Lue keskustelun säännöt.
Onko omat tekemisesi, työt, harrastukset ja hankinnat innostavia sinulle jos et pääse esittelemään niitä kenellekään?
Onko puutarhasi sinusta ihana ilman somepäivityksiä tai vieraille esittelyä? Työsaavutuksesi, perheesi lapsesi?
Minusta on tuntunut jo pidemmän aikaa, että ihmiset saa energiaa vaan toisille pauhaamisesta ja omasta erinomaisuudestaan. Ollaan niin tyhjiä kuoria aikuisina yhtäkkiä. Ennen on ehkä ajanut sisäinen palo johonkin, nyt se on sammunut ja tyydytystä yritetään saada muiden kautta.
Sitten kun ei jaksa innostua sisustuksesta tai kodinostosta tai muusta (jota esitellä muille) niin imeydytään omiin ongelmiin: onko alhainen d-vitamiini, huono ryhti tai kenties tunnelukko. Sitten sitä puuhataan taas ja saadaan merkitystä omalle olemassa ololle hetkeksi.
Oikeastaanhan me vaan olemme kasa hitaasti rapistuvaa lihaa maailmankaikkeuden silmänräpäyksessä, sätkitään tässä hetki tavaroinemme ja ferritiiniarvoinemme. Ja sitten olemme poissa ja seuraavat luulevat olevansa taas yhtä ainutlaatuisia kuin me eikä kukaan sinuakaan enää muista.
Kommentit (218)
Itselleni minä harrastan, vaikka toki somessa olevana jaan kauniita hetkiä välillä myös kavereilleni.
Jaan siellä lähinnä tunnelmia, en varsinaisesti esittele tekemisiäni.
Olen muutenkin enempi ajattelija ja olija, kuin tekijä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lomallakin ollaan ottamassa kuvia että pääsee esittelemään paikkoja joita ei ole nähnyt.
Mun koti on aivan ihana ja olen sisustanut sen vain itseäni varten, se on siisti ja sävy sävyyn ja täynnä leikkokukkia ja lempitavaroitani. Se on minusta niin kiva että tykkään myös ottaa siitä kuvia ja laittaa someen silloin tällöin. Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo.
Pääse? Pääsisin, mutta en esittele. Miksi ihmeessä esittelisin?
En kiipeä vuorille, jotta muut voisivat nähdä minut vaan, jotta voisin nähdä maailman.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
On, ei mulla ole mitään hinkua esitellä niitä kellekään.
SAMOIN : Tatuoidut miehet, Ovat ällöttäviä!!!
TATUOINNIT: Olivat ennen vankien ja merimiesten .
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ovatpa hyvinkin. En edes halua kenenkään tietävän harrastuksistani mitään. Kumppanille olen uskaltanut niistä puhua, mutta ei tulisi mielenkään huudella niistä sosiaalisessa mediassa.
Kaikki historiaan liittyvä on itselleni hyvin rakasta. Ja vaikka en tätä harrastusta missään esittele ( ja vaikkapa julkaise kuvia somessa niistä historiallisista kohteista joissa käyn) niin kyllä läheiseni saavat kuulla niistä paljon. Ja onneksi niin isäni kuin lapsenikin ovat kiinnostuneita historiasta niin voin pallotella asioita heidän kanssaan.
Ja onneksi myös läheisilläni on heille tärkeitä kiinnostuksen ja intohimon kohteita, joista minä puolestani olen valmis kuulemaan ja keskustelemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole koskaan esitellyt harrastuksiani ja ovat minulle yksin tärkeitä.
Ennen joku porho saattoi tilata muotokuvan itsestään taiteilijalta. Nykynuori ottaa selfieitä. Kumpi on itserakkaampi?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään esim. musiikki tuottaa ainoastaan nostalgiaa ja en innostu mistään uudesta, ellen sitten paasaa siitä jonkun muun kanssa. En ole löytänyt kipinää mistään uudesta harrastuksesta vaikka olen "pakottanut itseäni". Ehkä jokin virtapiiri aivoissa kärähti aikuisena ja ihan paskaahan tämä on.
Kyllä, on asioita ja harrasteita, joista nautin ilman että on mitään hinkua niistä toivottaa ulkopuolisille. Esim. tykkään siivota, selata vauvapalstaa, ja katsoa Yle Areenasta synkähköjä brittitrillereitä. 😆
On myös asioita, joita tykkään harrastaa, mutta joista kieltämättä saan lisäboostia kun ajattelen, että valmiina läväytän sen muiden ihmisten verkkokalvoille ja pääsen keräämään ihailua. Esim. työläs kuvioneulepusero. Tai maalaamani taulu.
Onhan se vähän lapsellista ja mielletään alhaiseksi, mutta olen riittävän kypsä ja rehellinen myöntääkseni, että näin minä toimin. Haen hyväksyntää ja ihailua, pönkitän egoani, haluan huomiota. En paljoa enkä koko aikaa, mutta joskus, silloin tällöin. Se on meissä ihmisissä, täysin inhimillinen tarve.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaikki historiaan liittyvä on itselleni hyvin rakasta. Ja vaikka en tätä harrastusta missään esittele ( ja vaikkapa julkaise kuvia somessa niistä historiallisista kohteista joissa käyn) niin kyllä läheiseni saavat kuulla niistä paljon. Ja onneksi niin isäni kuin lapsenikin ovat kiinnostuneita historiasta niin voin pallotella asioita heidän kanssaan.
Ja onneksi myös läheisilläni on heille tärkeitä kiinnostuksen ja intohimon kohteita, joista minä puolestani olen valmis kuulemaan ja keskustelemaan.
Minuakin kiinnostaa historia, samoin arkeologia. Sehän on meidän kulttuuria ja kulttuuriperintöä, luonnollista jatkumoa omassa olemassaolossamme ja meistä eteenpäin.
Itse olen alkanut julkaista selville saamiani ja aiheeseen liittyviä seikkoja, koska ne poikkeavat huomattavasti ns. virallisesta, politisoituneesta pseudotieteestä. Joitain niistä täällä (bloggerissa) archaeologyhistorylinguistic.
Olen itse sitä mieltä, että jos oma kulttuuriperintö 'omittu' ja väärennetty tai sensuroitu, meillä on velvollisuus tuoda esille faktoja jne.
On, harrastan puutarhanhoitoa. Puutarhatyylini on sellainen kuin Viirun ja Pesosen pihassa. Satumainen, villi, överi. Laitan siitä kyllä kuvia faceen joskus, mutta lähinnä siksi että haluaisin jakaa sitä hyvää oloa mitä se minulle tuottaa. Ei se kyllä ehkä kuvana toimi, en tiedä.
Uusia harrastuksiakin olen suunnitellut. Orkideojen keräily ja kasvattaminen ja vapaasukellus. Ihan oman hyvän olon vuoksi. Saattaahan niistäkin kyllä kivoja kuvia saada. Sen sitten näkee.
No en todellakaan esittele puutarhaani, lapsiani, kissojani tai mitään muutakaan kellekään somessa. Ja siis ainakin noista puutarha ja kissat ovat todella ihania :)
Olen kyllä facebookissa, mutta tapanani ei ole esitellä siellä mitään. Mieluiten jakaisin vitsejä, jos jotain. Mutta en jaa, koska ei jaksa ja monilla on niin huono (lue erilainen) huumorintaju.
En myöskään jaksa seurata ihmisiä, joiden elämä on muka-ihanien tai muka-hauskojen asioiden jakoa someen elämästään. Ei kiinnosta. Haluan mieluummin tietää totuuden.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on asioita ja harrasteita, joista nautin ilman että on mitään hinkua niistä toivottaa ulkopuolisille. Esim. tykkään siivota, selata vauvapalstaa, ja katsoa Yle Areenasta synkähköjä brittitrillereitä. 😆
On myös asioita, joita tykkään harrastaa, mutta joista kieltämättä saan lisäboostia kun ajattelen, että valmiina läväytän sen muiden ihmisten verkkokalvoille ja pääsen keräämään ihailua. Esim. työläs kuvioneulepusero. Tai maalaamani taulu.
Onhan se vähän lapsellista ja mielletään alhaiseksi, mutta olen riittävän kypsä ja rehellinen myöntääkseni, että näin minä toimin. Haen hyväksyntää ja ihailua, pönkitän egoani, haluan huomiota. En paljoa enkä koko aikaa, mutta joskus, silloin tällöin. Se on meissä ihmisissä, täysin inhimillinen tarve.
Juuri noin. Minusta on kiva katsella muiden kuvia samoista asioista, joita itse harrastan, sekä Pinterestistä, instasta että FB:n ryhmistä. Miksi en siis jakaisi myös omia kuviani? Somessa on syntynyt tuttavuuksia, jotka ovat johtaneet tapaamisiin, kun on ollut yhteinen kiinnostuksen kohde. Vaikka en läheisiä uusia ystäviä kaipaakaan, niin aina on ilo tutustua uusiin ihmisiin, joiden kanssa on jotain yhteistä.
Ja mitä niihin matkakuviin tulee, niin silloin kun aloitin yksin ulkomailla reissaamisen 39 vuotta sitten, en todellakaan tehnyt sitä jakaakseni kuvia somessa...
Vierailija kirjoitti:
Kyllä, on asioita ja harrasteita, joista nautin ilman että on mitään hinkua niistä toivottaa ulkopuolisille. Esim. tykkään siivota, selata vauvapalstaa, ja katsoa Yle Areenasta synkähköjä brittitrillereitä. 😆
On myös asioita, joita tykkään harrastaa, mutta joista kieltämättä saan lisäboostia kun ajattelen, että valmiina läväytän sen muiden ihmisten verkkokalvoille ja pääsen keräämään ihailua. Esim. työläs kuvioneulepusero. Tai maalaamani taulu.
Onhan se vähän lapsellista ja mielletään alhaiseksi, mutta olen riittävän kypsä ja rehellinen myöntääkseni, että näin minä toimin. Haen hyväksyntää ja ihailua, pönkitän egoani, haluan huomiota. En paljoa enkä koko aikaa, mutta joskus, silloin tällöin. Se on meissä ihmisissä, täysin inhimillinen tarve.
Iso ongelma on, jos tekee tätä aika paljon ja on sitten ystävänä tai tuttavana sellaiselle, joka ei tee tätä juurikaan. Joutuu toisen alustaksi, egon boostaajaksi. Ja kun itsellä ei ole tarvetta niin tuttavuus ei ole vastavuoroista. Toinen vain imee energiaa itsestä.
Kieltämättä. Innostun työstä, kunnes tylsistyn. Innostun terveydestä, ruokavaliosta ja veriarvoista ja alkuvehnästä ja suolistobakteereista - kunnes tajuan että niilläkään ei ole niin iso merkitys. Hyvä oloni ei johtunut bifidoista, vaan siitä että koin merkitystä. Mielialani nousi tarkoituksesta, ei ravinnosta.
No näinhän se on.