Johanna Tukiaisen alamäki
On erittäin surullista katsottavaa miten joskus niin upea nainen saattaa olla tällä hetkellä tuossa jamassa. Henkilökohtaisesti pidin häntä kaikkein aikojen näyttävimpänä suomalaisena naisena silloin kuin oli vielä hoikka ja terve. Nykyisestä ulkomuodosta ei tunnista samaksi ihmiseksi..
Kommentit (88)
Tuksu on jotenkin julkinen esimerkki siitä, miten moni muukin päihdeongelmainen pilaa elämänsä, jolla on jossain vaiheessa saattanut olla ihan hyväkin alku. Ja samalla esimerkki siitä, että päihdeongelmasta ei taida päästä eroon kuin pakkohoidolla tai uskoon tulemisella...
Mutta itse uskoon kyllä ihmisten hyväntahtoisuuteen siinä mielessä, että jos Tuksu nyt päättäisi lopettaa juomisen ja huumeet, ryhtyisi kuntoilemaan, syömään hyvin ja laittamaan myös itseään kuntoon, niin hän saisi myytyä lehdille myös paranemistarinaansa. Varsinkin kun hänellä olisi sen verran aivokapasiteettia, että halutessaan varmasti pystyisi terapeutin avulla analysoimaan, että mikä meni vikaan ja missä.
Elää täysin yli varojensa, 42000 ulosotossa. Ei piittaa mistään, täysin elämänhallintansa menettänyt, vastuuton ihminen. Roikkuu julkisuudessa hinnalla millä hyvänsä ja syyttää kaikesta muita. Ja, jos ette ole huomaneet niin on haukkunut pataluhaksi kaikki muut paitsi itsensä. Siinä teille reppana.
Tuksu on jäänyt 2 kertaa rattijuopumuksesta kiinni, tulisikohan ensi viikolla seuraava tuomio. Kyllä loppuisi av-mammojen hyysäys ja säälittely, kun tuo turbohuuli (haluaa muuten lisää täytettä taas huuliinsa) ajaisi jonkun teistä lapsen yli kamapäissään.
Niin että voi voi Johanna rukka, päässä homsuinen muovitukka.
Kalsarissa paskarantu, silikonoblondi, ihmebantu.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 22:12"]
Tuksu on jäänyt 2 kertaa rattijuopumuksesta kiinni, tulisikohan ensi viikolla seuraava tuomio. Kyllä loppuisi av-mammojen hyysäys ja säälittely, kun tuo turbohuuli (haluaa muuten lisää täytettä taas huuliinsa) ajaisi jonkun teistä lapsen yli kamapäissään.
Niin että voi voi Johanna rukka, päässä homsuinen muovitukka.
Kalsarissa paskarantu, silikonoblondi, ihmebantu.
[/quote]
No joo. Omasta mielestäni ei kuitenkaan ole väärin kokea empatiaa jotakin kohtaan, päinvastoin. Se ettei lähde suut silmät täyteen aina paskaryöpyttämään jotakin psyykkisesti sairasta ja päihdeongelmaista ihmistä, ansaitsi sen tai ei, ei ole väärin. Onhan Tukiainen tehnyt vaikka ja mitä, mutta toistaiseksi ei kuitenkaan ole ajanut kenenkään yli. Aika turha oikeastaan jossitella, koska muutenhan minäkin voisin jossitella tässä että mitäs jos sinä ajatkin tulevaisuudessa jonkun lapsen yli niin et ole ihmisarvoinen? Jossitella jostain mitä et ole edes tehnyt ja ryöpyttää sua siinä sen takia. Onhan toi nainen hunningolla ja apua se tarvisi, ei sitä voi kiistää. Mutta lähtökohtaisesti olen kyllä sitä mieltä, että miksi hemmetissä lyödä jo lyötyä? Päinvastoin, apuahan tuo näyttäisi tarvitsevan ja pikaiseen. Uskoakseni negatiivisuus ja haukkuminen ei kuitenkaan ketään auta. On vain inhimillistä tuntea muitakin fiiliksiä kuin: hitto mikä l*ski lehmä, ei sitä kukaan kaipaa, itse kuoppansa kaivanut, joten haukkukaa lisää vaan jne... Ei noissa sanoissa ja haukkumisissa ole kauheasti voimaa ja ketä se hyödyttääkään? On hän varmasti monia ihmisiä käytöksellään ja pelkällä olemassaolollaan suututtanut ja ei mikään penaalin terävin kynä tällä hetkellä olekaan, mielenterveysongelmainen - ja päihdeongelmainen kun on. Mutta paraneeko tää haukkumalla ja solvaamalla? Ei. Kenties on hauskaa, että on joku, jolla menee huonommin, jotta itse voi olla tilanteen yläpuolella ja katsomalla jotakin alaspäin, jotta saa pönkitettyä omaa itseään (tms.), mutta täysin turhaa on omasta mielestäni haukkuminen. Moni on kuitenkin inhimillinenkin ihminen, joten tietty empatia ei minusta kovinkaan ihmettelyn aihe ole, nyt kun av-mammojen hyssyttelyn ja säälin mainitsit. Jos tulee yllätyksenä, se on jopa hyvin yleisiä luonteenpiirteitä.
Mä en tunne empatiaa toistuvasti kännissä autolla ajavaa väkivaltarikollisia kohtaan, näistä siis on jo oikeudet käyty, rattijuopumustapauksesta tulee tuomio torstaina. Verot on järjestelmällisesti jätetty maksamatta, laskut menee ulosottoon. Sekakäyttö ei ole lieventävä asia. Jos ei ole sairaudentuntoa niin apua ei voi saada. Jos jotain toivon niin eläintenpitokieltoa,
Tukiaisella ei ole ainuttakaan ällää yo-kokeesta. Hän on aikoinaan valehdellut arvosanansa mutta harmi kun sekin voitiin tarkistaa. Hänen kielitaitonsa on vähän sinnepäin. Nykyään on niin sekaisin että ei osaa kirjottaa oikein mitään kieltä. Hänellä on yllättävän paljon ystäviä. Kun lukee hänen juttujaan niin huomaa että aina on joku joka hoitaa koirat, siivoaa kodin, kuskaa keikalle jne. Mutta ne häipyy yksi kerrallaan kun tämä kuningatar haukkuu jokaisen, uhkailee, käy päälle, häiriköi loputtomiin puhelimella (huom varastettu). Hänelle on aina annettu kaikki ja esim nyt asuu ex-miehensä asunnossa. Joku muu järjesti sinne sähkötkin sillä kuningatar ei laskuja maksa.
Johannan koko "ura" on ollut pelkkää valetta, escort-keikkaa on tehty siellä ja täällä, tanssitaitoa ei ole ollut koskaan, laulutaidosta puhumattamakaan. Nuorena on ollut tavallisen nätti, tosin hiustenväri on purkista ja pituus lisäkkeestä, tissit on kirurgi tehnyt jne. Nykyisin kun naama on on turvotettu viinalla ja huulia täyttämällä ei kauneudesta oikein voi puhua.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 20:41"]
On erittäin surullista katsottavaa miten joskus niin upea nainen saattaa olla tällä hetkellä tuossa jamassa. Henkilökohtaisesti pidin häntä kaikkein aikojen näyttävimpänä suomalaisena naisena silloin kuin oli vielä hoikka ja terve. Nykyisestä ulkomuodosta ei tunnista samaksi ihmiseksi..
[/quote]
Jaha, tää on selvästi Tuksun tehtailema aloitus. Tuo sana "näyttävä" paljastaa.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 08:59"]
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 20:41"]
On erittäin surullista katsottavaa miten joskus niin upea nainen saattaa olla tällä hetkellä tuossa jamassa. Henkilökohtaisesti pidin häntä kaikkein aikojen näyttävimpänä suomalaisena naisena silloin kuin oli vielä hoikka ja terve. Nykyisestä ulkomuodosta ei tunnista samaksi ihmiseksi..
[/quote]
Jaha, tää on selvästi Tuksun tehtailema aloitus. Tuo sana "näyttävä" paljastaa.
[/quote]
Ainoa ettei voi olla Tukiainen, koska on vieläkin sitä mieltä että on näyttävä ja upea. Ei kyllä ihan heti puhuisi itsestään imperfekti-muodossa mitä tuohon kauneuteen tulee.
Ihmettelen kyllä Tukiaisen perheen elämänarvoja ja kasvatusmetodeja. Kun lopputuloksena on 3 tytärtä, jotka luulevat selvästikin, että vain ulkonäkö ratkaisee ja että sillä pitää tehdä rahaa. Jokainen on vuorollansa ketkuillut pienessä vaatteissa lehdissä, netissä tai tosi-tv ohjelmissa.
Yhden ymmärtäisin, että lähtee tuollaista kokeilemaan, mutta kun heillä kaikilla on tuntunut olevan kova tarve näyttäytyä. Mitä heille on oikein elämästä opetettu kotona.
Tuksun ongelma on siinä, että on tottunut saamaan kaiken helpolla. Tuksu oli varmaan fiksu koulussa, kotona snobistinen "livets ord" -perhe ja kaikin puolin pärjäsi. Pimputteli pianoa suhteellisen hyvin jne. Sitten kun pääsi ylioppilaaksi, ymmärtääkseni kuitenkin sai hyvät paperit (eximioita), niin olisi pitänyt ottaa seuraava askel: alkaa huolehtia itsestään, opiskella ammatti jne. Sen sijaan Tuksu alkoi hengata ja pian huomasi sievännättinä tyttönä, että elämä voi olla helppoa. Juottaa vanhoille miehille drinksuja ja pitää muutenkin seuraa. Rahaa tulee. Tonni, kaksi tai kolme. Papat ostaa merkkilaukun ja heittää tukun rahaa pöytään, kun lähdetään limusiinilla ajelemaan ravintolaan. Jos itse mietin elämääni siinä iässä. Kitkuttin opintotuella, haaveilin matkoista ja hengailin haalaribileissä muiden persaukisten opiskelijoiden kanssa. Tavallaan Tuksun elämässä oli glamouria verrattuna omaani siellä lähiöboksissa. Hänhän sai maistaa luksusta, matkustella ja ei tarvinnut olla kuin nätti ja hauska. Mutta, mutta...
Kun itseään myy, niin se särkee jotain sisältä. Sitten täytyy alkaa tankkaamaan päihteitä ja usein ne rikkaat miehetkin olettaa, että nämä tytöt viihdekäyttää heidän kanssaan 24h. Ikää tulee, markkina-arvo laskee, ulkonäkö räjähtää, tulee uusia ja nättejä tyttöjä. Tuksulla olisi ollut tasan yksi keino: Onnistua jujuttamaan joku varakas, toinen jalka haudassa oleva, pappero naimisiin.
Tilannetta ei helpota se, että kun on tottunut samaaan ja omasta mielestään ansaitsemaankin kaiken elämässä tekemättä mitään, niin tossa on lopputulos. Ei ikä olisi ongelma, jos vaikka pyörittäisi kasikymppisiä, rikkaita ukkoja, mutta pitäisi silti näyttää paremmalta. Niille ukoille on nättejäkin tulijoita. Ja se vaatisi itsekuria: ruokavaliota, liikuntaa, elintapoja. Ei nelikymppinen nainen ole ruma, kun hoitaa itseään. Moni julkkis on tyrmäävä tuossa iässä.
Tuksun tanssiminen on ehkä irvokkainta. Mun mies, täysin pökkelö ja epämusikaallinen, olisi parempi tanssija kuin Tuksu, jos olisi vuosia tanssinut "työkseen". Edes muutama tunti viikossa säännöllistä harjoittelua olisi jo vähän toisenlaista kuin nykyinen.
Olen todella kateellinen Johannan rinnoista ja huulista
Tukiainen elää jossain omassa maailmassaan. Esim mihinkään rikoksiin hän ei ole syyllistynyt vaan on joutumassa vankilaan ilman syytä. Hänen parisuhteensa kaatoi hymy-lehti ja sillä ei ole mitään tekemistä asian kanssa että hän itse vehtasi vanhan ukon kanssa. Koiria hän hoitaa erinomaisesti mutta jotenkin ne vaan joutuu aina sinne Viikkiin. Arto oli kansainvälinen ja komea liikemies. Julia ei kuollut viinaan vaan diabetes nro 1:seen. Hän ehti kuulla lukemattomia kertoja siskon viimeiset sanat ennen kuolemaa vaikka oikeasti oli baarissa turpa täynnä ja tappelemassa koko viikonlopun. Äiti tuli ruotsista katsomaan miksi Julia ei vastaa puhelimeen. Oli kylmänä jo kolmatta päivää.
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 11:53"]
[quote author="Vierailija" time="28.09.2014 klo 11:16"]
Muistelisin, että Tuksu muutamia vuosi uhosi poistuvansa julkisuudesta takavasemmalle, mikä lie pyörtänyt ajatuksen, hah!
[/quote]
tuota en muistakaan. On kyllä uhonnut muuttavansa ulkomaille jo monta vuotta. Miten se missään pärjäisi kun ei ole koulutusta ja käräjilläkin pitää käydä. Johanna pääsee nykyään vaan parisuhdelomalle Kanarialle ja sekin homon kanssa
[/quote]
milloin se tuksun nettikauppa aukeaa? ensi keväällä?
Vuoden 2008 suvessa kesälaitumille karannutta Suomen kansaa huvittu suuresti kuulla, että treffeistä Johanna Tukiaisen kanssa oli tarjottu vain 7 senttiä Fiksuhuuto.fi -nettihuutokaupassa.
hahaa
Silloin nuorempana oli ihan nätti kasvoistaan ja vartalo oli kaunis mutta ei hän mielestäni mikään upein ja näyttävin suomalainen julkkisnainen ole koskaan ollut.
[quote author="Vierailija" time="27.09.2014 klo 20:58"]https://fbcdn-sphotos-a-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/524298_400189510085503_255816376_n.jpg
Sääliksi käy.
[/quote]
herran tähden...
Ulkonäön sijasta keskittyisin siihen ettei hän ole saavuttanut elämässään mitään muuta kuin törkyjulkisuutta. Ei tutkintoa, työpaikkaa, miestä, lapsia, ei omaisuutta...
Johanna Tukiaisella on vakavia päihde- ja mielenterveysongelmia. Olen seurannut hänen menoaan yhden jos toisenkin keskustelupalstan kautta. Hän laittaa usein niin facebookiin kuin Seiskan sivuille kirjoituksia, joissa haukkuu koko sukunsa ja erityisesti isänsä ja sisarensa erittäin ala-arvoisilla kommenteilla.
Nythän hän suoritta yhdyskuntapalvelua ehdottoman vankeuden sijasta, tämä meidän väärinymmärretty pikku pulmusemme. Suomalaiset naiset saavat säännöllisesti huutia, koska ovat rumia ja harmaita ja ihme ja kumma saavat vielä komeita miehiä saaliikseen sekä lapsiakin.
Omaa lasta Johanna kaipaa. Tosin se varmaan huostaanotettaisiin heti laitokselta, onhan hänen koiransakin joutuneet usein eläinsuojeluviranomaisten haltuun. Ja tuolla elämämtavalla taitaisi tulla fas-lapsi, jos nyt edes enää kykenee hedelmöitymään.
Ainahan Johannan alamäki on jonkun muun vika, useimmiten kaunaisten ja katkerien suomalaisten, jotka tahtovat hänelle vain pahaa. Tuomaritkin antavat vääriä tuomioita, koska hän on julkkis. Näin on ihan itse facebookissa kirjoittanut.