Lue keskustelun säännöt.
Onko normaalia itkeä amerikkalaisen työkaverin takia?
06.10.2014 |
Työpaikkamme irakilaissyntyinen nainen ahdistuu yhdysvaltalaisesta miestyökaveristaan. Naisen perheenjäseniä, sukulaisia ja ystäviä on kuollut Irakissa amerikkalaisten tappamina. Näistä kuolemista on jo monta vuotta, joistakin jopa yli 10 vuotta aikaa. Nainen on sanonut osalle työkavereistaan, että häntä ahdistaa, surettaa ja inhottaa olla tekemisissä tämän amerikkalaismiehen kanssa.
Irakilaisnainen välillä itkee työpaikalla tämän asian takia, ja joskus menee vessaankin itkemään. Kun hänen on pitänyt puhua miehelle jotain, ääni joskus värisee, vaikka muuten on aina puhunut ihan normaalisti. Kerran näin kun hän joutui ojentamaan miehelle jotain työpapereita, niin kädet tärisivät. Työnsä hän kuitenkin hoitaa hyvin. He eivät niin kauhean paljon joudu olemaan tekemisissä toistensa kanssa, eivät joka päivä.
Onko tuollainen itkeminen asian vuoksi normaalia, vai voiko naisella olla lisäksi mahdollisesti jotain mielenterveysongelmia?
Kommentit (23)
[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 20:25"]
Minusta ei ole normaalia. Osoittaa jonkunsortin fanaattisuutta tuollainen. Huomaa, että on lapsesta saakka oppinut vihaamaan ihmisiä kansallisuuden tai uskonnon mukaa. Varmasti hän on paljon kärsinyt, mutta on sairasta tuo suhtautuminen.
[/quote]
minusta taas trauma on hällä varmasti, eikä liene helppoa hoitaa työnsä ammattimaisesti.
Sen kuitenkin apn kertomasta päätellen parhaansa mukaan tekee. hahmottaa siis varmasti, että vika ei ole tämän miehen, vaikka hän tuokin pahoja asioita mieleen. toimii siis tilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla.
toivottavasti hakee apua ja sitä myös saa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Samaa voisi sanoa suomalaisten ja venäläisten suhteista, itkettääkö, kun ryssät pommitti kaupunkimme hajalle ja tappoi miehemme?
En onneksi tiedä onko normaalia. Itse pääsee välillä /kyyneleet/itku, kun jokin asia, esimj. vaikka kahvimerkki, muistuttaa 3 vuotta sitten kuolleesta siskostani, joka sentään kuoli rauhallisen, väkivallattoman kuoleman.
Olisiko sitten normaalia se, että ei kärsisi minkäänlaisista postraumaattisista oireista, jos olisi kohdannut väkivaltaisenkuoleman uudelleen ja uudelleen?