Miksi seksuaalisuudesta ja haluttomuudesta on niin vaikea puhua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No joo. Minä ainakin myönnän, että neljänkympin jälkeen on kiinnostanut ihan kaikki muu paitsi elimien hinkkaus. En tiedä minne libido katosi, se ei ole sukupuoli- eikä henkilöriippuvaista - ei yksinkertaisesti voisi vähempää seksijutut kiinnostaa. Ja ei, en ole enää parisuhteessa, lapset ovat jo aikuisia. Sitten salaisuus: tämä on ihan tosi yleistä, ja siitä myös puhutaan. En näe yhtään hyvää syytä hävetä asiaa, saati hankkia takaisin libidoa! Olen jo lisääntynyt, seksuaalisesti kokenut, nyt on muiden asioiden aika. Aika monella keski-ikäisellä on.

Onpa hyvä, ettet ole parisuhteessa. Älä edes yritä etsiytyä sellaiseen.

Aseksuaaleillakin voi olla ihan hyviä parisuhteita. Ollaan toisten elämänkumppaneita ja osoitetaan hellyyttä muilla tavoin kuin seksuaalisesti. Täytyy vaan olla kumppania etsiessä avoin asian kanssa ettei tule väärinkäsityksiä.

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisille on luontaista vältellä konflikteja jotka pelottavat liikaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa että seksillä on parisuhteessa varsin iso merkitys ja että seksin radikaali väheneminen tai loppuminen kokonaan uhkaa sen parisuhteen pysyvyyttä. Tämä sitten saa ihmiset keksimään kaikenlaisia keinoja ongelman kiertämiseksi. Suosituimpia ovat seksin merkityksen vähättely tai sen halukkaamman syyllistäminen.

Puhumattomuus tai vähättely ovat siis hyvin luonnollisia reaktioita koska niiden takana on suuri pelko parisuhteen menettämisestä.

Parisuhteessa esimerkiksi juuri seksin merkityksen vähättely tai halukkaamman kumppanin syyllistäminen ovat henkistä väkivaltaa. Ja vielä vakavaa sellaista.

Jos asiaa ei halua kohdata eikä keskustella seksielämän vähenemisestä tai loppumisesta asiallisesti, käyttää henkistä väkivaltaa toista osapuolta kohtaan. Parisuhteissa on velvollisuus puhua asiasta ja käydä siitä kunnon keskustelu, eikä syyllistää tai sheimata toista osapuolta, jolla haluja vielä olisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisille on luontaista vältellä konflikteja jotka pelottavat liikaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa että seksillä on parisuhteessa varsin iso merkitys ja että seksin radikaali väheneminen tai loppuminen kokonaan uhkaa sen parisuhteen pysyvyyttä. Tämä sitten saa ihmiset keksimään kaikenlaisia keinoja ongelman kiertämiseksi. Suosituimpia ovat seksin merkityksen vähättely tai sen halukkaamman syyllistäminen.

Puhumattomuus tai vähättely ovat siis hyvin luonnollisia reaktioita koska niiden takana on suuri pelko parisuhteen menettämisestä.

Parisuhteessa esimerkiksi juuri seksin merkityksen vähättely tai halukkaamman kumppanin syyllistäminen ovat henkistä väkivaltaa. Ja vielä vakavaa sellaista.

Jos asiaa ei halua kohdata eikä keskustella seksielämän vähenemisestä tai loppumisesta asiallisesti, käyttää henkistä väkivaltaa toista osapuolta kohtaan. Parisuhteissa on velvollisuus puhua asiasta ja käydä siitä kunnon keskustelu, eikä syyllistää tai sheimata toista osapuolta, jolla haluja vielä olisi.

Olen ihan samaa mieltä. Mutta silti on hyvä ymmärtää mistä nuo väärät teot kumpuavat ja kertovat. Silloin on paljon helpompi saada se toinen puhumaan.

Voi esim. kertoa sille toiselle että ei ole heti lähdössä mihinkään vaan että on valmis kuuntelemaan toista ja etsimään yhdessä ratkaisuja.

Paljon harrastuksia kirjoitti:

Elämässä on muutakin kuin se. On matkustelua on liikuntaa on koiran hoitoa on lukemista on retkiä on taidetta on nytkin alkaa revontulien aika pitää juosta ulkona ja kuvata niitä. Et niinku pitää harrastaa paljon uintia pyöräilyä ja opiskelua kieliä sekä siivota asuntoa pestä pyykkiä käydä koulua ja työssä ettei ehdi ajatella alapäätä muuten kuin vessassa käy kiireesti. Ei ehdi edes syödä ....nyt on myös aika tehdä hilloja marjoista mehuja säilöä ja leipoa piirakoita.

Elämässä on paljon muutakin kuin se, mutta jos se jää pois parisuhteesta, siitä tulee kenties se kaikkein isoin asia. Jos puolisoa kiinnostaa kaikki muut asiat maailmassa kieltenopiskelusta marjojen mehustamiseen enemmän kuin intiimi läheisyys kumppanin kanssa, on parisuhde lähtökohtaisesti mitätön.

Käytännössä ystävyys- tai talousliitto.

Jos seksielämä loppuu parisuhteessa yksipuolisesti, on eron tai suhteen avaamisen paikka. Yksipuolisesti haluttoman täytyisi ymmärtää oman haluttomuuden aiheuttamat tunne-elämän haavat toiselle osapuolelle ja käydä asiasta avoin ja rehellinen keskustelu eikä piiloutua puolukoiden mehustamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Taitaa olla evoluutiobiologinen juttu tämä naisten haluttomuus parisuhteessa. Ei vaan oikein sovi yhteen ajan hengen mukaiseen ideologiaan kun pitäisi olla ydinperhe ja uskollinen elämänpituinen romanttinen parisuhde.

Miehillä eturauhanen tuottaa siemennestettä ja olo muuttuu tukalaksi ja ahdistavaksi jollei laukeamista tapahdu säännöllisin väliajoin. Terveysviranomaisten mukaan tyhjentäminen kaksi kertaa viikossa on minimi eturauhasen terveyden kannalta.

Onanointi auttaa 👍

Ja sitten vaimo hikeentyy siitä kun mies katselee pornoa ja runkkailee kotona.

Eroa mokomasta pihtarista ja seksuaalisesta vallankäyttäjästä, joka ei ota tunteitasi ja tarpeitasi huomioon. Muuta poikamiesboksiin runkkailemaan vapaasti omassa rauhassasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisille on luontaista vältellä konflikteja jotka pelottavat liikaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa että seksillä on parisuhteessa varsin iso merkitys ja että seksin radikaali väheneminen tai loppuminen kokonaan uhkaa sen parisuhteen pysyvyyttä. Tämä sitten saa ihmiset keksimään kaikenlaisia keinoja ongelman kiertämiseksi. Suosituimpia ovat seksin merkityksen vähättely tai sen halukkaamman syyllistäminen.

Puhumattomuus tai vähättely ovat siis hyvin luonnollisia reaktioita koska niiden takana on suuri pelko parisuhteen menettämisestä.

Parisuhteessa esimerkiksi juuri seksin merkityksen vähättely tai halukkaamman kumppanin syyllistäminen ovat henkistä väkivaltaa. Ja vielä vakavaa sellaista.

Jos asiaa ei halua kohdata eikä keskustella seksielämän vähenemisestä tai loppumisesta asiallisesti, käyttää henkistä väkivaltaa toista osapuolta kohtaan. Parisuhteissa on velvollisuus puhua asiasta ja käydä siitä kunnon keskustelu, eikä syyllistää tai sheimata toista osapuolta, jolla haluja vielä olisi.

Olen ihan samaa mieltä. Mutta silti on hyvä ymmärtää mistä nuo väärät teot kumpuavat ja kertovat. Silloin on paljon helpompi saada se toinen puhumaan.

Voi esim. kertoa sille toiselle että ei ole heti lähdössä mihinkään vaan että on valmis kuuntelemaan toista ja etsimään yhdessä ratkaisuja.

Totta kai. Kumpikaan ei saisi syyllistää toista, ja siksi olisikin parasta varata aika parisuhde- tai seksuaaliterapiaan, jossa terapeutti loisi turvallisen ympäristön. Jos haluton kieltäytyy keskustelemasta asiasta, hän syyllistyy henkiseen pahoinpitelyyn.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisille on luontaista vältellä konflikteja jotka pelottavat liikaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa että seksillä on parisuhteessa varsin iso merkitys ja että seksin radikaali väheneminen tai loppuminen kokonaan uhkaa sen parisuhteen pysyvyyttä. Tämä sitten saa ihmiset keksimään kaikenlaisia keinoja ongelman kiertämiseksi. Suosituimpia ovat seksin merkityksen vähättely tai sen halukkaamman syyllistäminen.

Puhumattomuus tai vähättely ovat siis hyvin luonnollisia reaktioita koska niiden takana on suuri pelko parisuhteen menettämisestä.

Samaa mieltä. Jos kissan nostaa pöydälle, asioille voi tapahtua jotain. Haluton osapuoli varmaan tajuaa laiminlyövänsä kumppaniaan ja menee puolustuskannalle torjuakseen syyllisyydentunnetta.

Tämä nyt sillä ettei kukaan varmaan päätä huvikseen olla haluton ja jättää kumppaniaan kärsimään puutetta. Mutta musta parisuhteessa on velvollisuus yrittää ratkoa ongelmia.

Itseasiassa haluton ei ole velvollinen haluamaan. Painostamisessa on kyse jo ihan lainsäädännöllisesti rikoksesta.

No tätäpä näkökulmaa ei ole vielä tuotukaan esiin. Kyllä se on niin väärin, jos haluaa parisuhteessa ihan keskustella asioista, kyllä on poliisiasia semmoinen, jos sellaista kamalaa keskustelemista varovasti yrittää. Onneksi olen eronnut, eikä tarvitse uhata tuollaisella henkeä, terveyttä ja itsemääräämisoikeutta kamalalla tavalla vaarantavalla keskustelemisella ketään. Kyllä te tapahaluttomat mykkäkouluttajat osaatte.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisille on luontaista vältellä konflikteja jotka pelottavat liikaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa että seksillä on parisuhteessa varsin iso merkitys ja että seksin radikaali väheneminen tai loppuminen kokonaan uhkaa sen parisuhteen pysyvyyttä. Tämä sitten saa ihmiset keksimään kaikenlaisia keinoja ongelman kiertämiseksi. Suosituimpia ovat seksin merkityksen vähättely tai sen halukkaamman syyllistäminen.

Puhumattomuus tai vähättely ovat siis hyvin luonnollisia reaktioita koska niiden takana on suuri pelko parisuhteen menettämisestä.

Samaa mieltä. Jos kissan nostaa pöydälle, asioille voi tapahtua jotain. Haluton osapuoli varmaan tajuaa laiminlyövänsä kumppaniaan ja menee puolustuskannalle torjuakseen syyllisyydentunnetta.

Tämä nyt sillä ettei kukaan varmaan päätä huvikseen olla haluton ja jättää kumppaniaan kärsimään puutetta. Mutta musta parisuhteessa on velvollisuus yrittää ratkoa ongelmia.

Itseasiassa haluton ei ole velvollinen haluamaan. Painostamisessa on kyse jo ihan lainsäädännöllisesti rikoksesta.

Entä onko halukas velvollinen olemaan uskollinen haluttomalle?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Monille ihmisille on luontaista vältellä konflikteja jotka pelottavat liikaa. Jokainen järkevä ihminen tajuaa että seksillä on parisuhteessa varsin iso merkitys ja että seksin radikaali väheneminen tai loppuminen kokonaan uhkaa sen parisuhteen pysyvyyttä. Tämä sitten saa ihmiset keksimään kaikenlaisia keinoja ongelman kiertämiseksi. Suosituimpia ovat seksin merkityksen vähättely tai sen halukkaamman syyllistäminen.

Puhumattomuus tai vähättely ovat siis hyvin luonnollisia reaktioita koska niiden takana on suuri pelko parisuhteen menettämisestä.

Samaa mieltä. Jos kissan nostaa pöydälle, asioille voi tapahtua jotain. Haluton osapuoli varmaan tajuaa laiminlyövänsä kumppaniaan ja menee puolustuskannalle torjuakseen syyllisyydentunnetta.

Tämä nyt sillä ettei kukaan varmaan päätä huvikseen olla haluton ja jättää kumppaniaan kärsimään puutetta. Mutta musta parisuhteessa on velvollisuus yrittää ratkoa ongelmia.

Itseasiassa haluton ei ole velvollinen haluamaan. Painostamisessa on kyse jo ihan lainsäädännöllisesti rikoksesta.

Ei kukaan olekaan velvollinen haluamaan mitään tai tekemään mitään seksuaalista. Mutta musta parisuhteessa olet velvollinen yrittämään ratkaista suhteen ongelmia.

Mun mielestä on moraalisesti väärin todeta ettei halua enää seksiä joten sitä ei vaan enää ole, ja edellyttää asian olevan sillä loppuunkäsitelty.

Vierailija kirjoitti:

Paljon harrastuksia kirjoitti:

Elämässä on muutakin kuin se. On matkustelua on liikuntaa on koiran hoitoa on lukemista on retkiä on taidetta on nytkin alkaa revontulien aika pitää juosta ulkona ja kuvata niitä. Et niinku pitää harrastaa paljon uintia pyöräilyä ja opiskelua kieliä sekä siivota asuntoa pestä pyykkiä käydä koulua ja työssä ettei ehdi ajatella alapäätä muuten kuin vessassa käy kiireesti. Ei ehdi edes syödä ....nyt on myös aika tehdä hilloja marjoista mehuja säilöä ja leipoa piirakoita.

Elämässä on paljon muutakin kuin se, mutta jos se jää pois parisuhteesta, siitä tulee kenties se kaikkein isoin asia. Jos puolisoa kiinnostaa kaikki muut asiat maailmassa kieltenopiskelusta marjojen mehustamiseen enemmän kuin intiimi läheisyys kumppanin kanssa, on parisuhde lähtökohtaisesti mitätön.

Käytännössä ystävyys- tai talousliitto.

Jos seksielämä loppuu parisuhteessa yksipuolisesti, on eron tai suhteen avaamisen paikka. Yksipuolisesti haluttoman täytyisi ymmärtää oman haluttomuuden aiheuttamat tunne-elämän haavat toiselle osapuolelle ja käydä asiasta avoin ja rehellinen keskustelu eikä piiloutua puolukoiden mehustamiseen.

Mä oon myös sitä mieltä, että haluttoman pitäisi antaa toisen lähteä. Harva alunperin kuitenkaan kämppissuhdetta haluaa - parisuhteen juttu ON seksuaalisuus. Aseksuaaleja toki on mutta harva heistä (kai) edes tahallisesti haluaa parisuhteeseen normiseksuaalisen ihmisen kanssa? Just luin lehtijutun aseksuaalinaisesta, joka on onnellisessa parisuhteessa aseksuaalisen miehen kanssa. Good for them mutta ihan kamalaa olisi pakottaa toinen seksittömään suhteeseen. Itse olen onnellisessa parisuhteessa, missä molempien halut ja toiveet kohtaavat. Ja nykyaikana tämä tuntuu olevan harvinainen juttu.

Vierailija kirjoitti:

En tunne itseäni seksikkääksi vaan kömpelöksi ja epäviehättäväksi, joten en oikein pysty nauttimaan olostani seksin aikana saati heittäytymään. Eipä sitten kovin usein kiinnostaisi aloittaakaan. Muutamat kumppanin kommentit ovat vain vahvistaneet kokemusta omasta vajavaisuudesta, samoin kumppanin pornon katselu, vaikka kuinka yrittäisin olla senkin suhteen suvaitseva. Suhteen alusta olen siis tullut koko ajan haluttomammaksi. Jotenkin hävettää sanoa mitään näistä ääneen.

Olen pahoillani; et ole selvästikään seksuaalisesti haluton, vaan olet joutunut henkisen väkivallan kohteeksi, ja sillä on ollut ymmärrettävät vaikutukset seksuaalisuuteesi. Sanoisin jopa, että olet seksuaalisesti kaltoinkohdeltu.

Jokaisella parisuhteessa olevalla tulisi olla oikeus saada tuntea itsensä rakastetuksi, arvostetuksi, hyväksi ja haluttavaksi juuri sellaisena kuin itse oikeasti on.

Toivoisin sinulle parempaa suhdetta joko nykyisen kumppanisi tai kokonaan uuden kumppanin kanssa, joka saisi sinut tuntemaan itsesi kokonaiseksi ja juuri oikeanlaiseksi, ihanaksi naiseksi. 

Minä en haluttomana välttele asiasta puhumista mutta se on vaikeaa koska vaikka toinen ei painostaisi mihinkään, jatkuva kysely siitä että koska voitaisiin harrastaa seksiä tuntuu kuitenkin painostavalta. Tunnen oloni jotenkin vialliseksi kun minua haluttaa ehkä kerran kuussa jos sitäkään ja ihan kauhean oudoksi friikiksi kun en koe enkä halua tehdä asialle mitään, olen itse hyvin vähäiseen seksiin varsin tyytyväinen. Ehkä se usein ahdistaa kun asetelma tuntuu olevan se että lähtökohtaisesti minussa haluttomana on jotain vialla ja se pitää kaikenmaailman nikseillä ja naistenlehtien neuvoilla pikaisesti muuttaa. Vaikka sillä ei tarkoitettaisi pahaa, se tuntuu yleensä siltä että minä en ole jotenkaan kelvollinen ihminen ellei minua haluta. Että olen jotenkin ulkopuolinen muusta maailmasta ja heti on joku seksuaali neuvoja terapeutti ehdottomassa ties mitä poppakonsteja dildot käsissään viuhuen että kyllä se siitä kun vaan tarpeeksi sitä seksiä ajattelee ja itsensä siihen melkeinpä pakottaa. Lisäksi tunnen ihan kauheaa syyllisyyttä siitä että puolisoni on onneton minun vuokseni ja minä voisin antaa hänelle hyvää oloa Mutta en kykene. Siinä tuntee itsensä jotenkin ihan kauhean pahaksi ihmiseksi. Toisaalta meillä on avoin suhde ja miehellä lupa etsiä seksiä muualta mutta sekään ei ole aina niin yksinkertaista kun ei asu kovin suuressa kaupungissa ja työ stressi vie voimat niin ei sitä seuraa kovin helpolla löydy ja siitäkin tunnen pahaa oloa vaikka eihän se minusta ole kiinni millään tavalla. Enkä myöskään häntä pakota kanssani olemaan jos hän on onneton joten samaa mieltä siitä että kyllä seksittömyys on asia joka oikeasti pitäisi yrittää ratkaista eikä syytellä kumpaakaan osapuolta. Minä olen aina nimenomaan yrittänyt painottaa puolisolle että hänellä on oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan ja että se on iloinen ja kaunis asia, eikä hänen pitäisi joutua sitä jotenkin peittämään tai tuntemaan häpeää. Mutta ei myöskään minun siitä että minua ei haluta, en ole sen vuoksi viallinen tai epäkelpo. Nämä on tosi herkkiä asioita joihin saattaa liittyä jopa jotain traumoja menneisyydestä ja linkittyyhän se moneen asiaan, itsetuntoon ja kokemukseen siitä että millainen on onnellinen parisuhde ja miten asioiden pitäisi olla jne.

Vierailija kirjoitti:

Minä en haluttomana välttele asiasta puhumista mutta se on vaikeaa koska vaikka toinen ei painostaisi mihinkään, jatkuva kysely siitä että koska voitaisiin harrastaa seksiä tuntuu kuitenkin painostavalta. Tunnen oloni jotenkin vialliseksi kun minua haluttaa ehkä kerran kuussa jos sitäkään ja ihan kauhean oudoksi friikiksi kun en koe enkä halua tehdä asialle mitään, olen itse hyvin vähäiseen seksiin varsin tyytyväinen. Ehkä se usein ahdistaa kun asetelma tuntuu olevan se että lähtökohtaisesti minussa haluttomana on jotain vialla ja se pitää kaikenmaailman nikseillä ja naistenlehtien neuvoilla pikaisesti muuttaa. Vaikka sillä ei tarkoitettaisi pahaa, se tuntuu yleensä siltä että minä en ole jotenkaan kelvollinen ihminen ellei minua haluta. Että olen jotenkin ulkopuolinen muusta maailmasta ja heti on joku seksuaali neuvoja terapeutti ehdottomassa ties mitä poppakonsteja dildot käsissään viuhuen että kyllä se siitä kun vaan tarpeeksi sitä seksiä ajattelee ja itsensä siihen melkeinpä pakottaa. Lisäksi tunnen ihan kauheaa syyllisyyttä siitä että puolisoni on onneton minun vuokseni ja minä voisin antaa hänelle hyvää oloa Mutta en kykene. Siinä tuntee itsensä jotenkin ihan kauhean pahaksi ihmiseksi. Toisaalta meillä on avoin suhde ja miehellä lupa etsiä seksiä muualta mutta sekään ei ole aina niin yksinkertaista kun ei asu kovin suuressa kaupungissa ja työ stressi vie voimat niin ei sitä seuraa kovin helpolla löydy ja siitäkin tunnen pahaa oloa vaikka eihän se minusta ole kiinni millään tavalla. Enkä myöskään häntä pakota kanssani olemaan jos hän on onneton joten samaa mieltä siitä että kyllä seksittömyys on asia joka oikeasti pitäisi yrittää ratkaista eikä syytellä kumpaakaan osapuolta. Minä olen aina nimenomaan yrittänyt painottaa puolisolle että hänellä on oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan ja että se on iloinen ja kaunis asia, eikä hänen pitäisi joutua sitä jotenkin peittämään tai tuntemaan häpeää. Mutta ei myöskään minun siitä että minua ei haluta, en ole sen vuoksi viallinen tai epäkelpo. Nämä on tosi herkkiä asioita joihin saattaa liittyä jopa jotain traumoja menneisyydestä ja linkittyyhän se moneen asiaan, itsetuntoon ja kokemukseen siitä että millainen on onnellinen parisuhde ja miten asioiden pitäisi olla jne.

Olitpa rehellinen, ja olet ollut puolisoasi kohtaan ratkaisulähtöinen ja toiminut paremmin kuin moni muu.

Ratkaisun avaimet olisivat nyt puolisosi käsissä, ja vaihtoehtoja on kaksi: tilanteen hyväksyminen ja tyytyminen seksittömään parisuhteeseen kanssasi, tai eroaminen.

Itse asiassa viimeksi mainittu saattaisi olla paras ratkaisu teille molemmille: puolisosi pääsisi pois pahasta olosta ja sinä pääsisit irti tunnetaakasta.

Vierailija kirjoitti:

Minä en haluttomana välttele asiasta puhumista mutta se on vaikeaa koska vaikka toinen ei painostaisi mihinkään, jatkuva kysely siitä että koska voitaisiin harrastaa seksiä tuntuu kuitenkin painostavalta. Tunnen oloni jotenkin vialliseksi kun minua haluttaa ehkä kerran kuussa jos sitäkään ja ihan kauhean oudoksi friikiksi kun en koe enkä halua tehdä asialle mitään, olen itse hyvin vähäiseen seksiin varsin tyytyväinen. Ehkä se usein ahdistaa kun asetelma tuntuu olevan se että lähtökohtaisesti minussa haluttomana on jotain vialla ja se pitää kaikenmaailman nikseillä ja naistenlehtien neuvoilla pikaisesti muuttaa. Vaikka sillä ei tarkoitettaisi pahaa, se tuntuu yleensä siltä että minä en ole jotenkaan kelvollinen ihminen ellei minua haluta. Että olen jotenkin ulkopuolinen muusta maailmasta ja heti on joku seksuaali neuvoja terapeutti ehdottomassa ties mitä poppakonsteja dildot käsissään viuhuen että kyllä se siitä kun vaan tarpeeksi sitä seksiä ajattelee ja itsensä siihen melkeinpä pakottaa. Lisäksi tunnen ihan kauheaa syyllisyyttä siitä että puolisoni on onneton minun vuokseni ja minä voisin antaa hänelle hyvää oloa Mutta en kykene. Siinä tuntee itsensä jotenkin ihan kauhean pahaksi ihmiseksi. Toisaalta meillä on avoin suhde ja miehellä lupa etsiä seksiä muualta mutta sekään ei ole aina niin yksinkertaista kun ei asu kovin suuressa kaupungissa ja työ stressi vie voimat niin ei sitä seuraa kovin helpolla löydy ja siitäkin tunnen pahaa oloa vaikka eihän se minusta ole kiinni millään tavalla. Enkä myöskään häntä pakota kanssani olemaan jos hän on onneton joten samaa mieltä siitä että kyllä seksittömyys on asia joka oikeasti pitäisi yrittää ratkaista eikä syytellä kumpaakaan osapuolta. Minä olen aina nimenomaan yrittänyt painottaa puolisolle että hänellä on oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan ja että se on iloinen ja kaunis asia, eikä hänen pitäisi joutua sitä jotenkin peittämään tai tuntemaan häpeää. Mutta ei myöskään minun siitä että minua ei haluta, en ole sen vuoksi viallinen tai epäkelpo. Nämä on tosi herkkiä asioita joihin saattaa liittyä jopa jotain traumoja menneisyydestä ja linkittyyhän se moneen asiaan, itsetuntoon ja kokemukseen siitä että millainen on onnellinen parisuhde ja miten asioiden pitäisi olla jne.

Hieno kirjoitus haluttoman näkökulmasta. Kumpa olisit vielä avannut sitä, oletko aina ollut pohjimmiltasi niukkahaluinen, vai onko jokin tietty asia/tapahtuma tehnyt sinusta haluttoman. Vai onko tuollainen vähähaluiseksi muuntuminen hidas ja huomaamaton prosessi kuten näön heikkeneminen? Minä huomasin hiljalleen, että en enää nähnyt lukea aamuisin painettua sanomalehteä, onko sinun haluttomuutesi edennyt samoin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä en haluttomana välttele asiasta puhumista mutta se on vaikeaa koska vaikka toinen ei painostaisi mihinkään, jatkuva kysely siitä että koska voitaisiin harrastaa seksiä tuntuu kuitenkin painostavalta. Tunnen oloni jotenkin vialliseksi kun minua haluttaa ehkä kerran kuussa jos sitäkään ja ihan kauhean oudoksi friikiksi kun en koe enkä halua tehdä asialle mitään, olen itse hyvin vähäiseen seksiin varsin tyytyväinen. Ehkä se usein ahdistaa kun asetelma tuntuu olevan se että lähtökohtaisesti minussa haluttomana on jotain vialla ja se pitää kaikenmaailman nikseillä ja naistenlehtien neuvoilla pikaisesti muuttaa. Vaikka sillä ei tarkoitettaisi pahaa, se tuntuu yleensä siltä että minä en ole jotenkaan kelvollinen ihminen ellei minua haluta. Että olen jotenkin ulkopuolinen muusta maailmasta ja heti on joku seksuaali neuvoja terapeutti ehdottomassa ties mitä poppakonsteja dildot käsissään viuhuen että kyllä se siitä kun vaan tarpeeksi sitä seksiä ajattelee ja itsensä siihen melkeinpä pakottaa. Lisäksi tunnen ihan kauheaa syyllisyyttä siitä että puolisoni on onneton minun vuokseni ja minä voisin antaa hänelle hyvää oloa Mutta en kykene. Siinä tuntee itsensä jotenkin ihan kauhean pahaksi ihmiseksi. Toisaalta meillä on avoin suhde ja miehellä lupa etsiä seksiä muualta mutta sekään ei ole aina niin yksinkertaista kun ei asu kovin suuressa kaupungissa ja työ stressi vie voimat niin ei sitä seuraa kovin helpolla löydy ja siitäkin tunnen pahaa oloa vaikka eihän se minusta ole kiinni millään tavalla. Enkä myöskään häntä pakota kanssani olemaan jos hän on onneton joten samaa mieltä siitä että kyllä seksittömyys on asia joka oikeasti pitäisi yrittää ratkaista eikä syytellä kumpaakaan osapuolta. Minä olen aina nimenomaan yrittänyt painottaa puolisolle että hänellä on oikeus toteuttaa seksuaalisuuttaan ja että se on iloinen ja kaunis asia, eikä hänen pitäisi joutua sitä jotenkin peittämään tai tuntemaan häpeää. Mutta ei myöskään minun siitä että minua ei haluta, en ole sen vuoksi viallinen tai epäkelpo. Nämä on tosi herkkiä asioita joihin saattaa liittyä jopa jotain traumoja menneisyydestä ja linkittyyhän se moneen asiaan, itsetuntoon ja kokemukseen siitä että millainen on onnellinen parisuhde ja miten asioiden pitäisi olla jne.

Hieno kirjoitus haluttoman näkökulmasta. Kumpa olisit vielä avannut sitä, oletko aina ollut pohjimmiltasi niukkahaluinen, vai onko jokin tietty asia/tapahtuma tehnyt sinusta haluttoman. Vai onko tuollainen vähähaluiseksi muuntuminen hidas ja huomaamaton prosessi kuten näön heikkeneminen? Minä huomasin hiljalleen, että en enää nähnyt lukea aamuisin painettua sanomalehteä, onko sinun haluttomuutesi edennyt samoin?

Minä olen vasta aika nuori, 27v mutta luulen että olen ollut tällainen aina. Ollaan oltu kohta 10 vuotta yhdessä ja kyllä ekana vuonna oli sitä halukkuutta minullakin enemmän mutta sitten se aika nopeasti muuttui/palasi tähän tilanteeseen. Olen ollut masentunut lapsesta asti (en käytä enää lääkkeitä) mutta varmasti se vaikuttaa hyvin paljon enkä tiedä olisinko halukkaampi terveenä. Sain hoitoa vasta aika myöhään ja asioiden käsittely on edelleen kesken joten kai tämä prosessi myös vie voimia ja haluja. Koen tärkeämmäksi siis parantua henkisesti ja voida sitä kautta hyvin kuin hoitaa haluttomuutta. Masennuksen helpotuttua halukkuus voi ehkä palata tai sitten ei, minulle se ei ole millään tavalla tärkeää. Puolisoni on myös ajoittain masentunut (ollut nuoresta asti mutta se on vaihtelevampaa kuin minulla) ja töistä uupunut mutta hänellä se ei näy haluissa vaan päinvastoin, silloin hän enemmän kaipaisi sitä seksuaalista lähellä oloa. Mielenterveys ongelmat on muutenkin muokanneet minua niin paljon että paha sanoa miten tilanne olisi ilman niitä mutta koen tärkeäksi saada kokonaisvaltaisesti hyvinvointini takaisin ja nauttia elämästä eikä minulle itselleni ole väliä kuuluuko seksi siihen.

Vaikuttaa siltä, että tuolla masennuksella on aika vahva merkitys haluttomuuteesi. Minulla ei ole riittävää psykologian tietämystä, jotta voisin vetää asiasta varmoja johtopäätöksiä. Mutta en lähtisi kovin kevyesti inttämään vastaan, jos joku sanoo haluttomuuden ja masennuksen korreloivan voimakkaasti keskenään. En helppo uskoa ja ymmärtää, että näet masennuksesta "tervehtymisen" tärkeämmäksi kuin seksuaalisen halukkuuden palauttamisen. Toivon sinulle onnea ja menestystä tässä prosessissasi. Olet minun näkökulmasta hyvin nuori ja uskon että tulet löytämään tasapainon.

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että tuolla masennuksella on aika vahva merkitys haluttomuuteesi. Minulla ei ole riittävää psykologian tietämystä, jotta voisin vetää asiasta varmoja johtopäätöksiä. Mutta en lähtisi kovin kevyesti inttämään vastaan, jos joku sanoo haluttomuuden ja masennuksen korreloivan voimakkaasti keskenään. En helppo uskoa ja ymmärtää, että näet masennuksesta "tervehtymisen" tärkeämmäksi kuin seksuaalisen halukkuuden palauttamisen. Toivon sinulle onnea ja menestystä tässä prosessissasi. Olet minun näkökulmasta hyvin nuori ja uskon että tulet löytämään tasapainon.

En missään nimessä intäkkään tässä asiassa vastaan vaan ihan varmasti niillä on yhteys toisiinsa. Ehkä siksi puolisoni onkin vielä kanssani, hän odottaa että asia muuttuu kun masennus helpottaa. Mutta minähän en voi luvata mitenkään että niin käy, mitä jos hän odottaa turhaan ja minä ihan oikeasti myös terveenä olen haluton tai hyvin vähä haluinen edelleen? On siis tärkeämpää lähteä hoitamaan sitä masennusta, kuin tässä kohtaa alkaa väkisin miettimään ja hoitamaan sitä haluttomuutta kun se vaan lisää sitä ahdistusta ja pahaa oloa. Minun on vaikeaa sanoa millainen olen terveenä kun minulla ei ole siihen minkäänlaista vertailupohjaa, paitsi varhaisesta lapsuudesta. En siis halua myöskään uskotella puolisolleni että minun tapauksessani masennus ja haluttomuus kulkisi tiiviisti käsi kädessä koska se voisi olla virheellinen lupaus. Mutta kiitos :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että tuolla masennuksella on aika vahva merkitys haluttomuuteesi. Minulla ei ole riittävää psykologian tietämystä, jotta voisin vetää asiasta varmoja johtopäätöksiä. Mutta en lähtisi kovin kevyesti inttämään vastaan, jos joku sanoo haluttomuuden ja masennuksen korreloivan voimakkaasti keskenään. En helppo uskoa ja ymmärtää, että näet masennuksesta "tervehtymisen" tärkeämmäksi kuin seksuaalisen halukkuuden palauttamisen. Toivon sinulle onnea ja menestystä tässä prosessissasi. Olet minun näkökulmasta hyvin nuori ja uskon että tulet löytämään tasapainon.

En missään nimessä intäkkään tässä asiassa vastaan vaan ihan varmasti niillä on yhteys toisiinsa. Ehkä siksi puolisoni onkin vielä kanssani, hän odottaa että asia muuttuu kun masennus helpottaa. Mutta minähän en voi luvata mitenkään että niin käy, mitä jos hän odottaa turhaan ja minä ihan oikeasti myös terveenä olen haluton tai hyvin vähä haluinen edelleen? On siis tärkeämpää lähteä hoitamaan sitä masennusta, kuin tässä kohtaa alkaa väkisin miettimään ja hoitamaan sitä haluttomuutta kun se vaan lisää sitä ahdistusta ja pahaa oloa. Minun on vaikeaa sanoa millainen olen terveenä kun minulla ei ole siihen minkäänlaista vertailupohjaa, paitsi varhaisesta lapsuudesta. En siis halua myöskään uskotella puolisolleni että minun tapauksessani masennus ja haluttomuus kulkisi tiiviisti käsi kädessä koska se voisi olla virheellinen lupaus. Mutta kiitos :)

Olet harvinaisen rehellinen ja analyyttinen ihminen, tuo on arvostettavaa!

Hyvä malli parisuhdeongelmien purkamiseen olisi just tuollainen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että tuolla masennuksella on aika vahva merkitys haluttomuuteesi. Minulla ei ole riittävää psykologian tietämystä, jotta voisin vetää asiasta varmoja johtopäätöksiä. Mutta en lähtisi kovin kevyesti inttämään vastaan, jos joku sanoo haluttomuuden ja masennuksen korreloivan voimakkaasti keskenään. En helppo uskoa ja ymmärtää, että näet masennuksesta "tervehtymisen" tärkeämmäksi kuin seksuaalisen halukkuuden palauttamisen. Toivon sinulle onnea ja menestystä tässä prosessissasi. Olet minun näkökulmasta hyvin nuori ja uskon että tulet löytämään tasapainon.

En missään nimessä intäkkään tässä asiassa vastaan vaan ihan varmasti niillä on yhteys toisiinsa. Ehkä siksi puolisoni onkin vielä kanssani, hän odottaa että asia muuttuu kun masennus helpottaa. Mutta minähän en voi luvata mitenkään että niin käy, mitä jos hän odottaa turhaan ja minä ihan oikeasti myös terveenä olen haluton tai hyvin vähä haluinen edelleen? On siis tärkeämpää lähteä hoitamaan sitä masennusta, kuin tässä kohtaa alkaa väkisin miettimään ja hoitamaan sitä haluttomuutta kun se vaan lisää sitä ahdistusta ja pahaa oloa. Minun on vaikeaa sanoa millainen olen terveenä kun minulla ei ole siihen minkäänlaista vertailupohjaa, paitsi varhaisesta lapsuudesta. En siis halua myöskään uskotella puolisolleni että minun tapauksessani masennus ja haluttomuus kulkisi tiiviisti käsi kädessä koska se voisi olla virheellinen lupaus. Mutta kiitos :)

Toivon että pääset prosessissasi eteenpäin.

Olen itse ollut seksuaalisesti haluton masentunut, masennuksen lisäksi diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Tämä ei ollut lainkaan helppo yhtälö, kun samalla perheeseemme syntyi (toivottu) lapsi. Ongelmieni vuoksi puolisoni oli terapeutin lisäksi ainut henkilö, jolle saatoin puhua ja purkaa huoleni, ja tämä kaikki yhdistyneenä haluttomuuteeni ja huonoon oloon, rasitti parisuhdetta eron partaalle. Onneksi vaimoni jaksoi minua.

Nyt olen voinut paremmin kuin vuosiin, ja myös seksuaalisuuteni on aktivoitunut. Olen puolisolleni kiitollinen, kun on jaksanut kohdata tämän kaiken ja jaksanut toipua kanssani, vaikka torjuin hänen läheisyytensä usean vuoden ajan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vaikuttaa siltä, että tuolla masennuksella on aika vahva merkitys haluttomuuteesi. Minulla ei ole riittävää psykologian tietämystä, jotta voisin vetää asiasta varmoja johtopäätöksiä. Mutta en lähtisi kovin kevyesti inttämään vastaan, jos joku sanoo haluttomuuden ja masennuksen korreloivan voimakkaasti keskenään. En helppo uskoa ja ymmärtää, että näet masennuksesta "tervehtymisen" tärkeämmäksi kuin seksuaalisen halukkuuden palauttamisen. Toivon sinulle onnea ja menestystä tässä prosessissasi. Olet minun näkökulmasta hyvin nuori ja uskon että tulet löytämään tasapainon.

En missään nimessä intäkkään tässä asiassa vastaan vaan ihan varmasti niillä on yhteys toisiinsa. Ehkä siksi puolisoni onkin vielä kanssani, hän odottaa että asia muuttuu kun masennus helpottaa. Mutta minähän en voi luvata mitenkään että niin käy, mitä jos hän odottaa turhaan ja minä ihan oikeasti myös terveenä olen haluton tai hyvin vähä haluinen edelleen? On siis tärkeämpää lähteä hoitamaan sitä masennusta, kuin tässä kohtaa alkaa väkisin miettimään ja hoitamaan sitä haluttomuutta kun se vaan lisää sitä ahdistusta ja pahaa oloa. Minun on vaikeaa sanoa millainen olen terveenä kun minulla ei ole siihen minkäänlaista vertailupohjaa, paitsi varhaisesta lapsuudesta. En siis halua myöskään uskotella puolisolleni että minun tapauksessani masennus ja haluttomuus kulkisi tiiviisti käsi kädessä koska se voisi olla virheellinen lupaus. Mutta kiitos :)

Toivon että pääset prosessissasi eteenpäin.

Olen itse ollut seksuaalisesti haluton masentunut, masennuksen lisäksi diagnosoitiin yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Tämä ei ollut lainkaan helppo yhtälö, kun samalla perheeseemme syntyi (toivottu) lapsi. Ongelmieni vuoksi puolisoni oli terapeutin lisäksi ainut henkilö, jolle saatoin puhua ja purkaa huoleni, ja tämä kaikki yhdistyneenä haluttomuuteeni ja huonoon oloon, rasitti parisuhdetta eron partaalle. Onneksi vaimoni jaksoi minua.

Nyt olen voinut paremmin kuin vuosiin, ja myös seksuaalisuuteni on aktivoitunut. Olen puolisolleni kiitollinen, kun on jaksanut kohdata tämän kaiken ja jaksanut toipua kanssani, vaikka torjuin hänen läheisyytensä usean vuoden ajan.

Kiitos, samaa toivon minäkin. Hienoa kuulla että voit nykyään paremmin, kaikkea hyvää teille :)