Voiko krooninen pitkäaikainen työstressi traumatisoida ihmisen?
Lähdin huonosti johdetusta työpaikasta täysin uupuneena ja aloitin vapaaehtoisen työttömän elämän. Voimien palaamisessa meni muutama vuosi, mutta välähdyksenomaiset kuvat entiseltä työpaikalta piinaavat aina arjen stressin noustessa. Näitä kuvia voi paeta päihteisiin ja puuhasteluun mutta ne eivät katoa vaan jäävät odottamaan sopivaa hetkeä. voin istua läpi näitä kuvia, järkeillä fragmentteja läpi mutta ne eivät koskaan häviä vaan viha ja itsesyytökset, kauna elävät sitkaasti ja stressi nousee. Fyysisesti olen jokseenkin levännyt mutta henkisesti en ole palautunut tai jättänyt asioita taakseni. Kyseessä ei ole mikään yksittäinen iso tapahtuma vaan sarja pieniä ja isompia tapahtumia joita olen keräillyt koko työuran ajalta kaikilta työpaikoilta. Tuntuu kuin muistaisin vain negatiivisimmat hetket ja ne eivät mene pois. En miellä itseäni masentuneeksikaan. Kun luen traumapotilaiden flashbackeista nämä tuntuvat tosi samoilta, mutta kyseessä ei ole yksittäinen traumaattinen tapahtuma.
Kommentit (16)
Nykyään käytetään trauma-sanaa ihan liian helposti. Sitä myös käytetään yhtenä kiusaamiskeinona eli syytetään normaalia ihmistä traumatisoituneeksi. Trauma työpaikalta liittyy yleensä kiusaamiseen tai joukkokiusaamiseen. Tai tietenkin onnettomuuksiin.
Ei täältä saa vertaistukea. Me eletään leppoista elämää johon ei ainakaan vaikea työ kuulu, katsellaan muumeja lisääntymisen jälkeen ja vaahdotaan täällä.
PTSD, I guess that's what I'm coping with
Eräs uutisointi tältä päivältä kolahti: "työssä kenenkään ei pitäisi kuolla tai vammautua"...
Kai nuo pitää käsitellä kuin ihan mitkä tahansa ikävät asiat elämässä. Käsitellä, mutta toisaalta hyväksyä, että eivät koskaan mene täysin pois.
Luin tänään Hesburger-ketjua ja minulla nousi myös ikäviä muistoja pintaan yhden ketjun kenttäpäälliköistä ja esimiehistä. Oikein sellaista patoutunutta vihaa. Se yllätti, oli kuin Pandoran lipas olisi avattu.
Minulla on toistuvia unia töistä, vaikka jäin pois työelämästä 10 vuotta sitten.
Kymmentä ammattia kokeilleena sitä on aina kerännyt itsensä ja lähtenyt avoimin mielin takaisin oravanpyörään. Lopputulos = kaikki näpit palaneet karrelle
Mä olen huomannut että kestän työelämässä vain jos; työpaikka on ilmapiiriltään ok paikka ja sinne on suht kiva mennä. On hyviä työkavereita ja pomo. On mahdollisuus pitää lomaa pari päivää tai edes joku pidennetty viikonloppu joka 6 viikko. Mä olen nyt ihan kivassa työpaikassa jossa nämä toteutuu. Mutta olen myös ollut paikassa jossa stressi on niin hirvittävä ja työpaikalla niin huono ilmapiiri että olin pahoinvoiva bussissa matkalla töihin aamuisin.
Sama kokemus. Ihmettelen itsekin miten traumoista ei pääse ylitse. Terapiakaan ei auttanut.
varmaan kaikista tosi stressaavista ja ikävistä asioista jää jälki ja vuosien myötä niitä juttuja on paljon. jos löytää kivoja ihmisiä tai mukavan työpaikan. olo helpottaa. pitkä tauko työelämästä voi ainakin auttaa.
anna aikaa ja elpymistä itselle, kyllä varmasti, paska työ jättää jotain traumaa, samoin kunnon burn out.
toisaalta voimakas, tätä en enää halua,auttaa pitään omat rajat. sanoon ei, työpaikal, liial venymiselle.
ilmeisesti ainakin pitkäksi aikaa. Lopetin neljä vuotta sitten kuormittavassa työstä ( johon menin aamuisin itkien ja kävin keskellä työpäivää vessassa itkemässä ) ja yhä näen siitä painajaisia. Pitäisi varmaan mennä johonkin terapiaan
Todennäköisesti sulla on burn-out, uupumus. Siihen auttaa pitkä sairasloma.
Trauma tarkoittaa yleensä vähän toisentyyppistä, jonkun ulkopuolisen aiheuttamaa uhkaavaa tapahtumaa.
Vierailija kirjoitti:
Todennäköisesti sulla on burn-out, uupumus. Siihen auttaa pitkä sairasloma.
Trauma tarkoittaa yleensä vähän toisentyyppistä, jonkun ulkopuolisen aiheuttamaa uhkaavaa tapahtumaa.
Kitkuttelen kuudetta vuotta työmarkkinatuella. Koska parannun?
Ihan kuin olisi omasta kynästä tämä aloitus.