Lähdetkö töistä sillä minuutilla kuin työaika päättyy?
Onko ylipäätään mahdollista lähteä? Ellei, saako ylimenevän ajan merkitä ylityöksi vai ei? Mikä ala?
---
Olen varhaiskasvatuksessa töissä. Usein kirjaan itseni ulos ajallaan, mutta lähden ovesta 5-15 min myöhemmin. Osa työkavereista sinkoaa ulos töistä vauhdilla, jolloin minuutin päästä työajan päättymisestä näkyy korkeintaan auton perävalot. Osa notkuu töissä, tekee jotain pientä tai jää suustaan kiinni puoleksi tunniksi. Ylitöitä ei merkitä, ellei venyminen on selkeästi muusta kuin itsestä johtuvaa.
Kommentit (45)
Töitä tehdään, kunnes kuukahdetaan. Ei siinä kelloa katsota.
Liukuva työaika, joten ihan miten sattuu.
Kun työaika loppuu niin ihmiset heräävät eloon ja lähtevät kotiin.
Lähden aina tasan 5min ennen, siksi että itsensä pystyy kirjaamaan ulos 5min etuajassa xD odotan siinä kortti ojossa…
Jos vaan mahdollista, niin kyllä. Ennen tein ylimääräistä ja jäin juttelemaan muiden kanssa, mutta maskipakon jälkeen pakenen ulos hengittämään asap.
Joustava työaika; saa aloittaa periaatteessa milloin vain ja lähteä kotiin milloin vain. Kunhan työt tehdään, niin kukaan ei katso perään.
Yleensä kyllä, koska siihen mennessä on voimat jo käytetty siltä päivältä. Tosin saan myös merkittyä ylityöt, jos kuitenkin jotain pitää jonain päivänä jäädä tekemään. Kyse on nyt projektityötä eli loppuu aikanaan ja sitten olen taas liukuvassa työajassa eikä ole niin tarkkaa lähdötkään.
Hammashoitola luukku sulkee ,mä lähden aikasemmin tänään lauseella. Asiakkaat jää seisomaan luukulle . No moi sitten.
Todellakin. Mieluummin vähän ennen.
Teen keikkoja kauppoihin ja minulle on tärkeämpäää tehdä työt hyvin kuin olla minuutintarkka työajoista.
Jos hyllytän niin hyllytän ne tuotteet loppuun jotka ovat kesken tai jos lava on melkein tyhjä niin koko lavan loppuun. Samoin hyllytysvuoroissa venyy tauot välillä kun kukaan ei ole vahtimassa ja jos minulla on mennyt jollain tauolla 5 min pidempään niin jään sen verran yli.
Jos on kassavuoro ja kassalleni on tulossa jatkaja niin pidän kassaa muutaman minuutin yliaikaa auki jos seuraava kassa on myöhässä, tai jos on hirveät ruuhkat niin saatan jäädä hetkeksi purkamaan. Tiedän ettei näin tarvitsisi tehdä, mutta ei minulla ole työpäivän jälkeen yleensä mitään kovin tärkeää tekemistä joten eipä se haittaa jäädä vähän pidemmäksi aikaa tarvittaessa.
Lähden niin ripeästi kun pääsen. Töissä päiväkodissa eikä se lähtö suinkaan aina onnistu minuutilleen. Meillä on työaikaseuranta joten jokainen yliminuutti kirjautuu. Voi ottaa takaisin aina välillä.
Riippuu paljon tilanteesta, kaikkia vaihtoehtoja on tullut käytettyä.
Lähden 5 yli ja merkkaan itselleni täyden lisätunnin.
Työn äärestä pyrin lähtemään heti kun kello käyttää työajan päättyvän. Sen jälkeen saa vasta vaihtaa omat vaatteet päälle eli joku viitisen minuuttia menee, että olen ovesta pihalla.
Minäkin olen varhaiskasvatuksessa. Meillä venyy työpäivät jatkuvasti. Saadaan kyllä merkata ylimenevä aika, mutta vain tunti tunnista saadaan takaisin. Minulla oli kesän alussa yli viikon verran ylityötunteja ( tai tuo ei taida olla se virallinen nimi)
Tietenkin. Ylityöt alkaa juosta ekasta minuutista.
Harvoin pääsee. Yli menee lähes aina. Kohta pääsen uuteen työhön. Kaikki ylityöt merkkaan ja ne maksetaan.
Kiinnostaisi kuulla, miten palvelualalla, esim. kaupassa toimitaan. Jossain ketjussa joku sanoi, ettei kassalta voi lähteä, jos asiakkaita on, mutta ylitöistäkään ei makseta. Sehän on ainakin tosi epäreilua.
Hoitajien kokemuksia myös, esim. sairaalatyössä, onko mahdollista lähteä töistä ajallaan?
-ap
Heti, kun työt on tehty. Ihan sama milloin aloitan ja milloin lopetan, kunhan työni teen. Tämä on etu ja sitä kunnioitan enkä siis lusmuile tai merkkaa itselle liikaa työaikaa tms.
Aina 10 min ennen.