Diagnosoi päänahkani ongelma!
Eli siis, lääkärissä käyty, ei toistaiseksi apua. Kilpirauhanen ok, ei diabetestä, hemoglobiini hyvä. Silti tukkaa lähtee, päänahka kiristää, punoittaa ja kuumottaa. 4-tason kortisonista ei apua (lios). Muita kokeiltuja hoitoja on Selukos ja Nizoral (eri aikaan), mutta jouduin jättämään ne muutaman pesun jälkeen pois, koska päänahka oli kuin tulessa aina pesun jälkeen. Myöskään Paul Mitchelin Tea Tree-shampoo ei sopinut minulle, vaan tuntuu ärsyttävän päänahkaa vaikka levittäessä tuntuukin ihanan viilentävälle. Perusvoide tuntuu auttavan vähän, kun laitan sitä päänahkaan ja annan imeytyä kunnolla. Shampoona on Vichyn rauhoittava ärtyneen hiuspohjan shampoo, mutta sekin tuntuu jo ärsyttävän päänahkaa. Hoitoaineessa ei väriaineita eikä parabeeneja, ja levitän sen vain latvoihin. En (enää) värjää hiuksiani enkä käsittele niitä voimakkailla aineilla. Silti hiuksia tippuu juurineen, varsinkin pesun jälkeen ja aamuisin. Päänahka paistaa päälaelta ja ohimoilta kirkkaassa valossa. Päänahassa tuntuu myös hilsettä, joka näyttää vähän sokerikiteiltä (=kristallisoitunutta talia, vai sikaripunkki?). Päänahka on joskus niin kipeä, etten voi pitää tukkaa edes kiinni. En ole raskaana enkä imetä.
Ihotautilääkärille siis mars sulkemaan pois seborrea, atopia, proriasis? Onko kukaan kärsinyt vastaavasta vaivasta? Yritän päästä vielä verikokeisiin, jossa testattaisiin hormonit, mutta ongelma tuntuu olevan nimenomaan päänahassa. Ostoslistalla System 4 Climbazole Shampoo 2, oireisiin sopisi myös Bio Botanical Shampoo. Bio+ -sarjaa mietin myös.
Kommentit (42)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
lukuaineet kirjoitti:
ongelma oli vuodelta 2014!
Mitä väliä sillä?
N i z o r a l i n ainekset täytyy myös käydä tarkasti läpi, ettei altistu enää samoille aineille:
http://spc.fimea.fi/indox/nam/humspc.jsp?nimi=&luvanhaltija=&myyntilupa…"Farmakoterapeuttinen ryhmä: Ihon s i e n i tautien lääkkeet,
i m i d a t s o l i johdokset,ATC-koodi:
D01AC08
Vaikutusmekanismi
Ketokonatsoli on i m i d a t s o l i dioksolaanijohdannainen, jolla on voimakas a n t i f u n g a a l i n e n
vaikutus"Tuosta täytyy selvittää ihan ekana, eikö?
http://m.fi.cropprotection.net/fungicide/hexaconazole.html
Itse, koska ei niitä kukaan muu tule selvittämään koskaan!
https://docplayer.fi/17830430-Torjunta-aineresistenssi-riskit-kasvinsuo…
"Ketokonatsoli on i m i d a t s o l i dioksolaanijohdannainen, jolla on voimakas a n t i f u n g a a l i n e n
vaikutus"
Nuo kannattaa lukea, koska ihon kautta imeytyy kaikki elimistöön , jos ei saa huuhdeltua kaikkea tarkasti pois!
Jos tulee joku oudompi sana vastaan niitä lukiessa, täytyy se selvittää vaikkapa solunetistä:
https://www.solunetti.fi/fi/histologia/sappirakko/
En ole koskaan ymmärtänyt, miksi sappi voidaan leikata kokonaan pois.
Eikö sitä muka mihinkään tarvi? Eikö tulehtunut parane antibiooteilla?
https://fi.wikipedia.org/wiki/Imidatsoli
Ja tietysti tuota jäämää voi olla missä tahansa muussakin, joten on sillä ruokavaliollakin suuri merkitys.
Mulla on nyt toista kertaa vaivana se että ensin päänahka kutiaa ihan helkutisti. Hetken päästä tulee ihme klimppejä jotka näyttää hilseeltä ja tuntuu pahkuroina päänahassa. Jos yritän hangata/ repiä irti niin pahimmillaan lähtee tukka mukana! Hyi hitto. Kortisonirasva auttoi, ainakin vielä.
Mikä hitto tää voi olla.
Päänahkasi suurin ongelma lienee että se on kiinni sinun kallossasi. Doh.
Värjäätkö hiuksiasi? Käytätkö hiusten muotoilutuotteita? Kannattaa lopettaa molemmat.
Itsellä oli sama vaiva kun asuin homeongelmaisessa talossa pitkään. Sehän voi tutkitusti aiheuttaa vaikka mitä. Myös veljelläni ilmeni samanlaisia oireita kun siellä asuimme. Ja siihen ei auttanut siis yhtään mikään. Kuin muutto pois tietenkin.
Home on siitä salakavala että se ei kaikille aiheuta niitä yleisimpiä iho oireita esim ihottumaa naamaan käsiin ja rintakehään vaan voi myös tulehduttaa juurikin päänahan.
Rahaa paloi minulla valehtelematta satasia ja turhaan.
Ihotautilääkäri ei tietenkään osaa oikeaa diagnoosia antaa kun ei tiennyt että talossa hometta ja muutenkin home sairauksia ei Suomessa tunnisteta lääkärien taholta hyvin.
Onko sinulla muita limakalvo tai iho oireita? Itsellä vaivana oli myös jatkuvat emätintulehdukset joihin ei meinannut auttaa yhtään mikään, gynellä sai ravata jatkuvasti. Toivotaan kuitenkin että sinun tapauksessasi ei ole homeesta kyse, sillä se onkin jo hieman hankalampi homma. Onko mahdollista että ruokavaliosi voisi aiheuttaa päänahkasi oireet? Kannattaa myös tutkia hiustuotteiden Inc lista tarkasti, ettei sisällä mitään kuivattavia aineita. Kokeilisin myös kookosöljyä päänahkaan. Tsemppiä.
Kokeilemasi kampaamo tuotteet sisältävät hirveän määrän myrkkyjä. Ei ole ihme ettei auttanut päänahkaan, saattoi jopa pahentaa.
Päänahan bakteeritulehdus? Milloin viimeksi olet pessyt hiusharjasi?
Itselläni on päänahan ongelmiin auttanut aina kaikkein parhaiten xz suklaa-vanilja shampoo (+hoitoaine, jos sitä tarvii). Kokeiltu kalliit apteekin ja kampaamon shampoot ja litkut, ja aina lopulta todennut, että tuo xz on se ainoa, joka oikeasti auttaa.
Onko ollut stressiä? Joko kovaa tai pitkittynyttä sellaista, tai sekä että?
Vierailija kirjoitti:
Mulla on nyt toista kertaa vaivana se että ensin päänahka kutiaa ihan helkutisti. Hetken päästä tulee ihme klimppejä jotka näyttää hilseeltä ja tuntuu pahkuroina päänahassa. Jos yritän hangata/ repiä irti niin pahimmillaan lähtee tukka mukana! Hyi hitto. Kortisonirasva auttoi, ainakin vielä.
Mikä hitto tää voi olla.
Mulla oli ihan sama, mutta siihen liittyy myös hiustenlähtöä. Mulla on ennestään todettu atopia, ja lääkärissä sitten selvisi, että se on löytänyt nyt tiensä päänahkaankin. Kortisoniliuosta alkuun pari viikkoa, ja Nizoralilla pesu 1-2 kertaa viikossa. Palstan inspiroimana otin käyttöön myös System 4 Climbazole Shampoo 2 ja System 4 Climbazole Scalp Tonic -tuotteet, ja enää ei kutita, ei "hilseile" ja ihottumapahkurat poissa! Hiustenlähtöön syön vahvaa biotiinia, katsoo jos alkaa näkyä vaikutusta.
Ja vinkkinä, jos noita Systen 4 tuotteita ostaa, kannattaa etsiä niitä 500 ml pakkauksia, ne on yleensä paljon halvempia kuin ne 100 ml minipakkaukset. Netistä löytyy toki ja esim. Sokokselta. Ihana myyjä huomasi, kun olin 100 ml putiloiden kanssa Sokoksella menossa kassalle ja ohjasti ja etsi minulle vastaavat 500 ml putilot tarjouslaarista.
Onko hiukset/päänahka helposti rasvoittuvat? Jos on näin, niin kyseessä voisi olla tali-ihottuma. Mulla parani tuollainen ongelma + hiustenlähtö isotretinoin-kuurilla, joka määrättiin akneen. Ongelma ei ole palannut enää, hoidosta useampia vuosia aikaa.
Mites aloittajan päänahka nykyään voi? Olisi kiva joskus näissä myös kuulla mistä avun sitten sai?
Vanha ketju, mutta kerron silti, että itselläni on punajäkälän alamuoto eli lichen planopilaris. Syytä ei tiedetä ja hoitokin vaihtelee aina sen mukaan, mikä milloinkin auttaa.
Oireet ovat kutiseva ja rasvainen hilse, päänahka punoittaa ja on kipeä. Hiuksia lähtee eikä hilseshampoot usein auta. Luulin pitkään tätä seborreaksi, mutta ihotautilääkäri tunnisti sitten tuon punajäkälän alamuodon.
"Farmakoterapeuttinen ryhmä: Ihon s i e n i tautien lääkkeet,
i m i d a t s o l i johdokset,
ATC-koodi:
D01AC08
Vaikutusmekanismi
Ketokonatsoli on i m i d a t s o l i dioksolaanijohdannainen, jolla on voimakas a n t i f u n g a a l i n e n
vaikutus"
Tuosta täytyy lhteä liikkeelle ihan ekana, eikö?