Minä vuonna teille tuli ensimmäinen tietokone ja internet?
Joskus mietiskelen näitä asioita, ja välillä huvittaa kun minunkin ikäiset ihmiset (olen syntynyt -90, eli 31v.) selittää ihan pokalla nuoremmille, kuinka heidän lapsuudessaan oltiin ulkona eikä tiedetty vielä mistään netti- tai kännykkähommista. Meille tuli ensimmäinen tietokone vuonna 1997, olin seitsemän vuotias. Netti tais tulla ihan hitusen sen jälkeen, -97 tai -98. Ensimmäinen kännykkä meillä oli -97. Netissä toki pysty olla vain sen n. puoli tuntia päivässä, koska oli niin kallista, mutta en koe, että lapsuuteni olisi ollut mitenkään "sitä vanhaa hyvää aikaa". Tuosta vuodesta lähtien olen viettänyt enemmän tai vähemmän aikaa internetin ihmeellisessä maailmassa. Vuonna 2001 saatiin ensimmäinen adsl-liittymä ja voi sitä iloa, kun pysty olla kiinteään kuukausihintaan netissä niin paljon kun huvitti, latailemaan ohjelmia ja leffoja, mesettämään, pelailemaan...
Kommentit (114)
Tietokonw 1980-luvun alussa ja netti 1990-luvun alussa.
Ekan tietokonen ostin vuonna 1990 ja se maksoi vähän yli 42 000 markkaa. Netti meille tuli mielestäni vasta 1997, puhelinmodeemi tietenkin.
Vierailija kirjoitti:
Tietokone tuli varmaan noin 1990, Internettiin pääsin yliopistolta 1995 ja parin vuoden päästä myös töistä, oman liittymän hommasin vasta joskus 2003 tienoilla.
Yliopistolla oli ysärillä ylivoimaisesti nopeimmat liittymät ja kunnon Unixit joilla oli luksusta koodailla kaikenlaisia netissä toimivia virityksiä omaksi iloksi ja hyödyksi.
Pakko on myös sanoa, että Internet oli vielä ysärillä jotain ihan muuta kuin nyt. Omalla nimellä saattoi avautua mistä vaan, kaikenlaista ei-niin-julkista tietoa jaettiin surutta ja käytännössä mitään kaupallista hapatusta ei ollut juuri missään. Akateeminen vapaus kukoisti ja meno oli kuin villissä lännessä.
Oma kone ja samalla netti tuli vasta vuonna 1999, olin jo muuttanut omilleni. Mutta sitä ennen kouluuni oli hankittu (taisi olla vuonna 1994 ) 2 tietokonetta netillä. Joihin piti tehä varaus. Varausaika oli noin 2 viikkoa ja sitä konetta sai käyttää noin tunnin. Kouluillahan ei todellakaan olisi ollut varaa siiheen mutta halusimme koneen niin kovasti että keräsimme luokkina siihen rahaa. Oi sitä aikaa
Vierailija kirjoitti:
Ekat tietokoneet tuli lapsuudenkotiin v. 1982, netti vasta 2001 omaan kotiin.
Huhhuh! Aikaisin! Omani ostin 1995, silloin Ruotsissa asuessani 25 prosentilla yli 12 vuotiaistya oli tietokone kotona. Oma eka koneeni oli Dell P90, hyvä olikin. Ostin myös printterin, koko lysti maksoi hiukan alle 20000kr. Vähän myöhemmin ostin SaoundBlaster-äänikortin. Ostin myös Corel Draw- grafiikkaohjelman, Åhle'nsin tavaratalosta. Oli ne aikoja! Koneessa oli Windows 3.11 for workgroups.
Seuraavaksi vuorossa oli lisää vääntöä AMD K6 300Mhz voimin.
Vuodet vierivät, kunnes tuli AMD Duron (morgan), taisi olla 1,2GHz.
Sen jälkeen olen pysynyt AMD-rossuissa, paitsi kahdessa läppärissä, mutta siitäkin on jo aikaa. Nytkin on AMD. Enemmän vääntöä per €uro.
Vierailija kirjoitti:
Tietokone joskus 1983
Niillä koneilla ei suuremmin netissä surfattu. Vasta Windows95:n aikoihin tietokoneilla pääsi kunnolla nettiin Netscape Navigatorini ollessa suosituin selain ja Altavistan ollessa suosituin hakukone. Minun ensimmäiset kokemuksia liittyvät tietokoneista liittyvät tekstikäsittelyohjelmiin (Word Perfect), joita käytettiin aluksi funktionäppäimien avulla eikä hiiret olleet vielä käytössä. MS-Dosissa piti muistaa niitä erilaisia komentokehotteita.
Meille tuli tietokone ja tulostin joskus noin 94 tai 95 koska just joku päivä näin varhaisteinin tulostamia juttuja, kesäseikkailu ystävättären kanssa.
Netti tuli 98 tai 99, ensin puhelinyhteyden kautta, mielettömän kallis, sitten operaattoreiden kautta kunnes 2011 taloyhtiön netti.
Opiskelijakin käytti koulun koneita kunnes noin 2005 sai oman ostettua lopputyötä tehdessään.
Neljä vuotta nuoremmalla oli jo läppäri heti kun lähti kotoa.
Isoveli sai tietokoneen joskus 1980-luvun alkupuolella, mutta minä en juurikaan saanut koskea siihen. Hankin jonkinlaisen koneen pelailuun itselleni 1990-luvun alussa, mutta nettiin en sillä osannut mennä. Opiskeluaikana muutin n. 1995 asumaan poikaystävän kanssa ja hänellä oli tietokone ja opiskelija-asunnossa nettikin. Siitä lähtien on kotona ollut tietokone ja nettiyhteys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tietokone tuli varmaan noin 1990, Internettiin pääsin yliopistolta 1995 ja parin vuoden päästä myös töistä, oman liittymän hommasin vasta joskus 2003 tienoilla.
Yliopistolla oli ysärillä ylivoimaisesti nopeimmat liittymät ja kunnon Unixit joilla oli luksusta koodailla kaikenlaisia netissä toimivia virityksiä omaksi iloksi ja hyödyksi.
Pakko on myös sanoa, että Internet oli vielä ysärillä jotain ihan muuta kuin nyt. Omalla nimellä saattoi avautua mistä vaan, kaikenlaista ei-niin-julkista tietoa jaettiin surutta ja käytännössä mitään kaupallista hapatusta ei ollut juuri missään. Akateeminen vapaus kukoisti ja meno oli kuin villissä lännessä.
1990-luvulla tekstipohjaiset Usenetin uutisryhmät (newsgroups) olivat suosittuja ja monet kirjoittivat niihin aktiivisesti yliopistojen tietokoneilla sekä suomeksi että englanniksi. Niihin kirjoitettiin omalla sähköpostiosoitteella mm. PINE-ohjelman (Program for Internet News and E-mail) avulla eli ne eivät olleet mitään anonyymia kirjoittelua.
Olen 48-vuotias. Meille tuli ensimmäinen tietokone vuonna 1984. Internetin hankin vuonna 1999.
Vuonna 1992 (olin 4-vuotias) meidän ensimmäinen tietokone oli Commodore 64. Ei sillä taidettu tehdä muuta kuin pelata, vanhemmista kumpikaan ollut aiemmin käyttänyt konetta edes töiden puolesta, joten mitään "järkevämpää" käyttöä sille ei ollut.
Ensimmäinen Windows 95:llä varustettu kone taisi tulla 1997. Oli kallis, ja muistan että meillä oli siihen vain muutama ohjelmisto CD. Nettiyhteys tuli vasta 2003 ja sen käyttöä oli rajoitettu aika tiukasti. Viikonloppuisin saatiin siskon kanssa käyttää maks. tunti per päivä (lauantai ja sunnuntai).
Eka tietokone tuli 1982 tai 1983, intternetti kaiketi 1990 jos modeemiyhteys lasketaan.
Tietokone 1984, oma 1989, netti kans joskus -89-91?
Eka tietokone 1984, eka PC 1987, merkkipohjainen Internet 1989 ja graafinen webbinetti 1994.
1985 tuli kone ja sen jälkeen alettiin koota ja myydä niitä. Akustisella puhelinmodeemilla otettiin yhteyttä yliopiston koneisiin noin 1987.
Ensimmäinen kone vuonna 2001 (siinä windows 95, saatiin kone käytettynä, ei nettiä).
Toinen kone ustettiin uutena 2005 ja sille netti.
Vanhempien mielestä tietokoneet oli turhia.
Synnyin -91.
Lukiossa 1983 käytin ensimmäisen kerran tietokonetta. Isossa yläasteen ja lukion kompleksissa oli yksi tietokone, ja se sijaitsi rehtorin kanslian eteisessä. Opettelimme ohjelmoimaan ja teimme pieniä pelejä tms., jotka tallennettiin C-kasetille.
Miehen kanssa muutettiin yhteen -88 ja samana vuonna hankittiin tietokone. Hidas modeemiyhteys tuli kotitietokoneelle 1990-luvun alkupuolella. Yleensä käytiin nettailemassa yliopiston tietokoneluokassa, meillä oli molemmilla omat kotisivutkin.
2002 tuli varsinainen nettiyhteys kotiin.
Noin 96 kone mutta netti vasta noin 99, puhelimen kautta piti ottaa yhteys.
Tietokone tuli varmaan noin 1990, Internettiin pääsin yliopistolta 1995 ja parin vuoden päästä myös töistä, oman liittymän hommasin vasta joskus 2003 tienoilla.
Yliopistolla oli ysärillä ylivoimaisesti nopeimmat liittymät ja kunnon Unixit joilla oli luksusta koodailla kaikenlaisia netissä toimivia virityksiä omaksi iloksi ja hyödyksi.