Mitä te äidit (isät) teette ja pärjäätte, kun kotona ei ole enää lapsia

Nautin, kun saan olla hiljaisuudessa. Nukun hyvin. Urheilen. Hoidan itseäni. Välillä lapset käy moikkaa äitiä. Syömme jotain hyvää yhdessä, hoidamme kauneutta ja juttelemme. En edes halua miestä asumaan kanssani. Eikä minulla ole lemmikkejä. Olen vapaa 😍

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miten joku voi edes kysyä tuollaista? Lasten kanssa on niin rankkaa. Ihanaa, jos he lähtevät omille teilleen.

Vain lapsettomat tai tunnekylmät vanhemmat voi sanoa noin.

Vain omahyväinen läheisriippuvainen syyllistää muita siitä, että nämä sopeutuvat muutoksiin eivätkä tukehduta aikuistuvia lapsiaan.

"Sopeutuvat muutoksiin". Eivät selkeästi sopeutuneet perhe elämään mikäli lasten kanssa oleminen on silkkaa tuskaa. Itsenäistymistä odotellaan jo heti synnärillä? Ei sellainen vanhemmaksi sovi.

Helevetin hyvin tulen pärjäämään :)

Minulla on muutakin elämää kuin äitiys. Odotan myös omaa aikaa mieheni kanssa (teinit valvovat aina.)

Itsellä teinejä vuoroviikkosysteemillä. Jo sen viikon aikana loppupuolella tulee tosi kova ikävä ja elämä tuntuu jotenkin tyhjältä. Kun lapset tulevat niin kaikki asettuu jotenkin uomiinsa. Kauhulla odotan aikaa kun he kaikki lentävät pesästä. Vaikka onhan siinä paljon hyvääkin, mm se että nuori itsenäistyy ja hänellä alkaa uusi elämänvaihe.

Tsemppiä ap!

No eipä elämä juurikaan muuttunut. Ehkä tuli jopa tylsää.. mitähän sitä keksisi? Koira olisi kiva kun vanhasta koirasta aika jätti n.4 vuotta sitten.

Miksi ihmiset jotka nauttivat vapaudesta haluavat lapsia ylipäänsä?

Nuorin täytti juuri 15 vuotta. Viiden vuoden päästä ehkä ollaan tilanteessa ettei kotona asu enää yhtä lasta. otetaan sitten joskus lasit skumppaa sen kunniaksi, jo tässä on 30 vuotta kasvatettu lapsia ja eletty heidän kanssaan. Sitten alkaa 100% oma aika puolison kanssa. Odotan innolla vaikka muistan elää myös tässä ja nyt.

Töitä. Samoihin aikoihin, kun ainoa lapseni muutti pois, käynnistin oman yrityksen. Opiskelin YA-tutkinnon ja työnohjaajaksi. Muutaman vuoden kuluttua siirryin palkkatyöhön ja opiskelin taas yhden tutkinnon. Lähdin politiikkaan kuntatasolla ja sain kaksi luottamustehtävää sekä pj-paikan paikallisyhdistyksessä. Vapaa-aikana matkustin (ja matkustan kunhan korona helpottaa).

Tällä hetkellä on kokopäivätyö, kolme luottamustehtävää, yhden yhdistyksen varapuheenjohtajuus, EAT-opinnot ja muutama harrastus.

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset jotka nauttivat vapaudesta haluavat lapsia ylipäänsä?

Ihmisen on hyvä oppia elämään aikansa kutakin aikaa. Nautin vanhemmuudestani 24v. Olen nyt helpottunut, kun jokainen käy töissä, pärjää omillaan ja hoitaa asiansa. Ei ole tervettä myöskään roikkua lapsissa. On muutakin elämää, kun vanhemmuus.

Pidetään hauskaa kahdestaan. Nyt kun vaimollakin on jo kertynyt ikävuosia +40, niin voi painaa paljaalla.

Olen pärjännyt koko ikäni ilman lapsia mieheni kanssa ja meillä ei rakkaus lopu koskaan toisiamme kohtaan. Olisi kamalaa jos ei kotona olisi ketään ja ketä odottaa kotiin. 

Varmaankin kuolisin jos jäisin totaalisen yksin ja me olemme niin kiintyneet toisiimme yli 30v aikana että meitä ei erota muu kuin kuolema. Mieheni on erittäin omistushaluinen persoona ja tykkään kyllä siitä niin ettei ole mitään vaaraa että katselisi muita. Huolehtii minusta jos jään yksin kotiin. Olen hänelle mumero ykkönen elämässä ja se näkyy. Minä en halunnut lapsia ja sanoin että niitä ei tule ota tai jätä. Jos ei minua rakasta ihmisenä ilman lapsien tekoa niin saa mennä. Eikä ole häipynyt ja minä olen kaikkein tärkein hänelle.

Olemme kumpikin sellaisia että meitä ei kiristetä millään lailla että olet hyväksytty vain tehden sitä ja tätä. Meille ei sanella mitään ehtoja eikä vaatimuksia. 

Meillä myös yksi lapsi ja hän muutti juuri toiselle puolelle maata yliopistoon.

Oltiin tosi paljon yhdessä, kun hän opiskeli etänä lukiossa ja minä etätöissä nyt koronavuonna.

Tosi outoa on. Onneksi töissä kova kiire!

Soitellaan paljon ja viestitellään.

On kyllä ikävä jo nyt.

Aloitan itse opiskelun ja ostin kuntosalikortin.

Mies tekee paljon töitä ja on poissa myös iltoja ja kyllä oikeasti tuntuu yksinäiseltä.

Tottakai olen myös onnellinen ja ylpeä, kun nuori pääsi opiskelemaan alalle johon on todella vaikea päästä ja on hyvin sopeutunut fuksihumuun.

Ja aion kyllä mennä kylään!

Vierailija kirjoitti:

Olen pärjännyt koko ikäni ilman lapsia mieheni kanssa ja meillä ei rakkaus lopu koskaan toisiamme kohtaan. Olisi kamalaa jos ei kotona olisi ketään ja ketä odottaa kotiin. 

Varmaankin kuolisin jos jäisin totaalisen yksin ja me olemme niin kiintyneet toisiimme yli 30v aikana että meitä ei erota muu kuin kuolema. Mieheni on erittäin omistushaluinen persoona ja tykkään kyllä siitä niin ettei ole mitään vaaraa että katselisi muita. Huolehtii minusta jos jään yksin kotiin. Olen hänelle mumero ykkönen elämässä ja se näkyy. Minä en halunnut lapsia ja sanoin että niitä ei tule ota tai jätä. Jos ei minua rakasta ihmisenä ilman lapsien tekoa niin saa mennä. Eikä ole häipynyt ja minä olen kaikkein tärkein hänelle.

Olemme kumpikin sellaisia että meitä ei kiristetä millään lailla että olet hyväksytty vain tehden sitä ja tätä. Meille ei sanella mitään ehtoja eikä vaatimuksia. 

Miten tää liittyy ketjun aiheeseen?

Vierailija kirjoitti:

Pidetään hauskaa kahdestaan. Nyt kun vaimollakin on jo kertynyt ikävuosia +40, niin voi painaa paljaalla.

Ei voi olla totta sillä 40± voi tulla paksuksi.

Mä rakastan mun lapsia ja tykkäsin lapsiajasta ja viihdyin heidän kanssaan tosi hyvin, silti viihdyn hyvin myös itsekseni. Olis oikeastaan kamalaa, jos lapset jotenkin kokisivat hylänneensä mut, näinhän sen kuuluu mennä, että itsenäistyvät. Hienoa, että opiskelevat ja pärjäävät ja viihtyvät omillaan. Meillä on tosi hyvät välit, tehdään hauskoja juttuja ja kotiin saa tietysti aina tulla.

Muuten mä nautiskelen aamujen rauhasta, seksirauhasta, ruuanlaitto- ja harrastusrumban loppumisesta. Luen, hoidan puutarhaa, matkustan (?) käyn vaativassa työssä, nään kavereita ja pan e n. Huippuvaihe elämässä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pärjännyt koko ikäni ilman lapsia mieheni kanssa ja meillä ei rakkaus lopu koskaan toisiamme kohtaan. Olisi kamalaa jos ei kotona olisi ketään ja ketä odottaa kotiin. 

Varmaankin kuolisin jos jäisin totaalisen yksin ja me olemme niin kiintyneet toisiimme yli 30v aikana että meitä ei erota muu kuin kuolema. Mieheni on erittäin omistushaluinen persoona ja tykkään kyllä siitä niin ettei ole mitään vaaraa että katselisi muita. Huolehtii minusta jos jään yksin kotiin. Olen hänelle mumero ykkönen elämässä ja se näkyy. Minä en halunnut lapsia ja sanoin että niitä ei tule ota tai jätä. Jos ei minua rakasta ihmisenä ilman lapsien tekoa niin saa mennä. Eikä ole häipynyt ja minä olen kaikkein tärkein hänelle.

Olemme kumpikin sellaisia että meitä ei kiristetä millään lailla että olet hyväksytty vain tehden sitä ja tätä. Meille ei sanella mitään ehtoja eikä vaatimuksia. 

Miten tää liittyy ketjun aiheeseen?

Niin että pärjätään ilman kakaroita. ja paremmin mitä muut kun kaikki ovat eronneet ja loppujen lopuksi ja elävät yksin sörssittyä kaikki suhteensa ja ovat luonne vikaisia niin etteivät edes pysty elämään aikuisen ihmisen kanssa.

En voi ymmärtää sitä että kaikki perheelliset kakaroita tehneet ovat suvussani ja lähipiirissäni eronneet niin ettei yhtäkään pariskuntaa ole elämän loppuun asti yhdessä. Miksi juuri lapset erottavat pariskunnat  kun pitäisi olla  päinvastoin. Meillä ei ole lapsia ja olemme niin kiintyneitä toisiimme niin ettemme aio erota koskaan. 

Liittyy aiheeseen kun kaikki lapsiperheelliset ovat eronneet ja miksi? Miksi tehdään vain jonkun kanssa lapset ja sitten ei välitetä yhtään mitään siitä puolisosta tai lapsien jälkeen aletaan inhota sitä mutta lasten siittämiseen se kelpaa. Kunhan itsekäs ämmä saa ne kakaransa niin sitten voi sen miehen heittää pellolle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pärjännyt koko ikäni ilman lapsia mieheni kanssa ja meillä ei rakkaus lopu koskaan toisiamme kohtaan. Olisi kamalaa jos ei kotona olisi ketään ja ketä odottaa kotiin. 

Varmaankin kuolisin jos jäisin totaalisen yksin ja me olemme niin kiintyneet toisiimme yli 30v aikana että meitä ei erota muu kuin kuolema. Mieheni on erittäin omistushaluinen persoona ja tykkään kyllä siitä niin ettei ole mitään vaaraa että katselisi muita. Huolehtii minusta jos jään yksin kotiin. Olen hänelle mumero ykkönen elämässä ja se näkyy. Minä en halunnut lapsia ja sanoin että niitä ei tule ota tai jätä. Jos ei minua rakasta ihmisenä ilman lapsien tekoa niin saa mennä. Eikä ole häipynyt ja minä olen kaikkein tärkein hänelle.

Olemme kumpikin sellaisia että meitä ei kiristetä millään lailla että olet hyväksytty vain tehden sitä ja tätä. Meille ei sanella mitään ehtoja eikä vaatimuksia. 

Miten tää liittyy ketjun aiheeseen?

Niin että pärjätään ilman kakaroita. ja paremmin mitä muut kun kaikki ovat eronneet ja loppujen lopuksi ja elävät yksin sörssittyä kaikki suhteensa ja ovat luonne vikaisia niin etteivät edes pysty elämään aikuisen ihmisen kanssa.

En voi ymmärtää sitä että kaikki perheelliset kakaroita tehneet ovat suvussani ja lähipiirissäni eronneet niin ettei yhtäkään pariskuntaa ole elämän loppuun asti yhdessä. Miksi juuri lapset erottavat pariskunnat  kun pitäisi olla  päinvastoin. Meillä ei ole lapsia ja olemme niin kiintyneitä toisiimme niin ettemme aio erota koskaan. 

Liittyy aiheeseen kun kaikki lapsiperheelliset ovat eronneet ja miksi? Miksi tehdään vain jonkun kanssa lapset ja sitten ei välitetä yhtään mitään siitä puolisosta tai lapsien jälkeen aletaan inhota sitä mutta lasten siittämiseen se kelpaa. Kunhan itsekäs ämmä saa ne kakaransa niin sitten voi sen miehen heittää pellolle. 

Mitähän pahaa sulle on tehty? Meillä on kaksi lasta (10 ja 11v) eikä ole kyllä kertaakaan ollut ero mielessä. Yhteisiä vuosia meillä on takana 13 vuotta. Ettet nyt yleistäisi pikkusen liikaa? Mun tai miehen suvussa ei ole yhtäkään lasten takia eronnutta pariskuntaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi ihmiset jotka nauttivat vapaudesta haluavat lapsia ylipäänsä?

Ihmisen on hyvä oppia elämään aikansa kutakin aikaa. Nautin vanhemmuudestani 24v. Olen nyt helpottunut, kun jokainen käy töissä, pärjää omillaan ja hoitaa asiansa. Ei ole tervettä myöskään roikkua lapsissa. On muutakin elämää, kun vanhemmuus.

Jaahas eli ei ole mitään välimaastoa olemassa? Joko on täysin vapauden kaipuinen tai sitten roikkuu kiinni lapsessa? eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen pärjännyt koko ikäni ilman lapsia mieheni kanssa ja meillä ei rakkaus lopu koskaan toisiamme kohtaan. Olisi kamalaa jos ei kotona olisi ketään ja ketä odottaa kotiin. 

Varmaankin kuolisin jos jäisin totaalisen yksin ja me olemme niin kiintyneet toisiimme yli 30v aikana että meitä ei erota muu kuin kuolema. Mieheni on erittäin omistushaluinen persoona ja tykkään kyllä siitä niin ettei ole mitään vaaraa että katselisi muita. Huolehtii minusta jos jään yksin kotiin. Olen hänelle mumero ykkönen elämässä ja se näkyy. Minä en halunnut lapsia ja sanoin että niitä ei tule ota tai jätä. Jos ei minua rakasta ihmisenä ilman lapsien tekoa niin saa mennä. Eikä ole häipynyt ja minä olen kaikkein tärkein hänelle.

Olemme kumpikin sellaisia että meitä ei kiristetä millään lailla että olet hyväksytty vain tehden sitä ja tätä. Meille ei sanella mitään ehtoja eikä vaatimuksia. 

Miten tää liittyy ketjun aiheeseen?

Niin että pärjätään ilman kakaroita. ja paremmin mitä muut kun kaikki ovat eronneet ja loppujen lopuksi ja elävät yksin sörssittyä kaikki suhteensa ja ovat luonne vikaisia niin etteivät edes pysty elämään aikuisen ihmisen kanssa.

En voi ymmärtää sitä että kaikki perheelliset kakaroita tehneet ovat suvussani ja lähipiirissäni eronneet niin ettei yhtäkään pariskuntaa ole elämän loppuun asti yhdessä. Miksi juuri lapset erottavat pariskunnat  kun pitäisi olla  päinvastoin. Meillä ei ole lapsia ja olemme niin kiintyneitä toisiimme niin ettemme aio erota koskaan. 

Liittyy aiheeseen kun kaikki lapsiperheelliset ovat eronneet ja miksi? Miksi tehdään vain jonkun kanssa lapset ja sitten ei välitetä yhtään mitään siitä puolisosta tai lapsien jälkeen aletaan inhota sitä mutta lasten siittämiseen se kelpaa. Kunhan itsekäs ämmä saa ne kakaransa niin sitten voi sen miehen heittää pellolle. 

Kuulostat suoraan sanottuna aika epämiellyttävältä ihmiseltä. Mutta siis edelleenkään tuo vuodatuksesi ei liity mitenkään ketjun aiheeseen.

Vierailija kirjoitti:

Niillä on vaikeinta, jotka ovat eläneet elämäänsä lasten kautta. Sellaiset, joilla on omakin elämä jo silloin, kun lapset asuvat vielä kotona, pääsevät helpommalla lasten lähdettyä kotoa.

Huomasin asian olleen ihan päinvastoin: tuli hurja morkkis siitä, että en ollut aikanaan lasten kanssa tarpeeksi, laitoin niin monet asiat heidän edelleen, että muuttovaiheessa tunsin heidän jääneen oman elämäni jalkoihin. Siinä vaiheessa oli myöhäistä helliä tai hemmotella, kuunnella ja olla läsnä.