Voisiko joku selittää paradoksin työvoimapulan ja työttömyyden suhteen?
Suomessa on
- työvoimapula
- työttömyyttä
Ongelma tuntuu olevan, että työttömät eivät suostu menemään nollasopimuksella tai alipalkalla töihin tai muuttamaan kommuuniasumiseen toiselle puolelle maata pariksi kuukaudeksi tarvittaessa. Työttömät eivät myöskään suostu kouluttautumaan kaikki lähäreiksi ja putkimiehiksi.
Tästä syystä eläkeikää pitää nostaa jonnekin n. 80 vuoteen, ja pitää ihmiset töissä kunnes ovat puoleksi vainaita. Näin eläkkeitä ei tarvitse maksaa ja työvoimaa riittää. Eläkeikää lähestyvien arvellaan, siis sellaistan reilusti yli kuusikymppisten, seiskytvuotiaiden jne, kouluttautuvan uudestaan, muuttavan vihannesviljelmälle ja tunturikeskukseen alipalkattuna.
Olen varmaan tyhmä, mutta olen miettinyt, että miksei
1. työntekijöille voida maksaa ihan ookoo palkkaa
2. tarjota määräaikaista ja kokoaikaista vähintään vuoden työsuhdetta
3. tarjota vakituisia työpaikkoja
Kommentit (2036)
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret tuet, ei kannusta töihin kun saman saa sohvalla makoilusta
Saan tukia 500e kuussa.
Vielä hetki sitten palkkani oli 2600e kuussa. Olipas tosiaan kannatavaa joutua työttömäksi! Voi minua onnekasta!
Tai palkka liian pieni. Miten moni työssäkäyvä joutuu hakemaan tukea kun palkalla ei elä? Työtunteja muutama viikossa ja niistäkin maksetaan vain muutama euro tunnissa. Jos nostettaisiin pieniä palkkoja niin voitaisiin samalla vähentää tukia. Mutta yritysten osingot voisi pienentyä, pitäisikö omistajille lisätä yritystukia?
Työvoimapulaa on ikävässä matalapalkkatyössä, joissa on huono palkka, haasteeton, yksitoikkoinen, kuormittava ja henkisesti ja fyysisesti raskas työ ja huonot työehdot. Julkisuudessa on nyt Hesburger, mutta vastaavia työpaikkoja löytyy Suomesta lukuisia. Matalapalkkainen hoitoala ja monet palvelualat kuten kaupan alan työt ovat ns. epämukavia ja huonoja töitä. Huonoissa työnantajissa on julkisia ja yksityisiä ja isoja ja pieniä työnantajia.
Osa-aikatyössä pieni palkka ei riitä elämiseen. Kaupan alalla ja palvelualoilla suositaan työntekijälle epäoikeudenmukaisia nollatuntisopimuksia. Työsopimuksessa on "työaika 0h/viikko" ja olet "tarvittaessa töihin kutsuttava". Töitä tarjotaan joskus ja työvuorot tulevat viime tingassa. Perheellinen ihminen ei pysty yhdistämään perhettä ja työntekoa.
Joihinkin ammatteihin koulutetaan vuosittain vain vähän ihmisiä kuten hammaslääkäri, lääkäri tai eläinlääkäri. Pitkäaikaistyöttömissä ei ole näitä pitkälle koulutettuja ja hyvin palkattuja ammattilaisia.
Kaikilla pitkäaikaistyöttömillä ei ole koulutusta ja pätevyyttä. Koulutuksena voi olla pelkkä peruskoulu tai joku vanhentunut ammattikoulututkinto 1980-luvulta. Työttömällä ei ole ajantasaista koulutusta ja tutkintoa. Ikäsyrjintä vaikeuttaa ikääntyvien eli yli 40-50-vuotiaiden työpaikan saamista. Työttömällä voi olla monia elämänhallinnan ongelmia, ylivelkaantumista, maksuhäiriömerkintöjä, ulosottovelkoja, päihteiden käyttöä, rikoksia ja mahdollisesti mielenterveysongelmia. Työnantaja haluaa palkata ammattitaitoisen, luotettavan ja pätevän työntekijän eikä toimia elämänhallintaongelmaisen ja ulosottovelkaisen työntekijän sosiaalitoimistona.
Joissakin töissä on matala palkka ja kurja työ. Menisitkö itse lähihoitajaksi surkealla, 11-12 €/h tuntipalkalla esimerkiksi vanhainkotiin tai kotihoitoon pesemään vanhusten takapuolia? Kun raskaasta ja likaisesta vanhustyöstä aletaan maksaa 25-30€/tunti, niin kyllä hakijoita alkaa löytyä vanhustyöhönkin! Kuntien, sairaanhoitopiirien, Kimalaisten ja Pörriäisten on ihan turha valittaa hoitajapulasta! Maksakaa kunnon palkkaa likaisesta ja raskaasta työstä kuten potilaitten takapuolien pesusta niin kyllä tekijöitä löytyy!
Otsikko on minusta todella hauska. Voin kuvitella Nalle Wahlroosin Jaguarin takapenkillä ja sanovan "miten Suomessa on vieläkin ihmisiä, jotka ei ole miljonäärejä".
Asioita on helpompi ymmärtää, kun vetää päänsä ulos hetkeksi omasta perseestään ja haukkaa vähän raitista ilmaa. Tosin jossain vaiheessa se on jo liian myöhäistä.
Töitä olisi tarjolla, mutta aika moni työ on vuorotyötä naapuripaikkakunnalla, ja työpaikkailmoituksessakin on jo mainittu, että työvuorojen takia oman auton käyttö on välttämätöntä. Kaikki työpaikat ei sijaitse siinä bussipysäkin välittömässä läheisyydessä eikä kaikki työvuorot ole ma-pe 7-16. Vähänkin isompi keskusvarasto tai metallipaja harvemmin sijaitsee yliopistokaupungin ydinkeskustassa. Joukkoliikenne on Suomessa edelleen harvojen herkkua, vielä harvempien herkkua on oman auton käyttömahdollisuus, jos on yksinasuva pitkäaikaistyötön (työmarkkinatuki, asumistuki, toimeentulotuki). Jos on koko ikänsä ollut pienipalkkaisessa pätkätyössä, ei ole saanut välttämättä säästettyä sen vertaa, että saisi ostettua ja pidettyä ajokelpoista autoa, ei välttämättä ajokorttiakaan. Asumiskulut on taivaalliset, koska ei ole omaa velatonta asuntoa. Halvempi asunto löytyisi muuttotappiopaikkakunnalta, mutta siellä ei ole töitä, eikä joukkoliikennettä. Silloin työmatkat pitäisi kulkea taksilla, mutta siinä samalla reissulla toki voisi hoitaa lähikaupassa käynninkin, siinä ainoassa K-marketissa 30km päässä. Juu, aja vaan itse se työmatka fillarilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on suurtyöttömyys, mutta ei työvoimapulaa. TE-toimistot voisivat halutessaan ohjata jokaiselle työvoimapulasta vinkuvalle yritykselle vaikkapa 5000 kohtuulliset hakuehdot täyttävästä työntekijästä halutun määrän. Miksikähän ne eivät tee näin?
Mediakin voisi suhtautua näihin väitteisiin hieman kriittisemmin, eikä vaan toistaa niitä. Se voisi pureutua asiaan ja vaatia yritykseltä selvitystä millaisia työpaikkoja heillä on avoinna, kuinka paljon hakemuksia on tullut ja miksi ketään ei palkattu.
Sitten esimerkiksi ravintolat, jotka nyt itkevät koviten, olivat koronan varjolla kovin kärkkäitä lomauttamaan ja irtisanomaan työntekijänsä. On ymmärrettävää että pois potkitut eivät ole kovin innokkaita palaamaan ainakaan samaan paikkaan takaisin tuon kohtelun jälkeen, varsinkaan jos ovat onnistuneet löytämään muuta työtä.
Jos ravintola on kiinni, niin onhan se aika ymmärrettävää ettei haluttaisi maksella palkkoja. Enemmistö ravintoloista kun menee normiaikoinakin nurin jossain vaiheessa.
Tämä ketju osoittaa erään syn työttömyyden taustalla. Ajatellaan vain että firman pitäisi maksaa palkkaa koska te haluatte saada palkkaa ja se on siksi reilua.
Mutta ei se maailma toimi niin. Jos pulaa on työnantajista ja yrittäminen on superkannattavaa kun työvoimaa olis tarjolla, miksi te ette ryhdy työnantajiksi? Sillähän ratkeaisi työttömyyskin ja tienaisi hyvin.
Helpompi viettää vapaata ja antaa muiden hoitaa duunit, muut maksakoot elämäni.
Maikkarin uutiset:
Työvoimapula uhkaa talouskasvua – työntekijöitä houkutellaan jopa tubettamisella ja myymäläkuulutuksilla: "Kaikki keinot ovat käytössä"
Nyt, jos koskaan kannattaisi työttömien tarttua toimeen!
Meidänpä pentu ei kelvannut työmarkkinoille neljän korkeakoulutuksen jälkeenkään . Nyt on menossa viies, insinöörikoulutus , 4v. Habitus ehkä epämuodikas ,nimi väärä . Ei tule vastauksia hakemuksiin . Missä muussa vika ? - Voipipa olla ettei ikinä kelpaa markkinoilla, kun ei niitä suhteitakaan ole . En usko enää mihinkään kalluppeihin ja uutisointiin näissä asioissa . Oletteko nähnyt samaa ?
Kerrotko miten esim. puhumista välttelevä introvertti tekee hyvää työtä esim. lähihoitajana, te-byroon pakottamana koulutukseen etenkin?
Ei mitenkään, koska työhaastattelu jää lyhyeksi introvertin kohdalla. Kun vastaukset on lyhyitä ja katsekontaktia otetaan pääasiassa omien kengänkärkien kanssa, ei työnantaja ole ihan heti vaatimassa allekirjoitusta työsopimukseen. Se on se klassinen "katsomme sitten kun haastattelut on suoritettu". Työnhakijan pitää olla ulospäinsuuntautunut smalltalkin kuningas, dynaaminen singahtelija, ja kaikkien ihailema keskipiste, jonka yksikin sairaslomapäivä tuntuu kahvihuoneessa kuin hautajaisten muistotilaisuudelta.
Vierailija kirjoitti:
Liian suuret tuet, ei kannusta töihin kun saman saa sohvalla makoilusta
Missä? Täällä on liian pienet tuet sanovat asiantuntijat taas kerran. Rahat syydetään muille ja suomalaisilta vaan leikataan joka paikasta aina lisää, että on sitä jaettavaa. Mega vauraita kun ollaan.
Älkää nyt ainakaan koodaripula-propagandaan uskoko.
Olen itse yksityisyrittäjä koodarina ja, vaikka toisin mediassa väitetään, minulta ei ole kysytty yhtä ainoaa kertaa töihin toiseen firmaan. Ainoa tapa saada töitä oli pistää putiikki itse pystyyn.
Joku todella onnekas koodari voi saada silloin tällöin projekteja aikaisemmin luotujen kontaktien avulla, mutta sekin on todella harvinaista, ei todellakaan mikään itsestäänselvyys.
Eli jos joku väittää teille että "koodarit viedään koulunpenkiltä", niin se puhuu ihan p*skaa. Suomeksi tuolla tarkoitetaan sitä, että etsitään 15 -vuoden kokemusta jostain höpöhöpö -ohjelmointikielestä (tai viidestä) omaavaa 25-vuotiasta ihmistä, jolle työajat ovat tuntematon käsite ja palkkapyyntö on korkeintaan 2000 euroa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapulaa on ikävässä matalapalkkatyössä, joissa on huono palkka, haasteeton, yksitoikkoinen, kuormittava ja henkisesti ja fyysisesti raskas työ ja huonot työehdot. Julkisuudessa on nyt Hesburger, mutta vastaavia työpaikkoja löytyy Suomesta lukuisia. Matalapalkkainen hoitoala ja monet palvelualat kuten kaupan alan työt ovat ns. epämukavia ja huonoja töitä. Huonoissa työnantajissa on julkisia ja yksityisiä ja isoja ja pieniä työnantajia.
Osa-aikatyössä pieni palkka ei riitä elämiseen. Kaupan alalla ja palvelualoilla suositaan työntekijälle epäoikeudenmukaisia nollatuntisopimuksia. Työsopimuksessa on "työaika 0h/viikko" ja olet "tarvittaessa töihin kutsuttava". Töitä tarjotaan joskus ja työvuorot tulevat viime tingassa. Perheellinen ihminen ei pysty yhdistämään perhettä ja työntekoa.
Joihinkin ammatteihin koulutetaan vuosittain vain vähän ihmisiä kuten hammaslääkäri, lääkäri tai eläinlääkäri. Pitkäaikaistyöttömissä ei ole näitä pitkälle koulutettuja ja hyvin palkattuja ammattilaisia.
Kaikilla pitkäaikaistyöttömillä ei ole koulutusta ja pätevyyttä. Koulutuksena voi olla pelkkä peruskoulu tai joku vanhentunut ammattikoulututkinto 1980-luvulta. Työttömällä ei ole ajantasaista koulutusta ja tutkintoa. Ikäsyrjintä vaikeuttaa ikääntyvien eli yli 40-50-vuotiaiden työpaikan saamista. Työttömällä voi olla monia elämänhallinnan ongelmia, ylivelkaantumista, maksuhäiriömerkintöjä, ulosottovelkoja, päihteiden käyttöä, rikoksia ja mahdollisesti mielenterveysongelmia. Työnantaja haluaa palkata ammattitaitoisen, luotettavan ja pätevän työntekijän eikä toimia elämänhallintaongelmaisen ja ulosottovelkaisen työntekijän sosiaalitoimistona.
Joissakin töissä on matala palkka ja kurja työ. Menisitkö itse lähihoitajaksi surkealla, 11-12 €/h tuntipalkalla esimerkiksi vanhainkotiin tai kotihoitoon pesemään vanhusten takapuolia? Kun raskaasta ja likaisesta vanhustyöstä aletaan maksaa 25-30€/tunti, niin kyllä hakijoita alkaa löytyä vanhustyöhönkin! Kuntien, sairaanhoitopiirien, Kimalaisten ja Pörriäisten on ihan turha valittaa hoitajapulasta! Maksakaa kunnon palkkaa likaisesta ja raskaasta työstä kuten potilaitten takapuolien pesusta niin kyllä tekijöitä löytyy!
Takapuolien pesusta, tai mistään vastaavastatyöstä, ei tulla maksamaan 4000-5000 euroa/kk. Koskaan.
Tuollainen palkka edellyttää korkeaa koulutusta, monimutkaisten asioiden hallintaa, jne.
Tässähän juuri ohjaillaan Suomea tunneperäisesti tilanteeseen, jossa kouluttautuminen ei enää kannata, kun ammatikoululla tai peruskoululla saa korkeammat tienestit vähemmällä stressillä kuin korkeasti kouluttautumalla.
Tai oikeastaanhan tämä tilanne on jo. Koulutus ei kannata, koska se ainoastaan vaikeuttaa työpaikan saamista.

Tuo vaatimus perustuu amtalasti koulutettujen luuloon siitä että muut työt ovat pelkkää golfkentällä patsastelua tai pullan mussuttamista toimistolla. Sitten ajatellaan että heidänhän sitä rahaa kuuluisi saada kun tekevät "kuormitavaa" työtä.
News flash: kaikki työt ovat kuormittavia. Siihen on syynsä miksi te valitsitte sen matalapalkkatyön, ja valittajilla se syy ei todellakaan ole kutsumus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tukien määrää pitäisi vähentää ja kestoa lyhentää siten, että alkaisi kiinnostaa.
Kaiken kaikkiaan tilanteen pitäisi olla sellainen, että jos työtä on tarjolla, sitä itsestäänselvästi kannattaa tehdä.
Mutta eikö tämäkin ole paradoksi - eihän se työ voi olla kannattavaa, jos sillä ei elä?
Ei se paradoksi ole, tuet liian suuret.
Yhä suurempi työssäkäyvien joukko joutuu hakemaan asumistukea ja toimeentulotukea. Kun töitä on vain muutama tunti viikossa ja tuntipalkka ei paljoa yli kympin mene, ei paljoa kehtaa kavereille kehua olevansa töissä. Ennemmin valehtelee menevänsä ulkoilemaan kuin töihin. Työnantajat on hyvinkin tietoisia siitä, että käytännössä Kela maksaa osan elämiseen tarvittavasta rahasummasta. Asenteissa voisi tulla muutos, jos hallitus tekisi lakimuutoksen, ja netissä olisi avoin rekisteri, moniko tietyn yrityksen työntekijöistä saa soviteltua päivärahaa/asumistukea/toimeentulotukea ja olisi myös kokonaissumma nähtävillä, ilman henkilöiden nimiä. Luulisi olevan yrityksille kunnia-asia, ettei niiden palkkalistoilla olevien tarvi sossuilla ja leipäjonotella.
Työvimapulan ja työttömyyden välillä ei ole mitään paradoksia. Lääkäri ei osaa tehdä timprin töitä ja päin vastoin.
Kun joillakin aloilla on työvoimasta pulaa niin kohta aletaan kouluttaa lisää mutta tulokset näkyvät vasta viiveellä. Jos joidenkin ammattien kysyntä laskee niin niiden koulutusta vähennetään mutta sekin nykyy viiveellä.
Koskaan ei päästä nollatilanteeseen, se on käytännön mahdottomuus, eikä siinä auta raha (palkkaus) tai muutkaan edut.
Tässähän juuri ohjaillaan Suomea tunneperäisesti tilanteeseen, jossa kouluttautuminen ei enää kannata, kun ammatikoululla tai peruskoululla saa korkeammat tienestit vähemmällä stressillä kuin korkeasti kouluttautumalla.
Koulutuksessa on kyse muustakin kuin palkasta ja töiden jatkuvuudesta. Sillä voi vaikuttaa myös työolosuhteisiin, liikutko työpaikalla puhtaissa vaatteissa pääasiassa toimisto-olosuhteissa vai revitkö paskaiset haalarit päällä painavia tavaroita kaatosateessa, 30 asteen pakkasessa ja nilkkoja myöten mutavellissä. Itse olisin valmis tekemään vaikka rakennusmestarin hommia 2 tonnilla kuin raksaraahaajan töitä 4 tonnilla. Olen tehnyt vuosia ruumiillisesti rasittavaa työtä huonoissa olosuhteissa reilun kolmen tonnin palkalla, eikä todellakaan ole mikään hinku takaisin sinne. Raha ei korvaa sitä haittaa, mikä siitä voi vuosien repimisellä tulla. Joillekin tulee aikaisemmin, joillekin myöhemmin. Se homma alkaa näkyä naamastakin jossain vaiheessa, kun alkaa olla se teurastajan ilme vakiona, oli sitten kyse anopin hautajaisista tai lapsenlapsen 1-vuotissynttäreistä.
Parhaimmat naurut saa sitten siitä, kun joku seitsemänkymppinen toimistotyöläinen kertoo telkkarissa, että hyvin jaksaa tehdä töitä vielä seuraavat 10 vuotta. Joo joo. Tule saatana repimään raksalle 300kg painavaa tiilikuormaa huonoilla kärryillä pehmeässä mutavellissä, johon näyttää juutuvan kuorma-autotkin. Sellainen kermaperse ei tiedä työnteosta yhtään mitään.
Työvoimapulaa ei oikeasti ole . Vaikka Suomessa on aina toitotettu, että rahalla ei ole mitään merkitystä niin sillä kuitenkin on. Jokaiseen työhön löytyy tekijä jos palkka on tarpeeksi korkea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Työvoimapulaa on ikävässä matalapalkkatyössä, joissa on huono palkka, haasteeton, yksitoikkoinen, kuormittava ja henkisesti ja fyysisesti raskas työ ja huonot työehdot. Julkisuudessa on nyt Hesburger, mutta vastaavia työpaikkoja löytyy Suomesta lukuisia. Matalapalkkainen hoitoala ja monet palvelualat kuten kaupan alan työt ovat ns. epämukavia ja huonoja töitä. Huonoissa työnantajissa on julkisia ja yksityisiä ja isoja ja pieniä työnantajia.
Osa-aikatyössä pieni palkka ei riitä elämiseen. Kaupan alalla ja palvelualoilla suositaan työntekijälle epäoikeudenmukaisia nollatuntisopimuksia. Työsopimuksessa on "työaika 0h/viikko" ja olet "tarvittaessa töihin kutsuttava". Töitä tarjotaan joskus ja työvuorot tulevat viime tingassa. Perheellinen ihminen ei pysty yhdistämään perhettä ja työntekoa.
Joihinkin ammatteihin koulutetaan vuosittain vain vähän ihmisiä kuten hammaslääkäri, lääkäri tai eläinlääkäri. Pitkäaikaistyöttömissä ei ole näitä pitkälle koulutettuja ja hyvin palkattuja ammattilaisia.
Kaikilla pitkäaikaistyöttömillä ei ole koulutusta ja pätevyyttä. Koulutuksena voi olla pelkkä peruskoulu tai joku vanhentunut ammattikoulututkinto 1980-luvulta. Työttömällä ei ole ajantasaista koulutusta ja tutkintoa. Ikäsyrjintä vaikeuttaa ikääntyvien eli yli 40-50-vuotiaiden työpaikan saamista. Työttömällä voi olla monia elämänhallinnan ongelmia, ylivelkaantumista, maksuhäiriömerkintöjä, ulosottovelkoja, päihteiden käyttöä, rikoksia ja mahdollisesti mielenterveysongelmia. Työnantaja haluaa palkata ammattitaitoisen, luotettavan ja pätevän työntekijän eikä toimia elämänhallintaongelmaisen ja ulosottovelkaisen työntekijän sosiaalitoimistona.
Joissakin töissä on matala palkka ja kurja työ. Menisitkö itse lähihoitajaksi surkealla, 11-12 €/h tuntipalkalla esimerkiksi vanhainkotiin tai kotihoitoon pesemään vanhusten takapuolia? Kun raskaasta ja likaisesta vanhustyöstä aletaan maksaa 25-30€/tunti, niin kyllä hakijoita alkaa löytyä vanhustyöhönkin! Kuntien, sairaanhoitopiirien, Kimalaisten ja Pörriäisten on ihan turha valittaa hoitajapulasta! Maksakaa kunnon palkkaa likaisesta ja raskaasta työstä kuten potilaitten takapuolien pesusta niin kyllä tekijöitä löytyy!
Takapuolien pesusta, tai mistään vastaavastatyöstä, ei tulla maksamaan 4000-5000 euroa/kk. Koskaan.
Tuollainen palkka edellyttää korkeaa koulutusta, monimutkaisten asioiden hallintaa, jne.
Tässähän juuri ohjaillaan Suomea tunneperäisesti tilanteeseen, jossa kouluttautuminen ei enää kannata, kun ammatikoululla tai peruskoululla saa korkeammat tienestit vähemmällä stressillä kuin korkeasti kouluttautumalla.
Tai oikeastaanhan tämä tilanne on jo. Koulutus ei kannata, koska se ainoastaan vaikeuttaa työpaikan saamista.
Tuo vaatimus perustuu amtalasti koulutettujen luuloon siitä että muut työt ovat pelkkää golfkentällä patsastelua tai pullan mussuttamista toimistolla. Sitten ajatellaan että heidänhän sitä rahaa kuuluisi saada kun tekevät "kuormitavaa" työtä.
News flash: kaikki työt ovat kuormittavia. Siihen on syynsä miksi te valitsitte sen matalapalkkatyön, ja valittajilla se syy ei todellakaan ole kutsumus.
Onhan tuo lähihoitajien vaatima kolmen tonnin palkka jo aivan posketon heitto. Väkisin tulee mieleen heittää pienyrittäjänä pyyhe kehään, kun parin vuoden koulutuksella saa kohta 600 euroa enemmän käteen kuukaudessa kuin itse korkeakoulutettuna saan valtavilla tuntimäärillä.
Alkaa olla turhaa koko duunin tekeminen Suomessa.
Juuri lähäreillä on myös täysin epärealistiset käsitykset siitä mitä muissa ammateissa tienaa.
Näin ihmisten palkkalukuja koko ajan, ja useimissa ammateissa tienaa vähemmän kuin mitä yleisesti kuvitellaan.
Kolme poikkeusta: sairaanhoitajat, lähihoitajat, opettajat.
Näitä kaikkia yhdistää se, että ollaan julkisella puolella töissä eikä selkeästi ymmärretä, mikä ongelma syntyy jos julkisella puolella aletaan tienata kuten yksityisellä.
Eli: Mistä se raha niihin palkkoihin tulee?
Tämähän on ihan selvä juttu. Lyhentämällä työaikoja saadaan aikaan työvoimapula. Kun on työvoimapula, voidaan tilata ulkomailta lisää työvoimaa maahamme. Lyhyestä työajasta maksetaan sama palkka kuin nykyisestä, jolloin työn tuottokustannukset nousevat ja menetämme kilpailukykyämme merkittävästi. Siitä seuraa tuotannon siirtyminen ahkerasti työskentelevän halpatyövoiman maihin. Kun tuotanto häviää maastamme niin ilmastopäästöt vähenevät meillä nollaan niin näiden piipertäjien mielestä maailma pelastuu, vaikka tuotanto siirtyykin maihin joissa ilmastonsuojelusta ei välitetä lainkaan!
Tarkoitat varmaan työntekijää, jolla on kyseiseen hommaan jo valmiiksi vankka työkokemus. Jos työnantaja tarvitsee pelkästään työntekijän, ja se perehdytetään alusta loppuun saakka kyseisessä firmassa, hakijoista ei varmasti ole pulaa. Voi ihan varmasti valita jopa hiusten pituuden ja kuppikoon perusteella, kenet siihen ottaa. Jos vaatimuksena on parikymppinen dippainssi kymmenen vuoden työkokemuksella niin ihan varmasti kärsii työvoimapulasta ja pitkään.