Isä on saattohoidossa enkä pysty pidättämään itkua jos käyn katsomassa häntä, kuten hän on toivonut

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Samaa katsoin, miten joku voi kirjoittaa noin tyhmästi?

Sellainen, jolle elämän rajallisuus ei ole osunut vielä kohdalle. Voimia ap, itsekin isäni saattohoitaneena vuosi sitten tunnen mitä käyt nyt läpi. Tunteet saa minusta näkyä mutta myös rauhoittavat ok, ihan jo siksi, että sinulla varmasti myös univajetta joka aiheuttaa myös itkuisuutta. Saisit myös levättyä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Miten viitsitkin tällaiseen ketjuun tulla nillittämään tuollaisesta? Voimia aloittajalle, tekee hän mitä tahansa.

Hyvin viitsin, virheet pitää korjata. Ole sinä moukka puuttumatta asiaan joka ei sinulle kuulu.

On sulla otsaa. Ilkeät viestisi on ilmiannettu. Sun "nasevuus" ei kuulu tähän ketjuun.

Voi ei. Oma isäni kuoli vasta. Minä olen aina ollut sellainen että hädän hetkellä ja tosipaikan tullen olen aivan viilipytty ja tunteet tulevat vasta jälkeenpäin. Siksi pystyin olemaan rauhallinen aina käydessäni ja viimeisinä hetkinä.

Ymmärrän kyllä täysin että kaikki eivät ole tällaisia ja tunteet ottavat vallan. Toisaalta tunteet ovat ihan luonnollisia, ehkä isä jaksaa ymmärtää surusi.

Voimia hirveästi, käyt läpi tosi vaikeaa ja surullista aikaa. Tärkeintä on että käyt, isäsi on elossa vielä. Ei tarvitse ajatella vain kuolemaa tai puhua siitä. Minäkin kyselin viimeiseen asti neuvoja käytännön juttuihin joita en osaa tehdä. Kerroin lasten kuulumisia, uutisia jos jaksoi kuunnella. Ei sairas kauan jaksakaan, yritä tsempata sen aikaa❤️

Olen lähihoitajana palvelukodissa. Äskettäin yksi iäkäs monisairas asukas kieltäytyi kokonaan syömästä. Kyllä minulla oli kyyneleet silmissä, kun yritin puhua asiasta hänelle.  Ei kyyneleet pahasta ole ja isäsikin tietää sen, mutta jos itkusi häiritse, pyydä mietoja rauhoittavia lääkäriltä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Miten viitsitkin tällaiseen ketjuun tulla nillittämään tuollaisesta? Voimia aloittajalle, tekee hän mitä tahansa.

Hyvin viitsin, virheet pitää korjata. Ole sinä moukka puuttumatta asiaan joka ei sinulle kuulu.

On sulla otsaa. Ilkeät viestisi on ilmiannettu. Sun "nasevuus" ei kuulu tähän ketjuun.

Turha tuollaisia ilmiantaa. Neutraali faktahan se on, että sanajärjestyksessä häikkää. Eihän kommentoija empatiaa tai tahdikkuutta osoittanut, muttei myöskään solvannut ketään. Palstoille, joille saa anonyymina kirjoittaa, mahtuu monenlaista.

Tässä ei ole oikeita toimintatapoja.

Suosittelisin kuitenkin, että käyt kun se vielä on mahdollista. Se saattaa jälkikäteen aiheuttaa syyllisyyttä tai riittämättömyyden tunnetta, jos et käy, vaikka tilanne on vaikea. Se, että itket läheisen vierellä ei ole paha asia mielestäni, koska sehän vain osoittaa välittämistä. Jos isäsi tietää jo itsekin tilanteen vääjäämättömyyden, niin hänelle se sinusta surkealta tuntuva läsnäolo on kuitenkin parempi kuin vaikka katsella kelloa seinällä ja odottaa että tuletko paikalle vielä kun hän on olemassa ja jos vaikka joku asia jää sitten sanomatta puolin ja toisin.

Kuolema on elämässä ainoa varma asia, joka eteen tulee. Se on mielestäni parempi kohdata perhepiirissä, mikäli mahdollista, eikä yksin sairaalan pedissä, koska onhan se myös pelottava ja epävarmuutta aiheuttava asia sille kuka sen kokee vielä tajuissaan ollessaan ja varsinkin jos saattohoidossa on sitä aikaa ajatella. Jokainen hetki, jonka läheinen viettää siellä on henkinen tuki sille kuolevalle. En puhu uskonnosta, vaan siitä, että vaikkapa vaan joku pitää sinua kädestä. Ei siinä pidä ajatella, että en voi mennä jos meikit valuu... Anna valua. Jos itkettää jo kotona, niin eihän isäsi sitä tiedä miten paljon välität. Minusta on paljon epänormaalimpaa pitää jotain iloista naamaria visiitin aikana, jos kuoleva tietää tilanteen jo itsekin.

Sitten ehkä se tärkein pointti: Vauvassa käytetty aika on pois yhteisestä ajastanne, jota on vielä jäljellä. Jonkun mielipide täällä ei ole tärkeä. Tärkeä asia on sun isäsi. Mene katsomaan isääsi, jooko? Ei sinun tässä tilanteessa ole mikään pakko olla maailman vahvin ihminen ja kyllä isäsi tilanteen ymmärtää, on kokenut sen omien vanhempiensa kohdalla itsekin aikoinaan.

Voimia! Mä olen ollut tuossa tilanteessa jo kolme kertaa. Ei se valitettavasti yhdelläkään kertaa helpommaksi muutu, mutta surun kanssa oppii lopulta elämään ja jos ihminen on rakas, niin en myöskään ymmärrä sitä, miksi sitä murhetta pitää jotenkin rauhoittavilla turruttaa. Ilo ja suru kuuluu elämään. Reseptilääkket eivät. Suru on kunnioitusta sitä ihmistä kohtaan, joka sinulla on ollut elämässäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Miten viitsitkin tällaiseen ketjuun tulla nillittämään tuollaisesta? Voimia aloittajalle, tekee hän mitä tahansa.

Hyvin viitsin, virheet pitää korjata. Ole sinä moukka puuttumatta asiaan joka ei sinulle kuulu.

On sulla otsaa. Ilkeät viestisi on ilmiannettu. Sun "nasevuus" ei kuulu tähän ketjuun.

Turha tuollaisia ilmiantaa. Neutraali faktahan se on, että sanajärjestyksessä häikkää. Eihän kommentoija empatiaa tai tahdikkuutta osoittanut, muttei myöskään solvannut ketään. Palstoille, joille saa anonyymina kirjoittaa, mahtuu monenlaista.

No, moukaksi nimittely on ihan tarpeeksi. Ihminen joka käy läpi shokkia ja surua ei jaksa miettiä sanajärjestyksiä ja sitä paitsi, hyvin aloittajan tekstistä saa selvää ja asian ymmärtää, ilman, että joku tulee tänne pilkkua viilaamaan. Tuollainen kertoo ihmisestä ihan kaiken.

Kaikista mahdollisista ketjuista joku päätti tulla juuri tähän valittamaan sanajärjestyksestä, on kyllä kyseessä naurettava pelle. Typeräkin kuin mikä vielä kaikenlisäksi. Ilkeä, typerä pelle.

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuollaisessa tilanteessa kaikki tunteet olisi sallittuja? Vaikka isäsi niitä jostain syystä pelkääkin. Ei kukaan murru eikä sorru kyyneliin. Nehän on rakkautta. Voimia.

Sairastuneella itsellään on raskasta. Hänen ei pitäisi joutua muiden lohduttajaksi.

-ohis

Ymmärrän kyllä, että et haluaisi itkeä, mutta ei sille mitään voi. Uskon että isäsi on hyväsydäminen ja ymmärtää kyllä, hän ehkä osaisi sanoa jotain kaunista tai hauskaakin siinä sinun pärskiessä. Oma pappani sai minut aina lopulta nauramaan kuolinvuoteellaan ja joka kerta lähdin paremmalla mielellä mitä olin tullut. Ja hän joskus sanoikin, että tykkää siitä, kun saa lohduttaa ja potkia jälkikasvua elämään ilman häntä. Oli huumorimiehiä ja suurella sydämellä varustettu, hän ei ottanut vieraiden itkuja raskaasti. Ymmärsi että itku tarkoittaa häntä kohtaa koettua rakkautta.

Mene silti vaikka olisi vaikeaa, se on isällesi tärkeää. Ajattele vaikka niin että teillä on nyt tämä hetki siinä yhdessä ja keskity siihen, älä mieti mitään muuta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuollaisessa tilanteessa kaikki tunteet olisi sallittuja? Vaikka isäsi niitä jostain syystä pelkääkin. Ei kukaan murru eikä sorru kyyneliin. Nehän on rakkautta. Voimia.

Sairastuneella itsellään on raskasta. Hänen ei pitäisi joutua muiden lohduttajaksi.

-ohis

Juuri näin. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että olen sitä mieltä että ne tunteet on pakko pitää kurissa tällaisessa tilanteessa. Piste. Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Lohduton itkeminen kuolleen vierellä voi tehdä siitä kuolemisesta asianosaiselle entistä kauheamman kokemuksen, kun sen kaiken ohella on hätä siitä itkevästä omaisesta. Vähintä mitä voi tehdä, on olla luja ja rauhallinen sen kuolevan luona. Antaa hänelle turvallinen ja rauhallinen tapa kestää viimeiset hetket. Täytyy pistää ne omat tunteet sivuun, kestää. Se on kova vaatimus, mutta joskus on pakko pitää itsensä ja tunteensa kurissa, vaikka sisällä myllertäisi miten.

Ota pari pamia alle niin pysyt tyynenä. Sinänsä sehän on normaalia itkeä ja surra tuossa tilanteessa , mutta jos haluat olla tyyneenä niin pamit kehiin.

Minusta pienempi paha on kayda tapaamassa isaa mahdollisimman usein vaikka siella tulisikin itku. Haluaisitko itse, etta rakkaat lapsesi eivat tulisi sinua samassa tilanteessa tapaamaan etteivat vain rasittaisi sinua? Lisaksi voi ihan hyvin kayda niin, etta muutamien itkujen jalkeen pysyt paremmin kasassa kun huonossa kunnossa olevan isan tapaaminen ei ole enaa niin iso jarkytys ja totut tilanteeseen. Jos isasi siihen kykenee, niin puhu ihan rehellisesti naista omista tunteistasi hanen kanssaan.

Suosittelen myos pyytamaan laakarilta rauhoittavia jos tilanne tuntuu sietamattomalta.

Vierailija kirjoitti:

Koita itkeä etukäteen. Sitten ennen kun menet sinne, meditoi ensin ja jos huomio siirtyy kuolemaan tai muuhun kamalaan, siirrät vain huomiosi taas vaikka etukäteen keksimiisi kuulumisiin ja puheenaiheisiin. Harjoittele vaikka lauluesitys sinne jostain kivasta laulusta.

Tämä on kyllä hyödyllinen ohje. Kuolevalle isällekin mukavampi kaikin tavoin. Harjoittelet vaikka "Kanna minut metsään, apinamies" ja vähän tanssiaskelia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koita itkeä etukäteen. Sitten ennen kun menet sinne, meditoi ensin ja jos huomio siirtyy kuolemaan tai muuhun kamalaan, siirrät vain huomiosi taas vaikka etukäteen keksimiisi kuulumisiin ja puheenaiheisiin. Harjoittele vaikka lauluesitys sinne jostain kivasta laulusta.

Tämä on kyllä hyödyllinen ohje. Kuolevalle isällekin mukavampi kaikin tavoin. Harjoittelet vaikka "Kanna minut metsään, apinamies" ja vähän tanssiaskelia.

Ja isälle ne diapamit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koita itkeä etukäteen. Sitten ennen kun menet sinne, meditoi ensin ja jos huomio siirtyy kuolemaan tai muuhun kamalaan, siirrät vain huomiosi taas vaikka etukäteen keksimiisi kuulumisiin ja puheenaiheisiin. Harjoittele vaikka lauluesitys sinne jostain kivasta laulusta.

Tämä on kyllä hyödyllinen ohje. Kuolevalle isällekin mukavampi kaikin tavoin. Harjoittelet vaikka "Kanna minut metsään, apinamies" ja vähän tanssiaskelia.

Toinen on kanssa Johanna Rupiaisen "Lööppijulkkis tässä teille on".

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuollaisessa tilanteessa kaikki tunteet olisi sallittuja? Vaikka isäsi niitä jostain syystä pelkääkin. Ei kukaan murru eikä sorru kyyneliin. Nehän on rakkautta. Voimia.

Sairastuneella itsellään on raskasta. Hänen ei pitäisi joutua muiden lohduttajaksi.

-ohis

Juuri näin. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että olen sitä mieltä että ne tunteet on pakko pitää kurissa tällaisessa tilanteessa. Piste. Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Lohduton itkeminen kuolleen vierellä voi tehdä siitä kuolemisesta asianosaiselle entistä kauheamman kokemuksen, kun sen kaiken ohella on hätä siitä itkevästä omaisesta. Vähintä mitä voi tehdä, on olla luja ja rauhallinen sen kuolevan luona. Antaa hänelle turvallinen ja rauhallinen tapa kestää viimeiset hetket. Täytyy pistää ne omat tunteet sivuun, kestää. Se on kova vaatimus, mutta joskus on pakko pitää itsensä ja tunteensa kurissa, vaikka sisällä myllertäisi miten.

Mutta mikä siin ä oikeastaan on se ongelma kun se kuoleva kuitenkin kuolee? Eihän se jää sitä muistelemaan että "huhhuh olipa kauhea kokemus".

Olin itse samassa tilanteessa 2v sitten. Itkin koko sen ajan kun olin isän luona viimeistä kertaa. Se on raskasta ja rankkaa ja kyyneliä on vaikea estää. Voimia sinulle❤

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuollaisessa tilanteessa kaikki tunteet olisi sallittuja? Vaikka isäsi niitä jostain syystä pelkääkin. Ei kukaan murru eikä sorru kyyneliin. Nehän on rakkautta. Voimia.

Sairastuneella itsellään on raskasta. Hänen ei pitäisi joutua muiden lohduttajaksi.

-ohis

Juuri näin. Olen sillä tavalla vanhanaikainen, että olen sitä mieltä että ne tunteet on pakko pitää kurissa tällaisessa tilanteessa. Piste. Se on vaikeaa, mutta ei mahdotonta. Lohduton itkeminen kuolleen vierellä voi tehdä siitä kuolemisesta asianosaiselle entistä kauheamman kokemuksen, kun sen kaiken ohella on hätä siitä itkevästä omaisesta. Vähintä mitä voi tehdä, on olla luja ja rauhallinen sen kuolevan luona. Antaa hänelle turvallinen ja rauhallinen tapa kestää viimeiset hetket. Täytyy pistää ne omat tunteet sivuun, kestää. Se on kova vaatimus, mutta joskus on pakko pitää itsensä ja tunteensa kurissa, vaikka sisällä myllertäisi miten.

Mutta mikä siin ä oikeastaan on se ongelma kun se kuoleva kuitenkin kuolee? Eihän se jää sitä muistelemaan että "huhhuh olipa kauhea kokemus".

Sillä on suuri merkitys millaisia ne viimeiset hetket ovat. Esim. meidän isää hoitajat viimeiseen asti kohtelivat kauniisti ja elävänä ihmisenä, kertoivat mitä tehdään ja puhuttelivat nimellä vaikka ei enää varmasti ymmärtänyt. Se oli arvokasta ja kaunista. Niillä hetkillä on suuri merkitys jälkeenpäin. Kyllä varmasti jää läheisten mieltä painamaan jos on huonoja kokemuksia. En nyt tarkoita että se itkeminen olisi sitä.