Seksuaalisen yhteeensopivuuden merkitys pariutumisessa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, kaikki salasuhteet eivät tietysti johdakaan suhteeseen tai salasuhteen myötä muodostettu parisuhde kestää sen muutaman vuotta mikä uutuudenviehätys kestää. Salaisuus ja jännitys on kiehtovaa, mutta kun kielletyn hedelmän maku puuttuu, niin tavalliset arkiset ihmiset astuvat taas parisuhteen näyttämölle ja kierros alkaa alusta. Ehkä pyöräytetään taas lapsia siihen, jos nainen on nuorempi. Tavallinen tarina. Tuossa luupissahan monet elävät, kunnes saanti hiipuu.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että minulle salaisuus ja jännitys oli pelkästään negatiivinen ja lopulta liian kuluttava asia. Uutuudenviehätys on tietenkin aika uudessa parisuhteessa. Epäilinkin että kuinka kauan nuorempi nainen lopulta edes jaksaisi olla kanssani, kun uutuudenviehätys kaikkoaisi. Pitkä parisuhde tuo omat ongelmansa. Siitä on nyt kokemusta 22 vuotta. Ihmiset muuttuvat ajan myötä eri tavoilla. Mutta jos on ollut yhdessä 22 vuotta, niin silloin parisuhde ei enää kaadu mihinkään pikkukriiseihin, eikä näköjään edes pettämiseen.

Pitkät parisuhteet ovat nykyisin harvinaisia, itselläni takana pitkälti yli 30 vuotta, ja melkein kaikki tuttavat ovat eronneet vähintään kerran. Ensimmäiset pikkulapsivaiheessa ja toiset sitten lasten tultua täysi-ikäisiksi 20+ avioliiton jälkeen ja kolmas buumihan tulee siinä kohti kun jäädään eläkkeelle eli ovat aivan tilastoja noudattaneet. Tuskinpa he erojaan katuvat, mutta tuli vain mieleen, että monilla on aika samanlainen tarina siitä miten ero lähti liikkeelle ja tilanne eteni. 

Vierailija kirjoitti:

Pitkät parisuhteet ovat nykyisin harvinaisia, itselläni takana pitkälti yli 30 vuotta, ja melkein kaikki tuttavat ovat eronneet vähintään kerran. Ensimmäiset pikkulapsivaiheessa ja toiset sitten lasten tultua täysi-ikäisiksi 20+ avioliiton jälkeen ja kolmas buumihan tulee siinä kohti kun jäädään eläkkeelle eli ovat aivan tilastoja noudattaneet. Tuskinpa he erojaan katuvat, mutta tuli vain mieleen, että monilla on aika samanlainen tarina siitä miten ero lähti liikkeelle ja tilanne eteni. 

Osa tutuista on ollut pitkään yhdessä, mutta osa taas eroaa. Meillä kriisit ruuhkavuosina. Kun se helpottaa niin sitten punnitaan kuinka hyvin vielä yhdessä viihdytään. Tuttu kerran tokaisi: Lapsia näkyy nyt kotona niin vähän että pitää alkaa miettiä että mistäs keskustelisi tuon toisen aikuisen kanssa.

Ihmiset on kuitenkin niin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa ettei yleistää oikein voi. Jos molemmat tykkäävät puuhastella vapaa-ajan vaikka mökillä tai purjehtia, niin pitkä suhde on helpompi. Vaikka itse olen kohta jo 50v niin satun olemaan ns "nuorekas" aikuinen. Harrastukseeni liittyy iltamenot joissa on paljon nuorempiakin. Kun taas puolisolla on ihan eri intressit niin kitkaahan siitä tulee. asiaan vihkiytymättömälle ei kaikki harrastukset oikein edes aukea. Niinpä uuden puolison löytäminen harrastuksen parista taitaa olla yleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkät parisuhteet ovat nykyisin harvinaisia, itselläni takana pitkälti yli 30 vuotta, ja melkein kaikki tuttavat ovat eronneet vähintään kerran. Ensimmäiset pikkulapsivaiheessa ja toiset sitten lasten tultua täysi-ikäisiksi 20+ avioliiton jälkeen ja kolmas buumihan tulee siinä kohti kun jäädään eläkkeelle eli ovat aivan tilastoja noudattaneet. Tuskinpa he erojaan katuvat, mutta tuli vain mieleen, että monilla on aika samanlainen tarina siitä miten ero lähti liikkeelle ja tilanne eteni. 

Osa tutuista on ollut pitkään yhdessä, mutta osa taas eroaa. Meillä kriisit ruuhkavuosina. Kun se helpottaa niin sitten punnitaan kuinka hyvin vielä yhdessä viihdytään. Tuttu kerran tokaisi: Lapsia näkyy nyt kotona niin vähän että pitää alkaa miettiä että mistäs keskustelisi tuon toisen aikuisen kanssa.

Ihmiset on kuitenkin niin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa ettei yleistää oikein voi. Jos molemmat tykkäävät puuhastella vapaa-ajan vaikka mökillä tai purjehtia, niin pitkä suhde on helpompi. Vaikka itse olen kohta jo 50v niin satun olemaan ns "nuorekas" aikuinen. Harrastukseeni liittyy iltamenot joissa on paljon nuorempiakin. Kun taas puolisolla on ihan eri intressit niin kitkaahan siitä tulee. asiaan vihkiytymättömälle ei kaikki harrastukset oikein edes aukea. Niinpä uuden puolison löytäminen harrastuksen parista taitaa olla yleistä.

Ei voi yleistää eikä tietää muiden avioliitoista, koska niihin liittyy paljon sellaista, mistä muut eivät tiedä. Kerroin vain sen tavallisen tarinan miltä se ulkopuolisen silmin ja tapahtumien valossa näyttää eli hommassa näyttää olevan tietty kaava. Terapeutitkin tuosta ovat paljon kertoilleet, ettei se niin yksilöllistä sitten välttämättä olekaan. Tietyt asiat altistavat pettämiselle ja etääntymiselle.

Mutta ainahan ihmisellä on takana toive sellaisesta kumppanista, jonka kanssa elämä muuttuisi paremmaksi kuin ennen. Se on inhimillistä. Ja osa noista eronneiden tuttavien avioliitoista oli sellaisia, että koko yhteenmeno oli ehkä huonosti harkittua. Pitkän elämän aikana ihmiset myös muuttuvat.

Työpaikalta usein löytyy se uusi ihminen, joiden kanssa vietetään paljon aikaa ja paljon on myös yhteistä puhuttavaa. Sama pätee harrastuksiin. Se kotona oleva puoliso pääsee etääntymään ja vieraantumaan, kun pyöritetään vain arkea yhdessä. Mutta sellaista se elämä on, että jos yhdessä ei suju ja rakkaus on loppunut, ei avioliitosta oikein mitään tule.

Jos oman puolison suusta kuulisi, että toinen sopii kainaloon huomattavasti paremmin ja tuntuu oikeammalta, niin ehkä puolisolla olisi myös asiaan mielipide, ettei tarvitsisi pitää sellaista salaisuutta itsellään. Todellisen tilanteen tietäminen olisi mielestäni oikein omien lasten äitiä kohtaan. Ikävältä tuntui korvaani se, että koko ajan verrataan parempaan eikä olla täysillä mukana enää. Mitä sellaisella avioliitolla oikein tekee, jos ruoho kerran on vihreämpää aidan toisella puolella. Antaa mennä, olisi oma ratkaisuni.

Pääsääntöisesti naiset erosta selviävät erittäin hyvin, vaikka olisivatkin tulleet jätetyiksi.

Vierailija kirjoitti:

Mutta ainahan ihmisellä on takana toive sellaisesta kumppanista, jonka kanssa elämä muuttuisi paremmaksi kuin ennen. Se on inhimillistä. Ja osa noista eronneiden tuttavien avioliitoista oli sellaisia, että koko yhteenmeno oli ehkä huonosti harkittua. Pitkän elämän aikana ihmiset myös muuttuvat.

...

Mutta sellaista se elämä on, että jos yhdessä ei suju ja rakkaus on loppunut, ei avioliitosta oikein mitään tule.

Aina vai vain silloin kun on itse epätyytyväinen?

Olisi aika karua jos jokainen haaveilisi paremmasta. Itse haaveilin että jos vastaan tulee nainen joka vetää jalat alta yms niin ei paljon tarvitsisi edes harkita. Sitten kun tuli, niin lopulta jänistin. Kaikkine vikoineen, nykyinen elämä on kuitenkin ihan ok. Helpommin menisi huonommin, kuin paremmin. 

Vaimoni taitaa olla paljon mielummin minun kanssa kuin jonkun muun. Itse taas mielestäni pystyisin määrittelemään miehen joka sopisi hänelle paremmin kuin minä. Mutta toisaalta, ei sellaista miestä välttämättä edes ole olemassa, siitä puhumattakaan että vaimoni häntä koskaan edes tapaisi.

Vaikka toiselta rakkaus loppuu, niin yhteisolo voi silti sujua. Vaikea edes ajatella millaista olisi olla yhdessä ihmisen kanssa johon on pahasti rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

Jos oman puolison suusta kuulisi, että toinen sopii kainaloon huomattavasti paremmin ja tuntuu oikeammalta, niin ehkä puolisolla olisi myös asiaan mielipide, ettei tarvitsisi pitää sellaista salaisuutta itsellään. Todellisen tilanteen tietäminen olisi mielestäni oikein omien lasten äitiä kohtaan. Ikävältä tuntui korvaani se, että koko ajan verrataan parempaan eikä olla täysillä mukana enää. Mitä sellaisella avioliitolla oikein tekee, jos ruoho kerran on vihreämpää aidan toisella puolella. Antaa mennä, olisi oma ratkaisuni.

Pääsääntöisesti naiset erosta selviävät erittäin hyvin, vaikka olisivatkin tulleet jätetyiksi.

Riippuu tilanteesta, että tuollaista menisi puolisolle kertomaan. Jos olisi tavannut toisen ja todella haluaisi olla hänen kanssaan enemmän kuin oman puolison kanssa, niin silloin kyllä voi kertoa. En kyllä itse koe kovin paljoa vertailevani. "täysillä mukana" olin ehkä ennen lapsia. Nyt tiedän ettei "parempaa" ole. Kukaan ei voi olla niin täydellinen että ottaisin riskiä uudesta parisuhteesta joka ei välttämättä sitten kuitenkaan edes toimisi. Pessimisti ei pety. Toisaalta, miettiikö sitä sitten vanhempana että harmi ettei edes antanut mahdollisuutta. Mietin paljon millaista olisi asua yhdessä ihmisen kanssa joka jakaa saman intohimon. Se voisi olla täydellistä tai sitten se ei toimisi yhtään. Mutta ne lapset. Voiko aikuinen oikeasti lähteä optimoimaan omaa elämäänsä sillä kustannuksella että lapset kärsivät erosta? Aika monen mielestä voi, sillä lapsiperheet eroaa usein. Mutta olen kyllä nähnyt että ihmiset eroaa aika hepposin perusteinkin. Jos en tulisi toimeen toisen kanssa lainkaan ja lapset kärsisivät siitä, niin silloin ainoa oikea tapa on erota.

Mutta seksuaalinen yhteensopivuus kyllä myös loppuu aika nopeasti jos ei toisen kanssa enää tule toimeen. 

Asiasta muuten: Miehet taitaa olla rehellisempiä seksin suhteen kuin naiset. Nainen saattaa aluksi esittää yhteensopivaa miellyttääkseen miestä. Miehen on paljon vaikeampi sitä edes toteuttaa vaikka haluaisi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mutta ainahan ihmisellä on takana toive sellaisesta kumppanista, jonka kanssa elämä muuttuisi paremmaksi kuin ennen. Se on inhimillistä. Ja osa noista eronneiden tuttavien avioliitoista oli sellaisia, että koko yhteenmeno oli ehkä huonosti harkittua. Pitkän elämän aikana ihmiset myös muuttuvat.

...

Mutta sellaista se elämä on, että jos yhdessä ei suju ja rakkaus on loppunut, ei avioliitosta oikein mitään tule.

Aina vai vain silloin kun on itse epätyytyväinen?

Olisi aika karua jos jokainen haaveilisi paremmasta. Itse haaveilin että jos vastaan tulee nainen joka vetää jalat alta yms niin ei paljon tarvitsisi edes harkita. Sitten kun tuli, niin lopulta jänistin. Kaikkine vikoineen, nykyinen elämä on kuitenkin ihan ok. Helpommin menisi huonommin, kuin paremmin. 

Vaimoni taitaa olla paljon mielummin minun kanssa kuin jonkun muun. Itse taas mielestäni pystyisin määrittelemään miehen joka sopisi hänelle paremmin kuin minä. Mutta toisaalta, ei sellaista miestä välttämättä edes ole olemassa, siitä puhumattakaan että vaimoni häntä koskaan edes tapaisi.

Vaikka toiselta rakkaus loppuu, niin yhteisolo voi silti sujua. Vaikea edes ajatella millaista olisi olla yhdessä ihmisen kanssa johon on pahasti rakastunut.

Vierailija kirjoitti:

Jos oman puolison suusta kuulisi, että toinen sopii kainaloon huomattavasti paremmin ja tuntuu oikeammalta, niin ehkä puolisolla olisi myös asiaan mielipide, ettei tarvitsisi pitää sellaista salaisuutta itsellään. Todellisen tilanteen tietäminen olisi mielestäni oikein omien lasten äitiä kohtaan. Ikävältä tuntui korvaani se, että koko ajan verrataan parempaan eikä olla täysillä mukana enää. Mitä sellaisella avioliitolla oikein tekee, jos ruoho kerran on vihreämpää aidan toisella puolella. Antaa mennä, olisi oma ratkaisuni.

Pääsääntöisesti naiset erosta selviävät erittäin hyvin, vaikka olisivatkin tulleet jätetyiksi.

Riippuu tilanteesta, että tuollaista menisi puolisolle kertomaan. Jos olisi tavannut toisen ja todella haluaisi olla hänen kanssaan enemmän kuin oman puolison kanssa, niin silloin kyllä voi kertoa. En kyllä itse koe kovin paljoa vertailevani. "täysillä mukana" olin ehkä ennen lapsia. Nyt tiedän ettei "parempaa" ole. Kukaan ei voi olla niin täydellinen että ottaisin riskiä uudesta parisuhteesta joka ei välttämättä sitten kuitenkaan edes toimisi. Pessimisti ei pety. Toisaalta, miettiikö sitä sitten vanhempana että harmi ettei edes antanut mahdollisuutta. Mietin paljon millaista olisi asua yhdessä ihmisen kanssa joka jakaa saman intohimon. Se voisi olla täydellistä tai sitten se ei toimisi yhtään. Mutta ne lapset. Voiko aikuinen oikeasti lähteä optimoimaan omaa elämäänsä sillä kustannuksella että lapset kärsivät erosta? Aika monen mielestä voi, sillä lapsiperheet eroaa usein. Mutta olen kyllä nähnyt että ihmiset eroaa aika hepposin perusteinkin. Jos en tulisi toimeen toisen kanssa lainkaan ja lapset kärsisivät siitä, niin silloin ainoa oikea tapa on erota.

Mutta seksuaalinen yhteensopivuus kyllä myös loppuu aika nopeasti jos ei toisen kanssa enää tule toimeen. 

Asiasta muuten: Miehet taitaa olla rehellisempiä seksin suhteen kuin naiset. Nainen saattaa aluksi esittää yhteensopivaa miellyttääkseen miestä. Miehen on paljon vaikeampi sitä edes toteuttaa vaikka haluaisi.

Jos joku toinen tuntuu paremmalta ja jalat lähtee alta, niin minusta se tarkoittaa, että jotain on puuttunut kuitenkin. Minusta on turhaa esittää arvauksia vaimon puolesta, kun hän ei totuutta ajatuksistasi tiedä. Hän ehkä luulee tietävänsä mitä sinä ajattelet ja sinä kuvittelet tietäväsi mitä hän ajattelee, mutta kumpikaan ei tiedä, koska välissänne on salaisuus (hassua, että otit esille juuri rehellisyyden). Se että ajattelet tietäväsi vaimosi reaktiot voi ylläpitää kuvaa itsestäsi tietynlaisena myös. Näin salaisuus kasvaa koko ajan isompiin mittoihin ja tulee lisää vaikutuksia. Jos oletetaan, että olisit rehellinen seksin suhteen, niin se edellyttäisi aika paljon rohkeutta, koska tällaisilla asioilla on isot seuraukset, joiden lopputulemaa ei voi ennustaa.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitkät parisuhteet ovat nykyisin harvinaisia, itselläni takana pitkälti yli 30 vuotta, ja melkein kaikki tuttavat ovat eronneet vähintään kerran. Ensimmäiset pikkulapsivaiheessa ja toiset sitten lasten tultua täysi-ikäisiksi 20+ avioliiton jälkeen ja kolmas buumihan tulee siinä kohti kun jäädään eläkkeelle eli ovat aivan tilastoja noudattaneet. Tuskinpa he erojaan katuvat, mutta tuli vain mieleen, että monilla on aika samanlainen tarina siitä miten ero lähti liikkeelle ja tilanne eteni. 

Osa tutuista on ollut pitkään yhdessä, mutta osa taas eroaa. Meillä kriisit ruuhkavuosina. Kun se helpottaa niin sitten punnitaan kuinka hyvin vielä yhdessä viihdytään. Tuttu kerran tokaisi: Lapsia näkyy nyt kotona niin vähän että pitää alkaa miettiä että mistäs keskustelisi tuon toisen aikuisen kanssa.

Ihmiset on kuitenkin niin erilaisia ja erilaisissa elämäntilanteissa ettei yleistää oikein voi. Jos molemmat tykkäävät puuhastella vapaa-ajan vaikka mökillä tai purjehtia, niin pitkä suhde on helpompi. Vaikka itse olen kohta jo 50v niin satun olemaan ns "nuorekas" aikuinen. Harrastukseeni liittyy iltamenot joissa on paljon nuorempiakin. Kun taas puolisolla on ihan eri intressit niin kitkaahan siitä tulee. asiaan vihkiytymättömälle ei kaikki harrastukset oikein edes aukea. Niinpä uuden puolison löytäminen harrastuksen parista taitaa olla yleistä.

jos on pari yhteistä harrastusta ja seuraaviin 3:een pitää toista kinuta ja sen lisäksi on muutamia omia ei silmissäni tulevaisuus kovin loistavalle näytä. itse olen sellainen joka haaveilin aikani että viimeistään kun teinit on poissa on aikaa niihin mitä teimme seurustellessamma (niitä kun on kehotettu tekemään) ja myös sekskiin joka ruuhkavuosina jäi pakkopullaksi, mutta nyt on tullut nähtyä että toisen harrastukset olivat vain lumetta aika paljon ja nyt hän toteuttaisi nitä mitä ei silloin voinut tehdä. olen siis nainut kaikkea muuta kuin vakka ja kansi menetelmällä.:(

Vierailija kirjoitti:

Jos joku toinen tuntuu paremmalta ja jalat lähtee alta, niin minusta se tarkoittaa, että jotain on puuttunut kuitenkin. Minusta on turhaa esittää arvauksia vaimon puolesta, kun hän ei totuutta ajatuksistasi tiedä. Hän ehkä luulee tietävänsä mitä sinä ajattelet ja sinä kuvittelet tietäväsi mitä hän ajattelee, mutta kumpikaan ei tiedä, koska välissänne on salaisuus (hassua, että otit esille juuri rehellisyyden). Se että ajattelet tietäväsi vaimosi reaktiot voi ylläpitää kuvaa itsestäsi tietynlaisena myös. Näin salaisuus kasvaa koko ajan isompiin mittoihin ja tulee lisää vaikutuksia. Jos oletetaan, että olisit rehellinen seksin suhteen, niin se edellyttäisi aika paljon rohkeutta, koska tällaisilla asioilla on isot seuraukset, joiden lopputulemaa ei voi ennustaa.  

En tarkoittanut tilannetta jossa mielessä on toinen, vaan tavallisen suhteen alkua jossa harrastetaan ensimmäisiä kertoja seksiä.

Vaimoni tietää suhteesta koska kerroin siitä. Kun hän kysyi oliko seksi parempaa vastasin: Se oli erilaista. Se on rehellinen vastaus. Vaimolta taas ei saa vastausta jos kysyy millaisesta seksistä hän pitää. Hän on miellyttäjä tyyppiä ja sanoo että häntä kiinnostaa enemmän toisen tyydyttäminen.

Mutta jalat alle viemisestä: Tietenkin siitä on jotain puuttunut. Kaikista puuttuu jotain. Pitkän tauon jälkeen on taas mielessä ajatus: Mitä jos sittenkin...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos joku toinen tuntuu paremmalta ja jalat lähtee alta, niin minusta se tarkoittaa, että jotain on puuttunut kuitenkin. Minusta on turhaa esittää arvauksia vaimon puolesta, kun hän ei totuutta ajatuksistasi tiedä. Hän ehkä luulee tietävänsä mitä sinä ajattelet ja sinä kuvittelet tietäväsi mitä hän ajattelee, mutta kumpikaan ei tiedä, koska välissänne on salaisuus (hassua, että otit esille juuri rehellisyyden). Se että ajattelet tietäväsi vaimosi reaktiot voi ylläpitää kuvaa itsestäsi tietynlaisena myös. Näin salaisuus kasvaa koko ajan isompiin mittoihin ja tulee lisää vaikutuksia. Jos oletetaan, että olisit rehellinen seksin suhteen, niin se edellyttäisi aika paljon rohkeutta, koska tällaisilla asioilla on isot seuraukset, joiden lopputulemaa ei voi ennustaa.  

En tarkoittanut tilannetta jossa mielessä on toinen, vaan tavallisen suhteen alkua jossa harrastetaan ensimmäisiä kertoja seksiä.

Vaimoni tietää suhteesta koska kerroin siitä. Kun hän kysyi oliko seksi parempaa vastasin: Se oli erilaista. Se on rehellinen vastaus. Vaimolta taas ei saa vastausta jos kysyy millaisesta seksistä hän pitää. Hän on miellyttäjä tyyppiä ja sanoo että häntä kiinnostaa enemmän toisen tyydyttäminen.

Mutta jalat alle viemisestä: Tietenkin siitä on jotain puuttunut. Kaikista puuttuu jotain. Pitkän tauon jälkeen on taas mielessä ajatus: Mitä jos sittenkin...

Sanoit, että vaimo tietää suhteesta, mutta ymmärsin ettei tiedä näistä ajatuksista häneen itseensä liittyen eli vertailuista ja  voimafantasioista, joita tuohon naiseen tai hänen tarjoamiinsa skenaarioihin liittyy ja jotka enimmiltään kertovat pettymyksistä oman avioliiton seksielämään ja kumppaniin. Tuollaista ei voi kenellekään suoraan sanoakaan, mutta pettymyksistä puhumatta jättämiselläkin on seurauksensa. 

Kaikista ei puutu jotain, on olemassa täydellisesti sopivia. Se jos heitä ei ole löytynyt tai ehkä uskaltanut koskaan etsiäkään on eri asia. Se että olet itse valinnut tietynlaisen puolison, joka ei ilmaise seksuaalisia toiveita on sinun oma valintasi ja lisäksi tietysti tulkinta tilanteestasi. Vaimolla taas on omansa, joka voi poiketa sinun näkemyksistäsi paljonkin. Kukapa tietää, kun ette asiasta puhu, jolloin toiveita lähdetään täyttämään uusien ihmisten avulla. Se juuri on tavallinen tarina.