Isä on saattohoidossa enkä pysty pidättämään itkua jos käyn katsomassa häntä, kuten hän on toivonut

Ehkä joku rauhoittava lääkitys?

Aika.

Suru on käytävä lävitse.

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Yritä valmistautua henkisesti ennen kuin menet katsomaan. Tiedän että se on todella raskasta, mutta yritä noudattaa isäsi toivetta, jos se hänen oloaan helpottaa. 

Tasvitseeko luonnollisia tunteita tukahduttaa?

Vierailija kirjoitti:

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Miten viitsitkin tällaiseen ketjuun tulla nillittämään tuollaisesta? Voimia aloittajalle, tekee hän mitä tahansa.

Ei taida muuta lääkettä olla kuin jotenkin saada tunteet hillittyä, tiedän vaikeaa se on.

En minä osaa tämän paremmin apua antaa, ehkä jutella voisi jostain iloisesta tapahtumasta mikä olisi isällesikin pieni piristys.

Vierailija kirjoitti:

Tasvitseeko luonnollisia tunteita tukahduttaa?

Joskus se on parempi, jos se auttaa saattohoidossa olevaa kestämään tilanteen paremmin.  Kuulostaa kovalta, mutta joskus niin vaan on pakko tehdä. Kun oma läheiseni oli menossa, oli tilanne sama ja hän ahdistui itkemisestä. Siksi kasasin itseni joka kerta ja murruin vasta kun lähdin huoneesta pois. Näin hänkin kesti väistämättömän paremmin kun ei tarvinnut murehtia minun suruani.

Isoäitini sanoi aina, että sairaan luokse ei saa mennä itkemään. Se kuulosti julmalta, mutta olihan siinä perä. Jos itse sairastun pahasti, en toivo että läheiseni itkee siinä vieressä koska se aiheuttaisi ihan hirveää henkistä kipua. Mutta ihmisiähän me olemme.

Kysy lääkäriltä, mutta tuttu sai vähän vastaavaan tilanteeseen diapameja.

Koita itkeä etukäteen. Sitten ennen kun menet sinne, meditoi ensin ja jos huomio siirtyy kuolemaan tai muuhun kamalaan, siirrät vain huomiosi taas vaikka etukäteen keksimiisi kuulumisiin ja puheenaiheisiin. Harjoittele vaikka lauluesitys sinne jostain kivasta laulusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tasvitseeko luonnollisia tunteita tukahduttaa?

Joskus se on parempi, jos se auttaa saattohoidossa olevaa kestämään tilanteen paremmin.  Kuulostaa kovalta, mutta joskus niin vaan on pakko tehdä. Kun oma läheiseni oli menossa, oli tilanne sama ja hän ahdistui itkemisestä. Siksi kasasin itseni joka kerta ja murruin vasta kun lähdin huoneesta pois. Näin hänkin kesti väistämättömän paremmin kun ei tarvinnut murehtia minun suruani.

Juuri tätä minäkin tarkoitin, huonosto vaan osasin ilmaista mitä tarkoitan.

7/8

Mene sinne jos vain pääset. Oma isäni oli sairaalassa kuukausia keväällä/kesällä -20. Juhannusaattona koronasäännöt sallivat ensimmäisen kerran vierailun. Menin heti.

Isä kuoli reilua kuukautta myöhemmin ja olen onnellinen jokaisesta kerrasta, jolloin hänet vielä näin. Toivon, ettei hän olisi joutunut kokemaan tuota yksinäistä jaksoa, jolloin puhelin oli ainoa yhteys silloin, kun isä oli puhekunnossa.

Jos voit, keskity siihen, että isäsi on tässä ja nyt. Silloin voi löytää myös iloa, ja kyynelissäkään ei ole mitään pahaa.

❤️ teille

Parempi, että menet kuitenkin katsomaan häntä itkua pelkäämättä.

Minulla oli viime vuonna rakkain ystäväni saattohoidossa. Oli todella vaikeaa olla itkemättä. Ja koska syöpä oli aivoissa, hän ei aivan tiedostanut tilannetta koko aikaa. En olisi halunnut muistuttaa häntä asiasta itkemällä, kun hän luuli, että olimme töissä.

Miksei tuollaisessa tilanteessa kaikki tunteet olisi sallittuja? Vaikka isäsi niitä jostain syystä pelkääkin. Ei kukaan murru eikä sorru kyyneliin. Nehän on rakkautta. Voimia.

Molempien vanhempien kuolemat on sellaisia joissa tavallaan kadun sitä miten hoidin tilanteen. En kestänyt sitä, eli käydessäni itkin hillittömästi, enkä voinut olla paikalla kauan.

Jälkeen päin olen ajatellut, että ennen kuolemia kuitenkin tein kaiken tarvittavan, eli vuosikausia hoidin heidän asioitaan, joten yritän antaa itselleni anteeksi. Joitakin tilanteita ei vain kestä, eikä sille voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Miksei tuollaisessa tilanteessa kaikki tunteet olisi sallittuja? Vaikka isäsi niitä jostain syystä pelkääkin. Ei kukaan murru eikä sorru kyyneliin. Nehän on rakkautta. Voimia.

Ehkä ihmisillä on eri käsitys itkusta. Ei kai muutama kyynel silmäkulmassa haittaakaan, mutta jos koko vierailu menee siihen että itku vain tulvii ja pärskit ja olo on aivan kamala, niin ei se nyt kovin kivaa sille toiselle osapuolelle ole, jota sen itkevän pitäisi tukea ja ilahduttaa.

Älä ajattele isäsi olevan juuri saattohoidossa vaan vain sairas.

Sama täällä. Haluaisin niin että olisi joku keino jolla itkun saisi "kytkettyä pois päältä" tietyiksi hetkiksi. Jälkeenpäin yksin ja kotona voin sitten parkua niin paljon kuin ikinä kykenen, mutta tuki- ja lohdutuskäynti EI SAA kulua siihen että kykenen pelkästään parkumaan. Toimisiko joku rauhoittava lääke?

Vierailija kirjoitti:

Otsikon sanajärjestys on päin prinkkalaa.

Samaa katsoin, miten joku voi kirjoittaa noin tyhmästi?