se prinssinakki tunnu missään. Ovatko nämä naiset saaneet sitten isoa koskaan.
terveisin: itse havaittu