Onko parisuhde introvertin kanssa mahdoton?

Vierailija kirjoitti:

Onko ap sinua vaikea lähestyä? Oletko kovin päällekäyvä ja ehdoton jyrä?

Itse ainakin introverttinä kartan tuollaisia ihmisiä.

Päinvastoin. Hyvin sosiaalinen ja laaja ystäväpiiri. En moiseen ole ennen törmännyt. Väittää haluavansa samoja asioita, mutta silti ei tee elettäkään siihen suuntaan. Kun yritän hienovaraisesti ehdottaa eri asioita niin odottaa vain. Mitään ei tapahdu eikä osallistu.

Ap on jo päättänyt olevansa se "parempi" puolisko parisuhteessa ja taitaa jo lähtökohtaisesti olla negatiivisella asenteella introvertteja kohtaan tietämättä kunnolla edes mitä se pitää sisällään. Päästä kumppanisi vapaaksi jyräsi ja dominointisi alta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap sinua vaikea lähestyä? Oletko kovin päällekäyvä ja ehdoton jyrä?

Itse ainakin introverttinä kartan tuollaisia ihmisiä.

Päinvastoin. Hyvin sosiaalinen ja laaja ystäväpiiri. En moiseen ole ennen törmännyt. Väittää haluavansa samoja asioita, mutta silti ei tee elettäkään siihen suuntaan. Kun yritän hienovaraisesti ehdottaa eri asioita niin odottaa vain. Mitään ei tapahdu eikä osallistu.

Vaikka olet kuinka sosiaalinen, se ei välttämättä tee sinusta tunneälykästä ihmissuhteissa. Asenteesi kyllä paistaa jo kauas. En tiedä näköjään mitään introverttiydestä. 

Ap, koittaisit tajuta että se kumppanisi ei ole sinun jatkeesi vaan prossessoi tietoa eri tavalla kuin sinä ja on oppinut osoittamaan tunteensa eri tavalla kuin sinä. Se että tapa on eri ei tee siitä väärää tai vähemmän arvokasta.

Etsi itsellesi kaltaisesi hölösuu jos kemiat eivät nykyisen kanssa käy yhteen. Ehkä sun vuodatuksesi on liikaa ja sun kannattais mieluummin hakeutua terapiaan kuin käyttää kumppaniasi terapeuttina. Sen lisäksi miehet ovat yleensä ratkaisukeskeisiä joten mies mieltää puheesi eri tasolla ja pyrkii auttamaan ehdottamalla konkreettisia toimia eikä vaan lässyttele kuten joku annelitempakka.

Mieheni on introvertti eikä lainkaan tuollainen kuin kuvailemasi tapaus.

Ei siis lainkaan itsekäs vaan halaa ja pussaa.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa enemmän jonkinlaiselta aspergerilta.

Mutta sinä ap kuulostat samalta mitä toiselta vaadit, odotat toisen muuttuvan kaltaiseksesi eikä hänen tapansa rakastaa ja olla kelpaa sinulle.

Kuinka sinä itse kohtelet häntä?

Et ainakaan kunnioita ja arvosta yhtään.

Vaikea ihmiseen on suhtautua kun ei tiedä miten asiat kokee, miten ajattelee, miten kokee minut, mitä haluaa kun mistään ei avaudu eikä kasvoista voi mitään päätellä. Kuin puupökkelö istuisi ja seisoisi vieressä.

Joo ei ole introverttiydessä nyt syy, joku luonnehäiriö tai sitten ei ole vaan lapsuudenperheessä oppinut kommunikoimaan ja koskettamaan. Itse olen ekstrovertin puupökkelön kanssa naimisissa, sitä pitää välillä ihan neuvoa miten halataan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onko ap sinua vaikea lähestyä? Oletko kovin päällekäyvä ja ehdoton jyrä?

Itse ainakin introverttinä kartan tuollaisia ihmisiä.

Päinvastoin. Hyvin sosiaalinen ja laaja ystäväpiiri. En moiseen ole ennen törmännyt. Väittää haluavansa samoja asioita, mutta silti ei tee elettäkään siihen suuntaan. Kun yritän hienovaraisesti ehdottaa eri asioita niin odottaa vain. Mitään ei tapahdu eikä osallistu.

Sä olet jyrännyt ja teilannut sen toisen vaatimuksillasi. Ei uskalla ilmaista tahtoaan ja siksi odottaa aloitteiden tulevan sulta, koska jos hän jotain tekee, niin tekee kuitenkin mielestäsi väärin.

Voin vaan kuvitella, kuinka ahdistunut on.

Anna kun arvaan, oli suhteen alussa ihan erilainen?

Kuulostat karsealta ihmiseltä, ei sun lähellä haluaisi kukaan olla.

Kamala asenne ap:lla, kaukana rakkaudesta ja kunnioituksesta. Tietämys nolla introverttiudesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omet liian tarvitseva. Se teillä on ongelma.

Liian tarvitseva? Minusta parisuhde on toisen huomioimista ja empatiaa sekä hellyyttä. Kämppäkaveruus on jotain muuta.

Ap

Teidän suhteenne ei tule toimimaan. Sinä olet luonut sellaisia asioita kuin "introvertti, parisuhde, kumppani, toisen huomioiminen, empatia, kämppäkaveruus,..."

Olet luonut lukemattomia kategorioita, rooleja, sääntöjä, normeja, toimintamalleja, ehtoja, vaamituksia,...

Olet luonut maailman missä ihmisillä on rooleja ja heidän tulisi toimia rooliensa mukaisesti, joidenkin pelisääntöjen mukaisesti, jonkin käsikirjoituksen mukaisesti,...

Tai siis olet "luonut" ne tai "keksinyt" ne tai siis noin sinun aivosi toimivat. Tuollaisia asioita sinun ajatuksesissasi on. Noin sinä elät, tuota sinun sosiaalinen elämäsi on.

Kumppanisi aivot eivät toimi noin. Kumppanillesi sinä et ole jokin rooli, kumppani, kaveri, näyttelijä taitiesmikä, vaan kumppanillesi sinä olet ihminen. Kumppanillesi sinä olet ihan vain puhtaasti ihminen.

Ja silti valitat kumppanisi empatianpuutteesta? Välittämisen puutteesta? Kumpikohan teistä välittää vähemmän?

Sinä välität hänestä ainoastaan hänen roolinsa kautta, välität hänestä sinun kumppaninasi.

Hän välittää sinusta suoraan, vailla rooleja. Vaikka sinulta riisuttaisiin kaikki roolit, kaikki asema, kaikki status, kaikki mitä sosiaalinen ympäristö on koskaan sinulle antanut - niin kumppanisi yhä välittäisi sinusta aivan samoin kuin ennenkin, koska yhä olisit ihminen. Sitä on välittäminen.

Kumppanisi välittää sinusta. Sinä et välitä hänestä. Miksi olet hänen kanssaan?

Sinä et välitä hänestä. Sinä vain tahdot hänen toimivan jonkin tietyn roolin mukaisesti.

Sinulle elämä on roolipeliä. Kumppanillesi elämä ei ole roolipelejä, ei ole rooleja, ei ole pelejä.

Kumpi teistä on "paha", "sairas" tai "vinksahtanut"? Kumpi teistä on pahasti hakoteillä?

Ihan oikeasti: jos tahdot kotonasi esittää jotain rooleja, niin ota kotiisi kumppaniksesi samanlainen roolillinen ihminen, älä ota kotiisi roolitonta ihmistä.

Eli tiivistettynä suhteen suurin ongelma sinun näkökulmastasi on ainoastaan miehen persoona 🙄

Miksi ihmeessä hakkaat päätä seinään ja yrität muuttaa miestä mieleiseksesi? Eikö olisi helpompi jonkun muun kanssa?

Ei sun puheesta ainakaan rakkaus ja arvostus kuulu. Miksi olet hänen kanssaan kun ei kelpaa sellaisenaan? Kuinka mies on sua halunnut muuttaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Omet liian tarvitseva. Se teillä on ongelma.

Liian tarvitseva? Minusta parisuhde on toisen huomioimista ja empatiaa sekä hellyyttä. Kämppäkaveruus on jotain muuta.

Ap

Teidän suhteenne ei tule toimimaan. Sinä olet luonut sellaisia asioita kuin "introvertti, parisuhde, kumppani, toisen huomioiminen, empatia, kämppäkaveruus,..."

Olet luonut lukemattomia kategorioita, rooleja, sääntöjä, normeja, toimintamalleja, ehtoja, vaamituksia,...

Olet luonut maailman missä ihmisillä on rooleja ja heidän tulisi toimia rooliensa mukaisesti, joidenkin pelisääntöjen mukaisesti, jonkin käsikirjoituksen mukaisesti,...

Tai siis olet "luonut" ne tai "keksinyt" ne tai siis noin sinun aivosi toimivat. Tuollaisia asioita sinun ajatuksesissasi on. Noin sinä elät, tuota sinun sosiaalinen elämäsi on.

Kumppanisi aivot eivät toimi noin. Kumppanillesi sinä et ole jokin rooli, kumppani, kaveri, näyttelijä taitiesmikä, vaan kumppanillesi sinä olet ihminen. Kumppanillesi sinä olet ihan vain puhtaasti ihminen.

Ja silti valitat kumppanisi empatianpuutteesta? Välittämisen puutteesta? Kumpikohan teistä välittää vähemmän?

Sinä välität hänestä ainoastaan hänen roolinsa kautta, välität hänestä sinun kumppaninasi.

Hän välittää sinusta suoraan, vailla rooleja. Vaikka sinulta riisuttaisiin kaikki roolit, kaikki asema, kaikki status, kaikki mitä sosiaalinen ympäristö on koskaan sinulle antanut - niin kumppanisi yhä välittäisi sinusta aivan samoin kuin ennenkin, koska yhä olisit ihminen. Sitä on välittäminen.

Kumppanisi välittää sinusta. Sinä et välitä hänestä. Miksi olet hänen kanssaan?

Sinä et välitä hänestä. Sinä vain tahdot hänen toimivan jonkin tietyn roolin mukaisesti.

Sinulle elämä on roolipeliä. Kumppanillesi elämä ei ole roolipelejä, ei ole rooleja, ei ole pelejä.

Kumpi teistä on "paha", "sairas" tai "vinksahtanut"? Kumpi teistä on pahasti hakoteillä?

Ihan oikeasti: jos tahdot kotonasi esittää jotain rooleja, niin ota kotiisi kumppaniksesi samanlainen roolillinen ihminen, älä ota kotiisi roolitonta ihmistä.

PS. Parisuhde on roolipeliä. Introverteilla ei ole rooleja, he eivät pelaa pelejä.

Aika paljon kertoo se että toistat miehestäsi sanaa puupökkelö, puupökkelö, puupökkelö.

Et missään vaiheessa esim ihmettele, kuinka saisit yhteyden omaan RAKKAASEEN. Olet vain turhautunut, kun tämä puupökkelö ei toimi kuten haluat.

Mitä luulet, onko tämä sinun tapasi ratkoa ongelmia kovinkin rakentava?

Suhteessa tulisi olla kaksi ratkomassa ongelmia, kuulostaa siltä että sinulle se ongelma on toinen ihminen ja odotat sen toisen ihmisen ratkovan itsensä sinun haluamaksi.

AP. Jos kerta "introvertti" ei reagoi mihinkään mitä ehdotat, sanot ja kerrot, niin miten helvetissä edes tutustuit häneen alkuvaiheessa? Valitsitko tulevan puolison sokkona?

Onkohan ap legendaarinen palstanarsku?

Ainakin siltä vaikuttaa...

Hmmmh..

Meillä on ollut miehen kanssa isojakin riitoja ja erimielisyyksiä. En ole silti ikinä häntä halunnut muuttaa vaan erimielisyyksistä huolimatta yritän loppujen lopuksi päästä samalle sivulle hänen kanssaan.

Ja vaikka olisinkin välillä vihainen, niin en ikinä halveksu vaan muistan että hän on mun ihana kultarakas ja päämäärä on päästä viereen.

Miksi ihmeessä olet miehesi kanssa kun et taida pitää yhtään mistään hänessä?

Vierailija kirjoitti:

Ap, koittaisit tajuta että se kumppanisi ei ole sinun jatkeesi vaan prossessoi tietoa eri tavalla kuin sinä ja on oppinut osoittamaan tunteensa eri tavalla kuin sinä. Se että tapa on eri ei tee siitä väärää tai vähemmän arvokasta.

Etsi itsellesi kaltaisesi hölösuu jos kemiat eivät nykyisen kanssa käy yhteen. Ehkä sun vuodatuksesi on liikaa ja sun kannattais mieluummin hakeutua terapiaan kuin käyttää kumppaniasi terapeuttina. Sen lisäksi miehet ovat yleensä ratkaisukeskeisiä joten mies mieltää puheesi eri tasolla ja pyrkii auttamaan ehdottamalla konkreettisia toimia eikä vaan lässyttele kuten joku annelitempakka.

Mieheni on introvertti eikä lainkaan tuollainen kuin kuvailemasi tapaus.

Ei siis lainkaan itsekäs vaan halaa ja pussaa.

En ole hölösuu ja lukeudun tunneälykkäisiin jo ammattinikin perusteella.

Minun kokemukseni ja käsitykseni perusteella parisuhteeseen kuuluu yhdessä tekeminen, huomioiminen, hellyys, keskustelu ja tunteet. Vastavuoroisuus. En ymmärrä suhdetta, joissa noita ei ole vaan toinen on vain hiljaa, ei reagoi eikä osoita mitään konkreettista. Perusteena on vain väite olevansa introvertti.

Mies saattaa todeta haluavansa tehdä ehdottamaani, mutta itse ei järjestä tai suunnittele mitään. Seuraa perässä kun olen järjestänyt kaiken odoteltuani turhaan hänen tekevän osansa järjestelyistä. Hän on vain hiljaa ja seuraa vierestä. Mitään vastavuoroisuutta ei ole. Ei kerro tuntemuksiaan eikä kasvoilla näy muuta kuin perusilme. Ei naura eikä itke, ei hymyile. Ei saa selvää onko kivaa tai ikävää.

Kerrottuani surullisen uutisen, jonka luulisi järkyttävän häntäkin, hän vain katsoo ilmekään värähtämättä. Ei lohduta edes ottamalla kädestä kiinni. Ilme on kuin kertoisin ulkona satavan vettä. Toteaa vain lakonisesti tyyliin - johan jouti kuolla kun oli jo vanha tai kaikki sairastuu joskus.

Kun miehellä on vaikeuksia tai haasteita, tuen ja autan mahdollisimman paljon. Kun itselläni on niin niihin ei suhtauduta mitenkään.

Tunteista ei puhuta. Olen avannut omiani, mutta hän ei osaa puhua omistaan. Kertoo vain tykkäävänsä. Mitään miten tai millä tavalla asioita kokee ei kerro. Ei osaa kertoa millään tavalla miten kokee mitään tai ketään. Asioilla on vain perustermi. Ei mitään nyansseja.

Vierailija kirjoitti:

Kuulostaa enemmän jonkinlaiselta aspergerilta.

Mutta sinä ap kuulostat samalta mitä toiselta vaadit, odotat toisen muuttuvan kaltaiseksesi eikä hänen tapansa rakastaa ja olla kelpaa sinulle. Kuinka sinä itse kohtelet häntä? Et ainakaan kunnioita ja arvosta yhtään.

Aika laajoja johtopäätöksiä. Ap valittaa sitä, että ei saa hellyyttä eikä lohdutusta eikä mies reagoi tunnetason keskustelunavauksiin. Haluaisitko kommentoija itse elää ilman hellyyttä ja lohdutusta puolisolta??

Itse elin tällaisen miehen kanssa 35 vuotta, hänen kuolemaansa saakka, ja voin vakuuttaa, se on yksinäistä elämää, kun kaikki aloitteet läheisyyteen täytyy itse tehdä. Kun tunneasioista puhuminen on liki mahdotonta, kun dialogia ei synny. Mies ei osaa sanallistaa tunteitaan tai ei tunnista niitä - tai niitä tunteita ei ole.

Jos tällaisen miehen kanssa haluaa elää, täytyy arvostaa miehessään enemmän muita puolia kuin kykyä fyysiseen läheisyyteen ja hellyyteen. Älykkyyttä esimerkiksi. (Se ei tosin lämmitä.)

Kyse ap:n miehellä todennäköisesti ei kuitenkaan ole introverttiydestä vaan autismin kirjon jostain  oireesta, kuten täällä onkin huomautettu. Ennen puhuttiin Asperger-syndroomasta, mutta se käsite ollaan kai hylkäämässä. Myös aleksitymia sopii kuvaan.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksitymia

Kommentoija kysyy, miten ap itse kohtelee puolisoaan ja vähän kuin syyllistää tätä. No, ainakin ap on aloiteellinen yrittäessään avata solmuuntunutta tilannetta. Kantaa vastuuta suhteesta eikä vain lähde.  Se on minusta aika paljon. Itsekin yritin monenlaisia eri tapoja, että mieheni  oppisi ottamaan minut paremmin huomioon, mutta en oikein onnistunut. Oman tilan ottaminen ja sopiva etäisyys olivat selviytymisstrategioita. Läheisyydellekin oli omat hetkensä, mutta se ei ollut osa jokaista päivää.  En siis tarkoita pelkästään seksiä.

Olin tulossa sanomaan, että introverttinä puolisoni on ainoa, jonka seurassa melkein 24/7 oleminen ei kuluta energiaani. Joskus tykkään kyllä olla myös rauhassa, mutta sitten teen vaan jotain eri huoneessa. Tykkään myös olla yksinään, jos hänellä on jotain muutaman päivän menoa. Minua ei kuitenkaan vaivaa olla jatkuvasti hänen kanssaan. Energiani loppuu siinä vaiheessa heti, jos täällä on joku kolmas muutaman päivän.

Ei tästä sitten kysyttykään aloitusviestissä, mutta halusin silti tulla jakamaan tämän löytämäni onnen. :(

Aloittaja, mitä puolisosi vastasi sinulle? Oletteko puhuneet aiheesta yhdessä tasavertaisesti? Muista, että kaikki ihmiset eivät vain sovellu yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Aika paljon kertoo se että toistat miehestäsi sanaa puupökkelö, puupökkelö, puupökkelö.

Et missään vaiheessa esim ihmettele, kuinka saisit yhteyden omaan RAKKAASEEN. Olet vain turhautunut, kun tämä puupökkelö ei toimi kuten haluat.

Mitä luulet, onko tämä sinun tapasi ratkoa ongelmia kovinkin rakentava?

Suhteessa tulisi olla kaksi ratkomassa ongelmia, kuulostaa siltä että sinulle se ongelma on toinen ihminen ja odotat sen toisen ihmisen ratkovan itsensä sinun haluamaksi.

Joo, jos kaksi ihmistä on yhdessä, niin varmaan heillä tulisi olla jokin kahden ihmisen yhteinen ongelma.

Mutta aloittajan tilanne kuulostaa siltä että yhdellä ihmisellä on ongelma. Aloittajalla on ongelma, eli se että hänen mielestään kumppani toimii väärin. Ei tuo ole yhteinen ongelma, kahden ihmisen ongelma. Tuo on ihan vain aloittajan oma ongelma, yhden ihmisen ongelma.

Miksi aloittaja puhuu jostain parisuhteesta, vaikka hän on siinä yksin?

Ei tuo tilanne vaadi mitään yhteistä ongelmanratkaisua, koska mitään yhteistä ongelmaa ei ole. Kuten ei myöskään vaikuta olevan mitään yhteistä suhdetta.