Av:n oma ITSETUNTOKAMPANJA! Kaikki mukaan!

Tässä pohdittavaa päiväksi. :)

"Aito luottaa omaan itseisarvoonsa ja uskoo olevansa parhaimmillaan omana itsenään, ja juuri siinä on hänen ainutlaatuisuutensa ja arvokkuutensa perusta. Hänen ei tarvitse muuntautua muuksi. Aidon muunnos on aina väärennös ja siten aitoa paljon vähempiarvoisempi. Aito ei kysele, mitä tekisin, miten olisin, miten muuttuisin, että kelpaisin muille. Enemmän hän kyselee sitä, miten löytäisi vielä paremmin omimmat lahjansa ja miten uskaltaisi entistä rohkeammin olla se, joka on. Mitä paremmin hän siinä onnistuu, sitä levollisempaa on hänen elämänsä." -Anna-Liisa Valtavaara, Oikein kiltit.

-AP

Kiitos, ap, noista sitaateista! On pitänyt jo pitkään lainata tuo Oikein kiltit -kirja :)

Melko kiire viikko takana. Tällä viikolla olen onnistunut:

- antamaan palautetta rakentavasti

- olemaan pääosin positiivisella mielellä

- omissa työtehtävissäni (sain kehuja esimieheltä hyvästä työstä, niiiin mahtavaa :)

- jättämään turhat huolet ja tunteet omaan arvoonsa (kun tunne, esim. häpeä, tulee, totean mielessäni: jaahas, nyt hävettää, ja annan tunteen mennä menojaan... tää ois mahtava kun oppis täysin joskus!)

- olemaan itselleni vähemmän vaativa (en vielä armollinen mutta pienin askelin :D)

Tällaista tänne tänään :) t. 9

[quote author="Vierailija" time="17.10.2014 klo 13:37"]

[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 16:09"]

Viimeksi eilen itkin sitä, miten rikkinäinen olenkaan. Kaikki ulkoisesti hyvin, todella hyvin, vaan vaikea lapsuus on jättänyt jälkensä. Opiskelen tuota Tunnelukko-kirjaa jo toistamiseen ja ilokseni olen havainnut pientä edistystä, kun olen testin uudestaan tehnyt. Terapeutti suositteli Mielen taito -nimistä teosta, sen olen kerran lukenut ja pitäisi ostaa itsellekin.

Asia, joka itsessäni häiritsee eniten, on armottomuus niin itseä kuin muita kohtaan. Haluan oppia olemaan armollisempi, hyväksymään itseni tällaisena kuin olen, antamaan anteeksi omat ja muiden virheet. Tiedän, että olen riittävän vahva toteamaan sen, kuinka heikko olenkaan. Välillä olen jopa ylpeä itsestäni ja siitä, miten surkeista lähtökohdista huolimatta olen jo tässä. Matkaa on takana jonkin verran, edessä vielä enemmän, mutta ensimmäiset vaikeat askeleet toipumisen tiellä on otettu.

Toivotan teille hyviä ja onnellisia hetkiä elämänne poluilla. Toivon auringonpaistetta meille kaikille sumun keskellä rämpiville.

[/quote]

Täällä myös yksi elämän matkalainen, joka on kompuroinut monessa asiassa. Olen monesti siteerannut seuraavia säkeitä kuvatessani omaa elämääni:

"Olen vasta tässä. Olet vasta tässä monet sanovat. Mutta kukaan ei kysy, kuinka kaukaa olen tähän hetkeen tullut". 

[/quote]

Juuri näin, kiitos tuosta sitaatista. Monesti mietin, että on niin epäreilua, kun jotkut ihmiset ovat "jo tässä" tai kaukana edessäpäin ihan vain vaikkapa ehjempien lähtökohtien vuoksi. Mutta pyristelen tuosta ajatusmallista eroon, koska tämä on mun ainutlaatuinen elämä ja ikioma kivikkoinen tie ja jostain syystä tämä on annettu just mulle. Että tavallaan olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta kasvaa ihmisenä, vaikka se vaatii niin paljon, joka hetki, eikä tätä kaikkea voi ymmärtää kukaan muu kuin samanlaista matkaa tekevä ihminen. Voimia sinulle! t. samainen nro 9

46, tunnistan omissa ajatuksissani paljon samaa. Minulla on koko ikäni ollut vääristynyt minäkuva myös ulkoisesti (BMI ollut aina n. 20 ja silti olen ajatellut olevani jotenkin iso). Nämä (turhat) laihdutusjutut ovat tuttuja itsellekin, voi kun oppisi vaan näkemään itsensä muiden silmin. Mun mies onneksi kehuu myös ulkonäköäni, mutta eipä ne vääristyneet ajatukset siitä mihinkään lähde.

Tuollainen "latistaminen" on tuttua myös. Olen usein joutunut huomauttamaan miehelleni, etten todellakaan lähde persoonallisuuttani muuttamaan sen mukaan, jos hänellä on joku ongelma jonkin piirteeni suhteen. Hän huomauttelee vähän saman tyyppisesti kuin sinunkin miehesi. On todella surullista joutua kokemaan, ettei kelpaa sellaisena kuin on, kovasti siis tsemppiä sinullekin!

Ap, tutulta kuulostaa! Mun pitää jankata ja vatvoa jotain pikku juttua joskus vielä seuraavana päivänäkin... Tässä vasta pikku hiljaa opettelen tunnistamaan ja hyväksymään tunteita "tuoreeltaan", ettei tarvitsis joka kerta tuota ihme prosessia :D

t. 9

2

Ap, oot huippu :D

Noita "jos"-juttuja on tullut itsekin pyöriteltyä ihan liikaa mutta oonpa todennu ettei se pyörittely (ainakaan omalla kohdalla) auta mitään. Paitsi tietty silloin, jos päättää, että NYT muutan elämäni suunnan ja alkaa tehdä asioille jotakin... Niin kuin me tässä ketjussa olemme tehneet! Eli HYVÄ ME!!!

Sellainen "heittäytyminen" on ollut itselle aina tosi vaikeaa ja esim. työyhteisössä en ole edes päästänyt ketään lähelle, ettei kukaan saisi aseita minua vastaan. Nyt tuolla uudessa työpaikassa olen aika avoimesti kertonut asioistani ja olen todellakin todennut, että kun uskaltaa avautua, se kannattaa. Älyttömän vaikeeta on olla vaan oma itsensä, kun takaraivossa jyskyttää se perus "en kelpaa, en riitä"-mantra. Mutta niin se vaan helpottuu ajan myötä, nyt oon alkanut jo (melkein!) uskoa siihen, että olen loppujen lopuksi ihan ok tyyppi.

Ja ap, koskaan ei ole liian myöhäistä alkaa tavoitella unelmiaan! Jos jotain on huonon itsetunnon takia jäänyt tekemättä, mikset tekisi sitä nyt? :)

t. 9

Ohoh, onpas mulla ollut monta välipäivää :D

Huonon itsetunnon takia olen esim. ollut monessa työpaikassa vain lyhyen aikaa, en ole siis uskaltanut sitoutua työhön kunnolla kun olen pelännyt niin paljon negatiivista palautetta. Vaikea selittää, mutta tarkoitan siis sitä, että yksikin negatiivinen palaute tai pienikin moka on mielessäni mitätöinyt kaikki onnistumiset = on todella raskasta "odottaa" jatkuvasti sitä, milloin kaikki romahtaa.

Nykyään en ota ihmisten mielipiteitä ihan niin henk.koht. kuin ennen (tästäkin puhutaan tunnelukko-kirjassa!) enkä ajattele, että muiden (negatiiviset) sanomiset minusta olisivat automaattisesti totuus. Nyt kun ajattelee niin aika hirveää on elämäni ollut jatkuvan pelon alla :(

Mites sulla, ap? Ja muilla, jotka ketjua luette?

t. 9

Tuntuu, että itsetunto vaikuttaa elämän jokaisella osa-alueella. Töissä ja koulussa en ole uskaltanut antaa itsestäni kaikkea, juurikin negatiivisen palautteen pelossa. On jotenkin helpompaa olla valmiiksi huono, kuin yrittää parhaansa ja saada siitä haukut. En kestäisi sitä että tulen lytätyksi omana itsenäni.

Ihmissuhteissa en uskalla puolustaa itseäni ja oikeuksiani. Ajattelen että muiden toiveet ja tunteet ovat tärkeämpiä kuin omani. Nieleskelen vihaa ja kiukkua, ja tanssin muiden pillin mukaan. Koen kauheita tunnontuskia jos sanon toisille vastaan.

-AP

Kiva kun muutkin ovat uskaltautuneet kommentoimaan :) Lisää kokemuksia ja vinkkejä vaan kehiin!

Voi ei, ap, tsemppiä! Kuulostaapa pahasti siltä että oot aivan liian kiltti. No mutta ensimmäinen askel eli tiedostaminen on jo tapahtunut, siitä vain sitten toteuttamaan elämänmuutosta. Alapa hokea joka päivä peilin edessä (vaikka äänettömästikin) että "minulla on oikeus sanoa ei" ja "minulla on oikeus omiin mielipiteisiini" ja mitä nyt ikinä keksitkin. Ehkä joskus vielä alat uskoa siihen ja toimia sen mukaisesti :)

Tällaisena huonoitsetuntoisena helposti ihailee sellaisia suorapuheisia ihmisiä, jotka osaavat pitää puolensa. Aikani olen ajatellut, että haluaisin itse olla sellainen jämäkkä, ehkä vähän röyhkeäkin tällaisen hissukan sijaan. Mutta sitten olen tullut ajatelleeksi, että kyllä meitä "pehmeämpiäkin" persoonallisuuksia tarvitaan. EN tarkoita, että pitäisi olla mikään kynnysmatto, vaan puoliaan saa ja pitääkin pitää. Mutta ajattelen, ettei tässä kovassa nykymaailmassa ole koskaan liikaa empatiaa. Tää liittyy taas kerran siihen itsensähyväksymisteemaan: että ehkä olen ja me kaikki olemme hyviä ja täydellisiä juuri omana itsenämme. Kun sen oppisi vielä muistamaan joka hetki.

Mukavaa viikonlopun jatkoa :) t. 9

Minun pitää välillä komennella itseäni kuin Peppi Pitkätossun. Kaikki mahdolliset muut paheet minulla on paitsi uhkapeli ja uskottomuus, pitäiskö lotota? Eli hyvästä itsetunnosta huolimatta tiedän, että vikaa on ja paljon.

Up!!

Ap, elämänmittainen projektihan tämä on... Niin kuin kaikki itsensä kehittäminen. Toisaalta ahdistavaa, toisaalta helpottavaa ajatella, ettei koskaan tule täysin "valmiiksi". Perfektionistiselle kontrollifriikille todellinen kasvun paikka :D

Ja onnea ap terveen itsekkyyden löytämiseen, kerro miten tilanne etenee!

Mua ahdistaa ajatella, että voi mennä ja meneekin vuosikymmeniä ennen kuin oon "normaali" eli ennen kuin kaikki asiat on käsitelty ja olen siirtynyt eteenpäin (hahaa, ei tuollaista täydellistä tasapainoa ole edes olemassa!). Siksi pyrinkin ajattelemaan, että jokaisesta päivästä pitää tehdä vähän parempi kuin edellisestä. Kun pilkon isot asiat (henkinen tasapaino) pieniksi tavoitteiksi (en valita ihan koko ajan), on jotenkin helpompi pitää pää kasassa.

Kirjoittaako kukaan muu päiväkirjaa tms? Mä kirjoitan, ja vanhat tekstit jos mitkä paljastavat edistyksen ajattelussa. Vanhoja juttuja lukiessa tunnen suurta myötätuntoa entistä itseäni kohtaan, ja samalla ajattelen, etten onneksi ole enää ihan tuollainen :D

Positiivista päivää kaikille! t. 9

Itsellä oli alistuminen, ulkopuolisuus, ja epäonnistuminen. Kyllä siinä huomaa edistyneensä, kun tunnelukot heikkenee. Täytyy itsekin tehdä testi uudestaan vuoden päästä, ja toivoa parasta. :D

http://www.tunnelukkosi.fi/ Huomasin, että tuolla nettisivuilla oli muitakin hyviä testejä.

Lähdin etsimään Tunne lukkosi -kirjaa, vaan kun se ei ollut lainattavissa niin lainasin sitten liudan muita, joissa myöskin oli loistavia ajatuksia.

"Vasta sitten kun kunnioitamme itseämme muutkin kunnioittavat meitä. Se millä tavalla suhtaudumme itseemme määrää nimittäin sen, miten muut meihin suhtautuvat. Jos en arvosta enkä kunnioita itseäni, kerron muille monin eri tavoin, että en ole arvokas eikä minua tarvitse ottaa vakavasti. Mutta jos opin itse arvostamaan itseäni, en siedä enää muilta epäkunnioittavaa käytöstä itseäni kohtaan." Tommy Hellstein, Elämän lapsi.

-AP

9: Jep, hyvä me! :D Nyt täytyy vaan muuttaa kaikki negatiiviset mantrat positiivisiksi.

Hei, tulkaa nyt muutkin kertomaan kokemuksianne! Onko teiltä jäänyt väliin jotain huonon itsetunnon takia? Tai oletteko saavuttaneet jotain kun olette uskaltaneet uskoa itseenne? Olisi hirmu mielenkiintoista tietää. :)

-AP

up

[quote author="Vierailija" time="27.10.2014 klo 11:54"]

Ihmissuhteissa en uskalla puolustaa itseäni ja oikeuksiani. Ajattelen että muiden toiveet ja tunteet ovat tärkeämpiä kuin omani. Nieleskelen vihaa ja kiukkua, ja tanssin muiden pillin mukaan. Koen kauheita tunnontuskia jos sanon toisille vastaan.

-AP

[/quote]

Tää on niin totta myös mun kohdalla! Ja se on kaikista pahinta, että jos kerrankin uskaltaa sanoa jollekin vastaan niin sitten joutuu kohtaamaan hirveää syyllistämistä (ihan kuin ei kierisi turhassa syyllisyydentunteessa muutenkin).

Mun elämää haittaa se, kun en osaa/pysty sanomaan esim. mulle valittaville ihmisille mitään. Jäädyn vain ja kuuntelen, en tosin päästä niitä haukkumisia tms. ihan niin ihon alle kuin ennen. Mut ois mahtavaa kun osais vain sanoa "minun ei tarvitse kuunnella tällaista" ja poistua paikalta. Tietysti aiheellinen ja rakentava palaute on asia erikseen, mutta siis tuollaisen epäasiallisen kohtelun kohdalla ois hyvä osata toimia itseä arvostavasti.

Huhuu, ap, mitä kuuluu? :)

Luin tän koko ketjun taas uudestaan, hienoja ajatuksia ja oivalluksia! Nämä kun saisi kaikki integroitua omaan elämään ja etenkin ajatuksiin niin voisi maailma näyttää ihan toisenlaiselta.

Tällä hetkellä ihan hyvä tasapaino itseni kanssa. No, vähän aikaa sitten tuntui vaihteeksi että kaikki niin kaatuu niskaan ja "miks aina mulle" jne. joten sellaisen tukevan perustuksen rakentaminen taitaa vaatia vielä hetken työtä :D MUTTA matkalla ollaan, koko ajan!

Ja vielä noista "menetetyistä mahdollisuuksista", musta on alkanut tuntua että minusta on vaikka mihin! Ehkei ihan mihin vaan, mutta kenties tiedätte tunteen: että kaikki ovet voi aueta, että tie voi viedä mihin vaan - ja että itsellä on rohkeutta valita juuri se tie, jonka tahtoo.

Iloista päivää - ap, toivottavasti muistat minut vielä!!!

t. 9

[quote author="Vierailija" time="06.10.2014 klo 14:52"]

No voi vittu, itsetuntoa ei todellakaan korjata tällaisilla naiiveille hei tsemiä, ihanaa ou jee -ketjuilla. Häivy täältä.

t: ylipainoinen, aidosti vakavasti ahdistunut työtön sairaseläkeläinen, jonka arvioitu elinaika jää viiteenkymmeneen ikävuoteen. PS: miten jaat tsemiä mulle. Miten?

[/quote]

Kuulostat nyt ihan pääni sisäiseltä ääneltä. Ei kaikkia varmaan tällaiset naminamijeejee -ketjut autakaan, mutta itse olen löytänyt innostusta vastaavista. Varmasti jotkun muutkin ovat.

Siksi olisi mukava kuulla lisää muiden mietteitä aiheesta. Haluan parantua.

T. Kymmenen vuotta henkistä väkivaltaa kokenut(+jatkuvaa fyysisen väkivallan uhkaa), koko elämänsä köyhyydessä elänyt, melkein itsemurhaa yrittänyt AP.

Teidän, ap ja 5 pitäisi lukea kaksi kirjaa. Kumpikaan niistä ei ole elämäntaito-opas, mutta molemmat ovat huolella mietittyjä ja niissä on juuri teille sopivia kohtia kun vähän mietitte. Toinen niistä on Jane Austenin Persuation eli Viisasteleva sydän, joka typerästä nimestään huolimatta sisältää kuvauksen juuri teidän tilanteestanne.  Toinen on Elisabeth Gaskellin Vaimoja ja tyttäriä, jossa on kuvattu erilaisia suhtautumisia samaan (teidän) tilanteeseenne.

En tiedä, parantaako tämä itsetuntoa, mutta ehkä kuitenki ntarjoaa ajateltavaa. Voi parantaakin, koska noissa näytetään sen kiusattu ja halveksittu kuitenkin tavallaan joukon fiksuimpana.

Tää on musta oikein loistava idea ap, mutta väärä foorumi. t. Hyvän itsetunnon omaava